Staattista pitoa hauiksille

Jatketaan tänään taas treeneistä, eilisestä ja tästä päivästä. Eilen oli selkää ja hauista vuorossa, ja perhana että menikin kivasti perille! Selkä suorastaan särki illalla ja haboihin sai kivan pumpin taas treenissä aikaiseksi. Loppuun tahdoin vielä kokeilla, varsinaisen treenin lisäksi, Onnenpäivä -blogista bongaamaani hauiskääntöä staattisella pidolla. Hän kirjoittaa, että ’reilusti vähemmän painoa kuin normaalisti’. Jouduin tätä hetken pohtimaan, että mikä se määrä sitten olisi hyvä. Lopulta päädyin 13,5 kiloon, kun esimerkiksi parilla kympillä tekee monia puhtaita. Mutta liikaa tuokin oli, ainakin treenin loppuun, kun habat oli jo treenattu kunnolla. Eli ensi kerralla otan reilusti reilusti vähemmän painoa. :D Tein koko suorituksen kyllä, mutta hirveällä puhinalla, heilumisella ja tempomisella se meni, ei niinkään kovin nätisti. Pari ärräpäätä lensi ja laskutkin varmaan meni sekaisin. :D Ylihuomenna koitan taas! Onko joku toinen koittanut tätä jo? Miten meni? Paljonko vähensit normaalista? Tätähän voi kokeilla ihan missä tahansa liikkeessä, ei tarvitse olla habailuissa.

Crossailin eilen myös, 40 minuuttia menin. Aika leppoisasti. Katselin kaksi jaksoa Will&Gracea dvd:ltä. Tasoa nostin vain kerran, siinä puolivälissä.

Tänään oli jalkatreeniä vuorossa, ja settiin kuului (lämmittelyn lisäksi) normikyykkyä 54,4 kilolla, vinyylit kantapäiden alla ja superiparina loitontajat & pakarat kuminauhalla pallon päällä istuen. SJMV:tä varten laitoin tankoon lisää painoa ja 46kg nousi 3×12. Otti kyllä vähän liikaa jo harteille. Superiparina tälle oli ne takareidet maaten kuminauhalla. Perinteisesti vielä leg curl on ballia ja pohkeet ilman taukoja yksi kerrallaan, 26 kiloa kädessä. Hyvä treeni oli. Niin hyvä, että ainuttakaan kuvaa tai videota en sitten ottanut. :O Mutta korvaan sen alla olevalla pärstäkuvalla. Illalla rahkaostoksille. Tescossa on viime ajat saanut kolme rahkaa kahden hinnalla, ja tästä on otettu ilo irti. :D Tosin viimeksi kassalla kysyivät multa, että onko siinä 24 rahkaa, kun ei osannut laskea. Sanoin, että on. Nii, en mäkään osaa laskea. Autossa kotimatkalla tajusin, että oliko niitä muka 24. Ei, vaan 21. Että se siitä tarjouksesta. :( Ensi kerralla jos kysyy, parempi sanoa vaan etten tiiä. Väärin se menee kuitenkin jos lähden vastailemaan.

18 vastausta artikkeliin ”Staattista pitoa hauiksille”

  • Tään illan rahkaostoksilla jos myyjä kysyy lukumäärää, niin sanot että niitä rahkoja on kolme vähemmän kuin oikeesti on ;) Siinäpä otat tarjouksen takaisin, nih!

  • Mä oon noita staattisia harrastanut juurikin haukkareissa ja myös etureisien kanssa. Ja samaten paljon paljon vähemmän painoa kuin normaalisti, itekin teen nimittäin treenin lopussa nämä. Samaten välillä teen haukkareille staattisia niin, että ensin perussarja esim. hammereita istuen 10x/käsi, noin 20sek tauko ja sitten staattinen pito niin kauan kuin vaan pysyy. Ja tämä siis sitten niin monta kertaa kuinka monta sarjaa tekeekään. Näissä painoa voi olla jo enemmän kuin tossa sun tekemässä staattisessa. Oliko selkee? :D

    • No kun mä tuon tuosta pari-kolme kertaa lukaisin läpi, niin luulen ymmärtäneeni. :D Kyllä täytyy näitä kokeilla muissakin kuin pelkästään habassa, sen verran hauskaa se on. :D

  • Oh noita sun käsiä <3 Pitäneepä testata tuota staattista pitoa! Oon itse aiemmin tehnyt saman tapaista, mutta vain niin että teen hauiskäännön puoleen väliin ja pidän siinä hetken ja lasken sitten alas, ja taas uudestaa ja uudestaan ja udestaan…

  • Vitsit mä rakastan staattisia pitoja hauiksissa ja muissakin lihaksissa! :D
    Ihana kaunotar kyllä oot noilla pitkillä hiuksilla! <3

  • Pitää ehdottomasti kokeilla seuraavassa hauistreenissä tuota staattistapitoa!

  • Minä myös aion kokeilla tätä staattista pitoa seuraavas haukkaritreenissä! :) kunnon poltetta kehiin!

    • Jösses, että toimiikin! :D Hetki sitten päättyi habatreeni ja tipautin tuosta nyt vielä kaksi kiloa pois ja sillähän se sitten onnistui loistavasti jo! Hyvä kun rahkan sai lusikoitua suuhun, hirveä tärinä! Toivottavasti loppuu jossain kohtaa päivää. :D Kiitti (irvistys)vinkistä siis! ;)

Kommentointi on suljettu.