Taito kuunnella omaa kehoa ja mieltä

Meillä ei ole kuin yksi keho. Siinä samassa ruumiissa ollaan koko elämä. Toki siinä matkalla se muuttuu, sen tarpeet muuttuu, mutta perusasiat pysyy samoina. Sitä pitää hoivata niin kuin se haluaa, sitä pitää ruokkia niin kuin se haluaa, sitä pitää kohdella hyvin. Jos nämä asiat eivät toteudu, keho tuskin voi hyvin. Mistä sen kaiken sitten tietää, että mitä kaikkea se tarvitsee?

Opettele kuuntelemaan sitä. Se on ehkä parasta, mitä voit kehollesi ja itsellesi tehdä. Varoitus: tämä teksti on pitkä.

Kun itse ajattelen itseäni silloin, kun söin miten sattuu, en harrastanut liikuntaa ja kannoin kehossani kilokaupalla liiallista rasvaa, olen ihan hämilläni. Miksi ihmeessä tahdoin elää sellaista elämää? Olo oli ihan hirveä, sydän hakkasi niin että olin varma, että kyseessä on sydänvika. Ei se, että ruokavalioni oli päin p*rsettä enkä liikkunut lainkaan. Toisin sanoen, kuulin kehoni, mutten kuunnellut. Ja siinä kohtaa tein virheen ja siksi jatkoin elämää niin.

2006.

Söin herkkuja minkä napa vaan veti ja sitäkin enemmän. Aina, kun teki mieli. Ja mielihän teki joka päivä. Ja joka päivä oli huono olla. Yksinkertaiset asiat, kuten rappujen kävely ylös, tai vaikka ihan että nousi lattialta seisomaan, oli haasteita. Kaikki vähänkin aktiivisempi oli haastavaa. Koskaan en nähnyt ruokavalion yhteyttä olooni, mutta onneksi näin sen yhteyden lopulta edes ulkomuotooni, ja silloin sain sen kuntoilukipinän. Nykyisen minän on niin vaikea tätä kaikkea ymmärtää, sillä nykyään nämä asiat toimivat jo automaattisesti, eikä asioita tarvitse erikseen pohtia ja ajatella.

Vasta kun ylimääräisiä rasvoja oli saanut pois ja liikunnasta tuli säännöllinen osa arkea, vasta silloin huomasi sen, että perhana, sydänhän on jo paljon parempi! Jaksan enemmän! Ja silloin huomasi myös sen, että kun ei enää mättänyt rasvaa ja sokeria roppakaupalla alas, yksikin roskaruokakerta tai mässyttely sai sydämen hakkaamaan todella kovaa ja olon hirveän huonoksi. Tässä kohtaa opin ehkä ensimmäistä kertaa kuuntelemaan kroppaani ja sitä, mitä tuo olo tarkoittaa. Tulkitsin kehoni viestin niin, että älä laita tuota kaikkea p*skaa kehoosi, se ei kuulu sinne, en tee sillä mitään, etkö huomaa kun huudan?! Minä huomasin, minä kuulin, minä kuuntelin. Oivalsin ensimmäistä kertaa, että keho ei sitä tahdo. En silloin kuitenkaan kaikkea heivannut ruokavaliosta pois, vaan silloin tällöin, joskin hyvin harvoin, söin roskaruokaa edelleen ja herkuttelin vaikka karkilla, mutta nuo määrät eivät vastanneet enää lähellekään sitä mitä ne ennen olivat.

Pitkäksi aikaa tämä jäi kuitenkin tähän. En oppinut kuuntelemaan kehoani tämän enempää, koska mitään siihen liittyvää ei näin tarjottimella minulle ojennettu. En osannut lähteä opettelemaan asiaa, koska en yksinkertaisesti tiennyt, että se olisi jotain, mitä olisi hyvä osata. Sitten alkoikin sairastelukierre, lääkäreillä ravaaminen, magneettikuvauksia, varjoainekuvauksia, sairaalatutkimuksia, neurologien kanssa keskusteluja, päivystyskäyntejä.. Tuon parin vuoden aikana sain niin isolla kädellä terveyteen liittyviä pelottavia kauhukokemuksia, että herkistyin kropalleni. Koska syytä ei löytynyt helposti, tutkin itse paljon asiaa, huomasin pienetkin muutokset, jotka nekin osoittautuivat tärkeiksi. Joskus jokin pienenpieni asia voi olla se puuttuva pala. Ja koska kukaan ei osannut sanoa ensin, että mitä pitäisi tehdä ettei niitä pelottavia tapahtumia enää tapahdu, miten minun pitäisi olla, mitä varoa, mitä tehdä milläkin lailla, minun oli opittava itse. Pikkuhiljaa aloin oppia enemmän ja enemmän siitä, mitä kehoni koittaa milloinkin sanoa ja miten sen on paras olla. Minusta tuli itsestäni tietoinen. Tästä olen todella iloinen, sillä tämän ansiosta osasin keskustella lääkäreiden kanssa aivan eri tasolla kuin ennen, osasin vaatia tutkimuksia, osasin jopa kyseenalaistaa diagnoosiyrityksiä (terkkuja vaan yhdelle neurologille Saloon ja kahdelle yleislääkärille Turkuun, olitte väärässä!).

Saman prosessin aikana muutuin tietysti myös henkisesti. Minusta tuli lujatahtoinen, en niellyt ihan mitä tahansa selityksiä. Sillä minähän tunsin nyt kroppani! Olin myös erittäin tietoinen itsestäni, ajatuksistani, kaikesta siitä, mikä vaikuttaa mihinkin. Opin ymmärtämään tätä koneistoa, mikä kroppaani pyörittää. Olin erittäin herkistynyt kropalleni. Lopulta se palkittiin niin, ettei enää tarvinnut pelätä, sillä opin, miten minun kannattaa elämääni elää ilman pelkoa.

Yllä siis esimerkki, miten elämä voi pakottaa opettelemaan kuuntelemaan kehoa. Itse olisin toivonut, että olisin sitä osannut kuunnella jo ajat sitten ennen tuota kaikkea ja tuokin matka olisi ollut monta itkua ja pelkotilaa vähäisempi. Mutta ehdottomasti parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nykyään tosiaan kehon kuuntelu helppoa, sen kertomat asiat pääpiirteittäin yksinkertaisia. Kun kerran on taidon oppinut, ei sitä oikein saa pois päältä. Silti kehon selviä pyyntöjä kannattaa myös kyseenalaistaa. Se ei aina huuda sitä, mitä kuvittelet sen huutavan. Jatketaan ravintolinjalla. Erityisesti painonhallinnassa on hyvä kyseenalaistaa muutama asia:

– Näläntunne voi olla myös janoa. Jos nälkä hyökkii selittämättömänä, mieti ensin milloin olet viimeksi juonut ja kuinka paljon on vettä päivän aikana mennyt. Juo iso lasi vettä ja kuulostele sitten nälkää uudestaan. Vedestä kirjoitin aiemmin täällä.

– Ruokahimo. Mieti, onko himo todellista nälkää (kehon viesti) vai pelkkä himo (mielen viesti). Jos kaiken järjen mukaan ei nälkä pitäisi olla, sitten himo hyökkii todennäköisesti mielestä. On aina hyvä muistaa ruokkia ensisijaisesti kehoa eikä mieltä. Sitten kun tähän oppii, ne alkavat olla yksi ja sama asia.

– Jos mielesi tekee valtavasti esimerkiksi leipää (tai vaikka ranskalaisia tai vastaavaa), pysähdy hetkeksi ennen kuin ahdat sitä leipää suuhusi. Kehosi todennäköisesti huutaa hiilihydraatteja, ja niitä saa paremmistakin lähteistä. Syö hedelmä tai marjoja. Tai lisää vaikka aamupuuroon kaurahiutaleita tai niitä hedelmiä/marjoja. Tee herkullinen smoothie näistä.

– Hirveä salmiakkihimo? Kehosi kaipaa todennäköisesti suolaa. On ehkä ollut erityisen kuuma päivä tai olet muuten vain hikoillut enemmän ja suolat on kehostasi vähissä. Turha ahtaa sitä salmiakkia suuhusi. Syö raejuustoa, juo kivennäisvettä. Esimerkiksi.

– Monesti jokin erityinen ruokahimo on pelkkää nälkää. Esimerkiksi karkkihimon tunnistaminen nälästä on helppoa niin, että siirrät ajatuksesi omenaan. Jos sinulla on nälkä, sinun tekee mieli sitä omenaa. Syö siis omena, älä karkkia. Kehossa saattaa olla myös vaikka verensokeri alhaalla ja siksi mielesi tekee karkkia. Omena ajaa saman asian, saat verensokerisi taas ylemmäs ja karkkihimokin katoaa. Jostain myös luin, että karkkipussia (350g) vastaava määrä energiaa omenoissa olisi 3,6 kiloa. Kumpikohan vie nälän paremmin? Kumpikohan on keholle hyödyllisempi?

Kato vaikka, omenasta tulee myös hirveän iloiseksi! :D

Ravinnon lisäksi kehon kuuntelu pätee tietysti myös kaikkeen muuhun. Etenkin liikkuvan ihmisen on tärkeää tunnistaa milloin keho ei enää jaksa painaa vaan tahtoo levätä. Uupumus tai yleinen väsymys, tulosten lasku liikunnassa, haluttomuus liikuntaa kohtaan, unentarpeen lisääntyminen, mielialanvaihtelut jne. on todennäköisiä vinkkejä siihen, että pitää höllätä tahtia. Tarpeeksi pitkään kun ylikuormittaa kehoa, se jossain kohtaa romahtaa. Kunnioita siis kehoasi ja sen tahtoa myös levätä. Älä sulje korvia äläkä silmiä ja hammasta purren paina menemään, jos sinua väsyttää. Väsymyksen erottaminen laiskuudesta on myös taito, mikä kannattaa oppia. Laiskana kannattaa silti ryhtyä hommiin, kyllä se energia sieltä liikunnan parissa taas löytyy, mutta todellinen väsymys kannattaa huomioida, tai keho ei ehdi palautua. Ilman sitä ei voi myöskään kehittyä ja suunta on koko ajan aika pitkälti vain alaspäin.

Lepo tarkoittaa nukkumista, kehonhuoltoa, rentoutumista. Aikaa treenien ulkopuolella.

Se mitä minun on itseni myös vaikea nähdä, on se, miten en ennen kuunnellut itseäni yhtään sen enempää kuin kehoanikaan. En tuntenut minua. On käsittämätöntä ajatella, että olin tasan vain olemassa, tässä ruumiissa ja mielessä, ilman harmainta aavistustakaan siitä, miksi olen sellainen kuin olen. Miten voi elää vuosikausia niin, ettei tunne itseään ja kehoaan, vaikka elät ne vuodet itsessäsi ja kehossasi? Ajatus on ihan käsittämätön! Koskaan ei vaivautunut kyseenalaistamaan mitään, ei sitä miksi tuntee niin kuin tuntee tai miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Miksi toimii jollain tavalla, miksi elää niin kuin elää. Koskaan ei ottanut sitä aikaa, että olisi itseensä tutustunut ja miettinyt, mikä tarina siellä taustalla on. Olin jo teininä hyvin hämmentynyt enkä ymmärtänyt miksi olin niin hämmentynyt. Tiedostin sen jo silloin, ymmärsin, että osaan tulkita ja analysoida toisia ja heidän käytöstään helposti, mutta itse itselleni olin aivan totaalinen mysteeri. Ja vaikka sen silloin jo tiedostin, en osannut asialle mitään tehdä. Olisin kai tarvinnut jonkun sanomaan, että tee näin ja näin, mieti näitä asioita.

Mysteerinä pysyin siis hyvin pitkään. En osannut selittää käytöstäni ja olin valtavan levoton. Suurimmasta levottomuudesta pääsin vasta mieheni löytämisen aikoihin, jolloin tein hirvittävän suuren oivalluksen itsessäni, ja silloin löysin ensimmäistä kertaa rauhan, eikä minun tarvinnut enää pelätä sitä, että minä lähden pois. Sitä ennen pelkäsin sitä kaikista eniten. Pelkäsin, että käyttäydyn juuri niin kuin olin aina käyttäytynyt. Kunnes tutkin, analysoin, kirjoitin paperille. Ja oivalsin. Se oli elämäni ehdottomasti suurin oivallus ja levottomuus katosi samantien. Tiesin, etten enää lähde, koska tiesin, mikä tätä puolta itsessäni ohjasi. Ja sitten sitä puolta ei enää ollut. Tuosta alkoi matka, joka tuli suureen etappiinsa vasta noin vuosi sitten, ja Saksavuoden aikana kasvoin lopultakin ihan kokonaan omaksi itsekseni. Olen itseni ja kehoni hyväksynyt, koska olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja kehoani. Tiedän kuka olen, tiedän miksi olen ja tiedän, että juuri tällainen haluankin olla ja tällaisena kelpaan. Tämä kaikki on luonut ympärilleni suojakilven, ilman, että se sulkee minut ulkopuolelle. Se nimenomaan sulkee ne asiat, kommentit, loukkauksen yritykset ja muut vastaavat negatiivisuudet minun ulkopuolelle.

Tuo suojakilpi on nimeltään itsetunto, itsevarmuus, itsetuntemus. Itse. Sillä loppupeleissä se on se, millä on merkitystä. Jos et vaivaudu itseäsi ja kehoasi kuuntelemaan, sitä tulkitsemaan, sen käytöstä oppimaan, sitä rakastamaan, et voi vaatia sitä keneltäkään toiseltakaan. Kyllä, suurin palvelus, mitä voit itsellesi ja kehollesi tehdä, on oppia kuuntelemaan sitä. Sitä kautta opit sen kuka olet, millainen olet, miten kehosi toimii ja mitä se kaipaa. Älä hiljaa hyväksy huonoja oloja, huonoa terveyttä, huonoa käytöstäsi toteamalla, että se vain on niin. Kyseenalaista. Pohdi, edes vähän. Kysy miksi. Taidon opittua korvat pysyvät auki ja kaikki tapahtuu automaattisesti. Näe se vaiva nyt, vannon että siitä palkitaan.

Itse koen eläväni oikeasti aivan huikeaa elämää, jossa unelmista tulee totta. Elän sitä joka päivä. Enkä satavarmasti olisi tässä ja tuntisi tätä onnea, ihan siinä arjessakin, jos en olisi nähnyt sitä vaivaa, että olisin itseeni tutustunut.

Ja nyt on perhanan hyvä olla.

79 vastausta artikkeliin ”Taito kuunnella omaa kehoa ja mieltä”

    • Ole hyvä! Mukava että tykkäsit. :) Onhan siinä paljon asiaa, en yhtään ihmettele että pitää kahteen otteeseen lukea. :D

  • Näytät tosi hyvältä tuossa omenansyöntikuvassa! Tai kroppasi näyttää ja näytät naiselliselta! Ei nyt millään pahalla mutta tätänykyä kroppasi näyttää melkein mieheltä. En sitten tiedä onko se tervettä kehonkuuntelua että vetää ihan kaikki rasvat pois niin että rinnatkin lähtee (jotka tuosta omenakuvasta päätellen ovat olleet olemassa :D). Ei nyt ihan oikeasti ole tarkoitus loukata. Oikeastaan ’pelkään’ että sinusta tulee nasipuolinen Jari ”Bull” Mentula, joka ei näytä terveeltä mieheltä vaan epäterveeltä mutantilta.

    Mutta niinkuin tekstistäsi käy ilmi, pidät itsestäsi tuollaisena ja se riittäköön.

    • Painan muuten siinä vähemmän kuin nykyään! Piti ihan tarkistaa vuosi. :) Ja kunnolla topatuilla liiveillä saa ihmeitä aikaan. :D

    • Katso viestin valokuvia. Katso yläbannerin oikeaa kuvaa. Mulle on ilmiselvempää kumpi näyttää naisellisemmalta ja seksikkäämmältä (kato nyt edes asentoa tai henkistä puolta joka tekee ”naiseuden”). That’s just my opinion.

    • ”Ei nyt millään pahalla mutta tätänykyä kroppasi näyttää melkein mieheltä.”
      Tähän sanon nyt suoraan vaan että v*tut näyttää :D Täysin älytön kommentti.
      Mä olen seurannut sun blogia ja ei voi muuta sanoa, kun että oot ihan mieletön! Jatka samaan malliin! :)

    • Heh, kiitos! :)

      Ei kaikkia vaan tosiaan voi miellyttää. Ja se jos mikä on vapauttavaa kun ymmärtää, ettei edes tarvitse! :)

    • Tietenkin saa olla tyytyväinen omassa vartalossaan on se millainen tahansa, mutta yritän vain ymmärtää miten joku ei yläbannerin psyko-fyysisestä kokonaisuudesta voisi todeta eeee sexy lady

    • ”Ei nyt millään pahalla mutta tätänykyä kroppasi näyttää melkein mieheltä.”

      Ah, nämä aina niin ihanat ”ei nyt millään pahalla, mutta..” -lauseet <3. Jos ei pahalla, niin milläs sitten? Ettäkö ihan hyvällä vaan arvostellaan toisten ulkonäköä :d

      Mutta hyvä teksti, ja monen kannattaisi tosiaan oppia vähän enemmän kuuntelemaan kehoaan! Sekä muistaa, että halu ja tarve ovat eri asioita. Sitä voi haluta pitsaa ja karkkia, mutta niitä ei missään nimessä tarvitse. ..Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että jos on taipumusta luulotautisuuteen, liiallinen kehon kuuntelukin voi olla joskus pahasta :D

    • Mua kanssa aina naurattaa siinä kohtaa, kun sanotaan, että ei oikeasti millään pahalla.. :D Ja sitten kuitenkin kerrotaan mielipidettään sävyyn, minkä nyt ihan varmasti tietää yleisesti loukkaavaksi suurelle osalle ihmisistä. No, ihmiset on tosiaan kiehtovia ja pätemisen tarve on loputon.

      Nimenomaan, halu ja tarve on kaksi täysin eri asiaa. Sitä on mielestäni se, että ruokkii kehoa eikä mieltä ja tunnistaa sen eron.

      Ja kyllä, voi olla vaarallistakin tällainen kuulostelu, jos ei ole kovinkaan realistinen ihminen. :D Sittenhän sitä on kaikki syövät ja muut vakavat taudit heti! Itse joskus tunsin entisessä työpaikassa ihmisen, jolla oli aina kaikki vakavat sairaudet, ilman että niitä oli oikeasti. Heti jos joku kertoi sairastuneensa, hän oli varma, että hänellä oli se myös. Oli se sitten miten ihmeellinen sairaus tahansa, hän suorastaan panikoitui ja alkoi kuulostella ja miettiä, että nyt tuntuu oudolta, nyt se on hänellä! Meitä on moneen lähtöön. :’)

    • Mieheä susta ei saa kyllä tekemälläkään ;) ei aiemmin eikä nyt. Bullihan näyttää sitäpaitsi ihan klingonilta ja sullahan taitaa olla edelleen päässä se red passioni, niin kovin ois hankala klingoniksi alkaa…

    • Naispuoleinen Mentula XD Siihen kuntoon saa kyllä jo vetää yhden jos toisenkin omenan. Aivan mahtava mielikuva.

      Tosin pakkotosikkohuomautuksena pitää lisätä, että silmittömästi vituttaa jokainen kerta, kun naiseus tai sen ”puute” määritellään rasvaprosentista. Menee maapallon sukupuolijakauma melkoisen uusiksi tuolla perusteella. Luulisi, että löytyisi ihmiselle tärkeämpääkin huolehdittavaa kuin joku globaali tissitasapaino.

  • Kyllä. Piste. Toivottavasti tosi moni lukee tän ja sisäistää asian.
    pus <3

  • Itkuhan tässä meinas tulla. Kyllä mä oon aina tiennyt olevani eksyksissä itseni suhteen varsinkin kehollisesti, mutta että lukea se nyt näin suoraan… voihan video :’D

  • Luen tän joskus paremmalla ajalla.

    Halusin vain kertoa etten uskonut cinnamonbunin voivan olla niiiiiiiin ihanaa hyvää ja kaikkea kuin olet hehkuttanut, että eikö oo nyt vähän liioitella, pahaa kanelia ja aiemmin pari kertaa tilatut strawberry cheesecaket oli lähinnä äklömakeita. Että mees nyt siitä prodepatukkatarinoinesi, haluan lukea ennemmin paikallisesta raejuustosta (vaikken maitoa käytä muuten).

    Sitten. Maistoin.

    Uhraan kissanpentuja kerubeille, se vain oli niin hyvää. Aah miksi kaikki aina kitisee suklaapatukoiden tai muiden paskaherkkujen perään jos voi syödä tätä… eli KIITOS että hehkutit ja vakuutit <3 <3 <3 + sydänövereitä

    • :D :D Ihana tarina! :’) Olen iloinen, että tykkäät niistä!! Sydänoverit sinnekin! ;) <3 <3 <3 +++

      p.s. En itsekään niistä strawberry cheesecakeista niin välitä. On vähän liian makeita.

    • Chocolate-peanutbutter oli ihan OK vaikka en tykkää kaakaosta.. no ei se kauheasti suklaalle maistunut. Onhan cinnamonbunkin makea, mutta siinä on makua, ei vain stevia/etyroliövereitä. Miettien mitä laitan kanelipullien kanssa ostoslistalle, tykkäsit muistaakseni… apple piesta?

      Jouduin pakkaamaan osan patukoista piiloon vaatekkaappiini etten koskisi niihin ennen pitkää lentomatkaa. Oh, säälittävää…..

    • Apple Pie ja Vanilla Almond Crunch! <3

      Mä ymmärrän, että pitää piilotella.. :’) Itse en tällä hetkellä syö niitä ollenkaan, kun niissä on manteleita ja maissia kaikissa. Tässä kun ollaan noita ilman nyt jonkin aikaa, toistaiseksi ainakin. Oih voih. Tosin eipä niitä kaipaakaan kun ei niitä voi syödä. :) Ennen menikin useasti neljäkin päivässä. :D

    • Mulla tuli tänään vanilla almond crunch postissa… pakko oli heti maistaa ja NAM!!! ei voi muuta sanoa :)

    • Se on taivaallista! Mun lemppari noista mitä olen maistanut. <3 Siinä on sellainen syvä ja tumma maku, mulle tulee mieleen kahvi. :) NAMS!

  • Oman itsensä ja kehonsa tarkkailu voi mennä liiallisuuksiinkin, etenkin kun sitä tekee käytännössä päivätyönään…

    • Tässä myös hyvä esimerkki ihmisestä, joka voisi miettiä mm. seuraavia asioita itsessään:

      1) mistä kumpuaa tarve arvostella toisen elämäntapaa (vieläpä huonoilla faktoilla)?
      2) mistä kumpuaa tarve kommentoida asioita, joista ei mitään tiedä?
      3) mistä kumpuaa tarve tehdä itsestään typerä sillä, kun ei mistään mitään tiedä?
      4) mistä kumpuaa tarve yleensäkin jättää tällainen kommentti ihmiselle, joka juuri kirjoitti (jälleen kerran), ettei tällaiset kommentit pääse läpi?

      Mä toivon, että säkin löydät ilon elämääsi ja onnen sitä kautta, sen sijaan että saisit tyydytystä tällaisten kommenttien jättämisestä. <3

  • Heti jos jokin vähän kirjoittaa kritiikkiä niin oot meuhkaamassa :D Pitäisikö kaikkien olla ’voi kyllä sä oot niin fiksu ja kaunis ja paras’ ja ties mitä muuta pelkkää positiivista. Niin se nyt vaan on, että jos tänne nettiin on se oma elämä pakko kaikille kuuluttaa niin väkisinkin joku on eri mieltä ja joillekki kumpuaa erilaisia tarpeita kommentoida sun tekstejäs ja kuvias kohtaan! Meitä kun on joka lähtöön.

    • Ja kyllä, loukkaukset vois pitää omanaan eikä tulla niitä tänne syöksemään, siinä oon samaa mieltä. Mutta esim. tuon edellisen anonyymin kommentti vissiin osui oikeaan kun et perustellut hänen olleen väärässäkään. Ja kyllä kaikki varmaan jo tietää ettei nää jutut ja loukkaukset mene sun läpi (en usko että se edes on kaikkien anonyymien tarkoitus??) vaan esim. ymmärtää miksi kukin tekee niinkuin tekee. Että miksi sä et tee muuta päivätyötä? Tai jos teet niin mikset sitä täällä kerro kun kerrot jokaisen mahanväänteenkin. Eihän se muille kuulu, mutta ihminen on utelias laji.

      Ja ei, en ole sama anonyymi kuin edellinen.

    • No siinähän niitä kommentteja taas anonyymeiltä (ainakin yhdeltä ;) tupsahti!

      En kyllä jaksanut kaikkea lukea. :(

      Voi lukea esimerkiksi blogin sivusta lisätietoa siitä, mitä asioita täällä blogissa käsitellään, mitä ei, ja kenelle tätä kirjoitan. Ihan ootte vapaita siirtymään toisaalle lukemaan teille mielenkiintoisempia blogeja. Huoh.

  • ”Oman itsensä ja kehonsa tarkkailu voi mennä liiallisuuksiinkin, etenkin kun sitä tekee käytännössä päivätyönään…”

    Yhtyy tuohon kirjoitukseen myös eri anonyymi.Huolestuttaa vähän,…

  • KIITOS, ihana kirjoitus. tunnistin itseänikin tuosta, vaikkakin mun kuntoremppa vielä pahoin kesken :)

  • Hei! Minua kiinnostaisi tietää mitä muuta sinun normipäivääsi kuuluu, kuin syömistä ja punttausta ja niiden miettimistä. Tavallinen työtätekevä ihminenhän ei yksinkertaisesti ehdi panostaa noin paljon itseensä, hyvä kun ehtisi nuo treenit tehdä ja jotain laittaa suuhunsa ennen nukkumaanmenoa. Sinun elämäsi pyörii sinun itsesi ympärillä, mikä ei tietenkään ole huono asia kun näköjään siitä tulet onnelliseksi. Ja olet onnellisessa asemassa, kun sinulla on mahdollisuus elää sellaista elämää kuin elät.
    Ymmärtänet kuitenkin, että meitä ns. tavallisia työssäkäyviä ihmisiä hieman ihmetyttää sinun tapasi elää.
    Tämä kommentti ei ole tarkoitettu loukkaukseksi tai dissaukseksi, olen blogisi ahkera lukija melkein sen alusta lähtien. Toivoisin vaan, ettet niin kovin hyökkäisi niitä vastaan, jotka kyseenalaistavat sinun valintasi. Ihan reilusti ja asiallisesti kirjoitettu vastine näille kyseenalaistajille antaisi vastauksia kysymyksiin, ja veisi pohjan pois negatiivissävytteisiltä kommenteilta. Toisaalta sinullahan on kaikki valta omassa blogissasi, ja jos haluat jatkaa tällä valitsemallasi linjalla kommentoinnin suhteen, niin sitten tyydyn siihen.
    Joka tapauksessa toivon sinulle kaikkea hyvää! Pääasia on, että on onnellinen ja sinä sitä todentotta näytät olevan!

    • Heipä hei!

      Kuten tähänkin asti, asiallisiin kysymyksiin asiallinen vastaus. Hyökkääviin, loukkauksen yrityksiin, tuomitseviin, typerästi vihjaileviin, suoraan v*ttuiluun on aivan turha koittaa saada minkäänlaista mukavaa vastausta. Miten voi olettaa, että p*skaan vastaisin kukkakimpulla? En näe minkäänlaista mielenkiintoa sellaiseen käytökseen omalta osaltani. Ja olen kyllä varsin tietoinen, että kun vastaan takaisin samaan tyyliin, se provosoi lisää ja lisää näitä kommentteja. Ainahan niin käy. En henkilökohtaisesti tiedä, mitä kyseiset anonyymit koittavat sillä saavuttaa, kun toistavat toinen toisiaan. Mutta mennään sillä, kun ei se siitä ole loppumassa.

      Normipäivistä ja muista kuin treeniasioista voi lukea vaikka muista blogeistani. Treeneihini menee pääasiassa puolitoista tuntia päivässä ja viimeksi kun tarkistin, vuorokaudessa on 24 tuntia. ;) En kyllä ymmärrä miten syöminen tähän kohtaan liittyy, jos sille ei ihminen löydä aikaa niin kyllä sitten on prioriteetit hieman jossain muualla kuin itsensä huolehtimisessa. Mutta kukin tavallaan. Kirjoitan tätä blogia purkaakseni omia ajatuksiani treeneistä ja ravinnosta, ihan omia mielipiteitäni, en kenenkään muun. Jokainen varmasti voi aloittaa oman bloginsa ja jakaa sinne omia mietteitään.

      Mikä kenenkin onnelliseksi tekee. Surullista on jos onnea ei löydä vetämättä toista ensin epäonneen.

      Kaikkea hyvää sinullekin ja kiitos kommentistasi!

    • Kyllä veikkaisisin, että jos töitä tekisit (edes etänä/kotoa käsin) tai opiskelisit, olisit siitä jossain vaiheessa näissä blogeissasi edes maininnut. Tai psykologiaahan haluaisit opiskella mutta täytyy vain ihmetellä että what you are waiting for.
      Aika moni on kysynyt, niinkuin tämäkin ano tässä, että mitä oikein teet, mutta suoraa vastausta ei sinulta saa. Ei tavitsekkaan, sinun blogisi ja elämäsihän tämä on, mutta huomaa kyllä että välttelet asiaan vastaamista. Esim. nuo rötväyspäivät ’koska kehosta tuntuu siltä, että se haluaa levätä’ eivät tavallisen työssäkäyvän ihmisen ohjelmaan oikein mene, paitsi viikonloppuna. Rötväilyä varten tuskin saikkuakaan saa.

    • En tajua tuota vastausta, että ei ehdi treenata/miettiä syömisiä, jos käy töissä. Itse olen perheellinen, kokopäivätyössä oleva ihminen, ehdin silti treenata ja miettiä ruokani. Ja herttilei, ehdin harrastamaan myös käsitöitä. Ja mä olen kuitenkin tosi laiska ihminen, makaan sohvalla, jos vain voin.

    • En tajua minäkään. Kyse on priorisoinnista. Jos laittaa kaiken muun tärkeämmäksi, ne kaikki muut asiat ovat sitten tärkeimpiä. Syöminen taas on sitten jo ihan perustasolla itsensä huolehtimista ja jos ei löydä siihen aikaa päivästään niin itsehän sitten itsestään jättää huolehtimatta. Ei tää mitään rakettitiedettä oo.. :)

  • Se on hieno asia jos nuo asiat, mitä tällä hetkellä teet päivisin, riittävät tyydyttämään onnellisuuden tarpeesi. Meille useimmille ihmisille ei riitä että tyydymme vallitsevaan tilaan, vaikka olemmekin siinä onnellisia, vaan haluamme haasteita elämäämme ja se juuri tekee meidät onnelliseksi. Itse haluan kehittää myös mieltäni, en vain vain kehoani.
    Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös muihin blogeihin kuin vain treeniblogeihin. Siihen ehkä sinäkin pystyt, vaikket ulkomaailmaan uskaltaisikaan.
    http://crappyandroid.blogspot.com/ Itse sain paljon oivalluksia ja nimenomaan sitä tervettä kyseenalaistamista lukemalla tätä blogia. Terve kyseenalaistaminen, sitä suosittelen sinullekin vaikka tiedätkin olevasi oikeassa ja mitä haluat.

    • Ja jälleen ei kommentoijalla ole mitään aavistustakaan siitä, mitä päivisin teen. Tehdään vain oletuksia (mikä harvoin on viisasta koska se harvoin osuu oikeaan). Et tainnut tätäkään kirjoitusta lukea, koska kirjoitit kyseenalaistamisesta, aivan kuten kirjoitin itsekin juuri tässä postauksessa.

    • Et halua edes ymmärtää pointtiani. Eihän sinun tarvitse. Kuten ei tarvitse pahemmin ketään muutakaan erilailla ajattelevaa, koska et tapaa muita ihmisiä. Elät turvallisella alueella, pointtini oli että ihmismielelle tekee hyvää myös välillä poistua omasta turvallisesta kuplastaan.

      Minusta on surullista ettet voi edes matkustella, koska silloin et voisi syödä niitä täsmälleen ruokia joita haluat syödä, päivän treenit jäisivät tekemättä.

      Ja aika hyvin näistä sun neljästä blogista kyllä saa selville mitä teet päivisin. Eikä minun ja muiden tarvitse lukea edes sitä rivien välistä, itsehän kirjoitat nuo asiat näihin blogeihin.

    • Typeryyttä on olettaa, että blogeissa olisi luettavissa mitään muuta kuin pintaraapaisu. Teet oletuspohjaisia heittoja vailla todellisuuspohjaa. Minusta se on vähän surullista. Mutta toki saat näin tehdä ja jatkaa eloa omassa turvallisessa kuplassasi, jossa voit jatkaa kuvittelua, että jotain jostain tietäisit. :)

  • Hemmetin hyvin kirjoitettu! Itse en ole vielä maalissa niin kuin sinä tämän asian suhteen, mutta hyvällä tiellä jo ollaan! :)
    Tällä viikolla osasin kuunnella kehoani. Syyskuun jälkeen en ole pitänyt kunnollista taukoa liikkunnasta (luukun ottamatta normaaleja välipäiviä). Viime viikolla huomasin, että nyt ei enää kroppa jaksa. Päätin että pidän totaalisen tauon liikunnasta tällä viikolla torstai-lauantai (pienet, matalasykkeiset, kävelylenkit sallittu).

    Itse olen salosta muuten kotoisin ja asustelen tällä hetkellä turussa! :D niin , että täällä päin ei kauheesti kannata käydä lääkärissä vai?:D

    • Kiitos! Kyllä täälläkin vielä tietysti opiskelu jatkuu tämän asian suhteen, mutta suurimmat mysteerit on ainakin selvitetty ja pohjataito opeteltu. :) Mullahan on menossa kanssa kevyempi viikko, kun keho sitä pyysi. Hyvä me, kun kuunnellaan kehojamme! ;)

      Hahaa, jos yksityisellä käyt niin pienellä varauksella. :D Ilmottele sitten niin voin olla suosittelematta muutamaa lääkäriä ja suositella myös niitä parhaimpia! ;)

  • Huh huh kylläpä taas sait keskustelun aikaseks :D Tää on toisaalta viihdyttävää (naispuolinen Bull-mutantti :D :D) mutta toisaalta erittäin huolestuttavaa ja surullistakin ajatella minkälaisia ihmisiä tuolla ruudun takana on :/ Pidempään mukana olleena kyllä huomaa ketkä noista ano-kommentoijista on ihan pihalla ja ketkä on saattanu seurata jonkun aikaa. Mulla on ainaki käynyt muissa blogeissa niin että lukeminen loppuu jos blogisti suuttuu ja alkaa riiteleen lukijoiden kanssa. Itseäkin on välillä tässä matkan varrella jokin asia ärsyttänyt mutta kun olen miettinyt asiaa, olen huomannut että olen vain kateellinen.

    Mut siis joo tässä oma kommenttini:

    Hyvä kirjoitus, niin yksinkertaisia asioita jotka on silti niin monesti hukassa! Hyvä kun et alennu asiattomien kommentoijien tasolle, pidä lippu korkealla jatkossakin ja jatka samaan malliin!

    • Kyllä näitä aina riittää. Toisinaan hieman hilliten vastailen, toisinaan ei jaksa välittää (siitäkään) ja vastauksessa on kommentin sävyä vastaava sävy. Siitä aina provosoituvat ja sitten niitä vasta tulviikin. No, ei täältä tila lopu kesken. :) Ja sen kyllä tosiaan huomaa, kuka oikeasti täällä lukee näitä tekstejä ja kellä ei ole pienintäkään aavistusta siitä mitä täällä päässä oikeasti tapahtuu. Sitten vain oletetaan ja se nyt menee metsään lähes automaattisesti joka kerta niin että pölähtää. :D

      Kiitos kehuista kirjoitusta kohtaan!

  • Toistelen muiden juttuja eli kiitos ajatuksiaherättävästä tekstistä! Itselläni tutkimusmatka omaan kehoon ja mieleen on keskeneräinen, mutta onneksi itselleni tärkein eli se hyvä itsetunto on kohdillaan. Uskon, että sen avulla voin kasvaa juuri niin suureksi (en puhu kilogrammoista) kuin mieleni ja kehoni ansaitsee.

    Nuitten muitten (outojen) Anojen kommentteihin; itse ajattelen, että jos oman kehon ja mielen mysteerin kanssa on pitkällä, vapautuu päivästä aikaa hirveästi kaikelle muulle, eikä päinvastoin. Kun ei tarvitse ahdistua peruskysymysten äärellä, mieli ja keho on vapaina valtaamaan muita asioita.

    Ilahdutat joka kerta.

    – P

    • Kiitos, mukavaa että herätti ajatuksia! Hyvä itsetunto on erittäin hyvä pohja ja mahdollistaa juurikin kaikelle tärkeälle näissä asioissa. Itselläni sen löytämisen kautta opin tykkäämään kropastani ja siitä lähtikin sitten käyntiin se kaikki, mikä mahdollisti sen, että kasvoin itsekseni.

      Olen täysin samaa mieltä, että kun itsensä ja kroppansa tuntee, se tuo sitä rauhaa ja kykyä täysin irtautua erinäisistä asioista ja siirtymään seuraavaan. En tiedä miksi treenaamista pitäisi ajatella koko aika joka päivä, jos se on kerran harrastus siinä missä mikä tahansa muukin, mikä lohkaisee tunnin kaksi päivästä. Eri asia toki sitten esimerkiksi niillä, jotka joihinkin kisoihin tähtäävät. Tottakai silloin pitää asiaan enemmän panostaa, jos tahtoo menestyä. Sama se on jokaisessa kilpailussa, oli ala mikä hyvänsä. Itse kuitenkin vain ja ainoastaan harrastan, enkä koe tarvetta kuluttaa koko päivää puntteiluasioiden parissa. Kuten sanottu, vuorokaudessa tuppaa olemaan 24 tuntia.. :) Minusta siinä jää paljon aikaa mille tahansa muulle, jos niin tahtoo.

      Kiitos paljon. :)

  • Tää teksti oli ihan älyttömän hieno, eikä sen lukemiseen riitä kyllä yks kerta!

    Kommenttiboksista nyt ei voi taas sanoa samaa… Kyllä mä ymmärrän, että kritiikkiäkin joku haluaa antaa ja musta se on ainakin täysin ok. Kuitenkin tollaset henkilökohtaisuuksiin ja puutteellisiin (vääriin) ”faktoihin” perustuva sönkötys on jotain niin ärsyttävää, inhottavaa.

    Tuntuu, että sä Heidi saat aika tarkasti valita sanas täällä blogissa – ja siitä huolimatta joku aina löytyy jonkun väärän ilmauksen, johon tarttua. :D

    Ja mun mielestä sä olet naisellinen, hyvä(loistava)kroppainen ja seksikäs nainen (vastine sen anonyymin letkautukseen). Vähän kyllä salamyhkäinen välillä. Heh

    • Kiitos! :)

      Kyllä tuli taas taistelukenttä tästä(kin) kommenttiosuudesta. No nyt mulle riitti ja anonyymit potkaistiin pihalle! :D

      Ja se on totta, aina löytävät jotain mihin tarttua, jotain mitä olen (yleensä) muka-sanonut, jättänyt sanomatta tai muuten vaan väittänyt. Kyllä mä koitan kertoa tärkeät asiat juuri niin, ettei niitä voi käsittää väärin, mutta minkäs teet kun korvat eivät tahdo kuunnella eikä silmät nähdä! Argh!

      Ja kiitoskiitoskiitos ihana Elina! :’) Salamyhkäinenkin vielä, kyllä. :D

  • ”Väsymyksen erottaminen laiskuudesta on myös taito, mikä kannattaa oppia.”

    Niin totta, ja yritetty on! Mutta millä sen oppii?

    • Voi kun tähän olisikin jokin yksinkertainen vastaus! :/ Taitaa tuo taito tulla sen itsensä ja kehonsa tuntemisen myötä, oikein itseään kuulostelemalla. Tsemppiä jatkoyrityksiin!

  • Ensimmäistä kertaa blogiisi kommentoin, vaikka jo pidempään olen seuraillut. Nyt vain jotenkin kolahti, nimmittäin tämä postauksesi oli Mahtava Teksti!

    Tuo itsensä kuunteleminen olisi kyllä kaikille erittäin tärkeä taito. Itse en ole siihen oppinut, enkä koskaan kunnolla harjoitellut, joten sitä on E-RIT-TÄIN haastavaa opetella. Tietysti mitä varhaisemmin opettelun aloittaa, sitä parempi. Mutta aina riittää tekosyitä välttää hiljentymistä ja oman itsensä kuuntelua, aikaa ei muka tahdo löytyä. Ehkäpä se onkin vain keino torjua kivuliaita ja ahdistavia ajatuksia, joita saattaisi ilmetä itseään tutkiskelemalla.

    Ihailen taitoasi asettua asioiden ja (loukkaavienkin) kommenttien yläpuolelle ja suhtautua elämään realistisesti. Se on taito, jonka avulla elämässä pärjää. Treenikuvasi ja postauksesi ovat inspiroivia ja motivoivat pyrkimään parempiin tuloksiin.

    Bongasin täältä kommenteista myös erään anonyymin kirjoittamaa: ”Oikeastaan ’pelkään’ että sinusta tulee nasipuolinen Jari ”Bull” Mentula, joka ei näytä terveeltä mieheltä vaan epäterveeltä mutantilta.”

    Itse pitäisin kyseistä kommenttia kehuna! Bullilla on mahtavat lihakset, joiden eteen hän on tehnyt kovasti työtä, upeita tuloksia voidaan nähdä sekä kilpailutuloksissa, että kehossa. Hienoa siis, jos olet anonyymin mukaan tätä kohti matkalla! :)

    Ihanaa kevättalven jatkoa!

    • Kiitos Eppe! Ja kiva kun nyt kommentoit. :)

      Tiedän mitä se on, kun mieluummin torjuu ja koittaa haudata niitä kipeimpiä ajatuksia, kuin että kävisi niitä läpi. Aloittaminen onkin varmaan hankalinta! Itselle on aina ollut kirjoittaminen tärkeä kanava ja sen avulla olen oivaltanut aivan hirveästi ja valtavan tärkeitä asioita. Jokin lukko vain aukeaa, kun alkaa laittaa sanoja ylös. Mikä keino kellekin parhaiten sopii! :)

      Kiitos myös kehuista. Itse pidän kanssa tämänsorttista elämänasennetta sellaisena, että sen kanssa pärjää elämässä tilanteessa kuin tilanteessa. Realismin puolesta liputan hyvin vahvasti.

      Heh, onhan nuo aina loppupeleissä kohteliaisuuksia, kun sanotaan liian miesmäiseksi! ;) Saati sitten että olisi matkalla kohti itse naispuoliseksi Bulliksi. :D Wohoo!

      Erittäin mukavaa kevään odotusta, Eppe! :)

  • Ihan mahtava kirjoitus, kiitos! :)
    Onneksi ilmoittauduin maanantaina alkavalle superdieetille. Olen aikalailla samoissa mitoissa, kuin sinä olet ollut aikoinaan. Karkkia sun muita herkkuja tulee vedettyä ihan tajuttomasti (nytkin hirvee turvotus ja morkkis eilisistä syömisistä). Peilikuva on järkyttävä ja jos treenaamisella ja oikeanlaisella syömisellä on mahdollisuus päästä lähellekkään sinun upeaa kroppaa, niin mä oon niin mukana! Nyt muutetaan tän tytön elämä ja sinä toimit siinä yhtenä inspiraationa mulle :)

    • Mahtavaa! :) Ja kiitos! Olipas iloinen ja motivaatiota puhkuva kommentti, mä olen ihan fiiliksissä sun puolesta! :D You go girl!! :)

  • Kiitos tästä hyvästä kirjoituksesta! Nyt ymmärsin kuinka tärkeää on kuunnella omaa kehoa. Tämä auttaa ainakin minua jatkamaan eteenpäin painonpudotusprojektissani :) Kiitos myös siitä, että uskalsit jakaa nuo vanhat kuvasi. Ei kyllä uskoisi, että noissa kuvissa on sinä! Tästä on hyvä jatkaa :)

    • Ihan loistavaa, että tämä oli näin tärkeä postaus monelle ja oivalluksia tehtiin tämän pohjalta. Mullekin tulee hyvä mieli, kun saan auttaa tällaisissa(kin) asioissa. Paljon tsemppiä painonpudotukseen ja kehon kuuntelun opetteluun, hengessä mukana! :)

  • Tää teksti miun pitää lukea ehdottomasti vielä monta kertaa. Kiitos Heidi! <3 Mulla on ollut paljon tekemistä itseni kanssa niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella ja nehän ovat riippuvaisia toisistaan. Vasta nyt olen alkanut oppia tulkitsemaan kehoni signaaleja ja kuuntelemaan niitä. Olen alkanut oppia myös tunnistamaan laiskuuden ja oikean väsymyksen eron ja yritän olla armollisempi itselleni. Aivan liian usein se oppi vaan tulee kantapään kautta, mutta pääasia ettei aina hakkaa päätään siihen samaan puuhun!

    • Hienoa, kiitos Freya! <3 Ei täälläkään hirveän kauaa olla tällä tiellä vielä oltu ja edelleen opitaan, mutta perusasiat jo hallussa ja se jos mikä helpottaa elämää! :) Henkisen puolen kanssa auttaa tuo mieskin, kyseenalaistaa mun käytöstäni kyllä heti jos se on normaalista poikkeavaa ja heti pitää oikein miettiä, että miksi tässä nyt tuntee näin kun tuntee. Ja se on hyvä se! :) Kantapään kautta tai muualta, pääasia että menee perille jossain kohtaa! ;)

    • Joo, mieheltä tulee järjen ääni välillä meilläkin :D Onneksi meillä on sellaiset miehet, jotka välittävät meidän hyvinvoinnista.

      Ite kun oon ollut niin monta vuotta laihduttaja, niin nyt tekee niin kauheen vaikeeta kääntää ajatus lihaksenkasvattajaksi. Miinuskalorit ovat aina olleet se asia, mikä on tuonut onnistumisen tunteen ja jos on menty nollille tai plussalle, olen kokenut epäonnistuneeni. Siinä onkin vielä tekemistä, että ei tunne syyllisyyttä siitä, ettei enää miinuskaloreilla elellä. Ainakaan jos haluaa tulosta aikaiseksi. Onneks meillä on tässäkin miehen kanssa aika lailla samat tavoitteet (less fat, more muscle), se helpottaa arkea huomattavasti ja luo yhteenkúuluvuuden tunnetta!

    • Juuri näin, samanmoiset miehet meillä tuntuu olevan kotosalla! ;)

      Uskon, että on vaikeeta kääntä ajatukset taas toiseen suuntaan! Ja mulla tavallaan sama juttu, kun juuri olin itseni semmosena pikkusena hyväksynyt ja ottanut siitä ilon irti oikein kunnolla, ja sitten pitikin saada päähän alkaa kasvattaa lihasta plussilla, niin pikkasen on ollut sopeutumisvaikeuksia siihen, että kehossa onkin jotain ylimääräistä taas.. No, ajan kanssa sekin helpottui ja nyt ei enää ees kunnolla muista miten pieni sitä olikaan. Kesäksi sitten taas virkistellään sitä muistia! ;)

  • hieno teksti, voi kumpa mäkin joskus olisin yhtä tasapainossa itseni kanssa. mutta onhan tätä aikaa nyt tehdä ja jatkaa aloitettua tutkimusmatkaa omaan itseen. Tämänkaltaiset kirjoitukset ovat mitä parhaimpia avaamaan taas vähän enemmän omia silmiä itseään kohtaan! kaikissa kohdissa mietin, että miten tää toteutuu omalla kohdallani :D kiitos tästä. palaan näiden asioiden äärelle vielä monesti. oli jotenkin ihanaa lukea ne hyvin avattuina yhdestä paketista..

    • Kiitos! On tosi kiva kuulla miten moni on tästä saanut niin paljon irti. Ja se on ihan parasta, että herättää lukijassa mietintää siitä, miten tuo kaikki omalla kohdalla toteutuu vai toteutuuko, ja haastaa sitä kautta ajattelemaan. Mahtavaa! Mukavia tutkiskeluja! :)

  • Hei, tosi hyvä ja rohkea teksti! Hienoa, että avasit asiaa blogissasi myös anonyymeille arvostelijoille. Se, jos mikä on sitä omasta kuplasta poistumista, jota he peräänkuuluttivat…

  • Argh, mä en kestä noita anoja… Mitä pällejä! En mun ainakaan ”tavallisena työssäkäyvänä ihmisenä” oo vaikeaa ymmärtää sun elämäntyyliä. Päinvastoin, ihailen sitä! Ois ihan unelma päästä joskus siihen tilaan, missä oot nyt – sekä kropan että mielen tasolla. I’m on my way! :)

    • Joo ei oo muuten ikävä anonyymikommentteja laisinkaan! :D Ihme porukkaa. Mulle sekin on liikaa, kun toisista blogeista lukee tällaisia samanlaisia anokommentteja.. En kykene siihenkään, saati sitten, että täällä antaisin heidän vielä riehua. Mieluummin kattelen sellaisia kommentteja, joiden antajat osaa ylipäätään käyttäytyä, eikä riehu kuin lasten hiekkalaatikolla.

      Heh, mä voisin vaihtaa joskus tätä elämäntyyliä, mutta aikansa kutakin, ja eiköhän tämäkin tästä vielä mene siihen suuntaan kun tahtoo. Vuosi 2014 tulee olemaan muutosten vuosi! ;) Uskon myös sun kykyihin päästä kehon ja mielen kanssa suloiseen harmoniaan! ;)

Kommentointi on suljettu.