Viikkotreenit, nuhapäivitys ja ruokajuttuja

Sunnuntaita! Viikkotreenit on taas aika kasata saman postauksen taa. Tässäpä tuota:

Maanantai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:34
Keskisyke: 120
Maksimisyke: 167
Kulutus: 272kcal

+ Kävely ja juoksuspurtit

Kesto: 46min
Matka: 5km
Keskisyke: 134
Maksimisyke: 184
Kulutus: 205kcal

Tiistai:
Selkä, hauikset, vatsa

Kesto: 1:30
Keskisyke: 121
Maksimisyke: 166
Kulutus: 288kcal

Keskiviikko:
Jalat, vatsa

Kesto: 1:30
Keskisyke: 114
Maksimisyke: 161
Kulutus: 255kcal

Torstai:
Ojentajat, olkapäät, vatsa + kyljet

Kesto: 1:30
Keskisyke: 102
Maksimisyke: 148
Kulutus: 193kcal

Loppuviikko lepoa

Joo, tyngäksi se jäi kun kävin lääkärillä terveenä ja flunssaisena tulin pois. :D Mutta nyt jo helpottaa. Kuumettakaan ei ole ollut, vähän lämpöä vain ja sekin sieltä nopsaan laski normaaliin. Eilen kävin perinteisesti kaupassa ja hääräsin normaalisti ja olo oli jo terve. Tänään ei enää edes nenä vuoda ja lämpö tosiaan täysin normaali. Jokin pieni pikaflunssa (tai allerginen nuha?) oli vaan. Ehkä sitten huomenna taas treenien pariin, viimeistään tiistaina. Tänään taas voi jo hieroakin kahden päivän jälkeen, kun ei ole viitsinyt, jos jokin tulehdustila onkin kehossa ollut. Kaikki niistämiseen tarvittavat lihakset on hirveän kipeänä. Niska, hartiat, leuan alta rintaan.. Koko kaula on kosketusarka noista lihaksista. Ja vatsalihakset kanssa. Hyvää treeniä tuo niistäminen. :’)

Viikon treenikuvituksena saa toimia maanantaisen lenkin maisemia, kun aika hyvin kaikki viikon lihaskuvitukset tuli käytettyä säästelemättä jo aiemmin. :D

Nätti ilma oli. Tätä suoraa vetelin alas täysillä. Tykkään tosi kovin mennä ihan täysillä ja lopettaa justiinsa ennen kun sydän tulee rinnasta pihalle. Pitkiä vetoja ne ei ole, mutta sitäkin mukavempia. Ja polvikipuja ei seurannut, vaikka useamman pyrähdyksen tein. Nyt jo uskon, ettei niitä tulekaan enää liikunnasta johtuen. Oisiko ensimmäistä kertaa oikeanlaiset kengät jalassa. Alkukesällä niitä vielä tuli kun oltiin Springsteenin keikalla ja piti porteilta juosta sisälle. Silloin jalassa oli lättätennarit. Niissä ei luonnollisesti ole mitään juoksuihin sopivaa ominaisuutta olemassa. Toinen kuva onkin sen jälkeen kun jo palasin kotiin. Otettu meidän suihkuhuoneen kattoikkunasta.

Muutenkin treenit meni tosi kivasti ja nousujohteisesti, painoja sai nostella vaikka missä ja toistot lisääntyivät. Omakin paino pomppasi puoli kiloa ylöspäin, alkaa enemmät plussat vissiin näkyä. :D No, vaa’alla ainakin, muttei muualla. Mikä on pelkästään positiivista, sillä nyt edelleen on keho nesteetön, eli tuo paino ei ole sitä höttöä kehossa, vaan jotain muuta. Normaalisti näen ja tunnen lisääntyneet kaksisataa grammaakin, kun se tulee heti ihon alle nesteeksi. Nyt vaa’an lukema tuli yllätyksenä, koska mitään turvotusta ei ole. Tosin en sitten tiedä paljonko tuohon vaikutti se, että pohjalla oli iltatreeni. Joka tapauksessa, tämä viljaton ja sen mukana tuoma nesteettömyys antaa mahdollisuuden siihen, että voin olla suuremmilla plussilla ilman vihaamaani nestepöhöä. Sekös on kivaa, koska syöminen on kivaa. Skotlannissa sitten kyllä muuttuukin ruokailukuviot. Rahkaa ei juuri myydä tai jos ravintoarvoiltaan hyvää löytyy, se on todella kallista verrattuna meidän alle 40 sentin purkkeihin. Tarkoituksena on ehdottomasti kokeilla kaurapuuroaamupaloja, kun noita hiutaleita (Quakerin) löytyy jos jonkinlaista. Mutta siitä sitten Skotlannissa enempi. Alle kolme viikkoa! Niin ja jos tykkää seurata siihen liittyvää tarinointia, sitä voi tehdä tämän linkin kautta.

Sitten niitä ruokajuttuja. Aattelin kokeilla jotain uutta ja ostin kaupasta puoli kiloa ruusukaaleja ja puolen kilon parsakaalin. En yhtään tiennyt mitä niistä tekisi, mutta luotin päähäni, että jotain keksin niistä kokata. Vaikken ole koskaan ennen niistä mitään tehnytkään. En ole edes koskaan ruusukaaleja maistanut.

Päädyin seuraavanlaiseen ruokaan: keitin parsat ja ruusukaalit suhteellisen kypsiksi ja tein niiden rinnalle kastikkeen. Kuullottelin ensin sipulia (renkaita) pannulla oliiviöljyssä ja tein erillisessä kulhossa itse kastikkeen. Purkillinen yrttivalkosipulitomaattikastiketta, pari valkosipulipalleroa puristettuna sekaan, puoli purkkia rahkaa, kasa mausteita (taisin käyttää mm. kuminansiemeniä, paprikaa, chiliä, currya, sitruunapippuria ja mustapippuria, basilikaa ja oreganoakin). Sitten pannulle sipuleiden kanssa kevyesti porisemaan. Päälle vielä tuoreyrttejä, tilliä ja persiljaa.

Kun kaalit oli suht kypsiä, kaadoin veden pois ja laitoin ne kuumalle pannulle oliiviöljyyn vähän kärtsäämään, jotta niihin tuli kiva tumma pinta. Maustoin vielä vähän pippurilla ainakin. Jonkin aikaa saivat kärtsäillä siinä ja lopussa sekoitin ne tuonne kastikkeen sekaan. Sitten olikin valmista.

Parsat imaisivat kastiketta kivasti itseensä ja maistui todella hyvälle. Ruusukaalit taas oli ihan yhtä hyviä. Näin ihmisenä, joka syö perunaa ehkä kerran tai kaksi vuodessa, mulle tuli noista mieleen peruna. :D Lautasella ne näytti tälle:

..ja seuraavana päivänä vähän jämiä omenasalaatin sekaan. Salaatti on siellä omenasilpun alla.

Siinä taas überterveellinen sapuska ja keho kiitti. Jopa mies kiitti ja positiivisesti yllättyi taas, että kaalia vetelee tyytyväisenä napaan ja jälleen on todettu, että kun tekee epäilyttävistä ruoka-aineista omaan tyyliin sopivaa ruokaa, epäilyttävä ruoka-aine lakkaa olemasta epäilyttävä ruoka-aine. Olen jo aika monen ruoan suhteen onnistunut kääntämään miehen pään. ;) Onko teistä muuten kukaan pakottanut miehiänne syömään mun reseptien mukaan ruokia? :D Meillä on mies tätä miettinyt ja pyysi kysymään. Kieltämättä se nyt itseänikin askarruttaa, kun on puheeksi tullut. :D

Treeneistä sen verran vielä, että maanantain kovat treenisykkeet oli helppo saada aikaiseksi sillä, että soitin ennen treeniä lääkärille varatakseni ajan, ja kun minä en puhu saksaa ja siellä puhutaan hyvin vähän englantia, niin tilanne ei oo sellainen maailman mukavin. Vaikka en etukäteen jaksanutkaan välittää tai stressata, niin siinä kun se puhelin hälyttää, niin alkaa sydän lyödä hyvinkin nopsaan. Mä sitten vihaan muutenkin hoitaa mitään asioita puhelimessa, edes suomeksi ja Suomessa, oli sitten mistä tahansa kysymys. Vaikka kampaaja-ajan varaamisesta. En tykkää puhelimessa pölötellä. Aina paljon mieluummin menen paikalle kasvokkain selvittelemään mitä tahansa asioita. Puhelinkammo. Joo, sai ne sykkeet kivasti tosiaan ylös sillä. :) Niin, ja loppujen lopuksi olin lääkärissä melkein tunnin liian aikaisin, kun ei siellä tosiaan englanniksi osattu kertoa aikaa ihan oikein. Fifteen ja fifty, iso ero mutta kirjaimissa pieni. Yhtä pieni se on saksaksi, fünfzehn ja fünfzig. Ei kumpikaan siis tajunnut sitä oikein. No, tuntia liian aikaisessa on parempi kuin tuntia liian myöhään. Ja tuloksetkin pelkästään pääpiirteittäin mukavia, joten kannatti käydä, vaikka flunssa tulikin. ;)

Niin ja mahtui tähän viikkoon hooverissa se ennätyskin. Treenivihkoon se pääsi näin:

Leppoisaa tai treenikästä sunnuntaita, mitä ikinä puuhastelettekaan. Katsotaan jos huomenna pääsen minäkin taas riehumaan. Ja isänpäiviä tietysti kanssa!

47 vastausta artikkeliin ”Viikkotreenit, nuhapäivitys ja ruokajuttuja”

  • ihanilta näyttää noi lenkkimaisemat.jotenkin niin seesteisen rauhallista.

    ja hyvältä kuulostaa toi sun ruokavinkki. ite oon vasta lähiaikoina alkanut panostaa ruuanlaittoon (muutettiin pienestä yksiöstä kaksioon jossa on jopa siedettävän kokoinen keittiö) ja juuri näistä treeniblogeista saa ihan mielettömän kivoja vinkkejä. varsinkin täältä, kun paljon kasvissyöjälle sopivaa. kiitos siis siitä.

    itse olin flunssassa koko tämän viikon alun ja jouduin olemaan viisi päivää urheilematta. vaikka mun treenaaminen ei ole lainkaan yhtä tavoitteellista ja samalla tavalla intensiivistä, enemmänkin juoksen lenkkiä ja käyn jumpissa ilman mitään tavoitteita, oli silti aika kova paikka toi monen päivän paikallaann olo. valittelin poikkikselle, että ”noi treenibloggaajatkaan ei ole koskaan kipeitä, ne varmaan syö niin hyvin jnejne ja jos on kipeitä varmaan treenaa silti valivali” ja nyt sanoit, että sielläkin ollut flunssa ja lepäsit! nyt kun ajattelen, tietenkin lepäsit koska sehän on hullua kipeänä urheilla, se tuntuisi tosi pahalta sitäpaitsi.. jotenkin vaan tuli itelle semmonen olo että ”jopa sä” kenen saavutuksia ja kuntoa suuresti ihailen on joskus kipeä ja silloin levätään:)

    kauheen pitkä ja outo selitys, ehkä sait jutun pointin.:D

    • Kyllä tuolla peltojen keskellä on yleensä rauhaisaa. Silloin ikävää, kun lannoittavat niitä, pahempaa käryä saa hakea.. :D

      Mäkin oon pääasiassa vasta vuoden kokkaillut, en vielä ihan sitäkään, kun täällä piti oikein opetella, ei enää ollutkaan niitä pakastevihannespusseja kaupassa tai valmiskasvispihvejä tai muitakaan mitä oli tottunut syömään! Ja niin sitä piti opetella koko kokkailun taito. Jostain se itsestään syntyi ja nyt ei tulisi mieleenkään turvautua pääasiassa sellaisiin ruokiin, mitkä vaati vain lämmityksen. ;) Vaikka paljon niissäkin on terveellisiä vaihtoehtoja.

      Kyllähän se päätä vaatii, kun keho on tottunut liikkumaan ja yhtäkkiä pitää levätä. Ei se maailman helpointa ole, mutta mulle tosiaan ihan selkeä tapaus, että kun keho on kipeä tai muuten vain voimaton, silloin lepäilen. Uskoakseni myös ei loppupeleissä auta vaikka syö kuinka terveellisesti ja saa vitamiinit ja muut, kun treenaa kovaa niin vastustuskyky on varmaan aina vähän alhaisempi. Mulla vielä poskionteloissa sellaista ikuisuusvaivaa, jonka vuoksi jokainen pikkunuhakin hyppää sinne ja aiheuttaa tulehduksen. Nyt taisin (ehkä!) selvitä vähän helpommalla, nopeasti tuntui alkavan ja nopeasti loppuvan. Josko huomenna ois jo oireeton! :)

  • Meillä ainakin on mies ollut hyvinki epäileväinen joidenkin ruokalajien suhteen. Yleensä kyllä nämä käännytykset ovat tapahtuneet niin, että ensin teen (pakon edessä) jotain ”epäilyttävää” ruokaa vain itselleni, ja pakotan vain maistamaan. Seuraavalla kerralla syödäänkin yleensä jo yhdessä samaa :D
    Nyt tosin lähiaikoina, ehkäpä juuri näiden onnistuneiden kokeilujen kautta, tuo mieskin on alkanut luottaa hiukan mun ruoanlaittotaitoihin, eikä ole enää niin epäileväinen.

  • Ruusukaalia ostin minäkin ihan ekan kerran vasta tänä syksynä, ja voi kun oli hyvää! Jutun juoni oli keittää ne napakoiksi, sitten ottaa pois kattilasta, puolittaa ne ja paistaa vielä pannulla (öljyssä, voissa ,mitä nyt käyttääkin) rapsakan tuntuman aikaansaamiseksi. Lisäilin vielä hippuset suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Superhyvää!

    Tunnustan vielä, että ohje on bongattu itse Gwyneth Paltrow’n kokkailuista ;D

  • Mä en tiedä, mikä tossa puhelimessa puhumisessa oikein on, mutta hitsi, että se saa munkin niskakarvat pystyyn!
    En todellakaan ole mikään puhelimessa höpöttäjä. Soitan vain, jos on ihan pakko ja on oikeasti jotain asiaa, enkä vain vaihtaakseni kuulumisia.
    Tuntemattomille (haastattelupyynnöt, lääkäriin soitot jne.) soittelua vältän viimeiseen asti. Vieraalla kielellä asioiden hoitaminen puhelimessa on ihan horroria. Kaipa kaikkeen tottuu, kun sitä tarpeeksi monta kertaa tekee, mutta tuskin tulen koskaan puhelimessa höpöttämisestä erityisemmin nauttimaan.

    Ruusukaalit! Niitä ostan huomenna! En ole koskaan maistanut, mutta nyt oon niin monelta jo kuullut kehuja, että pakko testata itsekin :)

    -A

    • Siis minäkään en ymmärrä mikä siinä on! Vaikka kuinka päättäisin, että mitään ihmeellistä ei asiassa ole, niin keho päättää toisin; mulle tulee aina hirveä hiki ja sydän hakkaa. Monesti, suomeksi tai muulla kielellä, kirjoitan ylös ihan ne yksinkertaisimmatkin pointit, mitä pitää muistaa sanoa tai käsitellä. Joskus ihan kokonaisia lauseita, alkaen itsensä esittelystä. Mä niiiiiiin vihaan puhelimessa asiointiaaahhhh.. Täysin eri asia on, jos mulle soitetaan, mutta se, että mä soitan.. se on jotain hirvittävää. Pressure!

      Joo, ruusukaalit! Mäkin ne bongasin alunperin pitkin blogeja, ja pakko oli sitten koettaa itsekin! :)

    • No, just noin! Mulla on kaikki aloitusreplat aina kirjoitettuna paperille ylös (kuka oon (siis joo, mähän voin vaikka unohtaa oman nimeni :P), miksi soitan/mihin asia liittyy jne). Kai mä jotenkin pelkään, että siellä vastapäässä ei yhtään tajuta, mitä mä yritän oikeen selittää tai haluan sanoa :P Puhelimeen vastaaminen on tietty ihan asia erikseen, koska silloin se ”selitysvelvollisuus” ja periaatteessa koko keskustelun vetovastuu on sillä toisella. Näin mun aivot tuntuu asian järkeilevän…ihan hölmöä, mutta minkäs teet :P

      -A

    • Sama! Paperilla on ihan itsensä esittelystä lähtien kaikki. Vaikka en mä oikeasti edes uskoisi, että esittely menisi jollain tavalla koskaan pieleen tai nimeni unohtaisin, mutta se vaan pitää kirjoittaa siihen paperille.. Ihme touhua. :D

    • Jee, ruusukaaleja maistettu ekaa kertaa eilen ja nyt niitä on jo uponnut kilon verran muun ruuan ohella :P
      Ei varmaan tarvitse sanoa, että pidän!! Uus lemppari”höyste” muun ruuan ohelle :)

      Nyt pitää vaan hieroa aivonystyröitä ja kehitellä kaikenlaisia eri versioita noista, niin ei makunystyrät kyllästy :)

      Kiitti inspiksestä!

      -A

    • Jee, ole hyvä! :) Täällä kanssa syöty toistamiseen, toimii myös uunissa paahdettuina muiden kasvisten ohella! ;)

  • Puhelimessa puhuminen ahdistaa muakin! Kaveri joutui kerran perumaan kampaaja-ajan puolestani, sillä en itse uskaltanut soittaa sinne… :D Sinulla on uskomaton kroppa ja blogisi on todella ispiroiva!

    • Mä en edes tiennyt että meitä on muita! Lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa moinen. Mistä lie sitten johtuukaan, että tämmösiä ollaan. :D Ja kiitos paljon! :)

  • Mikä tuo puhelinkammo oikein on? Ihan normeilla tyypeillä se tuntuu olevan. Ymmärrän että siitä voi kärsiä jos omaa pahan puhevian, änkyttää tai kärsii paniikkihäiriöstä. Olen kuitenkin huomannut että ihan tavalliset tyypit angstaavat puhelimessa asiointia. Itse en kuulu tähän porukkaan. Otan aina mieluummin puhelimen käteen jos pitää asioida jossain. Suurin syy siihen varmaankin laiskuus. Työtehtävissäni puhelin on näytellyt niin suurta roolia, että puhelinkammo olisi vienyt kirjaimellisesti leivän suusta. Sympatiat kammoisille kuitenkin. Luulenpa että kammosta pääsisi vain pakottamalla poimimaan luurin käteen niin usein kuin mahdollista.

    • Mä en tiedä mikä juttu tää on, en edes ennen tiennyt että meitä on näin paljon :O Ei tosiaan ole mitään puhevikaa, änkytystä tai muuta, ihan sujuvasti osaan puhua, mutta jostain syystä se soittaminen on vaan kamalaa. Puhelun vastaanottaminen ei ole. Tiedä sitten mistä johtuu.. Mutta justiinsa ajanvaraukset, virallisten asioiden hoitamiset, kaikki tuommoiset.. Menisin paljon mieluummin paikalle varaamaan ihan vaikka sitä aikaakin! Olen kuitenkin kykenevä tekemään niitä puheluita, eli ei tää siis niitä estä, mutta kyllä vaan vihaan niitä tehdä..

      Ja tottumiskysymys se varmaan on. Kaikenlaiseen tottuu. Mulla on lääkärikammo myös (ei tosin koske hammaslääkäriä) ja kun sitä Suomessa joutui juoksemaan vähän väliä selvittämässä noita kaulasuonijuttuja, kammo ajan myötä katosi. Sitten hetki käymättä lääkärillä ja seuraavaksi täällä Saksassa hakemaan ihan vain rokotusta (piikkikammoa ei ole sitäkään), niin hirveä paniikki oli taas. Tauon jälkeen paljon vaikeampaa, mutta kyllä sen ensimmäisen käynnin jälkeen on taas jo huima ero eikä enää kammota. :)

  • Mulle tulis ihan kauhea ikävä maitorahkaa, kun sitä tulee syötyä päivittäin ja siitä saa niin hyvää! Mutta, jospa sitten löytyy jotain yhtä hyvää (tai jopa parempaa!?!) tilalle.

    • Me elätellään toiveita, että iltapalarahka pysyisi kuvioissa, eli purkit päivässä! :) Tällä hetkellä menee yhteensä viisi purkkia päivässä, että kyllä siitä on varaa vähän vähennellä. :D Tilalle varmasti löytyy taas jotain superherkkua, olen luottavainen! Maailmaan mahtuu kuitenkin niiiiin paljon ehania sapuskoja! :’)

  • Ei hätää, Skotlannista löydät varmasti uusia herkkuja, esim. haggis. ;D Mulla muuten itsellä pienoinen lääkärikammo. Verenpaineenmittaus on ihan hirveetä. Kaikilla kai on omat kammonsa, ja monesti vielä ihan sellaisia, joita ei ko. henkilölle koskaan kuvittelisi.

    t: puhelinkammoisuutta ihmettelyt. :)

    • Hahaa, joo haggista vaan iltapalaksi ja aamupalaksi, ja taas on uudet herkut löytyneet. :’D Lääkärikammo taitaakin olla suhteellisen yleinen tämän puhelinjutun rinnalla.

      Jäin itse oikein nyt miettimään mistä tuo puhelinkammo oikeasti johtuu. Pitääkin oikein ottaa ajatus työn alle pohdittavaksi. :D

  • Täälläkin yksi puhelinkammoinen! Mun on pakko aina ennen virallisia soitteluita pakko miettiä aloitusreplat valmiiksi, tai jäädyn totaalisesti. Kasvotusten asiat on pajon helpompi ja ennenkaikkea mukavempi hoitaa, vihaan puhelimessa puhumista.
    Ja oon muuten edelleen aika kade noista lenkkimaisemista. Itsehän tänään lenkkeilin pimeässä ja sateisessa loskakurasotkussa.

    • Voi vitsit, meitä on näin monta! Mä en yhtään tiennyt! Kasvotusten asioiden hoitamisen otan ihan satamiljoonaa kertaa mieluummin kuin puhelimen välityksellä asioiden hoitamiset.. Ja aloitusreplat ja kaikki muutkin löytyy multakin paperilta. :’) Ei oo helppoo! :D

      Ja ei hätää, kyllä täälläkin on jo monta päivää satanut ja ollut kolean harmaata! ;)

  • Kyllä Skotlannistakin pitäisi kaikenlaisia fiksuja rahkoja löytyä, ja sitten tietysti kaikenlaisia paikallisia kivoja safkoja joita en enää edes muista x) Olen itse asunut Briteissä ja valinnanvaraa löytyy kyllä ruoka(kauppa)puolella jos jonkinlaista!
    Todellakin olen minäkin saanut mun miehen syömään kaikenlaista mitä on vannonut inhoavansa… Kummallisia päähänpinttymiä joita olen saanut purettua, jesh ;)
    Ja kiitti motivoivasta blogista! Innolla odotan mitä ruokaelämyksiä löydät Skotlannin päästä – rohkeasti vaan kokeilemaan kaikkia uusia juttuja!

    • Kyllä siellä tuntuisi olevan parisen varteenotettavaa vaihtoehtoa rahkoista, mutta hintatasohan niissä on jotain ihan muuta, joten jää kyllä yhteen purkkiin päivässä. Innoissaan täällä ollaan siitä ensimmäisestä/niistä ensimmäisistä kauppareissuista, että mitä kaikkea sieltä löytyykään! Siinä on oma kiva vivahteensa, kun pääsee kunnolla tutkimaan ja syynäämään ja etsimään kaupasta toiseen juuri sitä, mikä eniten miellyttää. Tosin kauppojen nettisivut ovat tässä tilanteessa jo auttaneet alkuun, hyvin on tuotteet esillä. Täällä Saksassa mentiin kauppaan ihan tietämättä yhtään, että mitä löytyy ja mitä ei. Shokkihan siinä tuli. :D

      Ja kiitos itsellesi! ;)

  • Puhelinkammoinen täälläkin! Pizzaa en tahdo tilata sitten millään, kampaaja-ajan varaan netissä, työasiat hoidan sähköpostilla niin pitkälle kuin mahdollista. Tuntuuhan se vähän järjettömältä, mutta minkäs teet :D Tosiaan jos jonnekin pitää söittaa, niin paperi ja kynä oltava käsillä ja ranskalaisilla viivoilla loogisessa etenemisjärjestyksessä tärkeimmät asiat siinä paperilla ja ensimmäiset lauseet mietittynä päässä valmiiksi. Omaa nimeäni en sentään kirjoita, mutta esim. henkilötunnus ja s-postiosoite on oltava siinä valmiina saatavilla, jos on oletettavaa että se toinen siellä langan toisessa päässä sattuu kysymään :D Mutta tosiaan, hienoa huomata etten ole ainut tällainen! :D

    • Ooo meitä niin on monta!! Paperi ja kynä on pakko olla edessä silloin, kun pitää tehdä puheluita. Ja koneella vielä kaikki mahdolliset auki, mitä vaan voi tarvita. :D Kalenterit ja justiinsa kaikki osoitetiedot ja sellaiset. Voi meitä. :D

  • Täälläkin yksi puhelinkammoinen! Onpa meitä monta :)

    • Mä olen niin iloinen, että kirjoitin siitä, en mä osannut aavistaakaan että meitä on näin paljon! :)

  • Sori nyt vaan, mutta pakko kommentoida että oikeastaan on ihan sama missä maassa sä asut. Et kuitenkaan millään tavalla laita itseäsi likoon tutustuaksesi tai sopeutuaksesi paikalliseen kulttuuriin. Syöt joka paikassa samaa ruokaa ja pysyttelet neljän seinän sisällä kuvailemassa täydellisiä vatsalihaksiasi ja treenailemassa omassa treenihuoneessa. Totta puhuakseni en ihan ymmärrä miestäsi, musta tuntuu että sekin on aikalailla supistanut elämäänsä sun myötä. En sano tätä pahalla, musta tuntuu kuitenkin että sä elät jotenkin säästöliekillä, et antaudu maailmalle ja niille seikkailuille mitä sillä on sulle tarjottavana. Ihmetyttää myös nää ihmiset jotka vaan tsemppaa sua siinä, eikä auta sua avaamaan silmiäsi jollekin muullekin. Joojoo tiedetään että tää on sulle vain treeniblogi mutta itsehän olen avannut täällä myös muuta elämääsi. Eikä noista sun muistakaan blogeista paista kovinkaan maailmalle avoin ihminen.

    • Awww. Sun mielestä mulla on täydelliset vatsalihakset. Kiitti. <3

      Tuo kaikki muu, siihen voin vastata oikeastaan seuraavasti:

      Mun historiasta, mun mieheni historiasta, meidän yhteisestä historiasta, nykyisyydestä, tulevaisuudesta, meidän tunteista ja odotuksista ja mistään siihen liittyvästä, mistä luulet ilmeisesti jotain tietäväsi, et tiedä yhtään mitään. Ja sen vuoksi sun argumenttisi on pelkkää tyhjää täynnä. Ei pahalla, vai miten se meni..

      Kyllä mä ymmärrän, että oot kateellinen siitä, että me toteutetaan yhteisiä unelmia ja reissataan ympäri maailmaa. <3 Voi sentään. Se varmasti ärsyttää.

    • On se mukava kun muut tuntee sut paremmin kuin sinä itse. ;) Hetken olen blogiasi lukenut, ja kadehtinut (vatsalihaksiesi lisäksi) asennettasi. Se, että sua ei voi tuntemattomien veemäisten nobodyjen mielipiteet ja sanomiset liikauttaa, vie sut vielä pitkälle.

      Jään ehdottomasti seuraamaan blogiasi, myös Skottiblogia. Asuin siellä hetkisen itsekin muutamia vuosia sitten. Luulenpa että tulet tykkäämään paikasta. Edinburgh oli oma tukikohtani, mielenkiinnolla odotan mitä teikäläiset siitä tykkäävät. :)

    • Näitä tosiaan riittää, näkevät tulevaisuuteenkin! ;) Eteviä. :D

      Kiitos paljon tuosta kaikesta, mitä kirjoitit, hyvälle mielelle tulin. :) Ja täällä kanssa fiilistellään, että kyllä sitä Skotlannissa viihdytään mainiosti. ;) Meidän määränpää on pohjoisessa Skotlannissa, ja jonnekin Aberdeenshiren alueelle päädytään. :)

    • Mä en nyt (taas) oikein ymmärrä. Käsitetään tässä nyt kaik yhes koos ensin, että blogi ei ole kenellekään koko elämä, eikä kata kaikkea siitä elämästä, vaikka lukijasta tuntuisikin, että tietää kirjoittajasta KAIKEN. Nyt kun tuo on käsitetty, voidaan yhdessä leikisti olettaa, että Ano klo 11:58 on oikeassa, eikä Bobby Jeanin elämään kuulu mitään muuta kuin nuo Anon mainitsemat seikat: neljä seinää, samaa ruokaa, treeniä päivästä toiseen ja peilin edessä pullistelua.

      Mitä sitten jos olisikin niin? Eikö silloin saisi asua muualla kuin siinä maassa mihin on syntynyt? Tarvitseeko olla superuloispäinsuuntautunut yksilö, että saa luvan ja kunnian asua ulkomailla, saatika nauttia siitä jos niin tekee? Eikö elämästä voi nauttia ilman, että antautuu maailmalle tai sen seikkailuihin ja laita itseään likoon tutustuakseen tuntemattomiin? Sekö on Ainoa Oikea tapa elää? Muita tapoja ei ole? Jos sattuu elämään ja nauttimaan näin, niin miksi ulkopuolisten pitäisi tulla väkisin avaamaan toisen silmät jollekin muulle tavalle elää? Mitä hittoa.

      Ja ennen kaikkea, mitä ihmettä se kenenkään Anon napaa kaivaa mitä muut tekee elämällään, miksi sellaisesta pitää tulla avautumaan toisen blogiin? Tuosta ei paista läpi mikään muu kuin se, että on yritetty vähätellä toista ihmistä ja hänen tapaansa elää OMAA elämäänsä (no, lisäksi toki paistaa läpi ääretön tyhmyys kun kuvittelee, että blogissa/blogeissa on tullut ilmi KAIKKI mitä BJ:n elämään kuuluu).

      En pysty käsittämään miten tuollaiset ihmiset elää itsensä kanssa. Tekisi mieli sanoa, että juuri tällaisen asioiden/käytöksen takia eläimet on niiiiin paljon parempia kuin ihmiset, niin seurana kuin lajina muutenkin.

      Miksi internetissä/Anonyymina on niin kovin vaikea käyttäytyä hyvin?

    • Enpä olisi voinut paremmin asiaa itse kirjoittaa! :)

      Vaikka periaatteessa loppujen lopuksi näiden blogien kautta annan aika paljon itsestäni maailmalle, se on siinä suuressa kokonaisuudessa vain pienenpieni pintaraapaisu. Ehkä eniten ihmetyttää se, että kun miehestäni en ole antanut näihin lähellekään sitä pienenpientä pintaraapaisua, ollaan tietävinään hänenkin (ja meidän yhteisestä) elämästä hirvittävän syvällisiä asioita, joita en satavarmasti julkisesti koskaan jakaisi. Sanomattakin selvää, että toinen puoli anonyymin kommentista oli potaskaa ja toinen puoli oli sitä, että kun jotkut elää eri tavalla kuin hän, se on väärä tapa elää.

      Täytyy myös sanoa, että kun aletaan syyttelemään asioista joista ei mitään tiedä ja vedetään touhuun mukaan joku minulle rakas ihminen, ollaan sellaisilla vesillä että minä en kiukustu. Vaan minä raivostun. Että osaa olla ajattelematonta porukkaa. Minua saa haukkua miten tykkää, mutta jättäköön läheiseni rauhaan.

      Ensin mietin, että vastaan kyseiseen kommenttiin juurikin tuosta, että selvästi jonkun mielestä on vain yksi tapa elää ja jos elää toisella lailla niin se on väärin, siihen ei pidä rohkaista, pitää kertoa tälle väärineläjälle että eläisi toisella tavalla. En jaksanut kuitenkaan sitä selittää auki, mutta onneksi sinä jaksoit minunkin puolestani! :’) Hih, kiitos!

      En tosiaan voi olla pahoillani siitä, että eletään elämää ihan sillä lailla kuin tahdommekin elää (siis kyllä, miehenikin!). Ja perhana, että on muuten hyvää elämää!

  • Kateudesta ei ole kyse. Olen itse reissannut paljon ja olen muuttamassa jo toista kertaa ulkomaille. Teen vain seikkailuni vähän toisenlaisella asenteella. Itsellä on pyrkimys opetella maan kieli ja tutustua paikallisiin sekä paikalliseen kulttuuriin.

  • Olemme tosi onnellisia teidän uusista suunitelmista. Hienoa! Paljon Onnea! Toivon että Skotlanti on sinulle ja teille, parempi paikka elää kuin Saksa. Kuinka raskitkaan jättää Alpit? Minua on aivan surettanut kun olen lukenut noita sinun kirjoituksia kuinka koit alkutaipaleen täällä. Olisin halunnut auttaa. Tarjosin sinulle apua ja seuraa mutta,..lämpimin ajatuksin. Me ihmiset olemme sitten niin erinlaisia. No,se on rikkauttakin.

    Meillä tulee kohta kaksi vuotta täyteen tätä rikasta elämää. Mieheni on aloittanut uudet työt saksalaisessa firmassa ja olemme oikein tyytyväisiä asiasta. Hän on super-mies, saksankielikin menee aina vain paremmin. :)

    Vieläkin usein ihmettelen tätä suurta unelmien täyttymystä että pitkäaikainen unelma täyttyi. Mehän on alusta asti oltu hirveän uteliaita kaikesta, kaupungeista, kylistä, nähtävyyksistä, ruvasta,,. Varmasti ensimäisen kolmen kuukauden aikana kiertelimme lähikin seutuja enempi kuin monet suomaliset kymmenessä vuodessa täällä. :) Kun asuntoauto hankittiin sittenpä on joka toinen viikonloppu oltu reissussa. Ihan vaikka 100km päässä. Nyt meni kesä että oltiin melkein kokoajan reissussa ja siihen vielä näyttelyitä.:) Italiaankin on tehty tälle vuodelle neljä reissua ja viimeisin yli kolmen viikon reissu. Reilu kaksi viikkoa sitten tultiin sieltä helteestä. Kissatkin nautti kovasti reissussa ja heillä oli paljon mielenkiintoista seurattavaa, toisia kissoja, oravia, sorsia ja muita lintuja sekä upeita maisemia Välimerta myöten. Paljon on koettu ja nähty mutta paljon on vielä kokematta ja näkemättä. Eikä ole vielä tarpeeksi reissattu. :)

    Tuota sinun kokemaa kieli asiaa olen paljon miettinyt. Itsehän en osaa englantia kuin sanoja ja saksaa vielä vähempi. Ja kun on lukihäiriö, kielten oppiminen on vaikeaa. Ajattelen että pikkuhiljaa opin, edes sanoja. Alusta asti olen kulkenut yksinkin rohkeasti kaupassa, eikä ole mitään ongelmaa. Opettelin tervehtimään ja englanniksi sanomaan että en osaa puhua saksaa enkä englantia kun tulen Suomesta. Ja sitten puhun ystävällisesti Suomea ja muutama sana saksaa ja englantia väliin. :) Hyvin usein käy noin enkä ole kokenut sitä ongelmana. Aina saan ystävällisen kohtelun ja hymyilyä, kun kuullaan että tulen Suomesta. Puhutaan välillä eri kieliä mutta silti ymmäretään toisiamme. Tietysti vähän kärsin tuosta kun kovana jutteliana olisi niin mukava enempikin jutella. Saisin vielä enempi irti tästä rikkaasta elämän vaiheesta mutta pikku hiljaa enempi. Nautin siitäkin kun istahdan johonkin kaupungilla ja katselen ja kuuntelen ympärilläni olevia ilosia ihmisiä, se on aivan tarttuvaa.

    Ymmärrän kyllä sinun kieli asian jos haluaa työelämään. Minä nautin tästä kotirouvana olosta suunattomasti. Jos meillä ei olisi karavaanari- ja näyttely harrastusta niin silloin voisivat päivät käydä välillä tylsiksi mutta kun on koti ja kulkupeli joita siivoaa ja laittaa, tekemistä riittää ja illalla voi miehen kanssa sitten viettää laatuaikaa. Kevällä Suomessa käydessä vain vahvistu se ettei sinne takaisin halua ja sieltä ainoastaan kaipaa aikuisia Lapsia.

    Hyvää matkaa ja onnea paljon uuteen elämän vaiheeseen!! :)
    Toivottavat
    Karavaanarit toiseltapuolen kaupunkia
    ps. oho, tulipa tästä pitkä.

Kommentointi on suljettu.