Tulevia treenikuvioita

Nyt alkaa muutto toiseen maahan konkretisoitua oikein kunnolla. Tässä on asiasta tiedetty alle viikko, ja nyt on jo selvillä muuttofirma ja heidän kanssaan on tehty sopimus tiettyyn päivään, meidän lähtöpäivä on tiedossa, väliaikainen suloinen holiday cottage on varattu kuukaudeksi, ajoreitti on suunniteltu, sekä puolen välin pysähdys UK:n puolella (eli hotelliyöpyminen ennen toisen päivän ajomatkaa UK:n läpi) on hoidettu. Mahtavaa! Suuret ja tärkeät asiat on siis hoidettu. Joulukuun ensimmäinen päivä ollaankin sitten jo UK:n puolella.

Vaikutukset treenikuvioihin:

– Huonekalut ja muut lähtevät muuttofirman mukana 29.11. Eli treenihuoneen sisältö myös, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
– Holiday cottageen tulee meidän seuraksi oma käsipainosettini, miehen kunnon käsipainosetti, jumppapallo ja kuminauha. Ehkä vatsalihaspenkki. Näillä eväin toteutetaan treenit, kunnes on oma kämppä ja treenihuone taas käyttövalmiina.
– Treenien sisältö tulee siis jollain asteella pakosti muuttumaan, kun liikkeet tehdään ilman tankoa ja levypainoja, tai penkkiä. Käsipainoilla (varsinkin miehen säädettävillä) pärjää kyllä jo hyvin pitkälle.

Tänne Saksaan saapuessahan me elettiin samaan tapaan alkuun, eli majatalossa ja käsipainojen varassa. Treenit hoidin silti ja aerobiset on helppo tehdä aina ulkona, senkun laittaa lenkkarit jalkaan. Majatalohuoneisto meillä oli täällä todella pieni, tilat kapoisia, mutta nyt on sitä tilaakin luvassa ja mahtuu riehumaan kunnolla! Ja luvassa on siis aivan erilaisia treenipostauksia jonkin aikaa. :’)

Treenittömiä päiviähän tuohon luonnollisesti tulee muutama. Ajomatka alkaa 30.11. aamulla, Belgian kautta Ranskaan, sieltä meren ali Englantiin, jossa yövytään. Joulukuun ensimmäinen päivä menee ajaessa, ja illalla ollaan perillä meidän tönössä. Siitä seuraavana päivänä, sunnuntaina, pitääkin jo etsiä jääkaappiin täytettä ja muutenkin syötävää. Maanantaina alkaa arki ja jos ei suurempaa uupumusta ole, niin treenit lähtee silloin käyntiin. Internettiä siellä ei tosin sitten ole, joten postauksia ei ihan tähän tahtiin ole luvassa. Mutta tulee kyllä varmasti sitä tahtiin mikä vain mahdollista on!

Tämä oli nyt lähinnä tällainen kuvaton pikapostaus siitä, mitä on odotettavissa. Että ei minusta lusmua saa, vaikka treenihuone katoaakin olemattomiin. :’)

29 vastausta artikkeliin ”Tulevia treenikuvioita”

  • mä niin tykkään tästä sun motivoivasta tyylistä ja blogi on jotenkin ihanan aito ilman mitään ylimääräistä. ja sun vatsa!!

    pakkohan se on liittyä lukijaksi:)

    • Eikö vaan! Jänskättää täälläkin!! :) Kissaakin jänskättää vähän ihan saletisti, vaikkei sitä näytäkään. :D

  • miksi, oi miksi, sulle on niin sairaan vaikeaa ottaa vastaan kritisoivaa kommenttia? Jäikö persoonan ja luonteen kehitys jonnekkin samalla kun lihakset alkoi kehittyä? uskomatonta jotenkin, että aikuinen ihminen tekee vittuilupostauksia ihmisille, jotka tarkottaa hyvää. Sitten ku joku kommentoi jotain kriittistä ni ”puspus<3<3” o_O missä on sosiaalinen älykkyys?

  • Hengitän syvään enkä sittenkään aio kommentoida mitään Anonyymin klo 1:20 jättämään kommenttiin, jääköön omaan arvoonsa. Mutta. Ihan superia tämä Skotlantiin muutto ja mahtavaa päästä seuraamaan sitä :) Toivon, että vaikka nettiä ei ole käytettävissä, niin jos aikaa/tilaisuuksia/motivaatiota vaan on, niin tee ihmeessä postauksia valmiiksi ja julkaise niitä sitten kun netti löytyy! Mielellään niitä ei-enää-niin-ajankohtaisiakin asioita lukee :) Tosin vähän luulen, että niinä aikoina olisi muutakin tekemistä kuin postausten teko.. Hauskaa muuttoa! (toivotan jo nyt, kun ei sitä tiedä koska seuraavan kerran intoudun kommentoimaan :D)

    • Siellä on tosiaan anonyymillä taas vähän hiekkaa aluspöksyissä :D En minäkään jaksa selitellä ja ottaa kantaa enää, kun kuuroille korville (sokeille silmille?) menee. Mä jaan soraäänillekin rakkautta vaan! Puspus! <3 :’)

      Kyllä minä kirjoittelen niitä postauksia valmiiksi ja postailen sitten aina kun mahdollista. Meidän holiday cottagessa ei ole nettiä, mutta omistajilla on viereisessä tönössä ja signaali saattaa välillä ulottua meidänkin tönöön asti (tosin kutsu tuli myös mennä kylään vaan ja käyttää nettiä :D). Lisäksi läppäri on niin helppo napata aina mukaan ja mennä jonnekin, missä on ilmainen wi-fi. Joten kyllä niitä postauksia tulee! :) Tekemisen määrästä en alkuun osaa sanoa, siellä korvessa lehmien ja muiden elukoiden keskellä me asustellaan. <3 Eli sama meininki kuin täällä :D Hih, oispa jo loppukuu! <3

      Ja kiitos! Kovin, kovin, KOVIN innoissamme ollaan! :)

  • Meillä on muutto sitten samaan aikaan:) Tosin me muutetaan vaan omakotitaloon ihan saman kaupungin sisällä, mut miulle ihan riittävän jännää:D

    Pitkään sai tää blogi olla rauhassa ikäviltä kommenteilta, mutta nyt on näköjään yks anonyymi löytäny tän ja hukannu sosiaalisen älykkyytensä siinä ohessa:P vaikka onhan se toki viihdyttävää omalla karulla tavallaan!

    Hooveri-postaukseen liittyen; lapset on hyviä reenikamuja, kun ihan itestään kiipee selkään se 13 kilon paino! Hyvällä tuurilla vähän hyppii ja hilluu siinä sitten kans. Varmaan selvää, ettei hätyytettä siun aikoja :D

    • Muuttaminen haluamaansa kohteeseen on aina yhtä jännää, tapahtui se sitten valtion sisällä tai valtioiden välillä! :) Omakotitaloasuminen on parasta.. <3

      Kyllä tännekin sitten eksyi näitä hiekka-alkkareita ihan kiitettävästi, yllättävän kauan siinä kyllä menikin! Mielensä taisivat lopullisesti pahoittaa kun aloin kyykätä ja julkaisin siitä kuvan. :D Voi sentään. :’) Ja onhan sillä sitä viihdearvoakin, moni käy täällä naureskelemassa kommenteille :D

      Muistaakseni joku toinenkin joskus ehdotti lasta johonkin.. niin juu, foam rollerin käytössä sai hyvin rullattua takareidet auki kun lapsi istui syliin. :D Mukavia apureita kun treenaamaan auttavat! :D

    • Kannattaa varoa, mitä täällä netissä kirjoittelee. ”Hiekka-alkkari” on jo kunnianloukkaus. Jos olisin yksi heistä, veisin asian pidemmälle. T. sporttinen lakinyymi

    • Mulle saa siis huudella mitä vain, nimitellä miksi vain, mutta mä en saa sanoa mitään takaisin? Saako sanoa, että on hiekkaa alkkareissa, mutta ei saa sanoa hiekka-alkkariksi?

      t. mm. Obsessoitunut ortorektinen epäsuhta lesbo

    • Vaikka jotkut sinua nimittelisivätkin, se ei anna sinulle koskemattomuutta. Jos loukkaa, nosta syyte kunnianloukkauksesta, älä tee sellaista itse. Ei myöskään saa väittää, että olisi ”hiekkaa alkkareissa”, ihan sama asiahan se on.

    • Minua ei loukkaa, kun en jaksa välittää. Ei siis tulisi mieleenkään lähteä nostamaan kunnianloukkaussyytettä. :’) En mä nyt oikein tiedä mitä mä tähän taas sanoisin. Absurdia. Anonyymit saa rellestää ja heille ei saa sanoa mitään. En mä ihan pysty allekirjoittamaan tätä.. Siis ’hiekkaa alkkareissa’! Toisin sanoen ’vanne kiristää päätä’. Onko tämä nyt sanavalintahifistelyä? Loukkaako ’vanne kiristää päätä’? Tai ’herne nenässä’?

      Olen hämmentynyt. Siis ihan oikeasti. :D

    • Jos ne rellestää, eikä sinua loukkaa etkä jaksa välittää, niin miksi sitten ottaa riski ja huudella takaisin? Ei vaikuta siltä, että et välittäisi.

      Kaikki esittämäsi vaihtoehdot ovat solvaavia henkilökohtaisuuksia, ei neutraaleita ilmaisuja. Jos sanavalinnat tuottavat hankaluuksia, niin pakkoko sinun toisten havaittavissa olevasta ärtymyksestä huomauttaa? Ja jos joidenkin ärtymys on ilmeistä, niin mihin sinun huomiota asiasta tarvitaan?

    • En ole koskaan ajatellut, että asiassa ’otetaan riski, kun huudellaan takaisin’. Tai että ’sanavalinnat tuottavat hankaluuksia’, koska tätä ennen en tiennyt, että oli hankaluuksia sanavalintojen kanssa. :’D

      Tapoihini harvoin kuuluu se, että jätän kommentin omaan arvoonsa, vaikka sen sisällön jättäisinkin. Siinä on ero. Minun blogiinihan näitä tulee. Tottakai vastailen. Jos en muuta, niin puspus <3. :’) Mielessäni näen, miten arvon anonyymit kihisevät kiukusta, kun eivät saa minusta suoraan sen enempää irti. Pakko myöntää, että ajatustasolla tuo lämmittää. Vaikkei niin oikeasti edes tapahtuisi. Ajatus riittää.. <3

      Eli kyllä se monesti pakko on vaan huomauttaa. :)

    • Mutta en kyllä voi olla ihan täysillä samaa mieltä siltikään sun kanssa, että kyseessä olisi solvaavia henkilökohtaisuuksia.

    • Hekin ehkä nauttivat siitä, kun sinä vaikutat ärtyneeltä ja puolustautuvalta. Ehkä he siksi tekevätkin sitä. Huomaan tässä jonkunlaisen kaavan. :)

      Mutta vielä tuohon aiempaan unohtui sanoa, että ei, hekään eivät saa sinua nimitellä. En siis tarkoittanut, että sinä olisit ainoa, jolla on vastuuta tässä.

    • Tää on aivan mahdollista ja olen asiasta tietoinen. Se on sellainen meidän ja näiden anonyymien välinen oma kiva pikku rutiini. <3 :’) Aika avoimesti myös myönnän, jos mulle on se herne sinne nenään lipsahtanut. ;) Ja kyllä se sinne lipsuu! Elämää anonyymien kanssa. Semmosta se välillä on. :’)

    • Suosittelen silti puolustautumaan asiallisesti, ettet joudu hankaluuksiin.

  • Voisi tuo kiukutteleva anonyymi miettiä, että kunnianloukkaussyytettä varten tarvitset ensin kuvallisen nimimerkin ja tulet sen kautta kiukkuamaan ja jos sitten saat loukkauksia, niin voi ehkä olla mahdollisuus nostaakin jotain, ei tosin tollasilla nimityksillä millään. Mutta anonyyminä siulla ei ole sellaiseen mitään oikeutta, koska et ole luonnollinen henkilö.. Ei tsiisus, mikä tyyppi. Ihan raivostuttaa.. Laita BJ joku kommenttitarkistus, että siun on ite julkastava ne tai jotai? Miul käy kihisee tuo pässi jo niin pahasti:D Eihän täällä voi kohta lukea mitään kommentteja ku tuo ärsepää käy aukomassa joka postauksen jälkeen.. Julkaset sitte jos tulee omana ittenään tollasia laukomaan!

    • Tätä samaa mietin, että kun kyseessä on anonyymit, niin ei voi olla henkilökohtaisia solvauksia olemassa, kun ei ole edes henkilöä! :D Ihan absurdia! Mä joskus vaahtosin, että mitään kommentoinnin estoa millään tavalla en tuu laittamaan vaikka haukkuisivat mua kuinka, kun ei ne minuun pääse läpi niin, että loukkaisi. Mutta kyllä mä tässä oon miettinyt sitäkin vaihtoehtoa nyt, ihan vaan heidän kiusaksi. :D Hih, katsotaan josko joskus kiehahtaa sen verran, että en enää julkaisekaan ihan kaikkea! ;) Häähää!

    • Hieno logiikka. Siitä päätellen: jos anonyymi ei ole henkilö, ei anonyymi täten voi ketään myöskään solvata vaikka mitä kirjoittelisi, koska ei ole olemassa.

    • Ja huomaa, sinäkin anonyymi olet anonyymi, jotta et vain sinä olisi se solvaaja?!

  • Kiitos loistoblogista! Sulla on upea vartalo <3 Blogisi tuo paljon treenimotivaatiota ja jotenkin sulla on niin hyvä tyyli (oma treenihuone ja fiksu ruokavalio).

  • Kiitos loistoblogista! Sulla on upea vartalo <3 Blogisi tuo paljon treenimotivaatiota ja jotenkin sulla on niin hyvä tyyli (oma treenihuone ja fiksu ruokavalio).

Kommentointi on suljettu.