Viime vuoden helmikuussa oli se päivä, kun vihdoin lähdettiin tutustumaan ihan oikealle salille. Sitä ennen olen kotona heilunut punttien kanssa oikeastaan vuodesta 2007. Monta vuotta meni mistään mitään tietämättä ja mitään kehitystä ei myöskään saanut aikaiseksi. Vasta 2012 aloin jotain jostain ymmärtää, mutta silloinkin mentiin sillä, että olen sen kokoinen kuin olen, enkä halunnut kasvaa, vaikka samaan aikaan halusin kasvaa. Mikä ristiriita? :D Eli eipä sitä kasvamista paljoa tapahtunut. Lihaserottuvuus kyllä korostui treenaamisen myötä ja kyllähän ne lihakset jonkin verran kasvoi, vaikka itse en. Oli ainakin hieno sixpack jos ei muuta :D mutta siihen se kyllä sitten melkein jäikin. Olin hirvittävän pieni (n.46kg). Niinä aikoina mulla oli vatsa esillä varmaan päivittäin blogissa. Ei ole enää, sattuneista syistä. :D
No, sitten aloin syödä ja kehitys pörähti eteenpäin. Jossain kohtaa alkoi kuitenkin tuntua, ehkä siinä 56 kilon tietämillä, että enää ei kotisalin vermeillä saanut tarpeeksi kehitystä aikaiseksi, kun ei ollut mahdollisuutta varioida liikkeitä tarpeeksi, vaikka kaikenlaista sitä kotona olikin (ja on edelleen). Kuitenkin mm. kaikki laitteet puuttuivat. Ja sitten sitä alkoi miettiä, että pitäisikö sitä hemmetti soikoon mennä ihan oikealle salille! Ihan elämänsä ensimmäistä kertaa!
Jos joku miettii, että miksi en aiemmin ollut mennyt, niin siihen on ihan vain syynä sellaiset seikat, etten yksinkertaisesti kokenut tarvetta, enkä pysty keskittymään ihmisten keskellä kovin hyvin. Keskittymisen tosiaan katkaisee helposti muut ihmiset, liike, valot, äänet, mikä vain. Onneksi keksin jossain kohtaa kuulokkeet ja elämä helpottui. Niiden avulla pääsen omaan kuplaani myös ihmisten keskellä, vaikka edelleen havainnoin pitkälti kaiken mitä ympärillä tapahtuu, myös kesken liikkeen, muttei se haittaa kovin paljoa.
Helmikuussa tosiaan sitten aloiteltiin salilla ja kyllä muuten jännitti kovin se ensimmäinen kerta! Ekat kerrat on jänniä. :D Mutta voi mikä ero siinä treenissä heti tuntuikin kotitreeneihin verrattuna! Innoissani testasin laitteita toisensa perään ja lopussa ei saanut edes kahdella kädellä viittä kiloa taljassa hauiskäännössä ylös. Oli niin loppu, ihan parasta. Sitä tiesi, että oikeaan paikkaan on tullut ja oikea päätös tuli tehtyä.
Kehitystä on tullut kaikessa. Sen näkee tietysti ulkomuodossa ja sitten painoissa. Ja painossa :D Salille lähdin noin 56 -kiloisena ja tänä aamuna puntari näytti 62.9kiloa. En voisi olla onnellisempi nykyisessä painossa ja ylipäätään sen suhteen, mitä peilissä näen. On mulla ylimääräistä ja löysää ja liian vähän lihasta vähän joka paikassa, eikä vatsani ole litteä, mutta kun hemmetti soikoon minä en välitä. Mun on niin hyvä olla nykyisin. Verrattuna postauksen ensimmäisiin kuviin, timmine vatsoineen, mun onnellisuuteni itseni suhteen on niistä ajoista noussut ihan jumalattomasti. Silloin oli yleensä kaikki aina vähän huonosti kropan suhteen. Nykyisin on yleensä kaikki aina perhanan hienosti. En tuijottele itseäni peilistä ja puristele makkaroitani tai mieti, että tuota ja tuota pitäisi vielä fiksata ja kehittää ja yhyy miksi en kasva ja mitä saan syödä tai mitä pitää syödä ja miksi tuosta ei läski vähene. Silloin ennen tein tuota kaikkea. Nykyisin minä vain elän. Kaikki muu tulee siinä ohessa.
Salilla tosiaan huomaan kyllä kaiken, mitä ympärillä tapahtuu, vaikka en katsoisikaan. Kuulokkeet on siitä mahtava juttu, ettei tarvitse enää kuunnella kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Se häiritsi meinaan eniten. Joskus loppui akku soittimesta kesken kaiken ja se oli kamala päivä. Jätin silti kuulokkeet korviin, koska ne blokkaa vähän sitä kaikkea ääntä sieltä ympäriltä pois. Salilla käydään pitkälti poikkeuksetta niin myöhään kuin mahdollista, sillä iltapäivästä-alkuillasta meidän sali on kuin muurahaispesä. Vasta kun kello lähestyy kymmentä, se rauhoittuu sen verran, että siellä on mukava olla. Yhdeltätoista se menee kiinni ja yleensä lähdetään sieltä noin varttia vaille.
Aika monia vakiokasvoja salilla on ja etenkin illalla siellä on sama tuttu porukka. Mitään moikkauskavereita ei ole tässä vuodessa tullut yhtä tai kahta enempää. Kuulokkeet kun on korvilla niin ei tule keskusteltua ihmisten kanssa siellä, tosin välillä ne saa kaivaa pois kun tullaan silti juttelemaan. Treenaamaan minä sinne menen, en keskustelemaan. Miehen kanssa ollaan melkein aina samaan aikaan salilla ja keskenämme kyllä keskustellaan kun osutaan samaan paikkaan samaan aikaan, ellei ole perheriita menossa. :D Mies on myös mun kuvaajani siellä, reppana. Välillä häntä hävettää kun ihmiset varmaan luulee joksikin perverssiksi jos hän tulee ottamaan ohimennen kuvia kesken liikkeen ja lähtee pois ennen kuin meidän välillä on tapahtunut minkäänlaista kommunikaatiota. :’D
Eniten salilla on ärsyttänyt kikattelevat ja parveilevat tyttöporukat, jotka valloittavat äänekkäästi jonkun laitteen ja sen reunamat niin, että seuraavienkin laitteiden käyttäjät kärsii siitä. Tuota onneksi tapahtuu hyvin harvoin ja etenkin myöhään illalla näitä ei enää siellä näy. Toinen varsin rasittava piirre kanssatreenaajassa on se, että tullaan KESKEN SARJAN kysymään vaikka lattialla olevasta irrallisesta kahvasta, että tarviinko sitä vai häh. Vaikka näkee että kuulokkeetkin on korvalla. Itselle ei tulisi mieleenkään kysellä kesken sarjan yhtään keneltäkään mitään. Älytöntä.
Ärsyttäviä on myös paiskojat, jotka pudottavat vaikka taljan painopakan ylhäältä alas ihan vapaasti niin, että koko lattia tärisee ja vähintään puolella menee oma sarja pilalle kun pelästyy niin jumalattomasti. Ihan eri asia on kun vaikka tekee mavea jättiraskailla ja kokeilee ennätyksiä, tokihan se paino silloin kolahtelee lattiaan, mutta siinä saat multa respectit kun teet ihan täysillä ja isoilla painoilla. Vaikka tuo häiritsee omaa keskittymistä, se ei silti haittaa, koska ymmärrän sen. Turhaa voimakasta tiputtelua en kato hyvällä ja kiroan vähän aina mielessäni niitä.
Niin, ja onhan meidän salilla yksi sellainenkin treenari, joka öö.. tuhisee? Siis äänekkäästi ja ilmeisesti tahallaan ja koko ajan. Se raivostuttaa eniten ikinä. En viitsi sitä tässä sen enempää ruotia ja kuvailla, koska en hänen tuhinansa alkuperästä tiedä sen enempää. Mutta jos kaiken muun metelin salilla kestäisin ilman kuulokkeita, sitä en kestäisi ja joutuisin ihan satavarmasti vaihtamaan salia hänen vuokseen jos mulla ei niitä kuulokkeita olisi.
Olen myös antanut nimen kaikille niille joita siellä useimmiten käy. Ei siis mitään haukkumanimiä vaan sellaisia nimiä, joihin joko liittyy joku tarina tai sitten muistuttaa muuten vain vaikka jotain urheilijaa, näyttelijää tai muuta hahmoa. Siellä on mm. Peppi, Hoodie, Jasu, Arska, Pepponen, Bekkami, Oscar, Vänrikki, Kipi jne. Tämä on ehkä itsensä viihdyttämistä enimmäkseen, mutta auttaa myös keskusteluissa miehen kanssa, että mitä salilla tapahtui ja kenenkin toimesta (koska näen ja rekisteröin kaiken ja tykkään kertoa miehelle kaiken minkä näen ja rekisteröin).
Pariin kertaan mua on pyydetty tarkistamaan meneekö joku liike oikein ja sitten on pyydetty liikevinkkiä tietylle lihasryhmälle. Ne on olleet hauskoja hetkiä, vaikka onkin pitänyt kaivaa ne kuulokkeet korvilta. ;) Ei se aina automaattisesti haittaa. Varmistamaan ei ole pyydetty ja toivottavasti ei pyydetäkään. En ole varma varmistustaidoistani, voi käydä vielä huonommin kuin ilman varmistajaa jos minä olen puikoissa. :D
Täytyy kyllä myös sanoa, että vuodessa ehtii kyllä ihan totaalisesti kyllästyä nakuilevien naisten näkemiseen. :D Joo, ymmärrän että pitää suihkussa käydä ja että siellä samassa pukuhuoneessa ollaan kaikki, mutta olen siihen niin kyllästynyt! Että kun kävelet pukuhuoneeseen ja joku pyllistää suoraan päin ilman pöksyjä. Kaikkeen sitä voi nähtävästi kyllästyä ja tuo on yksi niistä asioista. :’D Saako tällaisia sanoa ääneen? Mä en tiedä. Sanoin silti.
Mutta itse saliin ja painojen nosteluun en ole kyllästynyt, enkä usko oikeastaan koskaan kyllästyvänikään. Sitä on kuitenkin tehty jo yhdeksän vuotta säännöllisesti (vaikka vuosikausiin ei mitään alkuun osannutkaan), enkä oikein ymmärrä mikä tässä iskisi, että sen lopettaisin. Se on yhtä yksinkertainen osa päivää kuin vaikka syöminen. Se vain kuuluu siihen. Se on sitä mitä olen tykännyt nuo yhdeksän vuotta tehdä ja aina vain enemmän, koska aina vain sitä on tavoitteitaan lähempänä. Mitä ne tavoitteet loppupeleissä on, sitä en oikein tiedä. Lisää lihasta kunnes en enää tahdo lisää lihasta. :D Sitä päivää kohti!
Kuvaa nykykunnosta bikineissä kiitos!!
Hahaa, ei tuu! :D Ns. bikinikunto ei kiinnosta itseäni laisinkaan, ja edelliset sopivat bikinitkin oli silloin 17 kiloa sitten, eli kyllä tuo on varsin kaukainen ajatus. :D
Mutta voisit olla oikeesti tsemppaavana esimerkkinä että hyvältä voi näyttää myös +16 kiloisena! Itselläni on meinaan vähän sama homma takana. Ennen painoa 45-46 ja nyt myöhemmin se 60 kiloa… Välillä tuntuu että on pelkkä kasa ihraa nykyisin, mutta koska henkisesti voi paljon paremmin niin olkoot makkarat perkele :D
ps. Haenkin tästä lisää suklaata…
Ymmärrän kyllä idean tuon kaiken takana! Mä en vaan koe siihen itse mitään tarvetta ja sillä mennään. :D En henk.koht. tiedä miten hyvältä tai huonolta bikineissä näyttäisin kun en peilaile itseäni eikä mua kiinnosta tietääkään.
Mä kärvistelin kolme päivää ilman herkkuja ja nyt mennään taas, eli I hear ya! :D
Hei, olen lukenut blogisi, ja mietin missä kunnossa niskasi nyt on? Mikä on ollut niskalle paras apu?
Heips Ann! Niska on vaihtelevassa kunnossa, mutta suureksi osaksi pärjään sen kanssa loistavasti. On myös auttanut kun olen ymmärtänyt mistä se itsellä johtuu (siitä kirjoitin täällä: http://eioorakettitiedetta.gains.fi/mystery-solved/). Parasta niskalle on ollut liike, se pitää sen yleisesti auki. Pitkälti pahimmaksi se menee aina silloin kun tulee liikkeestä taukoa. Meillä myös kotona hierotaan säännöllisesti ja käyn myös hieronnassa toisinaan, joskin siellä edelleen etsitään sitä oikeaa tapaa hieroa niin, etten mene huonommaksi. Viime aikoina siinä on onnistuttu. :)
Tunnistan niin tuon nimihomman! Kävin yhteen aikaan uimahallilla ja siellä oli aina samat vakityypit. Näille muodostui ihan luontevasti nimet. Heti mies tiesi, kenestä puhuin, ja keksi itse matkan varrella lisää. Uimahallissakin tulee havainnoitua kaikenlaista, vaikka suurimman osan ajasta mittailee altaanpohjaa… ja paljon riitti aina havaintoja molemmilla. :D
Hei kivaa että joku toinenkin, olinkin varma etten ole ihan ainoa! ;) Pitäähän sitä tietää kenestä puhutaan vaikka ei oikeita nimiä tiedäkään, että voi vinkata esim. miehelle vaikka kun sillä yhdellä oli hienot treenipöksyt, eikä tarvitse selittää sen enempää että kenestä puhutaan. Mä olen myös sellainen että yksinkertaisesti vain näen kaiken vaikken katsoisikaan, joten en ihmettele että siellä uimahallissakin on havainnoinut vaikka ja mitä! :)