Pohdinnassa motivaatio

Olen miettinyt paljon motivaatiota. Mikä minua motivoi? Miksi teen tätä päivästä toiseen? Hyvä olo on tietysti yksi motivaattori. Peili toinen. Mutta silti minusta tuntuu, että motivaatio ei ole edes millään lailla tässä enää osallisena. Tästä on tullut niin vahvasti elämäntapa. Se kuuluu osana ihan perinteiseen, normaaliin päivään. En tarvitse motivaatiota. Liikunta on samassa asemassa kuin esimerkiksi syöminen ja nukkuminen. Niihinkään en joudu hakemaan motivaatiota mistään. Minä vain syön. Minä vain nukun. Ja minä vain liikun. Se on kaikki täysin normaalia elämää.

Alkuaikoina hyvä olo motivoi minua varmasti aika vahvasti, sillä sitä ennen päivittäinen elämä oli paikoin hyvinkin epämiellyttävää huonon voinnin vuoksi. Mutta silloinkaan se ei ollut sellaista, että piti hakea sitä halua liikuntaan jostain. Se vain oli olemassa. Olen hyvin vahvapäinen ja päätöksen tehdessäni pidän sen. Ja näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee.

En koskaan jätä treeniä väliin laiskuuden takia, koska mitään motivaatiokysymystä ei ole olemassa. Treeni jää väliin vain järkisyistä. Tietysti silloin jos on kipeä. Joskus voi olla jotain menoa. Joskus osuu jalkatreeniä edeltävälle päivälle jalkoja todella rasittava patikointi. Tottakai jätän silloin jalkatreenin seuraavalta päivältä tekemättä, sillä sen tekeminen olisi vain typerää. Eilen jätin treenini tekemättä, koska naisena saan noin yhtenä päivänä kuukaudessa kärsiä kovista kivuista, joihin saan napsia särkylääkkeitä niin, että olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Eilen sentään pääsin sängystä ylös. Joskus sekään ei onnistu tuona päivänä. Joskus vietän kaksikin päivää sängynpohjalla. Ei tosiaan tullut mieleenkään eilen treenata. Kuuntelen kroppaani.

Viimeksi toukokuussa oli pidempi treenitauko. Puolitoista viikkoa. Syynä se, että viiden päivän sisään käytiin katsomassa kolme Springsteenin keikkaa ympäri Saksaa – ajomatkat parhaimmillaan (pahimmillaan) yli seitsemän tuntia. Mahdollisimman aikaisin paikalla jonossa, paahtavassa auringossa ja kotiin ajeltiin läpi yön. Todella uuvuttavaa ja voimat vie yksikin tuollainen reissu muutamaksi päiväksi. Teimme niitä siis kolme viiteen päivään. Puolitoista viikkoa meni ennen kuin sai normaalista elämästä kiinni ja ensimmäiset treenit takkuilivat odotetusti. Kunnes sitten lähtikin aikamoiseen nousuun ja sitä kehittyi nopeasti. Kroppa tykkäsi lihaslevosta. Sai siitä uutta puhtia. Ja menihän tuo tavallaan kevyestä viikosta.. :)

Ensi viikon pidän kevyenä. Toteutan sen jälleen yhden Springsteenin keikan (tällä kertaa Sveitsissä) vuoksi muutaman päivän tauolla. Teen koko kropan läpi kerran. Taukoa tulee ma-ke, torstaina taas koitetaan miten pääsee normaaliin jälleen kiinni. Tänään illalla edessä Ranskan reissu ja Alanis Morissette, mutta sinne lähtö on vasta iltapäivällä eikä ajomatkaa tule kuin kolmisen tuntia suuntaansa. Hyvin pystyy treenit siis suorittamaan normaalisti!

Maanantaina. Mä niin tarvitsisin uusia treenivaatteita.
Pöksyinä toimii itse sopiviksi saksitut housut, jotka joutuu taittelemaan vyötäröltä,
kun en tahdo, että menevät kainaloihin asti. -.-

2 vastausta artikkeliin ”Pohdinnassa motivaatio”

  • Kauanko sulla meni siihen, että treenistä tuli ”itsestäänselvyys”? Ja miksi se ei aiemmin ollut sitä? Osuitko kerralla oikeaan lajin valinnassa?

    Patrik Borg jakoi nuo vaikeudet muuttaa elämää kahteen osaan, motivaatio-ongelmiin ja tekemisen ongelmiin. Motivaatio-ongelmaisia on suhteessa vähän, koska jo halu tehdä muutos on motivoitumista. Mutta jos lenkille lähtö ei kiinnosta, se on enemmän tekemisen ongelma (eli pitää etsiä jotain muuta ja olla syyllistymättä siitä, ettei se nyt välttämättä ole aivan yhtä tehokasta). Ihmistä kummasti motivoi tehdä jotain kivaa. Harvemmin motivoi tehdä jotain ei-kivaa, vaikka se olisi kuinka hyödyllistä.

    -Anna-

    • Kyllä mä sanoisin, että ihan siitä päätöksestä lähtien oli selvää, että sitä tehdään loppuelämä. Lajivalintakysymystä ei ollut olemassa, koska olin aina tahtonutkin treenata lihaksia. Ei siis ollut edes muita vaihtoehtoja, tein sitä mitä tahdoinkin tehdä. Siksi on helppo jatkaa päivästä toiseen, kun ihan edelleen tykkään tehdä tuota, aivan kuin alusta lähtien.

      Tuo onkin varmaan sellainen asia, miksi monella kaatuu homma vähän ajan kuluttua, kun on vauhtiin päässyt. Jos salitouhut on vastenmielisiä, ei sinne salille kannata missään nimessä mennä, jos yhtään ei kiinnosta. Jokaisen kannattaa valita juurikin se laji, mitä tietää jaksavansa sen loppuelämän. Matkalla toki voi mieltymykset muuttua, mutta turha on sitä alkua lajin suhteen pakottamalla pakottaa. Aloittaa mielekkäästä. Uskoisin, että on aika lailla suurempi onnistumisprosentti.

Kommentointi on suljettu.