Treeniviikko 49

Maanantai: selkä, hauikset. Kesto: 1:05.
+ 40min crossailua, 14.60km.

Tiistai: jalat, vatsa, kyljet. Kesto: 1:20.

Keskiviikko: ojentajat, olkapäät, vatsa. Kesto: 1:08.

Torstai: selkä, hauikset. Kesto: 1:12.
+ 40min crossailua, 14.60km.

Perjantai: jalat, vatsa. Kesto: 1:19.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: ojentajat, olkapäät. Kesto: 1:00.

Tällä viikolla on vaivannut aiemminkin jo valittelemani saamattomuus treenien aloittamisen suhteen, mutta itse treenit on olleet oikein hyviä. Saamattomuus johtui hormonikierron vaiheesta, mikä tuli päätökseensä eilen. Kerrankin lepopäivänä, niin ei tarvinnut treenejä skipata sen vuoksi! Lääkitys oli nyt paremmin kohdillaan kuin viimeksi, ei tällä kertaa tarvinnut olla tuskissaan tajunnan rajamailla ja päätyä oksentamaan tai muutakaan kamaluutta. Vaikka alkoi taas aamulla niin, että heräsin kipuun, sain sen vielä taltutettua. Ei ihan vähällä, mutta talttui kuitenkin. Ja pääsin jopa kaupoille, sillä jotain niin kummallista tapahtui, että olin jopa muutaman tunnin täysin kivuton. Oho. Iltaa myöten sai taas popsia pillereitä ja enää ei kivuttomaksi tätä tätiä saatu, mutta muuten pysyi tarpeeksi aisoissa, että kykenin olemaan suht normaalisti. Se on vain ne ensimmäiset tunnit kun pitää taltuttaa, ja jos epäonnistuu, niin sitten ei hyvin käy. Nyt onnistuin ja tiedän millä eväin jatkossakin toimitaan. Ei siinä pilleripöhnässä tosin tulla todennäköisesti treenejä tekemään koskaan. Mutta pääasia, että ei koske ja pystyy sen myötä olemaan muuten edes suhteellisen normaalisti.

Eilen.

Sen verran kuitenkin tuntuu vielä tänään vatsassa arkuutta (mitä ei tarvitse onneksi kuitenkaan lääkitä), että en tehnyt vatsalihaksia päivän treenissä. Suosiolla pois vain. Tunnin verran siis olkapäitä ja ojentajia. Oli mahtava treeni. Neljä liikettä molemmille, kolme sarjaa (paitsi ekassa liikkeessä lämmittelysarja alle lisäksi). Olisi ollut aivan valtaisa himo crossailla ja yleensä sunnuntaisin näin teen, mutta tuli nukuttua vähän pidempään, kiitos sen eilisen pillerimäärän mikä ihan kivasti väsyttää. Seitsemän aikaan kissa koitti herätellä, mutta heivasin katin vessakoppineen pihalle makkarista ja laitoin oven kiinni. Sitten herättiinkin yhdeksän aikoihin vasta normaalin noin puoli kahdeksan sijaan. Kyllä uni maistui! Tuon vuoksi treenit meni pitkälle päivään ja ruokailut oli jo valmiiksi myöhässä aikataulusta. Siihen vielä crossailut lisää, niin olisi mennyt aivan liian myöhään. No, joskus näin. Kyllä se uni tuli suurempaan tarpeeseen joka tapauksessa. Oli kyllä onni, että sattui tällä kertaa tämä vaihe viikonlopulle, että sai vielä nukuttuakin sen pöhnän pois!

Tänään. Rrrrrakastan mun raastinkonetta! <3

Joskos huomenna sitten olisi jo saamattomuus vallan poissa ja suoriutuisi taas normaaliin aikaan ja tapaan ihan kaikesta mistä pitääkin suoriutua. Sitä ennen on vielä edessä ihanainen sunnuntai-ilta miehen kanssa rauhassa. Jännittää tosin pitää mm. X-Factorin semifinaalin tuloksia.. Mutta sitä arkea vasta huomenna.

Arjen luksusta: kuivatut taatelit ja iso kuppi teetä kahdella pussukalla.

12 vastausta artikkeliin ”Treeniviikko 49”

    • Mulla on niin iso kuppi, että se tarvii kaksi pussukkaa. :D Muuten on vähän laimeeta. Taatelit on namia, parempaa kuin nami. Oon tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että kaksi vaan päivässä. Muuten lähtisi ihan käsistä koko touhu. :)

  • Ah, taatelit. Hullun hyviä! Mä en syönyt moneen vuoteen, mutta nyt oli pakko raahata töistä kotiin ja maistella, et joko menis alas. Menihän ne ja oli kyllä nannaa <3 Ja hei, vähänkö mä haluun tollasen raastinkoneen kans!

    • Ihan on kuin karamellia, toffeeta tai jotain sellaista! Mä olen noita kärttänyt kaupasta jo pidemmän aikaa ja vasta nyt oli ilmestynyt sokeroimattomia meidänkin kulmille. En ymmärrä miksi johonkin noin makeaan pitää laittaa sokeria lisäksi. o.O
      Raastinkone on pitkälti yhtä suuri rakkaus kuin taatelit! :D Kilo porkkanoitakin on raasteena viidessä minuutissa, eikä kädet väsy (tai ole sormet verillä). Ihan ehdoton hankinta!

  • Äh! Mua vaivaa kanssa JUST NYT saamattomuus treenaamiseen, vaikka just lepoviikko loppui. :(
    Noh, kaipa mä vaan kattelen taas noita sun ihania masukuvia ja painelen sinne salille. Siellä sitä kuitenkin on sit kivaa, kuten kirjoitit. ;)
    MWAH! <3

    • Voi ääähh! :( Saamattomuus on oikeasti yksi raivostuttavampia asioita ikinä! Mä en tykkää siitä yhtään ja kaikista vähiten silloin kun olen itte sellainen. Mullakin oli muuten tuo kevyen viikon jälkeen. Tarttee jatkossa koittaa ajoittaa kevyt viikko tälle saamattomuusviikolle, kun tutkii vähän tuota hormonikiertoa..
      Mä toivon, että sä pääsit salille, jos sinne tahdoit oikeesti mennä ja sait hyvän fiiliksen sieltä! ;) MWAH itelles! <3

Kommentointi on suljettu.