Spiroergometria

Viikko sitten olin lääkärin määräämässä spiroergometriassa Helsingin Urheilulääkäriasemalla. Mulla oli pitkään vaikeuksia löytää tälle testille paikkaa, sillä sitä ei meillä täällä tehdä (paitsi sairaalassa sairaille), eikä kovin läheltäkään löytynyt sille sellaista paikkaa, jossa olisi lääkärin saanut testiä valvomaan. Urheilijoidenhan testi tämä pitkälti on, jolla voidaan selvittää yhtä sun toista hyödyllistä hapenottokyvystä sykerajoihin, jonka vuoksi tätä tehdään myös paikoissa, joissa lääkäriä ei ole. Kyselin monesta paikasta ja nojasin myös suosituksiin. Pallottelin muutaman vaihtoehdon kanssa ja olin jo päätökseni tehnyt toiseen paikkaan menemisestä, mutta sitten näin unta, että lääkärini suositteli ehdottomasti toista paikkaa, enkä enää ollut yhtään varma päätöksestäni. :D Ja niin siinä kävi, että se suurin suositus Helsingille tuli omalta lääkäriltä kun asiasta kysyin, ja päädyin sinne menemään. Että kun tehdään niin tehdään kunnolla ja varmasti hyvässä paikassa. Pitkä matka se on käydä polkemassa pyörää ja taas ajaa kotiin (eli istua kyydissä), mutta loppupeleissä tehdään ja ollaan tehty näitä ajomatkoja aika paljon ja pidempiäkin (kuten muuttomatkat Saksaan, sieltä Skotlantiin ja sieltä Suomeen), joten aika rutiinilla nuo hoituu ja menee monesti nopsaan, vaikka kannikat siinä meinaakin puutua.

2015-06-30 06.49.45

Mun tiistaiaamuni ei alkanut kovin hyvin. Edeltävänä iltana sain tietokoneen ääressä ollessani huimauskohtauksen, mikä oli samanlainen, mistä kaikki mun oireiluni alkoi yli seitsemän vuotta sitten. Huimaus on luokaltaan sellainen, että tuntuu kuin joku potkaisisi aivoja pään sisällä ja se meinaa kaataa istumisesta huolimatta nurin. Silloin seitsemän vuotta sitten en tiennyt mistä oli kyse ja silloin sen jälkiseuraamuksetkin oli aika rajut ja pitkäkestoiset sekä etenevät, ja loppupeleissä mulla epäiltiin jopa aivoinfarktia. Nyt sen jo tiesin, että niskan/selän überjumeista se johtui, eikä siis tarvinnut pelätä asiaa. Spontaanisti tuli kuitenkin kyyneleet silmiin, ehkä sitten tilanteen yllättävyydestä johtuen.

Huimaus meni ohi nopeasti eikä jättänyt jälkiään, mutta tosiaan tiistaina aamulla vain viiden tunnin unien jälkeen hyvin ajoissa heränneenä ja heti herättyäni hampaita pestessäni alkoi nousta valtava kuvotuksen tunne vatsaan ja tajusin, että alkaa taju lähteä. Peilistä katsoi takaisin varsin kalpea henkilö. Ei muuta kuin nopeasti mies hereille ja hieromaan samantien selkää ja hartioita ja löytyi kyllä varsin mehukas kohta, jonka koskeminenkin sai aikaan tuskanhikeä. Sitä siinä murjottiin jonkin aikaa auki vaikka kuinka ulisin ja kun siitä nousin, ei enää kuvotusta tullut ja tajukin tuntui hyvin pysyvän. Huh. Sitten taas aikataululla etenemään, mistä olikin jo hukattu aikaa tähän ylimääräiseen. Ei niin hyvä startti tosiaan päivälle, varsinkin kun tuo testi itsessäänkin jännitti tosi kovin. Ja joo, en tiedä pahempaa kuvotuksen tunnetta kuin niskajumeista johtuvan kuvotuksen. Se on vaan jotain hirveetä, hyi olkoon.

Matkalla en tulevaa testiä juuri murehtinut, vaan tuntui jopa vähän rennommalta. Osittain taisin sen blokata mielestäni kokonaan pois. Kuitenkin klinikalle päästyäni alkoi jännittää. Sain täytettäväksi kolmisivuisen esitietolomakkeen, jossa oli yllättävän hankalia kysymyksiä. Kun onhan mulla yhtä sun toista, mutta onko mulla juuri sitä mitä juuri sillä kysymyksellä ajetaan takaa? :D Kädet jännityksestä täristen täyttelin lappua. Ja sitten miehelle suukot, että pääsee asioille sillä aikaa kun itse olen testissä.

Kovin kauaa ei tarvinnut odotella siinä yksikseni, kun mieshenkilö tuli minua siitä hakemaan viereiseen huoneeseen. Täytyy tässä kohtaa todeta, että oli jotenkin niin rauhallinen henkilö ja rauhoittava, että jännitys suureksi osaksi kaikkosi ja unohdin jo edessä olevan testin. Ennen testiä otettiin pituus (166,1cm) ja paino (59,1kg), sekä testattiin keuhkojen kapasiteettia. Pyykkipoika nenään ja suuhun tötterö, jonne puhallettiin niin voimalla ja niin pitkään kun ylipäätään on mahdollista. Mulla meni ekasta yrityksestä jo vatsalihakset kramppiin ja pari seuraavaa yritystä oli sen vuoksi aika jännää. En meinannut oppia oikeaa tapaa puhaltaa siihen rööriin (koska olen käyn joskus vähän hitaalla..), mutta saatiin sieltä kuitenkin ihan oikeita ja kunnollisia lukemia.

Siitä sitten pukuhuoneeseen vaihtamaan sopivampaa vaatetta päälle. Ohjeistukseksi olin saanut, että mukaan treenivaatteet (paita tai toppi, shortsit tai trikoot, pyöräilykengät tai lenkkarit) ja pyyhe. Mulla oli tietenkin mukana koko elämä, eli föönistä ja suoristusraudasta, shamppoosta ja hoitoaineesta lähtien kaikki mahdollinen. :D Nuo oli kuitenkin hyödyttömiä, sillä pistokepaikkaa tai suurempaa peiliäkään ei siellä ollut, eikä se olisi muutenkaan ollut liiemmin soveliasta alkaa tukkaa siellä väkertämään, kun se suihkussa käynti ei ollut se viimeinen juttu klinikalla vaan sen jälkeenkin oli vielä lääkärin näkemistä, enkä olisi kehdannutkaan odotuttaa toisia sen aikaa.

Vaihdoin siis vaatteet ja laitoin tukan ponnarille, mikä on mulle hyvin vieras ajatus, mutta kasvoille oli tulossa vempelettä ja pään yli remmejä, joten se oli vaan fiksua. Tuo hengitysmaski oli yksi asoista, mitä jännitin tosi kovin, sillä ahdistaa hengittää johonkin muuhun kun isoon tilaan silloin kun hengästyttää. Ehkä tää on ahtaanpaikankammojuttuja, tai sitten ihan vaan itse asiasta ahdistumista. Vaatteiden vaihdon jälkeen astelin ulos pukuhuoneesta ja minut ohjattiin testihuoneeseen, jossa oli vastaanottamassa se aiemminkin minut olemuksellaan rauhalliseksi saanut mieshenkilö.

Siinä pötköttämään pedille ja EKG -lätkiä sinne tänne. Ne (naisihmiset), jotka on joskus EKG:ssä olleet, tietää että lätkien laittaminen ja EKG:n tekeminen tapahtuu yläosattomissa. No, ei tällä kertaa ja siksi tämän tahdoinkin tuoda esille. Jotenkin aivan hirveän hienotunteisesti nuo lätkät saatiin ujutettua paikoilleen toppia ja urheilurintsikoita vain vähän raottamalla. Pisteet tästä, vaikka toki ymmärrän, että lääkärillä tehdään asiat helpoimman kautta, eli yläosattomissa. EKG otettiin ja siinä ei mitään näkynyt ja samaan syssyyn verenpaine mitattiin, mikä sekin oli hyvä. Alhainen mulle, edelleen, mutta hyvä. Ei näkynyt siinä valkotakkinousua, ei, vaikka jännitti enemmän kuin ennen normilääkäreillä ollessa, jossa on mitattu aina korkeampia.

Tuon jälkeen (vai jo sitä ennen?) EKG-vempeleet viritettiin kannettavaan pussukkaan lanteille, mikä sekin oli mulle entuudestaan tuttua, kun olen joskus ollut 24h EKG-seurannassa. Kyseessä on siis EKG holter -laite. Ja sitten menin huoneen ulkopuolelle odottamaan lääkäriä. Normaalisti tuolla on kaksi erillistä käyntiä, jossa ensimmäisessä tavataan lääkäri ja seuraavalla kerralla sitten tehdään itse testi. Koska tulin näin kaukaa, minulle saatiin yhdistettyä nuo kaksi käyntiä ja se on kiva juttu. Eipä se kaksi käyntiä olisi oikein käynytkään.

Pian lääkäri porhalsi paikalle, mentiin taas uuteen huoneeseen, ja tässä mulla tuli pieni naisihmisen kriisi, sillä taisi olla minua nuorempi mieshenkilö ja siinä olin tukka ponnarilla ihan tyhmän näköisenä ja tunsin itseni vanhaksi. :D Hahaa. Oikein mukava lääkäri oli, käytiin läpi lähetettä ja muutamaa A4:sta, jotka toin mukanani lähettävältä lääkäriltä. Kuunneltiin keuhkoja ja sydäntä ja kaikkea sellaista perusjuttua ja selviteltiin oireitani. Juteltiin. Sovittiin, että aloitetaan todella kevyellä vastustasolla ja katsotaan miten menee. Ja sitten oli aika siirtyä testin pariin.

Taas testihuoneeseen siis ja kättelin paikalla olleen kolmannenkin henkilön, liikuntafysiologin. Kolme miestä siis huoneessa ja minä pyörän päälle menossa polkemaan. Kaikenlaisia piuhoja kiinniteltiin minuun, satulaa laskettiin oikealle tasolle, verenpainemittaria viriteltiin käsivarteen, hengitysmaskia naamalle ja laktaattien mittaamista varten tehtiin sormenpäähän pieni reikä, jota pidin auki märällä kankaan(?)palalla, jotta siitä saa otettua verta kesken testin. Maski naamalla oli epämukava, mutta ilma tuntui siinä hyvin sentään liikkuvan, eikä se siinä kohtaa ahdistanut enää ihan niin kovin, varsinkin kun tunsin olevani hyvissä käsissä. Kaikki selitettiin hyvin ja kaikki ihmiset huoneessa oli todella mukavia.

Verenpaine ennen aloittamista oli muuten 100/60, eli mulle ihan jumalattoman alhainen olosuhteet huomioon ottaen. Jos siinä oli vielä se valkotakkilisä, niin aika alhainen oli.

2015-06-29 20.15.32
Kutakuinkin näin, tosin piuhoja taisi olla enemmän ja se verenpainemittari kädessä. Niin ja oli mulla se treenitoppi päällä.

Ja sitten lähdettiin polkemaan. Mulle oli ohjeistettu, että sillä vauhdilla saa polkea kuin tuntuu hyvältä, mutta että suositellaan tiettyä vauhtia kuitenkin, ja siitä kertoi mittari pyörässä. Siinä koitin vauhdin pitää koko testin ajan, eli noin mittarin asteikon puolessa välissä. Ensimmäinen vastustaso ei tuntunut vastukselta ollenkaan, eli valtavan kevyt oli. Verenpaine, laktaatit ja oma tuntemukseni rasittavuudesta tarkistettiin joka vastuksen kohdalla ilman, että lopetin polkemista missään kohtaa. Yksi vastus kesti kolme minuuttia.

Toinen vastustaso oli myös vielä lastenleikkiä, ja niin sen pitikin olla, kun aloitettiin todella alhaalta. Mutta kun taas nostettiin, alkoi etureidet mennä koviksi. Pari tasoa ylöspäin ja ne oli kivikovat. Ja hyvin pian jalat yksinkertaisesti hyytyi. Vauhtimittari vilkutti punaisella, eikä siis ollut toivoakaan, että olisin saanut vauhdin pidettyä suositellulla tasolla. Kun oli selvää ettei jalat toimi enää juurikaan, testi lopetettiin. Otettiin vielä mittauksia siinä pyörän päällä ollessa ja sitten maski ja piuhat irroitettiin ja pääsin pötköttelemään taas pedille. Jalat oli lyijyä. Arvatkaa kauanko kestin? Huikeat vajaat 16min. Tasoja oli kuusi, joista kaksi ensimmäistä oli jumalattoman kevyitä (25 ja 50 wattia), eli niitä ei voi melkein edes laskea. Neljä tasoa ja meikä hyytyi 150 wattiin. Tai no, jalat hyytyivät. Sanoinkin, että ei mulle itselleni tullut tunne siitä, että keho olisi viety finaaliin. Itse olisin voinut jatkaa, mutta jalat ei. Lääkäri oli asiasta samaa mieltä, sillä hengityskapasiteettia jäi käyttämättä 62%, mikä on todella paljon. Sen verran olisin vielä voinut puristaa, mutta kun jalat ei niin sitten ei. VMP, sanon vaan. Tämän perusteella kuntotasoni sai pisteet 2.5/7. Argh.

Siinä pötkötellessäni otettiin vielä verenpainetta ja tutkailtiin sykettä alakropasta ja kiskottiin osa EKG-lätkistä pois. Ja sitten pääsin suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Ja tietty protskujuoma mulla oli laukussa valmiina ja join sen myös. Suihkussa revin loppuja EKG-lätkiä pois, mitä ei otettu jo aiemmin. Tuntui muuten aika kivalta, kun jenkkiksestä kiskaistaan lätkät pois. Nam.

Tukka hikoilusta ja naamahärvelin remmeistä käkkärällä tulin pukuhuoneesta ulos. En siis pessyt tukkaa, sillä en olisi sitä saanut kuivattua ja entistä hirveämpi se olisi ollut silloin. :’D Tosi viehkeällä fiiliksellä siis ihmisten ilmoille takaisin ja odottelin hetken, kunnes lääkäri haki mut taas uuteen huoneeseen, jonne istuttiin alas liikuntafysiologin kanssa käymään läpi testiä, sen tuloksia, fiiliksiä ja mahdollisia syitä. Tämä oli todella mukava juttu siihen loppuun, siellä kaikki kolme istuttiin keskustelemassa asiasta ja tunsin kyllä olevani todella asiantuntevassa porukassa ja siinä heräsi kyllä vahvasti se tunne, että oikeaan paikkaan tulin testin toteuttamaan. Kun kaikki oli käyty läpi ja lisää kysymyksiä tai asioita ei herännyt, niin toivotettiin hyvät kesän jatkot ja siirryin maksamaan. Mies odotti pihalla ja auto oli täynnä herkkuja. Kyllä kelpasi ajella kotiin. Jalat oli tönköt ja sitä ne oli vielä seuraavana päivänäkin, mutta muutoin ei mitään kummallisia seuraamuksia tullut.

Yli kaksi tuntia olin kokonaisuudessaan tuolla klinikalla ja sanoisin, että loistavaa palvelua sain ja menen toistekin jos täytyy mennä.

20150630_152139

Mitään suoraa diagnoosia testin johdosta ei tullut, enkä sitä odottanutkaan. Sen sijaan paljon se antoi osviittaa erinäisiin asioihin ja sulki ehkä jotain poiskin. Lisää testejä on edessä, kunhan pääsen oman lääkärini kanssa asiasta keskustelemaan (soittoaika vasta kuukauden päästä). Veikkaan, että esimerkiksi selän kuvaaminen tulee ajankohtaiseksi pian, sillä kyseiseen liittyen saattaa olla uutta oirettakin. Muita mahdollisia testejä on toisenlainen rasitustesti, missä painotetaan verenpaineen mittaamista alaraajoista. Ja varmaan verikokeitakin on edessä. Mutta on myös mahdollista, että tässä on menossa jotain, mikä ei missään testeissä selkeästi erotu, koska kyseessä ei ole sairaus. Tähänkin on pari eri vaihtoehtoa.

Mikäli nyt mitään terveydellistä syytä ei löydy jalkojen hapotteluun, minulle suositellaan matalatehoista aerobista, jonka avulla voisin saada tuota aerobista kuntoani taas ylöspäin, minkä tahdon siis ehdottomasti nostaa. Tämä on aika hankala toteuttaa jo senkin vuoksi, että jalat ei mitään kestä. Mutta ne tuntuisivat ehkä kestävän juoksumatolla tapahtuvan kävelyn, eli tasaisella menon. Kyseessä saisi olla 5-6km/h -vauhti, eli ei mitään kovin reipasta vauhtia. Liian pitkäkestoista suoritusta ei saa tehdä, ellei sitten tunnu siltä, että suoritustaso nouseekin suorituksen keston kasvaessa. Crosstrainerilla olisin halunnut tämän toteuttaa, mutta sitä ei tosiaan jalat kestä laisinkaan, joten ei sillä sitten. Se olisi ollut kätevästi kotonakin, ja siitä tykkään. Todennäköisesti pyrin ottamaan hitaita kävelyitä nyt alkuun, joko matolla tai sitten tasaisella maastolla tuossa ulkona. Meillä on onneksi aika pitkiäkin tasaisia pätkiä heti kotiovelta. Ylämäki ei tulisikaan kysymykseen, kun sitä en pääse ylös ilman massiivista hapotusta.

Ajattelin kokeilla tätä kävelyjuttua jo aika pian, vaikka kaikkea ei olekaan suljettu pois. Kokeillaan, miten keho vastaa. Jos se suuttuu, niin sitten ei.

On tämä aika kurjaa, että tällaisessa tilanteessa ollaan. Jalat on olleet mulle aina sellaiset, että niihin olen voinut luottaa. Niillä on kävelty helposti 20km lenkkejä ja niillä on vaellettu pitkin Alppeja ja Skotlannin vuoria. Nyt niillä ei mennä edes ylämäkeä. Mutta ehkä joku päivä taas. Jospa vaikka.