Viikko 27: uuden elämäntyylin hyväksymistä

Nyt on tehty ensimmäinen kunnollinen, eli raskas, treeniviikko näin uusien töiden ohella. Olihan se erilainen kuin aamupäivien rauhalliseen tahtiin tehdyt treenit, ilman jättirasitusta kropassa sitä ennen, mutta hyvinhän tuo loppujen lopuksi meni! Tältä viikko näytti punttitreenien osalta:

Maanantai: selkä, hauikset, ojentajat. Kesto: 0:52min.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: jalat. Kesto: 1:05min.

Torstai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 0:55min.

Perjantai: vatsa, kyljet. Kesto: 0:32min.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat, olkapäät. Kesto: 1:23min.

Laskin tuossa myös viikkoon mahtuneet aerobiset, joita siis töiden vuoksi tulee aika rutkasti. Sain tulokseksi seitsemäntoista tuntia. Vähän on siis määrät nousseet niistä vajaa puolitoista tuntia viikossa -määristä.. Tuo seitsemäntoista tuntia pitää sisällään sen osan, kun olin liikkeellä tällä viikolla, eli jakamassa sitä postia. Sitä edeltää ne tunnit (yleensä neljä), jotka vietän seisten lajittelemassa postia. Jaon olen nyt tehnyt suureksi osaksi hölkäten, sillä se tulee enempi luonnostaan kuin reipas kävely. Tuo reippaampi kävely ottaa mulla jostain syystä penikoihin, mutta hölkkä on lennokasta ja vaivatonta. Jakoaika koostuu siis mulla tällä hetkellä sekä hölkästä, että jonkinlaisesta porrastreenistä. Portaita alaspäin vain, suureksi osaksi. Ja tuleehan siihen jakoaikaan myös jonkin verran hississä törrötystä, mutta ne on lyhyitä hetkiä.

Ensimmäisellä viikolla meni parissa päivässä pohkeet aivan tuhannen juntturaan, eikä hetken istumisen jälkeen päässyt kovin helposti kävelemään, saati sitten aamulla sängystä noustessa. Etureisikivusta varoiteltiin myös, mutta sitä mulle ei tullut. Saattaa olla, että niitä tulee verrattaen samalla tavalla rääkättyä jalkatreenissä, kuin millaisella rasituksella ne on portaita alas mennessä. Jalkapohjat sen sijaan särkevät pitkälti jokaisena päivänä, kun kotiin pääsee. Sellaista oikein kunnon särkyä, joka ei helpotu edes jalkoja levossa pitämällä. En tiedä mahtaako nuo tottua tuohon sitten kunnolla ikinä, kun kaksi viikkoa on jo kuitenkin takana.. Kengät mulla on hyvät, normaalit juoksulenkkarini. Tosin kilometrejä niissä on takana enemmän kuin pitäisi samoilla olla.. Vasemman jalan jalkapohja meni myös ensimmäisinä päivinä kramppiin. Niin, että jokainen askel sattui varpaiden ollessa taitettuna, eli jalan ollessa takana, ennen uuden askeleen ottamista. Tuota kivuliasta kramppia kesti tämän viikon loppuun asti, kunnes otettiin se työn alle. Venyttämällä jalkapöytää ja nilkkaa oikein kunnolla, sekä hieromalla jalan ulkosyrjää ja rullaamalla sitä golfpallolla, saatiin kramppi laukeamaan. Olipas kiva taas kävellä normaalisti ja kivutta! Nilkat on myös varsin kovilla ja niiden venyttäminen (samaan tapaan kuin pohkeita, mutta jalka koukussa) koskee. Ja venytystä seuraavina päivinä vasta koskeekin. Terveisin, Oikea Nilkkani Ei Enää Taivu -84.

Mutta raskaista työpäivistä ja kolotuksista huolimatta treenit on illalla vedetty suunnitelmien mukaisesti. Raskaaltahan ne tuntuvat, mutta en valita. Tuntee ihan tosissaan tekevänsä! Joissain liikkeissä on pitänyt ottaa painoja alaspäin, tai olen joutunut pudottamaan toistoja. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista treenata enää samaan tapaan kuin ennen, jolloin sain helposti syötyä niitä pluskaloreita, eikä päivässä ollut juuri muuta rasitusta. Nyt se rasitustaso on pompannut jonnekin huippulukemiin ja kulutuksen mukaan ei ole mahdollista syödä, eli painokin on pudonnut. Tottahan se vaikuttaa treeneihin. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut yllättynyt miten vähän. Jalkatreeni oli keskiviikkona työpäivän jälkeen aika tuskainen kyllä, kun jaloilla tuota työtä tosiaan tekee suureksi osaksi, eikä mitenkään kevyesti. Sain kuitenkin kelpotreenin tehtyä. Sen verran kelpotreenin, että seuraavana päivänä töissä kirosin vähän. Kannikat ja takareidet tulivat treenistä niin kipeiksi, että niihin koski vielä eilen! Opin myös, että jalkatreenin jälkeiset päivät on töissä pitkälti helvetillisiä. Ei niinkään sen lihaskivun vuoksi, se on tavallaan vain mukavaa, mutta hapotuksen kanssa en meinaa pärjätä. Jalat oli ihan hapoilla koko ajan ja ne pari rappua, joissa piti mennä portaat myös ylöspäin, meinasi olla melkein kohtalokkaat. Jos vastaavia rappuja olisi ollut enemmän, en olisi tiennyt miten oisin saanut postit jaettua! Alaspäin menee ketterästi, eikä hapottele, mutta ylöspäin mennessä jaloista katoaa kaikki voima.

Keskiviikon jalkatreenissä en ala itseltäni vaatia ihan kaikkea täydellä teholla tai painolla, kun aika mahdotonta se on, painotan tuota sunnuntain jalkatreeniä sitten enemmän.

Ja kyllä tämä sunnuntain treeni olikin sitten aikamoinen! En odottanut voivani pitää välttämättä niitä normaalipainoja, vaan olin jo valmiiksi esim. splitissä niitä tiputtanut alaspäin. Mutta mitä vielä! Normipainot kehiin, ja kyykyssä ja boksikyykyssä ennätyksiä! Teinkin kyllä oikein kunnon treenin, enkä katsellut kelloa. Annoin nyt mennä, jos kerran viikossa pystyy tekemään yhden treenin täysillä voimilla, niin ei haittaa vaikka menee sen 1:20min sen lähemmäs tunnin sijaan. Saa mennä vaikka puolitoista. Ja huomenna sitten kirotaan töissä taas, kun jalkoja hapottaa.. :)

Vatsallekin otin nyt oman treeninsä perjantaille. Mullahan on ollut perjantai ja tiistai aerobiset päivät, joita nyt ei erikseen tehdä laisinkaan sattuneista syistä, ja vatsoja olen tehnyt maanantaisin ja keskiviikkoisin. Nyt niistä on molemmista vatsalihasliikkeet jääneet, sillä töiden jälkeen alkaa armoton syöminen ja vatsa pystyssä ei tee mieli niitä lihaksia treenata. Perjantaisin syön töistä lähtiessä jotain pientä ja teen vatsatreenini aika pitkälti heti kotiin saavuttuani, kun se on niin nopsa tehdä. Ja sen jälkeen vasta sitten se armoton syöminen. ;) Ja oli muuten vatsalihakset hellänä eilen lauantaina, eikä ne tänäänkään vielä kivuttomat ole.

Nomnomnom.

Koitin muuten etsiä tuohon yllä olevaan pyllykuvaan vertailukuvaa takapuolesta, jotta näkisi kuinka paljon se tosiaan on pienentynyt. Löysin ensimmäisen sopivan pyllykuvan ja se masensi sen verran, etten tahtonut laittaa noita vierekkäin. On tosiaan pienentynyt ihan valtavasti. Peilissä ei näy enää isoja kannikoita, vaikka kuinka koitan vengota itseäni eri asentoihin. Vanhat farkut mahtuvat jalkaan, jotka olivat pieneksi jääneet, ja ne farkut, jotka oli pitkään tässä välissä käytössä, eivät enää istu. Senttejä on lähtenyt monta. Olen tässä tilannetta oikeasti joutunut vähän työstämään, että hyväksyisin tämän kehoni pienentymisen. Ja kyllä mä nyt sen hyväksyn. Ei siitä tykätä tarvitse, että kova työ valuu nyt pitkälti hukkaan, mutta hyväksyä sen voi. Ja kaikessa on kuitenkin puolensa. Niiden jälleen sopivien farkkujen lisäksi tässä on vaikka mahdollisuudet, että vatsat piirtyy taas enemmän esille pienen tauon jälkeen ja ylipäätään vaatteet istuvat päälle vähän kivemmin, kun ylimääräistä ei tursuttele esimerkiksi jenkkakahvojen kohdilta. Puhumattakaan tietysti siitä, että aerobinen kunto nousee varmasti kohisten. Eikä tarvitse miettiä mitä saa suuhunsa laittaa! Kaikelle on tilaa, kaiken saa syödä, mitä mieli tekee. Se jos mikä on mahtavuutta! Ja mukavaa on myös se, että vaikka lihakset tässä kuihtuvatkin ja muutenkin pienenen, kropan malli on pysyvästi muuttunut. Vaikka pienenisin entiseen kokooni (mitä en kyllä usko tapahtuvan ja kaikkeni teen, ettei niin käy), en olisi enää koskaan saman mallinen kuin silloin. Ja se on kiva se.

Olen nyt ottanut tavaksi joka sunnuntaisen herkkuaamiaisen, eli kaurapuuron. <3 Välillä harmittaa vietävästi, etten voi tätä syödä päivittäin, sillä niin jumalattoman hyvää se on. Viimeisen kokeilun aikana löysin siihen sellaisen herkkucombon, että olen oikeasti suorastaan kuolaten himoinnut saavani sitä taas! Nyt sitten sunnuntaisin tätä pääsee aamulla vatsaan, ja vatsa kestää sen. Kestäisi enemmänkin, mutta ei nyt kiusata sitä silti liikaa. Mun herkkupuuroni muodostuu seuraavanlaisesta setistä:

55g kaurahiutaleita
210g riisimaitoa
kanelia
kardemummaa
piparkakkumaustetta
lusikallinen vadelmahilloa (St.Dalfour)
lusikallinen maapähkinävoita
yksi banaani
reilusti Kesoa
Tässä on niin kaikki kohdillaan, etten tiedä miten päin olisin kun sitä syön. Se on oikeasti aivan jumalaista! Tuo puuron ja baanaanin makeus ja pehmeys, yhdistettynä Keson suolaisuuteen on jotain.. No, kuolaamisen arvoista. Aivan parhautta. Sunnuntaiparhautta.
Ruokapuolella on tällä viikolla syötä tällaisia settejä:
Kuvissa on taas vain kuusi, enkä tiedä mikä sieltä puuttuu. Siellä näkyy kuitenkin uuniparsakaalia, uusia perunoita, ristikkoperunoita (kahdesti), ei niin kaunis porkkanaohukaisläjä, sekä päivän riisiruoka, jota tein töihinkin paria päivää varten riittäväksi. Siinä on riisin lisäksi raastettua porkkanaa ja punaisia linssejä. Tuli tosi hyvää.
Näitä linssejä.
Nyt olen siis viikon syönyt töissä myös lämpimän aterian, mikä on yksi lämmin lisää normaaliin päivääni verraten. Nyt se tulee tarpeeseen. Joka päivä se on ollut perunaa (ja raejuustoa) tällä menneellä viikolla. Kerran uusia perunoita ja neljästi ristikkoperunoita. Tuo gourmet -annos (puoliksi syöty) näyttää tältä:
Kännykkäkameralaatukin vielä <3
Ensi viikolla töissä sitten riisiä ainakin parina päivänä. Tämän lämpimän aterian syön aina ennen kun lähden jaolle. Annos on ehkä vähän liian suuri siihen tarkoitukseen tosin, kun meinaa tuntua ikävältä vatsassa loikkia siellä pitkin pihoja ja portaita, mutta syödään nyt kuitenkin, kun on tavallaan vähän pakko. Eikä siinä mitään, mielellään sitä syö. Ruoka on ihana asia. :’)
Ensi viikolla otan sykemittarin töihin mukaan ja otan lukemat ainakin sen jaon ajalta, jotta näen olenko edes lähellä arviotani. Veikkaan, että lähemmäs tuhat siinä pitäisi palaa. Sen lisäksi seisten tehtävän lajittelun ja muun sinkoilun aikana palanee varmasti se viitisensataa enemmän kuin mitä se olisi, jos en olisi töissä. Mielenkiintoisia lukemia siis odotettavissa!
Nukkumisestakin voisin pari sanaa sanoa. Herään töihin joka aamu varttia vaille viisi, joten aika ajoissa sitä pitää petiin mennä. Ihan viimeistään tulee mentyä puoli kymmeneltä, ja jos vain mahdollista niin menen jo yhdeksältä. Tänä viikonloppuna sain ensimmäistä kertaa nukkua yöni ilman aamuista kellon herätystä, sillä viime viikonloppunakaan sitä herkkua ei ollut saatavilla. Yksitoista tuntia tuli vedettyä ihan tuosta noin vain, ennen kuin kissa meinasi, että oli jo aika nousta. Oli kyllä jo kova väsymyskin. Olen aika poikki aina työpäivän jälkeen ja etenkin mitä lähemmäs viikonloppua mennään. Mutta silti vaan tykkään siitä niin kovin! Tavallaan sitä saa silti energiaa siitä kaikesta, vaikka väsyttäisikin. Aikansa se varmasti keholle muutenkin ottaa, että tottuu tuohon liikuntamäärään, kun se laakista noin radikaalisti nousi. Lisäksi HSP -ihmisenä väsyn muutenkin normaalia enemmän ja helpommin kaikesta tapahtumasta, kaikesta uudesta ja kaikista päivän aktiviteeteista. Kaikki se kuormittaa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt hienosti, enkä usko, että se tästä pahemmaksi enää meneekään – päinvastoin. Koko ajan helpottaa, nopeutuu ja muuttuu automaattiseksi, kun kaikkea ei enää tarvitse miettiä. Odotan jo innolla huomenna alkavaa työviikkoa!
Uutta viikkoa kohti siis taas, mukavaa sellaista kaikille! Meikä siirtyy nyt rahkakupin äärelle!

6 vastausta artikkeliin ”Viikko 27: uuden elämäntyylin hyväksymistä”

  • Kuulostaapa mahkivalta :) ja hyvin samankaltaiselta touhulta kuin täällä päässä – tosin sillä erotuksella, että mun treeneistä ei vaan ole tullut moneen viikkoon yhtään mitään, koska tunteja vuorokaudessa ei vain ole tarpeeksi :( ellei nipistä nukkumisesta, mutta… ei varmaan tarvitse edes sanoa :D

    • Kivvoo se on! :) Mutta se on kurjaa, kun loppuu aika kesken. :( Ja nukkumisesta ei kuulu koskaan nipistellä! Eipä se jaksaminen niin kovin suurta kauaa olisi, jos sieltä nipistää, että pääsee rasittamaan kroppaa lisää.. Mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että aika mulla ei kesken lopu. Jaksaminenkin on sitä luokkaa, että treenit tulee mielellään tehtyä. Jaloista nyt on luonnollisesti vähän veto vaan pois.. :D
      Tsempit treenittömyyteen!

  • Mon ihmettelee raejuustoa puurossa mut hyvää se on :P ja sekaan vielä just banaania, marjoja, kiiwiä, mitä milloinkin :)
    Ihailtavan aikasin sä saat mentyy nukkumaan :D Mulla soi työaamuina kello 5.20 ja silti monesti meen vasta yhentoista aikoihin sänkyyn…tosin monesti sit tuleekin nukuttua aamunavetan jälkeen päikkärit ;)

    • Minäkin ihmettelin ennen, kunnes kokeilin.. :D En vaihtaisi enää pois! Ikinä!
      Mun on mentävä ajoissa nukkumaan, jos meinaan jaksaa. :) Enpä mä sitä sen enempää edes mieti, tilanteen mukaan mennään ja se on nyt tämä. En edes jaksaisi valvoa kovin paljoa pidempään, kyllä uni tulee laakista kun pään painaa tyynyyn. :D Mutta mulla ei olekaan päikkäreiden luksusta. ;)

  • Se on jännä miten joissain liikkeissä tai treeneissä painoja joutuu tiputtamaan, mutta joissain taas ei tarvitse! Se kyllä helpottaa, ettei ihan kaikki treenit kärsi töiden vuoksi :D

    • Sanoppa muuta! Tällä viikolla tuli nostettuakin painoja hauiksissa. :D Mutta onneksi on tosiaan viikonloppunakin treeniä, ja juurikin tuo jalkatreeni, että saa siihenkin panostettua edes kerran viikkoon ihan silleen aikuisten oikeesti! ;)

Kommentointi on suljettu.