Vaivapostaus I

Seuraa vaivapostaus numero yksi. Näitä siis tulee enemmänkin. Urheilija ei tervettä päivää näe, vai miten se meni.. :)

Sisälläni on aina ollut halu juosta. Tahtoisin kirmata pitkin metsiä, loikkia puunjuurten yli ja liitää kevyesti neulasten peittämällä polulla. Tahtoisin, että vähän tihuttaisi vettä ja ilma olisi raikas. Lippis päässä kiitäisin..

Kuudentoista vanhana kävin muutamana päivänä tekemässä tuollaisen lenkin kehokompleksini aikaansaamana. Silloin sydän oli hurjan huonossa kunnossa ja jo muutama askel tuntui kuolemalta. Hengitys oli niin vaikeaa, että keuhkoihin sattui. Sittemmin on sekä sydän että kunto muutenkin paljon parempi ja onnistumiset tähän olisi olemassa. Mutta..

Minun polveni. Vuosien liikkumattomuus ja epäterveelliset elämäntavat rikkoivat polveni. En tiedä miksi. Oli aika, kun en päässyt kyykkyyn enkä sieltä varsinkaan ylös. En pystynyt taivuttamaan jalkojani kivutta. Tuolilta nousu oli tuskaa. Portaiden nousu ja lasku oli tuskaa. Pyöräily oli tuskaa. Mitä minä tein? En mennyt lääkäriin, vaan ostin polvituen. Myöhemmin toisen, kun toinenkin polvi alkoi kipeytyä. Niillä sitten mentiin muutama vuosi. Kyllä, muutama vuosi.

Kun jossain kohtaa sain kuntoilukipinän, oli polvivaivojen kanssa hankala suorittaa tiettyjä liikkeitä. Sitkeästi rasitin niitä koska kipinä oli niin kova, ja mites kävikään? Kivut katosivat. Polvituet jäivät käyttämättä ja lensivät myöhemmin roskiin. Polveni kaipasivat koko ajan vain liikuntaa. Tämä oli jotenkin niin uskomatonta, että vuosien jälkeen pystyin menemään kyykkyyn ja nousemaan sieltä ylös! Olin siis vähän päälle parikymppinen ja ennen tätä jouduin töissä pyytämään yli kuusikymppistä työtoveriani nostamaan lattialle tipauttamani tarvike ylös..

Polvet pysyivät kivuttomina pitkään. Kunnes sitten tahdoin juosta. Järkyttävät kivut palasivat. Menivät pois, kunnes tahdoin taas juosta. Ja ne palasivat. Koitan aina muistaa tämän, mutta silti aina joskus tahdon kokeilla juoksemista. Rauhallista lenkkeilyä. Mutta aina ne kivut palaavat. Oikea polvi on pahempi. Juoksulenkin mitalla ei ole väliä, se voi olla vaikka sata metriä, se riittää. Kivut alkavat päivän tai parin viiveellä. Ne kestävät pari viikkoa, jona aikana on aika rampa ja jalkatreeni on kokonaisuudessaan yksinkertaisesti mahdoton suorittaa. Kipu on vaan niin kova.

Ja silti aina joskus olen jo melkein menossa lenkille, kunnes saan itseni ylipuhuttua, ettei se ole viisasta. Eilen kävi viimeksi näin. Sain kuin sainkin pidettyä itseni sisällä ja tekemään aerobiseni crosstrainerilla. Tykkään ehkä tuosta laitteesta juuri siksi, kun se muistuttaa vähän juoksemista, mutta on polville hellä. Lähemmäs lenkkeilyä en pääse. Se vähän harmittaa. Okei, se harmittaa paljon.

Kävely taas ei polvia ärsytä muuta kuin hyvin satunnaisesti ja vaatii alkaakseen vaikeamman maaston. Siitä seuraava kipu ei muutenkaan ole niin pitkäkestoinen, oikeastaan vain tuntuu siinä kävellessä, ei jälkeenpäin enää. Kyykkäily tai muu jalkatreeni ei kipuja aiheuta. Ne itseasiassa pitävät kivut poissa. Treenitauko kohdallani tarkoittaisi polvikipujen paluuta. Siksi on parempi pitää itsensä liikkeessä. Ja sehän on taas yksi lisäsyy harrastaa liikuntaa.. :)

Perinteisen kävelyreittini varrelta. Kyllä täällä kelpaisi myös juosta..

2 vastausta artikkeliin ”Vaivapostaus I”

  • Hei!

    Löysin blogisi ja aivan ahmien tätä luen, en malta lopettaa. Tässäkin kohden kolahti niin lujaa! Olen ylipainoinen ihminen, joka viimein on kyennyt edes jossain määrin ottamaan itseänsä niskasta kiinni, alkanut liikkumaan ja katsomaan mitä suuhunsa laittaa. Olen myös taistellut kamalien polvikipujen kanssa. Ylipäätänsäkin ennen joka paikkaa särki ja jomotti. Nyt lenkkeilen, teen salitreeniä ja kahvakuulailen. Jouduin keväällä hetkeksi sairauslomalle murtuneen varpaan takia. Makasin viikon sohvalla, kun muualle en päässyt. Kun vihdoin pääsin liikkeelle varpaan osalta, oli joka paikka muuten kipeänä. Polvia särki niin paljon, että oli suoranaista tuskaa nousta portaita, enkä päässyt kyykkyyn enkä lattialle kontalle. Nyttemmin olen huomannut sen, että jo parin päivän liikkumattomuus aiheuttaa polvien jomotuksen. Polvilleni on hyvä käydä edes kävelyllä, jos ei muuta ehdi jonain päivänä. Havainto oli melko mieltä mullistava. Liikunta on vähentänyt kaikkia särkyjä, paitsi että pohkeet alkavat olla sitä mieltä että juoksemista asvaltilla on nyt tehty riittävästi.

    Aion lukea blogiasi tästä eteenkin päin, olet hurjan suuri inspiraatio muille!

    -Jana.

    • Heippa!

      Oi, meitä on enemmän! :O Nämä polvivaivat on tosiaan minulle sinänsä ihan mysteeri, miksi niitä on ja miksi niitä tulee silloin, kun ei pääse liikkumaan! Mä en ole koskaan kuullut, että jollain toisella olisi kanssa samanlaisia oireita. Mahtavaa! Siis ei se, että säkin kipuilet. :D Mutta että meitä on enemmänkin! Jos joskus keksit mistä tuo lähtee niin kerro ihmeessä.

      Kiitos! Ilo, että löydät täältä inspiraatiota!

Kommentointi on suljettu.