”V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja

Kuinkahan monta kertaa olen lykännyt tämänkin tekstin kirjoittamisen aina seuraavaan päivään, kun koskaan ei tunnu olevan aikaa? Voin sanoa, että aika monta kertaa. Blogitekstin rustaamiseen kuvien läpikäymisen kera menee useampi tunti ja viime aikoina sitä useampaa tuntia ei ole ollut päivässä ylimääräisenä. Vakaa aikomus on ollut monta kertaa mutta kun ei niin ei. Tämä ei siis ole selittelyä, vaan ihan vain tähän alkuun todetakseni, että kiirettä on pitänyt. Enkä ole varma onko sitä aikaa tänäänkään. Eilen meni myöhään UFC -matseja katsellessa ja tänään oli noustava silti aika ajoissa, sillä tekemistä riittää ja vakaa aikomus olisi päästä unille ajoissa, sillä nousen puoli neljältä Oscareita katsomaan ja siitä aamulla samoilla silmillä sitten asioille kaupungille ja sieltä kotiin unille ja sitten taas seuraavana aamuna jotenkin ihmeen kaupalla reippaana töihin :D Normaalisti en Oscareita katselisi jos sen jälkeen ei voi vain nukahtaa uudelleen, mutta nyt on katsottava, että saako DiCaprio vihdoin Oscarinsa. Kun olisihan se jo aika, herramunjee! Olen käynyt kahdesti katsomassa The Revenantin. Kyllä, kahdesti. Perskeles se on hieno. Nähty on tässä välissä myös The Hateful Eight ja Deadpool. Kaikki hyviä tai loistokkaita. The Revenant taitaa olla minun mielessäni ensimmäinen elokuva sitten Veteen Piirretyn Viivan joka yltää sen tasolle tai sen yli. Eli puhutaan siis lempileffastani. Ehkä mulla on nyt uusi. Jollain tapaa nuo muistuttivatkin paikoittain toisiaan.

Jaarittelenko? Do I care? :D

Voisin tähän alkuun todeta sen verran kommentoinnista, että en julkaise kommenttiasi jos et osaa käyttäytyä. Minähän laitoin aikoinaan edellisellä alustalla anonyymikommentoinnin pois päältä siinä vaiheessa, kun sieltä alkoi tulla semmosta p*skaa, ettei mun mielenkiintoni riittänyt enää sen mölinän sallimiseen (haukuttiin mm. miestäni psykopaatiksi ja kaikkea sellaista älytöntä, huoh). Minähän vastaan pitkälti siitä miltä kommenttiosioni näyttää ja jos ei osaa käyttäytyä niin sinne ei ole mitään asiaa. Saa esittää kritiikkiä ja saa olla eri mieltä ja saa sanoa mielipiteensä, kunhan sen tekee asiallisesti. Eli sinäkin, joka kävit kommentoimassa että ei mulle ole mitään geinssejä tullut vaan olen vain lihonut (koska bikinikunto ei kiinnosta hohhoijaa), olisit saanut kommenttisi läpi ja siihen vastauksen, jos olisit osannut käyttäytyä. Sähköpostiosoite ’vitut@sullekuuluu.com’ ei ole käyttäytymistä. Joten opettelepas sitä ensin niin palaillaan sitten asiaan. Capiche?

Muahan ei edelleenkään kiinnosta pätkääkään mitä ihmiset on mieltä mistäkin mun jutuista. Edelleen, kuten aina ja blogin alusta lähtien mua kiinnostaa ainoastaan se mitä mieltä itse olen ja mahdollisesti lääkärini, sekä miehelläni on tietysti asioihin myös sanavaltaa. Muut saa olla ihan mitä mieltä tahansa, eikä mua jaksa vaan kiinnostaa. Se olisi täysin turhaa energiantuhlausta ja mä en tykkää tuhlata energiaani enkä aikaani. Tämä tähän vain näin huomioksi, jos joku koittaa tollasilla ala-astemaisilla ’sä oot paksu’ -kommenteilla saada jotain nyyhkytystä aikaan. Sori, oot tullu väärään osoitteeseen yrittämään. Mutta saat jatkaa mielellään sitä yrittämistä jos se on silloin pois sellaisen blogista, jossa kirjoittaja välittää. Sitten ehdottomasti vaan tänne. Sanoin saman joskus 2012 ja sanon samaa edelleen, että ei kun vaan tänne mieluummin. Saat sanoa mua paksuksi vaikka sata kertaa.

Paksu tyttö kuittaa.

IMG_20160211_100859Jospa sitten treeneistäkin jotakin. Mulla oli tuossa kevyt viikko menossa jokin aika sitten, minkä vietin varsin perinteisesti salittomana. Taisi olla enemmänkin kevyt puolitoista viikkoa, sillä siinä oli taas vähän kaikkea ja lopulta salille meni sen noin puolentoista viikon jälkeen. Tauko tuli tarpeeseen ja siksi sen pidinkin. Alkoi kroppa olla aika voimaton ja juminen. Yksi tai kaksi postausta sitten mainitsinkin siitä kivusta häntäluun ihan alaosan tienoilla, mikä vaikeuttaa (vaikeutti) jopa istumista ja sitten saliliikkeistä split squattia. Luulin sen tulleen split squatista, mutta tajusimpa tuossa, että se tulee mitä ilmeisemmin töissä satulatuolilla istumisesta (ehkä ei aina niin nätisti siinä istumisesta..) ja sitten siitä, että takamuksen lihakset on kireällä. Kannikoiden venyttäminen auttoi kipuun oikeastaan välittömästi, mutta työpäivän jälkeen jalkatreeni on siitä huolimatta aika kehno toteuttaa, joskaan ei ihan mahdoton. Huomasin, että split squattiakin voi tehdä ilman kiputuntemuksia, kun tekee vähän lyhyemmällä askeleella. Pidempi askel saattaa aiheuttaa epämukavia tuntemuksia persvaon yläosassa. :D Eli tunnustellen onnistuu split squattikin, eikä siitä tule esim. mitään jälkikäteistuntemuksiakaan. Joskus käy vähän pidempi askel, joskus vähän lyhyempi.

IMG_20160226_233835Näissä kuvissa näkyykin jo mun uudet pöksyt! Sain synttärilahjaksi lahjakorttia S-ryhmän liikkeisiin (kiitos!) ja käytin sen jo aika perinteisesti treenivaatteisiin. Ja mitä löytöjä! Ostin kahdet pöksyt ja kaksi paitaa. Samanlaiset pöksyt kahdessa eri värissä ja samanlaiset paidat kahdessa eri värissä. Trikoot oli nyt ensimmäistä kertaa kokoa M ja on muuten vähän sopivammat kuin kaikki aiemmat pöksyni koossa S. :D Kyllä ne ässätkin vielä menee kun joustaviahan ne on, mutta eivät ole ehkä enää niin mukavat päällä. Eivät ainakaan niin mukavia kuin nämä uudet.

IMG_20160219_211143
Tää setti.
IMG_20160223_231205
Tääkin setti.
IMG_20160221_225800
Ja tääkin.

Kevyen viikon jälkeen treenit on sujuneet kivasti. Olen osittain ottanut vähän jotain uudenlaista mukaan, vähän mausteeksi treeneihin. Esimerkiksi ylläkin nähtävässä viparikuvassa on tuollaista maustetta menossa. Normaalistihan teen viparit kädet koukistettuina (rystyset eteenpäin) isommalla painolla, mutta nyt innostuin tekemään sen lisäksi näitä suorin käsin, pienemmällä painolla -versioita. Niin, että ensin isommalla vanhaan tyyliin ja sitten heti perään pienemmällä kädet suorina. Aikamoiset hapotukset saa aikaiseksi ja saa tehdä töitä, että käsi enää ylipäätään nousee. Se on aika kivaa se.

Treenien ja treenivaatteiden lisäksi uutukaisia löytyy ruokarintamalta, mitä olen Instan puolella jo hehkuttanutkin jo heti kun tuli. Nimittäin vegaanista rahkaa. Kyllä vaan, nyt ne on kehittäneet sellaisenkin! Kesti hetken aikaa että sai näitä testiin, sillä vegaanit tietenkin hamstrasi kaupat aina heti tyhjiksi ja kun itse kauppaan pääsi aina vasta alkuillasta, ei siellä ollut vastassa enää kuin tyhjät hyllyt. Vasta eilen päästiin kokeilemaan viimeistäkin makua kun sitäkin vihdoin löytyi, vaikka myynnissä noita on ollut jo sinänsä aika pitkään.

IMG_20160207_140635Tuo perusrahka on 400g purnukka. Siinä määrässä on protskua 24,8g. Sen lisäksi tämä on oikeasti hyvää. Siis paljon parempaa paljaaltaan kun perusrahka. Syynä saattaa tietysti olla se, että tässä on myös sokeria. Sadassa grammassa sitä on 2,5g, eli koko pänikässä 10g. Itseäni ei haittaa kyllä laisinkaan! Se mikä vähän haittaa, niin mun vatsallani on välillä vaikeuksia näiden kanssa. Ekasta vatsa meni ihan sekaisin. Nyt vasta uskalsin hiljattain kokeilla toisen ja siitä ei tullut mitään seuraamuksia. Eikä kolmannestakaan. Mun vatsani reagoi samaan tapaan näiden jogurtteihin, tosin niiden suhteen vatsa kestää yhden tai kaksi ja sitten alkaa tulla ongelmia. Näissä on toistaiseksi menty toisinpäin. En tiedä mitä näissä on, että vatsa käyttäytyy noin, kun itse soijan kanssa mulla ei ole ongelmia. On joskus ollut, mutta ei ole enää, tosin silloinkaan ei siitä vatsa koskaan sekaisin mennyt, kunhan turvotti. Syön nykyisin soijaa varmaankin ihan joka päivä ja useammassa muodossa. Joku saattaa muistaa, että joskus pidin sitä haitallisena, mutta silloin pidin haitallisena aika paljon kaikkea muutakin.. :D

2016-02-27 23.39.15

Perusrahkan lisäksi näitä on paria makuversiota, joissa purnukka on tuollainen pieni. Löytyy mustaherukka ja passion. Niissä on rahkan lisäksi pohjalla hillokerros, jota voi sitten lohkoa tai sekoitella tai miten tahtookin rahkansa nautiskella. Oletettavasti sokeria on enempi ja protskua vähempi, en ole tarkastanut asian laitaa. Olen keskittynyt syömiseen. :D Näistä pienistä mulla ei ole mennyt vatsa sekaisin, eli tuossa voi olla jotain tekemistä määränkin kanssa. Tuosta passionista mulle tulee mieleen ne öö Saarioisten(?) kerrosvanukkaat, joita joskus söin. Namnam.

2016-02-26 13.00.23
Aamupalaa. Saa taas banaanirahkaa voijee <3

Tämän lisäksi hyllystä löytyy vanukkaita. Niitä on siellä ilmeisesti aina ollut, mutta ei olla koskaan maisteltu niitä. Ilmeisesti uutuus on kuitenkin tuo yksi suklaavanukas, mikä meillekin on eksynyt kotiin kerran jos toisenkin.

2016-02-19 18.10.27 2016-02-25 19.07.06

Ja nämähän maistuu ihan perusvanukkaille. Ainakin omaan suuhun, sen mitä vanukkaista muistan. En ole ihan varma milloin olisin vanukkaita viimeksi syönyt. Pakkauskoko saisi olla suurempi, kun vähintään kaksi noita menee kerrallaan. :P

Ja niin tosiaan, olihan mulla ne synttäritkin tässä välissä! Pari viikkoa sitten syötiin siis taas tätä:

IMG_20160213_134339
Houkutus

2016-02-20 22.42.14IMG_20160220_232221Mm. noiden avulla on sitten treenailtu, välillä kurpitsa päässä!

Pääsin muuten vihdoin sinne hierontaan asti, josta olen jaaritellut vaikka kuinka kauan jo. Itseasiassa kun olen viimeksi kävelyllä käynyt, eli ennen kuin lunta oli maassa (marraskuussa?), niin jo silloin huomasin, että alkaa pohkeet taas vähän jumitella ja voisi ne käydä avaamassa. Ei tämän kauempaa mennyt, että vihdoin tein sen. Mutta eipä sitä ole ollut niin akuuttia tarvetta hoitaa noita kuntoon, kun ei ole sinne kävelylle päässyt tuon varsin lumirikkaan talven vuoksi. Mutta ehkä se kevät on sieltä tulossa kuitenkin ja sitten alkaa taas kävelylenkit, voi että ootan jo! Vaikka taitaa hetki mennä että tuo kohtalaisen älytön (eli ihana!) lumimäärä tuolta sulaa..

Nyt on kuitenkin taas pohkeet kuosissa, kun Pekalla kävin ne aukomassa. Samalla otettiin taas selkää ja hartioita, mitä edelleen vähän jännänkakka pöksyissä aukoillaan kun lopputuloksesta ei välttämättä tiedä. Selkä oli aika nätisti jumissa, mutta hyvin saatiin sitä kyllä auki. Tuntuu että selkä hengittää taas! Mulla tuo selkä on sellainen, että se helposti töissä alkaa särkeä tiettyjä juttuja tehdessä ja varmasti siellä myös menee jumiinkin. Saati sitten kun sekaan heittää vielä tuon vammakäden, mikä toimii koko ajan väärin ja vääriä lihaksia käyttäen. Lopuksi avattiin vielä vähän forkkuja ja kämmeniä. Kämmenet mulla on töissä nekin kovilla, kun työ sisältää paljon tiukkaa puristusta sormien kanssa. Välillä tuntuu ettei työpäivän jälkeen saa kämmentä auki enää. :D

Varsin hyödyllinen oli tuo hierontavisiitti ja voisi ehkä käydä useamminkin.. Jatkossa tosin varmaan taas tuleekin käytyä, tämä oli tällainen talvitauko kun kävelyä ei ole ollut. Sain ohjeeksi myös keppijumppaa, jonka otankin (ja jo otinkin) treenien alkuun tehtäväksi. Auttaisi vähän pitämään tuota selkää auki.

Mainitsen tässä vielä, että tuon hierontapalvelun nimi on muuttumassa lähiaikoina Fysiomekaksi. Ei siis tarvitse ihmetellä jos joku kyseistä palvelua myös käyttää ja ihmettelee, että mihin se katosi. Sama se on edelleen, nimi vain vaihtuu.

IMG_20160226_164318
Jatketaan hommia. Kaboom!

20 vastausta artikkeliin ””V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja”

  • Hei!
    Tuli mieleen kun noita soijajuttuja tuossa hehkuttelit, että oletkohan tutustunut Yosaan? :) Eli vegaaniseen, kotimaiseen valmisteeseen? :) Sieltä löytyy myös protskupitoisempia tuotteita tavallisten jugujen lisäksi.
    Suomalainen innovaatio, rahat suomeen ja silleen eikä yksikään sademetsän puu kaadu tämän tuotteen vuoksi :)
    Tai kun itseä harmittaa kun tosi moni (susta nyt en tiedä kun en nyt niiiin aktiviisesti ole seurannut syömisisäsi :D) vegaani (ja miksei nyt muutkin) lappaa kärryt täyteen soijatuotteita kun on olemassa eettisempiä kotimaisia vaihtoehtoja kaurasta ja härkäpavusta jne.
    NIIN, ja tarkoitus ei ollut kritisoida vaan informoida ! :D

    • Yosa = kaura. Kaura = vilja. Vilja = terveysongelmat.
      Eli mun kroppani ei siedä viljoja. Jos sietäisi niin mulla olisi joka aamu aamupalalla kaurapuuroa. No can do. :(

  • Hahah, mäkin etin yks päivä vegerahkaa kaupasta, mutta maustamattoman hylly ammotti tyhjyyttään. :D Supply & demand, ey?

    • Aina kun tulee jotain uutta niin se on tätä. Vihiksien suhteen oli sama homma alkuun. Kyllä ne kohta pysyy taas meidän perässä! :)

  • Hah, voi elämä mitä kommenttia oot saanut. Näkeehän sen nyt sokea erkkikin sun kropan muodosta, että siellä on lihaskilo jos toinenkin.

    Noi vanukkaat on ihan turmion tie. Mähän oon aina tykännyt hirveesti jogurteista ja vanukkaista, ja siispä maustettuja sellaisia tähän taloon harvoin tulee, kun vedän sitten sen kilon kerralla. Silloin vuonna jeesus kun aloin vegaaniksi, noita vanukkaita sai mun lähi-Sestosta Provamelin nimellä sellaisissa 500 g kartonkitölkeissä (”tiiliskivi”), ja niitä oli vaikka mitä makuja. Opintotukipäivänä ostin aina pari sellaista, yleensä Caramel-makuista, ja mässyttelin menemään hömppälehtiä lukien :D. Mutta nyt tuota maustamatonta tulee syötyä kyllä kans aamiaiseksi, voisi olla ehkä kuitenkin vähän isompi pakkaus se.

    • Eikä kun miten muka voi olla kun sittenhän pitäisi bikinikunto kiinnostaa?! Mulle mitään lihasta ole vuodessa tullut. :P Ainoo kunto on bikinikunto!

      Voi jee, ehkä ihan hyvä ettei enää ole saatavilla tuollaisia isoja vanukkaita :D Vaikka nyt tuo caramel kyllä kovin houkuttaisi.. Kuulostaa semisti namilta.

  • Voi taivas…Joo, omaan, alhaiseen, arvoonsa moiset kommentit. Mullakin on ollut omat jaakobinpainini painoni ja syömiseni kanssa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat syödä vapaasti ja uskaltavat syödä paljon. Treenaava tarvitsee ravintoa. Näin se vaan on. Kituuttaminen tekee surulliseksi ja heikoksi. Kuka haluaa olla surullinen ja heikko???

    • En minä ainakaan tahdo, se on varma! Tahdon olla sen näkönen että oon ollu ruoka-aikaan kotona :D Timmiä kroppaa en havittele sitten laisinkaan. Vaikka vissiin pitäisi, koska bikinikunto or no kunto!
      En oo koskaan ollut näin tyytyväinen kokooni ja muotooni ja ulkonäkööni ylipäätään. Mun kroppa ei ole mulle minkäänlainen epävarmuustekijä. Jos jonkun mielestä olen paksu niin sitten jonkun mielestä olen paksu ja se on mulle täysin ok.

  • Blogimaailmassa on se ”hauskaa” tai varsinkin treeniblogien keskuudessa, että joko sitä on jonkun mielestä ihan liian laiha ja lihakseton ja pitäisi syödä enemmän tai sit on lihava eikä siltikään oo lihaksia. Päättäisivät nyt hyvät ihmiset!!!

    Tuo Alpron maustamaton rahka on ihan rakkausjuttu <3 Söin sitä mustikoiden kanssa ekaa kertaa ja hyvä ku en alkanut itkee ilosta, ku se oli niin hyvää <3

    • Aina löytyy niitä jotka tietää paremmin sen millainen pitäisi olla tai ei pitäisi olla tai jopa että mitä mulla täällä vaatteiden alla on. :D Eteviä ihmisiä kyllä. Varsinaisia superammattilaisia. ;)

      Tuo rahka on kyllä valtavan hyvää! Pitää kokeilla mustikoidenkin kanssa. Saletisti loistokasta! <3

  • Vegerahkaa…? Pakko testata, vegaanisia vaihtoehtoja ei voi koskaan olla liikaa ja ihanaa että niitä myös alkaa olla markkinoilla yhä enemmän. Ja hei oliko sulla ollu käytössä jotain kananmunankorviketta…?
    Paksu tyttö. Hahhah! :D Hyvä että jätät kommenttioksennukset omaan arvoonsa. Sielä toisessa päässä tuskin on mikään tikistyyppi, päinvastoin joku katkerakerttu…

    • Joo toi rahka oli aika jymypaukku, että semmoisen menivät kehittelemään! Jotenkin niin siistiä mitä kaikkea sitä voikaan tehdä ihan noin crueltyfreenä.
      Alkuun mulla oli käytössä No Egg -valmiste kananmunaa korvaamaan, mutta en kyllä enää edes muista milloin olisin sitä viimeksi mihinkään käyttänyt! Muitakin mahdollisia korvikkeita on, mutta en ole niihin perehtynyt kun en ole tarvinnut.

      Kommentteja on tullut niin laidasta laitaan tässä vuosien varrella etten kyllä näin pienestä hätkähdä :) Tämähän oli nyt vain virheellistä sontaa/henkilökohtaista mielipidettä, millä ei ole mulle mitään merkitystä.

  • Heippa,

    Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran viime syksynä. Olin ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut ympäristöasioista, ruoan ympäristövaikutuksista ja tuotantoeläinten kohtelusta. Olin monesti miettinyt eläinperäisten tuotteiden vähentämistä, mutta olin ollut huolissani siitä, kasvaisivatko lihakseni kasviperäisellä ravinnolla. Blogisi sai minut uskomaan, että myös vegaaniruokavaliolla voi kasvattaa lihasmassaa. Se oli ratkaiseva tekijä siinä, että päätin aluksi jättää pois punaisen lihan ja maitotuotteet. Nykyään syön noin 5-6 päivänä pelkkää kasvisruokaa, ja tulevaisuuden tavoitteeni on olla täysvegaani.

    Harrastan crossfitia, ja olen lajin vaatimuksiin nähden vielä liian pieni ja heikko. Lihasmassan ja voiman kasvattaminen on siksi tärkeää minulle. Aiempi tekstisi ”Vasta 2012 aloin jotain jostain ymmärtää, mutta silloinkin mentiin sillä, että olen sen kokoinen kuin olen, enkä halunnut kasvaa, vaikka samaan aikaan halusin kasvaa. Mikä ristiriita? :D Eli eipä sitä kasvamista paljoa tapahtunut.” osui ja upposi minuun täysin. Pikkuhiljaa olen yrittänyt syödä enemmän, jotta voisin oikeasti kasvaa isommaksi ja vahvemmaksi. En aio jäädä näin rimpulaksi! :D

    Blogisi on antanut minulle paljon inspiraatiota. Tykkään erityisesti rennosta mutta tinkimättömästä asenteestasi. Kaikesta näkee, että treenaat salilla todella kovaa ja nautit siitä. Tulokset puhuvat puolestaan: jalkasi, peppusi ja kätesi näyttävät tosi lihaksikkailta! Ja mitä saamaasi ikävään bikinikommentointiin tulee, tekisi mieli kysyä sen kirjoittajalta, miten hän luulee sinun tekevän jalkaprässissä sarjaa 160 kilolla?! :D Tuommoisiin painoihin tarvitaan ihan oikeasti voimaa ja lihaksia!

    Tsemppiä treeneihin ja kiitos innostavasta blogista! :)

    • Kiitos paljon tästä kommentista! Nämä on ihan parhaita kommentteja ja itselle tulee näistä hyvä mieli. Omalla esimerkillä on parasta inspiroida ja kaikista eniten tykkään juurikin tässä aiheessa inspiroida – kun haluaisin niin pelastaa koko maailman <3 Vähä vähältä sitä kohti :) ;)

      Sen ymmärtäminen, että syödä tosiaan saa ja pitää jotta kasvaa, on hyvin oleellista. Ainakin itselläni se meni juurikin niin. Onneksi ryhdyin vegaaniksi ja halusin löytää vegaaniherkkuja, sillä se on ollut aika ratkaisevaa itsellä siihen, että kasvua on tullut :D Mun plussakalorit on pitkälti (ei täysin) olleet herkkukaloreita! :D Tuleehan sillä tavalla muutakin kuin lihasta, mutta kun sitä lihastakin tulee, niin se on mulle pääasia. Ylipäätään haluan vain kasvaa kokoa. Mulle on täysin sivuseikka jos (ja kun) siinä ohessa tulee myös rasvaa, koska timmiä kuntoa en hae. Crossfitistä en paljoa tiedä, mutta voisin kuvitella sen olevan aika paljon kuluttavampaa kuin perus salittelu ja sitä myötä plussia syödessä ei rasvaakaan kertyisi kovin paljoa. Sitä ei kuitenkaan kannata pelästyä jos niin käy. Se on elämää vain! Isossa mittakaavassa aika pieniä murheita.

      Ja toden totta, ei sitä jalkaprässiä kuitenkaan liikutella läskillä vaan työ tapahtuu lihaksella! :D Mukavia treenejä! Ja syömisiä ;) Nauti!

      • Kiitos kivasta vastauksesta! Toivon, että moni muukin innostuu esimerkistäsi – uskon, että kaltaisesi edelläkävijät ovat tärkeitä. :)

        Olen pahoillani Natusen puolesta, voimia :/ <3

      • Edelläkävijästä en tiedä :’) mutta kiitos! Ja kivaa on jos monikin inspiroituisi. Että voisin esimerkilläni näyttää, että vegaaninakin voi treenailla ja kasvaa. Koska niinhän sillä voi! :)

        Kiitos paljon <3 Täällä elellään suruaikaa. :(

  • Osanottoni Natusen vuoksi. Täällä itkettää suru-uutisen vuoksi :,( Paljon voimia teille!

  • Moi! törmäsin vähän vastaavaan reilu kuukausi sitten, mutta ihan omassa kaveripiirissä. minulta kysyttiin että havittelenko bikinikuntoa kun treenaan niin paljon. vastasin että en, vaan lihaksia, voimaa ja hyvää yleiskuntoa. Sitten tää tyyppi ihmetteli että miksi nätti nainen haluaa lihaksikkaan kropan, bikinikunto on parempi. ihan kuin ainut syy naisella olis treenaamiseen se, että saisi sen bikinivartalon. Outoa.

    Mutta sun blogi on ihan paras ja oon saanut täältä monia vinkkejä omaan treenaamiseen. :)

    • Moikka! Kyllä näitä ihmettelijöitä riittää. Toisille bikinikunto on se ainoa kunto mikä on olemassa, että jos kerran treenaa niin sittenhän sitä pitää havitella. Ja kun minua ei kiinnosta ainakaan tällä hetkellä pätkääkään! Saati sitten kun en tykkää uimassakaan käydä useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa tai lojua rannalla ylipäätään. :D Aika hukkaan menisi bikinikunto mulla :’)
      Kuljetaan omia polkuja ja tavoitellaan omia tavoitteita, annetaan ihmisten kummastella. Ei tätä tehdä kuitenkaan heitä varten vaan ihan itseä varten. :) Ja kiitos!

Kommentointi on suljettu.