Ruokaa!

Seuraa ruoka-aiheinen postaus. Pitkä postaus kuvien runsaasta määrästä johtuen. Noudatan yleisesti hyvinkin terveellistä ruokavaliota ja siitä voi lukea täältä. Helpompi linkittää, kuin kertoa kaikki uudestaan täällä. Sillä siinähän riittää tarinaa.. :)

Ennen Saksaan muuttoa söin Nallen kaurapuuroa joka aamu ja vielä alkuillasta uudemman kerran. Täällä ei löytynyt vastaavaa puuroa, eikä edes lähelle päästy. Kun ne muutamat puurolavalliset loppuivat, jotka tänne mukana raahattiin, piti tilalle keksiä joku toinen aamupala. Löysin Weetabixit ja rakastuin. Maitoon proteiinijauhetta sekaan. Aamulla kolme ja alkuillasta kaksi. En tiedä mitään suurempaa herkkua! Aamupala on sisällöltään aina vakio. Siihen kuuluu myös puoli litraa vettä, jota muutenkin juon päivän mittaan kolmisen litraa.

Aamupala. Muovikiposta! Meillä on kyllä kivoja lautasia ja kulhoja.
Mutta tämä ei kylmene kädessä. <3
Aamuihin kuuluu tietysti myös saavillinen kahvia. Esimerkiksi tällaisesta hirvityksestä..
Kahvia menee näihin kolmisen kuppia. Vähempi ei vaan riitä.
Saavillinen kahvia kuuluu myös iltapäivään ruoan jälkeen nautittavaksi.

Tykkään kokata, nykyään. Ennen oli toisin.. Meillä syödään kasvisruokia, joita teen kerrallaan kokonaiselle armeijalle. En kyllä yritä tehdä niin paljoa.. Teen uuniruokia, paistelen pannulla, keitän sosekeittoja. Perusraaka-aineisiin kuuluuvat kesäkurpitsa, munakoiso, herkkusienet, sipuli & valkosipuli, tomaattikastike, vegaanipippuripihvit, porkkana, linssit, kikherneet, pavut, soijarouhe. Itse en ole hetkeen enää käyttänyt perunaa, riisiä tai pastaa. Niistä kehoni ei tykkää (lue: turpoan kuin ilmapallo).

Uunissa tehtyjä täytettyjä paprikoita. Täytteenä milloin mitäkin.
Jättivuoka menossa uuniin. Kypsymistä odottelee kesäkurpitsa, munakoiso
ja kirsikkatomaatti, valkosipulitomaattisessa tökötissä.

Kesäkurpitsaa ja munakoisoa suikaloituna, sipulia ja valkosipulia, kasa mausteita, tomaattikastike
ja tummaa soijarouhetta. Parasta mitä olen tehnyt. Elämys oli sama, kun olisi syönyt
spagettia ja tomaattista jauhelihakastiketta. Kaunis se ei ole,
mutta maku lienee pääasia kuitenkin.

Iltapala on myös aina vakio. Rahkaa. Syödään juuri ennen nukkumaan menemistä. Kyseessä siis proteiinitankkaus yötä vasten.

Hyvää ja edullista. 0,39e per purkki!
Purkki rahkaa, teelusikallinen vaniljanmakuista protskujauhetta, noin desi pakastevadelmia,
kardemummaa, kourallinen saksanpähkinöitä, jotka pilkon sekaan. Parasta!
Tykkään syödä myös salaatteja. Täällä saa todella kivoja salaattisekoituksia kaupasta, joten hirvittävän vähän tarvitsee nähdä itse vaivaa, jos vaikka laiskottaa.
Lempparisalaatti. Salaattisekoitus, omena, basilikaa ja raejuustoa. Ja ei muuten häviä
salaatit kaloreissa muille ruoille..
Siitä pitää huolen jo tuo parisataa grammaa raejuustoa.

Herkkusienisalaatti. Salaattisekoitus, paprikaa, kirsikkatomaatteja ja
valkosipulissa paistettuja herkkusieniä. Kuvasta tietysti puuttuu raejuusto.
Joskus haetaan kasvisruokapaikasta seitan -salaattia. Tämä on ihan älyttömän hyvää
ja seitan on kuin lihaa söisi. Tämä on myös itselle lupa syödä
vaaleaa leipää, jota en koskaan kotiin osta.
Raejuusto täällä on maailman parasta. Meni tovi, ennen kuin löytyi. Asiaa ei helpottanut se, että kun etsi mahdollisimman vähärasvaista, ei sitä meinannut löytää. Syy löytyi sitten jossain kohtaa; juustojen rasvaprosentit ilmoitetaan eri tavalla. Tämäkin 3,9% vastaa todellisuudessa jotain noin kolmasosaa, jos se ilmoitettaisiin Suomen tavalla.

Maailman parasta. Maukasta, pehmeää, puuromaista.
Ihan kermaisen oloista olematta sitä! Tätä käyttääkin sitten mihin vain.
Ruoan kanssa tietysti, leivän päällä,
hapankorppujen päällä tai purkista sellaisenaan.

Fitnessbrot on superhyvää. Realin tapaista kunnon leipää. Menee alas herkkuna
ilman mitään päällistä, raejuustolla, tai paahdettuna.
Raejuustolla silloinkin. Hapankorppuja Saksasta löytyy kaupoista helposti.

Ja joskus sitten keksin jotain tällaista, mihin leivän päälle tuleekin
raejuuston lisäksi banaania.. NAM.
Joskus Suomesta tulee kivoja paketteja.
Kuten kuusikymmentä Elovenan kaurahunaja -keksiä.
Proteiinia saa raejuuston ja rahkan lisäksi jauheesta, jota siis lykkään Weetabixien kanssa sinne maitoon ja rahkaan. Tietysti palkkariin. Etsimme pitkään jauhetta, joka olisi maitopohjainen ja ei olisi tulvillaan sokeria, eikä myöskään olisi aspartaamimakeutettu. Löydettiin tämä, jota tilataan aina viisi kiloa kerralla. Ei se ihan parasta ravintosisällöltään ole, mutta pakko joustaa jossain toisessa, jotta jotkut toiset kriteerit täyttyvät. Vähän tuokin keinotekoinen makeutusaine tuossa inhottaa, mutta muut kriteerit täyttyvät kivasti.
Maistuu!
Pitkään etsittiin myös proteiinipatukoita. TODELLA pitkään. Miksi niissä kaikissa tarvitsee olla proteiinin lisäksi saman verran sokeria? En minä sellaisia tahdo syödä! Internetin maailmasta tuli vinkki näihin, joissa ei ole sokeria ollenkaan. Kaukaa ne piti tilata ja lisätilauksia on jo pitänyt tehdä, mutta on sen arvoista. Nämä ovat ihan uskomatonta herkkua ja erittäin tarpeellisia kun on jossain reissussa, vaeltamassa, muuten vain paikassa, jossa ei muuten saa proteiinia yhtään mistään. Lisätietoa näistä löytyy täältä: http://www.QuestProteinBar.com/
Suosittelen!
Tuli taas tilattua.. 12 patukkaa per loota.
Niin, ja jääkaapin sisältö näyttää useimmin tältä:
Maitoa. PALJON MAITOA. Raejuustoa, rahkaa.
Sieniä, vihanneksia, vegaanipihvejä, omenoita. Paljon omenoita!

8 vastausta artikkeliin ”Ruokaa!”

  • Tästä kirjotuksesta saakin monta vinkkiä omaan aterioimiseen, kiitos! :) Miä oon mietiskelly omaa syömistäni aika paljon. Oon kuitenki niin juniori tässä treenaamisessa vielä, että ajattelin keskittyä syömäpuoleen tarkemmin sitte, ku pääsen treenaamiseen kunnolla sisälle!

    Ps. Tänään alotin vasta lukemaan siun blogia ja aion lukea kyllä kaikki postaukset alusta alkaen! Alku vaikuttaa ainakin hirrrrmu lupaavalta. :)

    • Oleppa hyvä! :) Olikin jännä kattoa itekin, että mitä sitä oikein tuolloin Saksassa söi. :D

      Mukavia lukuhetkiä, siinä on sulla urakka! :’)

  • Haha, mulla on tollanen samanlainen sydäntuoppi, sain sen ystävänpäivälahjaksi parhaalta ystävältäni ja juon siitä kaakaota aina kun on murheita:D Oot muuten uskomattomassa kunnossa! :D

Kommentointi on suljettu.