Vaivapostaus II

Mahdollisimman lyhyt kirjoitus siitä vaivasta, joka eniten rajoittaa elämääni. Ei-niin-rakkaasta ystävästäni jännitysniskasta (ei diagnosoitu). Ja mahdollisimman lyhyt tarkoittaa tässä aiheessa vaan kilometriä.

Olin yli kuusi vuotta töissä paikassa, jossa olin niska vääränä sen kahdeksan tuntia. Pääasiassa katsoin alaspäin. En koskaan käynyt hieronnassa tai pyytänyt kotihierontaakaan. En tiennyt tarvitsevani. Meni kuitenkin useampi vuosi ennen kuin mitään tapahtui. Kun sitten tapahtui, tapahtui ryminällä ja kaikki muuttui siitä hetkestä eteenpäin. Hirvittävä huimauskohtaus, joku potkaisi aivojani pään sisällä. Jäi kaatava olo. Lääkärillä tutkittiin ties mitä, otettiin kokeita. Kaikkihan oli kivasti, sovittiin että seurataan. Meni pari kuukautta ja yöllä heräsi maailman kamalimpaan oloon, kun veri kohisi päässä niin ettei mitään muuta kuullut kuin sitä järjetöntä meteliä. Omat äänet ja muut äänet sattuivat korviin ja oli pakko kuiskata. Tästä alkoi sitten se todellinen lääkärikierre, joka kesti parisen vuotta, kunnes sitten lopulta vain lopetin.

Niskaa tarjottiin syyksi jo aika alussa, oli lihakset kuulemma kireällä. Minä taas en sitä suostunut ottamaan syyksi, sillä se on diagnoosi jota tyrkytetään aina ensimmäisenä, vaikka toisella olisi mitä. Kävin vaikka missä testeissä, juoksin lääkäriltä toiselle. Verikokeita, neurologisia kokeita, kaikki oli aina vain ok, vaikka olo oli kaikkea muuta. Tyrkytettiin asentohuimausta, stressiä, luulosairauttakin. Minut tutkittiin melkein läpikotaisin eri erikoislääkäreiden toimesta. Onneksi olin siinä onnellisessa asemassa, että pystyin käymään yksityisellä juuri niin paljon kuin halusin, ja nuo korvattiin minulle aina nopeasti.

Jouduin olemaan sairauslomalla vähän väliä. Tuntopuutoksia, huimauksia, korvien kohinaa, pää ei toiminut, sahalaitakuvioita näkökentässä, elohiiriä. Mihinkään ei vain koskaan sattunut, se oli ongelma. Ei voinut sanoa, että tässä on kipua. Tuntopuutokset olivat ikäviä alussa (nyt jo tottunut), kun ensin kosketustunto heikkeni vasemmalta puolen naamaa, sitten vasemmasta kädestä, lopulta jalastakin ja sitten siirtyikin oikealle. Näkymätön panta kiristi otsaa. Kiristelee edelleen silloin tällöin.

Aivojen magneettikuva (MRI) oli ok. Siinä vaiheessa sitä mietti jo aivokasvaintakin, tietysti, mutta sellaista ei näkynyt. Ei myöskään MS-tautiin sopivia muutoksia. Jossain kohtaa aloin miettiä sitä niskaa sittenkin syyksi ja varasin ajan urheiluhierojalle. Kävinköhän kolme kertaa ja oireet pahenivat huomattavasti, kielestä lähti tuntoa ja muuta sellaista kivaa. Kotona venyttelin kaulaa oikein huolella ohjeiden mukaan, ja tunto lähti samantien venytettävältä alueelta. Hieroja käski taas lääkärille, joka passitti uusiin kuviin. Otettiin kaularankaa ja kaulasuonia varjoaineella magneetissa taas. No löytyihän sieltä sitten jotain.

Vasen sisempi kaulavaltimo tekee mutkan, mikä aiheuttaa noin 60% tukoksen. Vasen nikamavaltimo on hypoplastinen (vajaakasvuinen), lisäksi jotenkin epäsäännöllisen näköinen. Kaularangassa myös jotain kulumaa, mikä ei ilmeisesti ole hälyttävää. Mitä minä tein, kun luin näistä löydöksistä? Hurrasin! Asiaa piti juhlistaa! VIHDOIN LÖYTYI JOTAIN.

Lätkäisivät puolitoista kuukautta sairauslomaa ja täyden liikuntakiellon. Mitään ei saanut nostella tai muutakaan raskasta tehdä. Kaulan alueen venyttely ehdottomasti kielletty. Jäin odottamaan jatkotutkimuspyyntöä TYKSiin. Menin välissä todella huonoksi, kuten siihenkin asti aina välillä olin mennyt. Päivittäinen elämä ei ollut ihan maailman helpointa. TYKSissä kuvattiin ensin ultralla verisuonet ja niiden virtaus. Kaulavaltimon mutkaan ei päästy sillä valitettavasti käsiksi, kun se kohta sijaitsee juurikin korvan takana. Nikamavaltimo virtaa ilmeisen hyvin, vaikka onkin läpimitaltaan liian pieni. Siitä tutkimuspöydältä kun nousin, nousin keuhkokuumeen kanssa, joka pian oli täysillä päällä. Ei kuulu asiaan, mutta mainitsimpa kuitenkin.

Keuhkokuumeen jälkeen, muutamaan kiloa (LIIKAA) hoikempana ja edellistäkin heikommassa kunnossa pääsin kutsun saaneena TYKSin neurologian professorin luo juttusille. Hän ei ollut niin huolissaan siitä mutkasta joka aiheuttaa osittaisen tukoksen, vaan tästä toisesta suonesta. Oli sen näköinen, että dissekaatio (eli suonen seinämän repeämä) oli saattanut olla mahdollinen ja heittipä sanat ’mahdollinen aivoinfarkti’ myös ilmoille. Oli ottaa minut sisään sairaalaan siltä istumalta, mutta esitin toivomuksen, ja hän päästi minut kotiin. Primaspan -reseptin kanssa.

Jäin taas odottelemaan kutsua TYKSiin, tällä kertaa uusiin magneettikuviin, jossa otettaisiin kontrollit suonista ja samalla aivoista varjoaineen kera kuvat, kun kerran putkeen oltiin menossa. Jossain vaiheessa palasin töihin. En vaan voinut siellä enää mitään tehdä. Istuin sitten vaan. Jokusen kuukauden kuluttua oli kontrolliaika ja menin kuvauksiin. Vihaan noita kuvauksia. Pää siellä putkessa, häkkyrä naamalla, täysin liikkumatta. Tunti tai kaksi. Jee. Ja mites sitten sattuikaan? Kuvat meni pieleen ja kutsuivat uudelleen. Olin ihan pakokauhun vallassa, sillä olin mennyt kuvauksen jälkeen entistä huonommaksi, enkä tiennyt miksi. Olin varma, että menen koko ajan vain huonommaksi. Pariin otteeseen soittelin TYKSin ensiapuunkin, johon olin saanut oikein luvan itse professorilta, ja keskustelin päivystävän neurologin kanssa.

Uudet kuvat, todella huono vointi. Ja sitten odottelua, että tuloksia soitetaan. Soitto tuli. Aivoissa ei ollut mitään ylimääräistä tai outoa, ei aivoinfarktiin liittyvää tai MS-tautiinkaan. Suoni oli edelleen samannäköinen, eli ei enää viitannut dissekaatioon. Se vaan on anatomisesti poikkeava myös siis silläkin tavalla. Neurologi sanoi näistä suonistani, että jos elän epäterveellisesti, riskini saada valtimotauti on suurempi kuin peruskansalaisella. Eipä noihin tarvitse tosiaan paljoa plakkia kerätä reunoille, kun ovat jo tukkeessa. Tuli myös lupa varoen liikunnan harrastamiselle, jolle kerääntyikin loppujen lopuksi 9kk taukoa.

Mutta syytähän ei vielä siihen vointiin sitten löytynytkään. Siinäpä takaisku. Luulin, että oli selkeä syy, mutta ei. Oireilin edelleen, jaksoittain oli todella huonoja oloja ja parin viikon päästä taas aina vähän helpotti. Koskaan ei ollut hyvä olla. Nukuin istuma-asennossa, koska pään sisällä alkoi veri pauhaa ja paine tuntui nousevan, kun laskin pääni tyynyyn ja kerran kuulo lähti yön aikana toisesta korvasta pariksi päiväksi. Se oli viimeinen yö normaalissa asennossa. Jatkoin asian selvittelyä pääasiassa (HAH, pääasiassa :’D) neurologilla. Selkeitä syitä ei löytynyt. Ajattelin vielä kerran, että jos se on sittenkin vain niskasta kiinni.

Hankin lähetteen OMT-fysioterapeutille. Rangan venytys ehdottomasti kielletty, sillä suonien vuoksi ihan todellinen dissekaation riski koko loppuelämän olemassa. Hänen kanssaan hierottiin ja tehtiin muita harjoituksia. Paljon oli erilaisia asentovikoja niskassa ja päässä ja ties mitä jumeja ympäriinsä. Leuan alueellakin kireyttä. Aikaisemminhan olin saanut myös leukani jäämään pariksi vuorokaudeksi lukkoon. Siihen tuli kramppi. Söin ja join kaiken pillin läpi.

Taisin tuolla käydä kaksi kertaa. Sen jälkeen OMT nosti kädet pystyyn, sillä menin todella paljon huonommaksi hänenkin käsittelyssään. Ei uskaltanut enää koskea. Tilanteessa oli se hyvä puoli, että tuli todistettua, että niskasta tämä jollain tavalla vaan lähtee. Koska olin myös hampaiden narskuttelija, hän ohjasi minut seuraavaksi purentafysiologille. Narskutteluhan vetää lihakset aika kivasti jumiin.

Purentanifysiologi sanoi kutakuinkin, että purentani on päin helvettiä. :’) Teetti purentakiskon, jota edelleen käytän joka yö. Enää ei ole olleet leuat aamuisin kipeät eikä hampaisiin satu. Harmi, että puren noita hampaita päivisinkin yhteen. Kielessä ja posken sisäpuolella on aina jäljet.

Tämän jälkeen en enää aktiivisesti lähtenyt selvittelemään tätä kaikkea. Otin aikalisän. Olin kaksi vuotta juossut lääkärillä. Päätin vetäytyä, odottaa josko se muuttuu tai mitä sille tapahtuu. Jossain vaiheessa ymmärsin, miten paljon hartioitani jännitän. Ja se on aina. Hartiani ovat aina korvissa. Kun aloin kiinnittää tähän huomiota, huomasin tosiaan aina olevani jännittynyt. Laskin ne, kun huomasin. Mutta aina kun en ajatellut asiaa, ne nousivat taas. Niin tapahtuu edelleen. Jos en keskity pitämään niitä alhaalla, ne ovat ylhäällä. Kun istun autossa, kirjoitan koneella, katson telkkaria, luen. Kun keskityn ihan mihin tahansa muuhun, kuin hartoiden asentoon. Silloin urheiluhierojallakin jännitin lihaksiani, vaikka makasin mukarentona pöydällä. Hän joutui vähän väliä huomauttamaan, että rentoudu. Rentouduin. Kunnes taas en ajatellut asiaa, ja hän huomautti taas. Jännityneet hartiat on se normaalitila. Ja se pitää yllä tätä ongelmaa, varmaan ikuisesti. Todennäköisesti nuo suoniongelmat, jotka jo itsessäänkin vaikuttavat veren virtaamiseen, tekevät tästä tuplasti pahemman tilan.

Koskaan en saa venytellä niskaa kunnolla, sillä se saattaa olla oikeasti hengenvaarallista. Hetkellisesti pienesti voin venyttää. Todella varoen. Varon myös tiettyjä kurotuksia, mielessäni näen miten se pikkuinen heiveröinen suoni siellä jää nikamien väliin jumiin.. Kampaajalla on kamalinta tukan pesu, sillä sehän on ihan todellinen riski, kun allas painaa niskaa (näistähän on ihan raportoituja tapauksiakin). En voi käydä ammattihierojalla, se on käytännössä kielletty, sillä menen tuhannesti huonommaksi. Niskaan ei vaan kosketa. Joskus, kun se on todella paha ja tiedän, että nimenomaan niskassa ei veri kierrä, saatamme sitä kerran tai kaksi hyvin varoen hieroa/avaan itse kipukoukulla kallonpohjanlihasten kireyden. Mutta muuten tilanne pysyy kurissa sillä, että hieromme yläselän ja hartiat JOKAINEN PÄIVÄ. Aina sinne sattuu jonnekin, aina ovat tietyt lihakset kireinä. Mutta vaiva pysyy jokseenkin kurissa. On se läsnä joka päivä, mutta suurimmaksi osaksi sen kanssa pärjää. Päänsärkyä on harvoin, se on oikeastaan vasta aika hiljattain astunut kuvioihin. Laskeuduin myös vasta noin kuukausi sitten nukkumaan lähes tavalliseen asentoon sieltä kohotetusta asennosta. Näin kolmen-neljän vuoden jälkeen..

Joskus ollaan huonommassa jamassa, yleensä kun on ollut jotain poikkeavaa, eli en ole niin pystynyt keskittymään hartoiden alhaalla pitämiseen kuin johonkin muuhun. Pitkiä ajomatkoja, stressitilanne, painavan kameran/laukun roikottaminen pidemmän aikaa olalla tms. Ja joskus se hierontakin jää tekemättä, kun ei yksinkertaisesti ole aikaa. Se on kyllä todella harvinaista, sillä jos illalla ollaan kotona, hierotaan. Huonona aikana pää ei toimi ja se on kaikista inhottavinta. Ajatus ei kulje kun verikään ei kulje. Olen silloin ärtynyt, huippuväsynyt, enkä voisi kuvitellakaan meneväni jonnekin ihmisten ilmoille, jossa joutuisin käyttämään päätäni, keskustelemaan. Sillä se on mahdotonta. Hyvä että silloin tajuan oman nimeni. Huonona aikana on superheikko olla, huimaa ja heittää, ja tärisen kuin kofeiinipöllyissä. Niiltä todella huonoilta ajoilta ollaan onneksi nyt vältytty, kun on tuo hieronta käytössä (ja nyt koputan puuta..).

Ja miksi kirjoitan tämän tänne treeniblogiin? No kyllähän tuo tietysti treeniinkin vaikuttaa. Tottakai varon rasittamasta niskaa, sekä tiettyjä liikkeitä en vain tee, esimerkiksi jotain olankohautuksia en tule koskaan tekemään. Mikään, mikä rasittaa niskaa suuremmassa määrin, en tee. Käytännössähän mulla on niska-/hartiaseutu aina jumissa. Joskus kyykkytanko blokkaa verenkierron kireiden lihasten päällä ja viimeiset toistot mennään jo vähän siinä rajoilla, että onko enää mukavaa, kun tuntee olevansa kalpea kuin haamu. Hauska juttu on myös hooverit, tai se treenin ensimmäinen hoover. Siitä kun nousen lattialta, menee noin minuutti ja kymmenen sekuntia, kun oikeasta korvasta lähtee osittain kuulo. Se palailee parissa minuutissa takaisin. Ei siis huolta.. Tämänkin kanssa pärjää.

Ja voitte vaan kuvitella, millaisessa kunnossa niska nyt on tämän kilometripostauksen jäljiltä. Taisin kirjoittaa yli tunnin. Suurimmaksi osaksi hartiat korvissa. Paljon jäi vielä poiskin ja unohdin varmaan puolet. Olet mun sankari jos jaksoit lukea! :D Kiva olisi ollut, jos olisin keksinyt jonkin kuvankin tähän postaukseen. Mutta en sitten keksinyt.

(Nikamavaltimon) dissekaatiosta voi lukea täältä, siitä ensimmäinen hakutulos. Mikäli toimii samoin kuin omalla koneellani..
Jännitysniskasta onkin netti tietoa pullollaan, en löytänyt nyt sellaista kaiken kattavaa hyvää sivua tähän linkitettäväksi.

7 vastausta artikkeliin ”Vaivapostaus II”

  • Tuollaiset vaivat ovat pahimpia, jos on se tietämättömyys, ei tiedä mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Hyvä että olet saanut selvyyttä ja loppu onkin sinusta itsestäsi kiinni, miten itsestäsi huolehdit

    • Sepä se. Sitä monesti mietti, että olisi sitten ihan mitä vaan, kuinka vakavaa vaan, kunhan sillä olisi nimi. Eihän se vieläkään ole täysin nimetty, kun eivät ole osanneet selittää mikä johtuu mistäkin ja miksi. Lähinnä itse olen tullut johtopäätöksiin ja antanut sille nimen, niin epämääräinen kuin se onkin.

  • Voi ei, onneksi olet saanut nyt jotain selvyyttä siihen, että mistä kaikki vaivat johtuvat..! Terveisin ”toinen niskavammainen”

    • Niskavammat osaa olla pirullisia vaivoja, eikä toivoisi niitä kyllä kenellekään. :/ Mutta silti on aina mukava tietää, ettei ole niskavammoinensa yksin!

  • huh, jaksoin kyllä lukea ja aika kamalaa tuo tunne, kun ei tiedä mikä on. Minulla on aina hartiat korvissa ja niska eteenpäin taitettuna (osaksi luulen, että johtuu siitä, että minulla on niin pitkä kaula ja jotenkin olen niin itsetietoinen siitä, että näytän vähän oudolta, kun hartiat on alhaalla ja kaulani näyttää vaan niin tyhmän pitkältä), noita ongelmia on ruvennut olee, että sahalaitakuvioita ja elohiiriä on näköpiirissä, niska ja hartiat aina jumissä (=koko ajan), vaikea nukkua, ei löydä hyvää asentoa, mutta en kai vaan jaksa panostaa asiaan tarpeeksi, kun on töitä, koulua jne jne..stressi päällä koko ajan! Mutta tuo rupesi pelottamaan, olet kyllä älyttömän vahva ihminen henkisesti, kun jaksat taistella ja elää tuosta kaikesta huolimatta ja treenata noin kovaa ja pitää ittes kurissa (se varmaaan antaa sulle hallinan tunteen ja voimaa, varsinkin tuosta tilasta säikähtäneenä haluat keskittyy täysillä johonkin asiaan ja panostaa siihen ja uskoa, että voit itse vaikuttaa elämääsi), ihailen sun luonnetta! You know what you want and you go after it!! Noin päämäärätietoisia ihmisiä kun olisi enemmän! Toivon sulle kaikkea hyvää ja kovasti tsemppiä! <3

    p.s. pahoittelut liian pitkästä kommentista!

    • Ei ole olemassa liian pitkiä kommentteja! ;) KIITOS paljon kaikesta mitä kirjoitit. Kiitos kiitos kiitos. <3

      Tuo kuulostaa kaikki tosi tutulta, niska eteenpäin taitettuna ja hartiat korvissa, sahalaitakuviot ja elohiiret, ettei löydä hyvää asentoa ja hartiaseutu tosiaan jumissa AINA, enemmän tai vähemmän. En usko että tarvitsee huolia mistään verisuonijutuista (ne kun on varmasti aika harvinaisia), sillä tuo kaikki oireilu on ihan perinteistä jännitysniskaoireilua. Siihen voi liittyä niiiiiin paljon. Mulla nuo suonet tekee vaan kaikista oireista vielä voimakkaampia ja tilanteesta lähes mahdottoman hoitaa, kun ei voi venyttää eikä käydä ammattilaisella hieronnassa. Toivottavasti itse löydät joskus aikaa vaikka piipahtaa arvioitavana fysiolla tai hierojalla, joille jännitysniska on tuttu juttu! Se kun on helposti loputon kierre, jos ei sitä koita hoitaa pois. Lihasjännitys jää päälle, kun siitä tulee se normaali tila. Tsemppiä! :) Ja ilmoittele vaikka jatkossakin, jos joskus menet jollekin käymään, että mitä sanottiin!

    • No pitää kyllä ehdottomasti käydä! Aina sitä yleensä havahtuu, kun on liian myöhäistä :( mutta kiitos kommentistasi ja todellakin tulen jatkossakin kirjoittelemaan, kun olen käynyt keskustelemassa tästä vaivasta! :)

      Mukavaa kevään jatkoa ja hyviä treenejä! ;)

Kommentointi on suljettu.