Viikko 22: kaurapuuroa, kyyneleitä, yllättäviä sapuskoita ja treenejä

Ihan hirveä viikko on ollut, siitä varmaan kertoo kaiken oleellisen edellinen postaus. Kiitos kaikille kommenteista, jokaisesta tuli itku (mistäpä ei, näinä aikoina..). On myös varsin mukavaa aina huomata tällaisissa hetkissä ne, jotka vaivautuvat toivottamaan voimia tai muuta, täällä tai jotain toista kautta. Eikös se ystävyyskin mitata hädän hetkellä? Mä mittaan hädän hetkellä oikeastaan koko ihmisen, en niinkään ystävyyttä. Mulle kertoo kaikista eniten se, jos toisen hätä jätetään noteeraamatta kokonaan. Semmoset ihmiset ei tule olemaan mulle koskaan läheisiä ja se on hyvä niin.

Mutta joskos sitä pääsisi itse asiaan, eli siihen treeniviikkokatsaukseen näin alkuun (mulla on tänään paljon asiaa!). Vähän tuo viikko on poikkeavan näköinen ja siihen selvisi syyt siihen edellisessä postauksessa. Tältä se loppujen lopuksi näytti:

Maanantai: lepo.

Tiistai: 45min crossailua, 16.25km.

Keskiviikko: jalat, vatsa. Kesto: 1:03.

Torstai: 48min juoksu/kävely, 5.91km, keskisyke: 147, max: 179, keskivauhti: 8:35min/km.

Perjantai: olkapäät, ojentajat, hauikset. Kesto: 1:05.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat. Kesto: 1:04.

Tuolta haluaisin nostaa esiin tuon perjantain treenin, mikä oli kyllä aika huikea. Erityisen huikeaksi sen teki se, että tässä ei oikein voi odottaa mitään huikeita treenejä ja sitten sellainen tuleekin eteen. Vaikka sarjatauoilla vähän väliä itketään ja välillä vähän liikkeenkin aikana, siitä huolimatta sain tehtyä kunnon treenin. Idean treeniin olen varastanut pitkälti Jeritalta, joka joskus treenailee kivalla tavalla, jota olen tahtonut kokeilla siitä lähtien, kun hän niistä aikoinaan kirjoitteli. Mikäs sen parempi hetki kuin tällainen, jolloin treenistä olisi kiva saada mahdollisimman mieluisa ja siihen olisi myös kiva päästä vähän hukkumaan. Siihen auttaa ehdottomasti uuden keksiminen, jolloin pää joutuu olemaan suhteellisen hyvin mukana siinä itse treenissä, eikä muissa asioissa. Ja kiva siitä loppupeleissä tulikin.

Normaalisti siis teen treenissä liikkeet yksitellen tai sitten parit liikkeet vuoronperään/superina. Tällä kertaa tein ensin olkapäät, sitten ojentajat ja lopuksi hauikset. Niin, että kaikki olkapääliikkeet (neljä liikettä) tehtiin ensin putkeen ja vasta sitten levättiin. Sitten seuraava kierros, lepo, ja vielä kolmas kierros. Sama tyyli ojentajaliikkeissä ja lopussa vielä hauikset samaan tapaan. Ja jumankauta, ei ole näin muussia olleet kädet aikoihin! Vieläkin sattuu. Huomenna ei toivottavasti enää, jos nyt ylipäätään saan (selkä-/hauis)treenini tehtyä. Mutta tää oli niin kivaa, että tällä tavalla teen seuraavankin treenin. Ja ehkä ikuisesti ja aina vaan. Niin kivaa se oli. Ja nyt on kovin kivaa, että jostain löytyy jotain, mikä on kivaa.

Treenit ovat myös lyhentyneet tällä viikolla, vaikka sisältö on ollut sama. Tulee pidettyä tahtia yllä, koska sarjatauoilla on ajatuksilla aikaa harhailla ja sitä ei nyt tahdota.

Yllä muutama kuva viikon syömisistä. Yhdeltä päivältä jäi lämmin ateria kokonaan syömättä ja parina päivänä oli muuten poikkeuksellisia sapuskoja, josta alla lisää. Mutta näistä kaksi ylimmäistä ei varmaan ole kenellekään mysteeri, mutta alimmainen saattaa olla ja siitä voisin pari sanaa mainita. En ole tuommoista ennen tehnytkään. Samalla nämä kuvat kertoo siitä, että olen jaksanut laittaa kokkaamiseen ajatuksia tasan tuon yhden kerran tällä viikolla.

Siinä on riisinuudelia, jonka keitin kypsäksi (tai siis keitin veden ja heitin päälle ja kolmessa minuutissa oli valmista). Stä ennen olin kuitenkin raastanut muutaman porkkanan ja kypsentänyt raastetta pannulla paistelemalla. Yksikyntinen valkosipuli puristettiin sekaan (vai kaksi?) loppuvaiheessa ja sitten lykkäsin ison purnukan paseerattua luomutomaattia. Mausteita rutkasti ja siinä oli kastike. Tomaattinen porkkanaraastekastike. Laitoin kypsät riisinuudelit sinne sekaan hetkeksi muhimaan ja imemään itteensä makua. Ja sitten syötiin. Oli tosi hyvää. Ihan melkein kun spagetti bolognese. :) Eikä tarvinnut eläimiä syödä taaskaan.

Tällä viikolla on myös syöty kahdesti jonkun toisen tekemää ruokaa. Ja on ulkona käyty juomassakin. Mies oli Eikun blogista bongannut sellaisen mehubaarin kuin Jungle Juice Bar. Täältä Pohjois-Savosta tuommoinen kanssa löytyy (näkyy olevan tämän lisäksi vain pääkaupunkiseudulla ja Turussa) ja mies tahtoi kokeilla Green Gorilla -nimistä smoothieta. Itse en voinut mitään valikoimasta valita, kun kaikissa tuntui olevan jotain, mistä mun vatsani ei ainakaan isoissa määrin niin välitä, niin tyydyin maistelemaan mieheltä tätä kyseistä. Useampaan otteeseen. Tosi raikas, ihan tosi hyvää! En ole vielä eläessäni juonut ainuttakaan viherpirtelöä ja tässä nyt oli niitäkin aineksia. Ja on se vihreää muutenkin. :D Tosi jännän makuinen. En osannut sanoa minkä aineksista sieltä eniten maistoin, kun maistoin ne kaikki. Namnam. Oisin voinut enemmänkin juoda kun vain ne pienet, joskin useaan otteeseen, imaistut pillilliset. Aineksina tuossa Green Gorillassa on mangoa, päärynää, taatelia, minttua, tammenlehtisalaattia, pinaattia, appelsiinimehua ja jäitä. Suosittelen kyllä, jos joskus ootte seudulla, josta Jungle Juice Bar löytyy.

Toisessa kuvassa näkyy mun tiistainen subin patonki. Pyysin miestä tuomaan kaupungilla ollessaan, kun ei oikein ruoka maistunut ja kokkailu sitäkin vähemmän. Normaalisti syön puolikkaan, mutta tällä kertaa mies toi mulle yllärinä kokonaisen. Ettei kuulemma tartte hänen omastaan jatkaa aina sen lopuksi. :D Ei se pieni tosiaan riitä mihinkään.. Hyvin upposi tämä kokonainen ja tilaakin jäi. Tuntui jopa tulevan siitä heti nälkä, kun olin sen saanut syötyä.. Ajattelinkin silloin, että ihmiset, jotka syövät kaiken maailman höttöleipiä, syövät varmasti ihan jumalattomasti yli tarpeensa, kun tuommoisenkin jälkeen iskee välittömästi nälkä. Onhan tuossa kokoa kuitenkin se 30cm ja täytteenäkin ihan tuhti pihvi (vaikka onkin vegepihvi, se ei ole kovin kevyt). Ja energiaa tässä meidän versiossa on jotain 800kcal. Tästä vielä puuttuu ne kastikkeet ja juustot, joita suurin osa tuskin jättää ottamatta, kun ne hintaan kuitenkin kuuluu. Eiköhän niillä se tuhat kaloria mene jo suurin piirtein rikki. Ja sitten on vielä nälkä ja jatketaan syömistä.. Kyllä se nälkä hetken päästä helpotti, enkä tosiaan itse lähtenyt sitä ruokkimaan lisää, kun tiesin, että tuo varmasti riittää kuitenkin.

Viimeisessä kuvassa on Cafe Picnicin uuniperuna-annos. Eilen lauantaina käytiin kokeilemassa sitä, kun ei taaskaan ollut halua tai voimia kokkailla yhtään mitään, ja vielä ei olla täältä löydetty mitään ravintolaa, jossa viitsisi käydä (eli jossa olisi jotain syömistä meille). Kokeiltiin siis miltä maistuu uuniperunat tuolla. Täytteet sai valita listalta, kaksi tai kolme, ja otin sitä mitä miehenikin otti. Tässä tapauksessa siis falafel -pyöryköitä ja vuohenjuustoa. Annokseen kuului salaatti ja patonki. Ennen en ole tuolla syönyt tämmöstä, joten en osannut varautua mm. siihen, että salaatille laitetaan kastike ja muutenkin annoksessa on kastiketta aika paljon. Jos tuonne mennään vielä, niin kastikkeet jätän ehdottomasti pois. En itse salaattiini semmosta kaipaa (tai sitten laitan vain valkosipulista öljyä) ja tuo valkoinen (kylmä) kastike tuossa lautasella ei ollut järin ihmeellistä sekään. Perunat olivat hyviä ja kuuden viljan patonki oli ihan jumalainen. <3 Täytteistä vuohenjuusto oli tahmaista. En ole perehtynyt tarkemmin vuohenjuustoon, että millaista se normaalisti on, mutta tämä oli tahmaista. Ei se pahaa ollut. Yli puolet mulla jäi joka tapauksessa syömättä, kun sitä oli niin paljon. Kastiketta jätin myös kaiken, mikä ei nyt ollut muihin syötäviin takertunut. Falafelit olivat meidän yllätykseksi kylmiä. Kuuluukohan niiden olla? Hyviä olivat, mutta oletin niiden olevan lämpimiä ja semmoisina olisivat varmasti olleet parempia. Täyteen tästä kaikesta tuli, vaikka lautaselle jäikin sitä sun tätä. Onhan tuossa jo pelkästään kaksi isoa perunaa ja puolikas patonki. En tiedä tuleeko sitä mentyä uudelleen tätä syömään.. Ehkä, jos jossain liikenteessä on ja jotain pitää saada. Kunhan vaan pääsee modifoimaan tuota annosta mieleisekseen, nyt kun tietää mitä siihen tulee.

Ja kun moni siellä varmaan ihmettelee, että enhän mä syö viljoja, niin voin tälläkin kertaa todeta, että silloin tällöin voin hyvin syödä viljoja (ulkona syödessä pääasiassa, kotiin ei osteta muuta kuin puuroa) ja noista kerroista mun vatsani ei sano mitään. Siksi tosiaan voinkin syödä. Ajattelin jo sen suuttuvan tuosta isosta subista, mutta sen sijaan se ei inahtanutkaan. Hyvä massu. <3

Ja kun massuaiheessa ollaan, niin tätä on mennyt aamupalaksi taas:

Kaurapuuroa. Ihan itte rikotusta kuposta! <3

Päätin ihan ex tempore taas kokeilla kaurapuuroa, että mitä mun massuni siitä sanoo. Viimeksi kokeilin vajaa vuosi sitten. Silloin sain nähtävästi syödä sitä kaksi päivää, ennen kuin vatsa meni sekaisin. Ja se oli tosi kipeä myös, ihan koko päivän. Turvotus oli kamalaa ja vessassa sai juosta. Mites nyt sitten? Neljä päivää takana ja mukana on olleet myös nuo pari muuta viljakertaa, ja vatsa on ihan hipihiljaa. <3 Ei ole edes ilmavaivoja. o/ :D Tämä on ihan ennenkuulumatonta! Mutta osasin tätä kuitenkin myös odottaa, siksi kokeilinkin taas. Sillä nyt mulla on käytössä salainen aseeni, josta olen täällä hehkutellut ennenkin. Eli öh, ei siis niin salainen kuitenkaan.

Probiootit. KUNNON probiootit, ei mitkään markettien halvat maitohappotabut, vaan oikeasti hyvät. Nämä vilautin teille ensimmäistä kertaa ärtyvää suolta koskevassa postauksessani, jolloin olin päättänyt vihdoin laittaa vatsani kuntoon. Sen jälkeen en olekaan sen enempää vatsan tilannetta päivitellyt, mutta näistä olen kirjoittanut sen verran, että ne auttavat myös menkkakipuihin. Tuon tekstin aikana oli takana vasta yhdet menkat näiden syömisen aikaan ja vielä ei tiennyt oliko se vain sattumaa. Voin jo hyvillä mielin todeta, että sattumaa se ei ollut. Kaikista menkoista olen selvinnyt syömällä noin puolet vähemmän kipupillereitä kuin ennen, samoin niiden väliin jää tuntikausia pidempiä aikoja. Olen oikeasti kivuton menkkojen aikaan, suurimman osan ajasta, ja se on jotain ihan uutta!

Vatsaani näillä, ja fodmap -ruokavaliolla (siinä, missä sitä on tarvinnut noudattaa, kun kaikesta en saa oireita jne.), on ollut ihan järjetön apu. Ei turvottele, ei ole ilmavaivoja, ei ole kipuja tai vatsan toiminnassa moitittavaa. Ei mitään normaalista poikkeavaa. Mulla on yhtäkkiä varsin normaali vatsa. Mitä nyt en voi syödä sitä ja tätä, mutta muuten! Siksi nyt testaan kaurapuuroa, kun suolisto on ehkä ensimmäistä kertaa vuosikausiin oikeasti kunnossa. Ehkä se ei kestänyt puuroa kun siellä oli paikat rikki. Nyt on ehjät ja on selkeää, että paremmin menee jo tässä vaiheessa kokeilua, kuin mitä ennen on mennyt. En oireile millään lailla. Jännityksellä odotamme jatkoa.

Ja ei, edelleenkään en usko, kuten en ole koskaan uskonut, gluteenin aiheuttavan yhtään mitään, joten gluteenitonta en kokeile. Se on tämä tai sitten ei ole kaurapuuroa ollenkaan ja sillä mennään. Gluteenittomasta ja maidottomista ja kaikista tommosista on tullut muutenkin varsinainen muoti-ilmiö. Ymmärrän, jos oireilee, niin hyvä on kokeilla, mutta en ymmärrä, jos täysin oireettomat ihmiset testailevat, saati huutavat gluteenin ja maidon olevan pahasta. Harva gluteenittomalla elelevä edes tietää mikä gluteeni on. Ovat vaan ruokavaliolla, koska se on muotia. Piakin kirjoitteli jo helmikuussa tuosta maidottomasta ja nähtävästi olen ollut samaa mieltä jo silloin. ;)

Pölvästi ei tiedä mikä tämä kaikki suru täällä on. Sillä on kaikki hyvin ja
voi loistavasti. Onneksi ei tiedä mistään mitään, vaan saa jatkaa onnellista elämää.
Sen ajan, mitä sitä on jäljellä.

Aika paljon oli tähän sunnuntaihin asiaa. Näistä oisi voinut tehdä erillisiä postauksiakin, mutta ei tässä taas tiedä miten ensi viikko fiilisten suhteen menee, saati sitten, että tällä viikolla olisi saanut jotain aikaiseksi kaiken tämän keskellä. Tällä kertaa siis pidempää postausta. Katsotaan, jos se riittää koko viikoksi, vai tuleeko tässä välissä kirjoitusfiiliksiä. Treenit katsotaan edelleen päivä kerrallaan. Vähän sama syömisten suhteen. Tosin ne katsotaan ehkä enemmänkin tunti kerrallaan.

Surutonta viikkoa jokaiselle!

14 vastausta artikkeliin ”Viikko 22: kaurapuuroa, kyyneleitä, yllättäviä sapuskoita ja treenejä”

  • Green Gorilla tosiaan nam! Keväinen Flu Fighter-niminen oli tosin kyllä vielä parempi, kun siinä oli tuhti tujaus inkivääriä ja siitä (inkivääristä) on tullut pikkuhiljaa mun bestis. Tosin saisihan sitä lisämaksusta tuohonkin.

    Mä en kanssa Subissa ota juuri koskaan mitään kastikkeita. Se makeasipuli on tietääkseni vegaaninen ja joskus pari kertaa olen sitä pyytänyt laittamaan. Mutta kun kerran turauttivat sen niin täyteen sitä, että jäi patonki syömättä sen vuoksi, niin olen jättänyt soosit väliin. Mutta muut loppupään tuotteet otan kyllä (öljy, etikka, mausteet). Ja joo, eipä tuolla puolikkaalla yleensä nälkä lähde, vaikka viipaloisi tofua sinne väliin. Kokonaista harvoin viitsii syödä, ellei ole pidempi juoksulenkki takana tai muuten hiilaritankkaukselle tarvetta.

    Falafeleista tykkään nykyisin ehkä enemmän kylmänä kuin lämpimänä. Pilkon niitä salaatin joukkoon toisinaan, tai leivän päälle. Nam!

    Ja sitten noi probiootit. Pitäisköhän niitä itsekin kokeilla, vaikkei mitään vaivaa olekaan? Mä oon syönyt niitä lähinnä silloin, kun on antibiootteja tarvinnut syödä. Edesmennyt koira söi jatkuvasti, kun sillä oli hiivaan taipuvainen iho ja korvat; noista oli hurjasti apua. Tosi kiva, jos voit edes joskus syödä kaurapuuroa, kun siitä niin tykkäät.

    Kissalle paljon helliä rapsutuksia!

    • Flu Fighter laitettu myös korvan taakse! En ole ihan varma mitä itse olen inkivääristä mieltä, mutta yleensä sytyn aina lopulta vähän kaikelle ruoka-aineelle. :D

      Soosia laitetaan tosiaan Subissa aika reilusti. Ennen kuin jätin ne aikoinaan kokonaan pois niin pyysin laittamaan normaalia vähemmän. Öljyä voisi joskus kokeillakin. Olen vaan niin tottunut sanomaan ’ei’ niille kaikille ylimääräisille. Samoin kun sipulille, oliiveille ja jalapenoille. ;)

      Mulla on hyvin rajoittunut kokemus falafeleista. Nyt tiedän, että kylminäkin niitä voi käyttää. Se, kun odottaa jonkin olevan lämmintä ja se onkin kylmää, ei tunnu oikein miellyttävältä. Tuntui ihan siltä, että ovat unohtaneet lämmittää ne.

      Probioottien syömisestä tuskin mitään haittaa on, vaikka niille ei mitään sen suurempaa tarvetta kokisikaan olevan olemassa. Eikös nuo Sundvikit ja kumppanitkin suosittele niitä ihan kaikille? Vaikka saattaa tuo Sundvik suositella jotain muutakin ihan kaikille ja minä en ainakaan syö. :D

      Rapsutukset menee perille, useamman kerran päivässä!

  • ”Mulle kertoo kaikista eniten se, jos toisen hätä jätetään noteeraamatta kokonaan. Semmoset ihmiset ei tule olemaan mulle koskaan läheisiä ja se on hyvä niin.”

    Nyt veit kyllä sanat suusta.Pahoissa paikoissa tuo on (valitettavasti) huomattu. :/ Muistan eräänkin omaan terveyteeni, tai pikemminkin sairauteen, liittyvän tapahtumasarjan, jolloin jyvät eroteltiin akanoista. Tuli pienenä shokkina, miten siinä lopulta kävi. Pari läheistä ei enää ole niin läheisiä…Mutta toisaalta pari hieman etäisempää lähentyi siinä samalla. Hädässä ystävä tunnetaan. Niin totta.

    Glute-ja laktojutuista täysin samaa mieltä.

    Tsemppiä sinne. Täällä eletään mukana myös niissä suruissa. <3

    • Kyllä sen tosiaan aina hädän hetkellä huomaa, kuka siinä lähellä on oikeasti jäädäkseen ja kuka vain käymässä. Itse kun niin vähän ihmisistä muutenkaan pidän, niin tällaiset muka-kaverit saavat kyllä ihan reilusti vaan heti kenkää mun elämästä. En jää kaipaamaan.
      Ja sitten tosiaan voi käydä myös vastapainoksi juurikin noin, että niiden ei niin läheisten kanssa lähentyykin.

      Kiitos, myös siitä myötäelämisestä. <3

  • Voi noi eläinsurut on aina inhottavia ja niin voimia vieviä <3
    Rapsutuksia kisulille täältäkin.

  • Oi kamala! :( Luin edellisenkin postauksen vasta nyt kun olin tietokoneettomalla lomalla… En osaa kuvitellakaan sitä surun määrää. Ihan mielettömästi voimia ja tsemppiä sinne! <3 Itsekin olen kokenut omien sairastelujen kohdalla vastaavan ilmiön: Ne oikeasti läheiset jäävät, feikkiläheiset lähtevät. Mutta ehkä parempi niin?

    • Kiitos Hilla <3
      Ehdottomasti parempi niin, että huomaa, vaikkakin ikävässä tilanteessa, ketkä on niitä jotka oikeasti välittää. Eivätkä vain sano välittävänsä. Itse olen ehkä vähän yllättynyt omista havainnoistani nyt tässä tilanteessa, vaikka en sen enempää odottanutkaan. Mutta kuten yllä jo totesin, suremaan ei jäädä. Tulee enemmän tilaa niille, joilla on merkitystä! ;)

  • Olipa suru-uutisia tullut sitten viime lukemisen. Lemmikki on perheenjäsen ja sen terveyteen liittyvät asiat koskettavat erityisen paljon. Hirveästi voimia ja jaksamisia nyt sinne! Hyvä, että kisu jaksaa kuitenkin olla menossa mukana, eikä ole kipuinen.

    • Aivan liikaa suru-uutisia. :( Kiitos paljon. Kissa ei tosiaan tiedä olevansa kipeä ja se on lohduttava tieto. On aivan yhtä onnellinen ja leikkisä kuin aina ennenkin.

  • Voimia suruunne! On varmasti tuskaista seurata kun yksi perheenjäsenistä ei voi hyvin :/ Muista kuitenkin pitää huoli omasta jaksamisesta, jotta jaksat huolehti siitä peinestä. Voisin muuten suositella Thaimaalaista SiamThai nimistä ravintolaa Käsityökadulla (aivan mahtavia makuja) tai sitten Urban nimistä ravintolaa, joka tarjoaa upean lounaselämyksen 9 e hintaan :)

    • Kiitos, voimia tarvitaan tällaisina aikoina! Onneksi kissa ei itse tiedä mitä täällä tapahtuu, ei ole kipuinen tai muutakaan. Saa olla edelleen ihan normaali oma itsensä.
      Ravintolavinkit laitettu korvan taakse, kiitos! Katsotaan milloin tästä seuraavaksi mennään tuonne kaupungin vilskeeseen ja että iskeekö siellä nälkä. :D

  • Oon niin samaa mieltä ! Ikävä oli huomata, että osa joiden luuli olevan todella läheisiä, ei käyny lainkaan tapaamassa, vaikka makasin sen 6 viikkoa kotona kipsijalkani kanssa. Vaikea uskoa, ettei yksikään päivä mihinkään aikaan olis ollu sopiva.. Toki myös positiivinen ylläri, että sellasia kävi, joiden en uskonu välittävän. Hädän ja avun tarpeen hetkellä ystävyys todellakin mitataan.

    Itsekokeillut erityisruokavaliot ilman oireita.. En edes alota :D itsekin kun kärsii näistä kaiken maailman mahaongelmista (itseaiheutetuista ja omia aikojaan tulleista), niin myisin kyllä vaikka toisen käteni, jos sais syödä kaikkea normaalisti, mitään ajattelematta. Noita probiootteja vois kokeilla itekin ! Markettikama aiheuttaa mulle pahan olon ja vaihtelevasti pallomahan tai läpivedon, mut ehkä tollanen ”oikea tavara” auttas mullekin. Hmm.

    Kissalle toivotan kivuttomia ja onnellisia aikoja teidän kanssa. Meillä sai perheen kissa kuolemantuomion jouluaattona. Äiti kieltäytyi viemästä kivutonta ja iloista nuorta kissaa piikille, vaikka parantumaton onkin. Puoli vuotta kohta onnellisesti jo takana. Jokainen päivä lisää on lahja.

    Ja nyt tuli itku :'( Perheessä neljä kissaa ja kaksi koiraa, ajatuskin yhdenkään poismenosta on taattu itkettäjä. Lemmikki vie ikuisesti osan sydämestä. On ne vaan niin käsittämättömän rakkaita !

    • Uskon, että ne, jotka oikeasti tahtoisi nähdä kipeän kaverinsa ja olla tukena, oisivat löytäneet aikaa kuuden viikon aikana! Mutta ei jotain huonoa jos ei hyvääkin – on kiva huomata, että jotkut toiset onkin sitten niitä, jotka on tukena vaikeina aikoina.

      Mä luulen, että me vammamassuiset arvostetaan tosi paljon näitä kaikenlaisia ruokakokeiluja ilman oireita.. :D Noissa probiooteissa (ja muissakin lisäravinteissa) on monesti kaikenlaista seassa täyteaineena, mistä mulle ainakin tulee oireita. Esim. maltodekstriini on yleensä maissista tai vehnästä tehtyä (tai perunasta). Tässä merkissä se on riisistä tehtyä ja sekös mulle sopii!

      Hieno kuulla, että teillä on jo puoli vuotta menty lisäajalla. Mä olen kanssa kiitollinen ihan jokaisesta päivästä, mitä tässä vielä eteen tulee. Jokaikinen lisäpäivä on ihana asia. Kunhan ei oo kipuja, niin hyvä on.

      En oo kanssa koskaan kestänyt sitä, kun on aatellut niitä aikoja, jolloin eläintä ei enää olekaan. Nyt oon joutunut ajattelemaan sitä paljon ja tiiän, että sekin päivä sieltä tulee. Ennemmin, kuin vasta kymmenen vuoden päästä, mitä kovin toivoin. Niin tärkeitä ja niin rakkaita ne on.

Kommentointi on suljettu.