Venäytys

Jalkoja! Niitä tänään. Monessa muodossa. Heti aamusta kuitenkin treenin muodossa. Seitsemän jälkeen painettiin mm. seuraavanlaista settiä:

Triplana:
SJMV. Lisäsin painoakin tankoon, kun otin sitä vähän alaspäin taannoin (hartiat). Nyt kuitenkin 46kg.
Kiitos kuminauhojen, tokana liikkeenä takareisiä niiden avulla. Kolmantena leg curl on ball, jonka jälkeen
sai jo hetken aikaa keräillä itteänsä. :D
Tuo kolme kertaa läpi. Kyllä mua hieman hämmästytti, kun nyt näkee kellonajan eikä sykkeitä, että tuon setin jälkeen oli mennyt jo neljäkymmentä minuuttia! Toki se aika sisältää myös lämmittelyt. Ja kuminauhalla + pallolla tulee aina toistoja vähän enemmän (3×30-40), kuin esimerkiksi tuossa SJMV:ssä (3×12). Mutta pääasia, että HAPOTTI. Sitä se meinaan teki. :) Ei muuta kuin lantionnostoilla jatkettiin! Taas oisi ollut kunnon irvistelykuvia niistä, mutta niitä on nähty jokaisella viime kerralla, niin tällä kertaa kuva siitä, kun viimeinen toisto on tehty ja ei tarvitse enää tehdä ainuttakaan:
Siihen nukahti vaiko kupsahti. :D
En meinannut päästä enää lattialta ylös noiden jälkeen. Mutta pakko tietty oli silti sieltä nousta ja tankoon runsaasti kiloja ja split squatteja tekemään! Näitä ei sitten tullutkaan kuin 2×10/jalka, kun alkoi aika raksuttaa jo pitkällä. Pohkeet oli vielä tekemättä ja niiden jälkeen aikaa olikin kulunut 1:20. 
Splittaa sitä squattii.
Rahkaa lisukkeineen napaan ja jonkin aikaa tunnustelin fiiliksiä ja ulkoilmaa ja kaikkea mahdollista, mutta ei napsautellut lähteä pihalle tai tehdä muutakaan liikunnallista enää. Eikä tarvinnutkaan. Jotain mitä kuitenkin tein, oli jalkojen venyttely. Taidan olla tunnetumpi siitä, että en venyttele. ;) Tämä ei ole siis mitään muuta kuin sitä, että en koe sitä niin tarpeelliseksi itselläni. Venyttelen mm. jalat aina kun siihen on syytä. Nyt on vähän kiristellyt sieltä täältä, joten venyttelin ne taas normaaliksi. :D Ennen treeniä/treenin aikana/treenin jälkeen en venyttele, enkä varsinkaan jalkoja. Jalat tarvitsee mulla venyttelyn jälkeen parikin päivää, jotta siitä ei ole haittaa jalkatreenissä. Näin mulla ja se on mulle ok. ;) Venyn suhteellisen hyvin muutenkin ja saan kyllä aina kädet lattiaan. Ehkä sitten siksi, kun lihakset ovat mallia pitkät eikä muhkut. :D
Nivusia auki. Ekassa kuvassa myös kissan hännätön perä.
Pää polveen kops!
Räplätään jalkapohjia. Jalat suorina, siis.
Kannikatkin venyy. Samalla voi vaikka räplätä puhelinta. :’)

Semmottos mä tänään venysin. Ei nämä venyttelyt ole mulle sellaisia ns. saavutuksia, mitä ne monelle taitaa olla. Jotain sellaista, mitä ’pitäisi muistaa tehdä enemmän ja säännöllisemmin’ tms. Itse venyttelen tarpeeseen. Ihan kaikkea muuta paitsi niskaa.

Ja ruoaksi tekaisin tänään kukkakaalisoppaa. Kiehautus kypsäksi, vesi pois, mausteet sekaan (+ tuoretilli) ja maitoa mieluinen määrä. Rasvanlähteeksi laitoin auringonkukansiemeniä (koska ne on nannaa). Sauvasekoittimella sekaisin, lautaselle, kuva, raejuustoa sekaan ja suuhun. Nams.
Ja kissakin muuten iloitsee meidän rahkaostoksista:
Missä (rahka)laatikko, siellä kissa.
Semmoinen perjantai täällä tähän asti. En tiedä loppuviikon liikunnoista mitään, tai että onko niitä, ja sisältääkö viikonloppu jopa runsaasti poikkeavaa syömistä! :O :D Jännityksellä ootellaan, eiks niin. ;) Kaikenlaista tapahtumaa siis täällä päässä. Hyvää viikonloppua teille! Ilmeisesti kelit on siellä aika kivat. Täällä on vaan.. No, Skotlanti. :’)

4 vastausta artikkeliin ”Venäytys”

  • Runsaasti poikkeavaa syömistä? Hui:O Heh:D

    Ite olen vähän samanlainen venyttelijä. Tai ehkä vähän pahempikin vielä. Venyttelen, kun alkaa tulemaan remppoja. Luulen, että talven polvikipuni johtuivat ihan vain siitä, että olin niin jäykässä kunnossa (tai sitten ylirasituksesta). Vuoden takaiset kantapääkivut johtuivat kuulemma lääkärin mukaan akillesjänteen jäykkyydestä – olisi pitänyt venytellä. :D

    Noiden polvikipujen jälkeen aloin venyttelemään ja sain jo melkein spagaatin, mutta nyt on koko homma taas totaalisesti jäänyt. Äh. Huono omatunto tuli, kun luin sun venyttelysessiosta. :D

    Ihanaa viikonloppua!<3 Täällä Etelä-Suomessa tosin satelee tänään. :(

    • Runsas poikkeava syöminen = jossain muualla kuin kotona. :D

      Joo mä oon kyllä ihan samanlainen venyttelijä. Mun tarpeeseen venyttely on justiinsa sitä, että pidemmän aikaa on sattunut ja kolottanut ja kiristänyt, niin vihdoin annan periksi ja venyttelen.. :D
      Oih, spagaatti! Mä olen joskus haaveillut, että aloittaisi spagaatin venyttelyn. Mutta sitten oon luopunut ajatuksesta, koska se venyttely tulisi häiritsemään mun jalkatreenejä! ;) Mutta ehkä joskus. Eihän sitä tiiä itekkään mitä sitä vielä tekee. :D

      Mukavaa (vaikkakin sateista) päivää ja viikonloppua! <3 Täällä ois vähän kuin vuoden huonoin päivä sään puolesta.. :D

Kommentointi on suljettu.