Vieraskynä: Matti Jääskeläisen hallimaraton su 8.2.2015

Tämän vuoden kilpailujuoksut tuli avattua edellisviikonloppuna Tampereella. Aloin tehdä kisakalenteria tälle vuodelle jo joulukuussa ja silloin löysin sattumalta tällaisen hallimaratonin helmikuulle. Ajoitus oli mielestäni aivan loistava, koska talvella usein pohdin, että missäköhän juoksukunnossa sitä on eikä maratonit ulkoilmassa kiehdo. Sisätiloissa juokseminen tuntui aivan loistavalle ajatukselle ja varsinkin kun ajankohta oli mielestäni aivan täydellinen niin äkkiähän sitä tuli ilmoittauduttua. Kisa on kuitenkin pieni ja myytiin käsittääkseni aika nopeasti loppuun.

Matti Jääskeläisen hallimaraton on osa hallicuppia. Muut kisat ovat:
1. 24.1.2015    APK-Hallimaraton, Pori
2. 8.2.2015      Matti Jääskeläisen Hallimaraton, Tampere
3. 21.2.2015    Härmäläänen Hallimaratooni, Härmä
4. 28.2.2015    Pohjalainen Hallimaraton, Mustasaari

Tampereella juostiin Pirkka-hallissa 300m rataa ympäri 140 kierrosta ja pari sataa metriä päälle. Olihan siellä myös puolimaraton samaan aikaan ja kaiken kaikkiaan juoksemassa oli 130 ihmistä molemmilla matkoilla.

Matkaan lähdimme vaimoni kanssa aamuyöllä Kuopiosta ja tietenkin Norjasta oli juuri saapunut myrskyn jälkimainingit, joten ajokeli oli heikohko. Onneksi ei mikään järkyttävän huono, mutta selkeästi oli parantamisen varaa. Juoksupaikalle saavuttiin tyylikkäästi parin ylimääräisen kierroksen jälkeen sopivasti 5min ennen kuin numeroiden jako loppui eli täysin oikeaan aikaan. Mitäpä sinne sen aikaisemmin jännittelemään.. Pukukoppi oli varattuna kilpailijoille, joten numeron haun jälkeen vaan suoraan vaatteet vaihtamaan ja kiinnittämään nilkkaan nilkkaremmi, jossa oli elektroninen kierrostenlaskuttaja tai jonkin muun nimen omaava pieni laite. Sitten oli aika lähteä radalle.

Saapumisemme oli niin tarkkaan laskettu, että paljon ei jäänyt aikaa hämmästellä ennen starttia. Pari kierrosta juoksin ympäri kenttää, jotta sain hieman jalkoja auki ja ihmeteltyä meininkiä. Piti ottaa pienet nopeat dynaamiset venyttelyt vielä ennen starttia ja sitten kuuluteltiinkin jo kovin, että olisi aika siirtyä lähtöviivalle. Maratoonarit lähtivät toisesta kulmasta ja puolimaratoonarit toisesta kulmasta. Tällä oli varmaan tekemistä sen kanssa, että maaliviiva oli molemmille samalla paikalla, joten tietenkin lähtöviivat ovat eri paikoissa. Ujosti otin paikkani takarivistä. Pian kuuluikin perinteinen lähtölaskenta ja sitten lähdettiin matkaan.

Sisätiloissa kun juoksee niin minulla ei ollut sykemittarissani käytössä nopeusominaisuutta, joten en tiennyt yhtään millaista vauhtia juoksen. Tietenkin olisi voinut jonkun foot padin hommata tai vastaavan, että olisi nähnyt vauhtiaan, mutta päätin, että lähden juoksemaan alle anaerobisen kynnyksen ja katson sitten 30km jälkeen, että miten on paukkuja jäljellä. Päättämäni vauhti vaikutti olevan aika kova, koska heti pääsi ohittamaan lähes kaikki. Ei siinä kauan mennyt, kun tuli vastaan puolimaraton porukka ja parin kierroksen jälkeen olikin porukka jakautunut jo koko radan pituudelle. Oli ilahduttava nähdä, että mukana oli myös asennejuoksijoita eli henkilöitä jotka juoksevat puolikkaan tai kokonaisen enemmän asenteella kuin juoksutreenillä. Minua aina jollain tavalla sykähdyttää, kun ihmiset ylittävät itsensä ja kävelevät/hölkkäävät puolikkaan tai kokonaisen läpi. Ei varmasti ole helppoa, mutta asenteella vetävät matkan läpi.

Juoksin siis sykkeen perusteella ja vauhtini oli selkeästi keskivertoa nopeampaa, joten en paljon ehtinyt ykkösradalla juoksemaan. Lähes koko ajan sai ohittaa ihmisiä. Tosin kyllä minuakin ohiteltiin, kun puolikkaan juoksijoiden joukossa oli pari nopeaa tyyppiä ja maratonillakin myös. Tosin enpähän minä tajunnut alussa katsoa tarkasti, että kuka lähti juoksemaan puolikasta ja kuka kokonaista. Jotenkin mielessäni kuvittelin kaikki nopeat juoksemaan maratonia. Ajattelin, että olen varmaan jossain kymmenen joukossa.

Kisan alussa oli jonkin aikaa päällä väärä radiokanava ja saimme kuunnella jumalanpalvelusta. Ei se oikein inspiroi juoksemaan ja siitä huudeltiinkin järjestäjille palautetta ja aika nopeasti saatiin jokin perinteisempi poppikanava päälle. Olisikohan ollut jossain tunnin paikkeilla kun kuulutettiin muutakin kuin: vain kaksi rinnakkain, pitäkää huoli ettette juokse enemmän kuin kaksi rinnakkain, antakaa tilaa nopeammille älkääkö juosko enemmän kuin kaksi rinnakkain (kun paljon porukkaa juoksee eri nopeutta ympäri juoksurataa niin ohituksia on paljon samanaikaisesti). Kuulutus kertoikin kisojen tilanteen. Oli pieni shokki kuulla olevansa miesten kisassa neljäntenä. Siinä oli vain joten hienoa kuulla oma nimensä kuulutettavana hallissa. Tässä vaiheessa heräsi kilpailuvietti. Vain kolme mun edelläni. Missäköhän ne ovat. Siitä alkoikin sitten hirveä kartoittelu, että kuka edelläni on samassa sarjassa ja vielä minua edellä.

Kilpailun aikana pääsi aina maaliviivan ylitettyä näkemään pieneltä screeniltä omat tietonsa. Tosin se oli yllättävän hankalaa, koska tietoja näkyi screenillä samaan aikaan varmaan kolmisenkymmentä ja rivit päivittyivät aina kun joku ylitti maaliviivan niin koita siinä sitten juostessa lukea, että mitä sun kohdallasi lukee kierrosajan kohdalla tai kokonaismatkalla jne. Hyvin olisi tietoa saanut, jos olisi pystynyt lukemaan. Huomasin, että oli helppoa vilkaista, että kuinka monta kierrosta oli juossut. Mulla oli kuitenkin nopeampi vauhti kuin monella muulla, joten mun kierroslukemani oli korkeampi. Siinä aloin sitten katsella edellä menneiden henkilöiden kierroslukemia, kunnes huomasin, että yhdellä on sama määrä kierroksia, mutta on puoli kierrosta edellä. Rauhallisesti kiihdyttäen vauhtiani juoksin hänet kiinni ja seuraavaksi kun ylitettiin maaliviiva niin näin, että hän oli epäilemäni henkilö eli minua edellä miesten maratonilla. Hän oli paikallisia ja hän kysyi aikamiehiltä tilannetta niin hänelle kerrottiin hänen olevan toisena. Tästä minä päättelin, että olin itse kolmantena. Wau! Kolmantena. Sehän on mitallisija. Ennen tätä löytöä minulla oli tosiaan pari virhelöytöä eli juoksin epäilemäni henkilön kiinni ja sitten ylitin maaliviivan hänen perässään, mutta kierroksia olikin vähemmän kuin mulla.

On erittäin sekavaa juosta hallimaratonia. Se on hankalaa pysyä kärryillä siitä, että kuka johtaa ja miten itsellään menee. Samaten oli jotenkin hauskaa, kun noin 1,5 minuutin välein ohitti aina katsomossa istuvan vaimonsa, että pitääkö joka kerta moikata ja hymyillä vai mitä. Jossain vaiheessa uskalsin jo lakata olla heiluttamatta kättäni hänelle, kun kierroksia alkoi olla jo lähemmäs sata.

Samaten kun vauhtia on enemmän kuin muille keskimäärin niin en päässyt juoksemaan sisintä rataa lähes ollenkaan. Matkahan on laskettu sisimmän radan mukaan, joten paljon tuli juostua ylimääräistä. Varovainen arvio on, että juoksin sellaiset 2%:a ylimääräistä eli vajaan kilometrin.

Kisasta olikin tullut jotain ihan muuta kuin pelkkä koejuoksu, kun tajusin olevani kokonaissijoitukseltani kolmantena. Nyt päätin kylmästi vain peesata. Vaimolleni koitin viittoa, että edessäni oleva tyyppi on kisan kakkosena. Oli kuulemma ymmärtänyt, kuten myös sen kun osoittelin edessä olevaa miestä, jolla luki selässä Kiuru, että kyseessä on joku erikoisempi tapaus. Pauli Kiuruhan siellä oli kanssa vähän höntsäilemässä ja tekemässä vaalityötä. Taisi juosta vain puolikkaan, mutta olihan siinä kiva fiilis kun ohitin yhdessä vaiheessa hänet.

Hallissa oli hyvät olosuhteet juosta. Ei tullut liian kuuma, ei ollut ylämäkiä eikä vastatuulta. Samaten kisojen hyvät tarjottavat olivat käytettävissä 300m välein, joten oli helppoa pohtia syömisiä ja tankkauksia. Itse olin lähtenyt kolmen geelin taktiikalla kisaan. En käytä kofeiinia ollenkaan normaalissa elämässäni, mutta kisaan olin päättänyt ottaa nimenomaan kofeiinia sisältäviä energiageelejä. Olinhan juuri oppinut, että kofeiini tehostaa rasvanpolttoa, koska matkii adrenaliinia ja näin onnistuu huijaamaan kehoa pilkkomaan ja käyttämään rasvaa energialähteenä. Maratonmatkallahan hiilarit loppuvat aivan varmasti, joten rasvankäyttöä on hyvä jotenkin helpottaa ja harjoitella. Kisassa oli tosiaan helppo käyttää geelit, kun otti vain taskusta ja sitten juoksi ulommalle radalle pääsuoralla ja pysähtyi ottamaan vettä tarjoiluista. Tarjolla oli myös energiajuomaa, mehua, banaania ja rusinoita. Hyvät olivat tarjottavat ja tosiaan helppo pysähtyä napsimaan.

En enää muista, että millä kierroksilla mentiin, mutta lähempänä 30 kilometria oltiin, kun edessä oleva kisan kakkonen päätti mennä juomaan. Sitten päätin, että nyt on minun hetkeni. Nyt piti ottaa eroa ettei hän pääse mun beesiini juoksemaan, kun palaa juomiselta. Tuli ihan formula ykköset mieleen tästä taktiikasta. Onnistuin täydellisesti ja onni oli vielä puolellani, koska naisten kisan voittajan sain juostua kiinni juuri ja juuri ja hänen vauhtinsa oli sopiva, joten heittäydyin hänen beesiinsä juoksemaan. Kovin koitin tarkkailla mutkissa, että miten kaukana miesten nykyinen kolmonen on ja jossain vaiheessa huomasinkin, että puoli kierrosta on perässä. Meidän vauhti oli tässä vaiheessa sen verran hyvä, että saavutettiin kierroksella hänet mentiin ohi. Sitten olikin jo 30 kilometria kasassa ja alkoi hieman väsyttää. Lisää geeliä naamaan ja vettä sekä sitten äkkiä juoksemaan kiinni naisten ykkönen, että pääsi takaisin beesiin. Se on yllättävän mukavaa, kun juoksee jonkun beesissä; ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin pysy perässä. Nainen olikin minua kolme kierrosta edellä, joten tiesin, että kisan kolme viimeistä kierrosta juoksen yksin, mutta se ei haitannut. Tiesin, että kolme kierrosta menee vaikka yhdellä jalalla pomppien.

Sitten koitti hetki kun naisten voittaja sekä muuten koko kisan voittaja saapui maaliin ja minulla alkoivat kolme viimeistä kierrosta. Olivatkin helppoja kierroksia, kun tiesi, että maali oli lähellä. Kierrosaikani paranivat neljän sekunnin luokalla, kun juoksin yksin. Tiesin, että olin yli kierroksen edellä kisan kolmosta, joten oli vapautunutta juosta. Siinä pohti, että olen kisan kakkonen. Upea fiilis. Vähän alkoivat pohkeet oireilla jo tässä vaiheessa, mutta eivät onneksi krampanneet. Kisan jälkeen olinkin aivan valkoinen, koska hallin sisäilma on kuiva niin hiki haihtui nopeasti pois ja jätti minulle paljon suolaa iholle. Energiaa oli enemmän jäljellä kisan jälkeen kuin normaalisti, joten vähän jäi paukkuja varastoon vielä. Viimeinen tunti kisasta meni suunnitelman mukaisesti sitten anaerobisella puolella sykkeen pohjalta.

Lopulta saavuinkin sitten maaliin. Oli hieman epäselvää kisan alussa, että miten monta kierrosta piti juosta, mutta onneksi se sanottiin pariinkin kertaan, että kun taulu näyttää 140 kierrosta niin sitten pitää vielä juosta se loppuun. Oli hienoa kun kuulutettiin oma nimeni ja sanottiin, että on viimeisellä kierroksella. Hieno hetki. Sitten saavuinkin maaliin. Tässä olikin sitten mun mielestäni kisan oikeastaan ainoa huonosti hoidettu tilanne. Ei mitään kuuluteltu, että saavuin maaliin. Kukaan ei reagoinut mitään kun pysähdyin ja siirryin ulkoradalle. Ei mitalia kaulaan, ei mitään. Tuli vähän sellainen olo, että juoksinko mä oikeasti oikean määrän kierroksia. Olin siitä kuitenkin varma, joten kävelin sitten vaimoni luokse toiseen päähän rataa. Siellä ehti sitten hetken istua ja nauttia juotavaa sekä käydä läpi kisaa, kun kuuluteltiinkin jo palkintojen jakoon. Olipas se. Eipä ole ennen joutunut palkintopallille nousemaan kisan jälkeen. Pauli Kiuru itse ojensi pystin ja kirjan sekä kätteli. Olihan siinä vähän urheilujuhlan tuntua. Loppuaikani 3:18 ei nyt mikään huippuaika kuitenkaan ollut, joten ei miesten taso hirvittävän kova ollut, mutta mitäpä sitä turhaan miettimään, kun pallille pääsee. Olihan siinä hymy herkässä kun kuvia napsittiin voittajakolmikosta. Oli se kiva sitten mennä takaisin vaimon ja paikalle saapuneen kaveripariskunnan luokse, kun oli pystiä mukana. Sain vielä kuulla, että härre oli katsonut juoksuani ja todennut tekniikan pysyneen jalkojen osalta päkiävoittoisena sekä muutenkin kasassa viimeisilläkin kilometreillä. Oli todella hyvä saada palautetta tekniikasta. Mun perusongelmani oli taas lähtenyt käsistä eli toinen käsi tekee turhaa liikettä ja kuluttaa aivan turhaan energiaa. Onpahan jotain työstettävää. Siitä olen kuitenkin erityisen iloinen, että olen saanut askeleeni päkiävoittoiseksi ja sillä pystyn kokonaisen maratonin juoksemaan.

Sitten yleisesti sanottavaa kisasta. Ajattelin etukäteen, että sisäkisaan onkin varmaan hyvä lähteä hakemaan uutta ennätystä, mutta en tosiaan tajunnut sitä, että nopeat juoksijat eivät paljoa pääse juoksemaan lyhintä reittiä, kun pitää ohitella paljon porukkaa, joten ylimääräisiä metrejä tulee merkittävästi. Jäin omasta ennätyksestäni minuutin luokkaa, mutta varmasti tuli juostua itse maraton kyllä ennätysajassa, mutta nyt oli ylimääräisiä kilometrejä. Samaten oli ikävää, kun ei tiennyt selkeästi, että kuka johtaa. Uskoisin, että voittokin olisi ollut mahdollinen, jos olisi tiennyt tilanteen ja sen, että kuka edes johtaa. On kuitenkin niin mukava päästä kesken talven juoksemaan shortseissa maraton. Talvella sitä kaipaa lämmintä ja sitä ettei tarvitse olla lämpökerrastoa päällä juostessa. Kokemus oli kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen ja suosittelen lämpimästi, kunhan pitää mielessä, että nopeampana joutuu ohittelemaan paljon ja se on välillä energiaa kuluttavaa ja oman vauhdin seuraaminen ei ole yhtä helppoa kuin ulkona GPS-kellolla. Kiitos oikein paljon järjestäjille.

Kisan jälkeen pääsikin sitten höpisemään uusien kavereiden kanssa. Siinä on vain jotain mielenkiintoista, kun aikuisiällä löytää uusia kavereita. Ei se ole enää niin helppoa kuin joskus aikaisemmin. Seinfeld taisikin tästä jotain sketsiä heittää, että hän ei voinut olla mukavan tyypin kaveri, koska kaveripaikat olivat jo täynnä. Onneksi meillä ei ollut paikat täynnä. Mentiinkin sitten porukalla vielä syömään Gopal -nimiseen kasvisravintolaan. Oli nautinto päästä hakemaan ruokaa buffetista, josta tiesi kaiken olevan vegaanista paitsi voin. Ei tainnut miettiä, että voiko tota syödä tai tota, pystyi vaan lappamaan ruokaa tarjottimelle. Makumaailma oli itämaista, joten kyllä kelpasi ruoka. Paljoa ei pystynyt syömään, mutta onneksi pystyi nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta.

Olihan se hyvä reissu Tampereelle kokonaisuudessaan.

2 vastausta artikkeliin ”Vieraskynä: Matti Jääskeläisen hallimaraton su 8.2.2015”

  • Olipas mielenkiintoinen juoksuraportti! Voisin kuvitella hallissa juoksemisen olevan tylsää, mutta tarinasi mukaan se ei sitä ole. Onnea pokaalista!

    • Kiitos kommentistasi. Itsekin hieman yllätyin siitä, että ei hallissa juokseminen ollut tylsää. Kovin mielellään siellä keskellä talvea juoksi, mutta en tosiaan lähtisi ennätyksiä siellä hakemaan. Mukavaa piristystä talvikauden treeneishin. Pokaali oli kyllä kiva saavutus. Mun edellinen urheilupalkinto olikin arvontavoitto suunnistuskisoista. =)

Kommentointi on suljettu.