Persjalka

Mulla oli aamulla aivan loistava, hikinen, kunnon jalka-/takapuolitreeni. Semmoinen, että heti ensimmäisten toistojen jälkeen en meinannut päästä kävelemään. Mutta sitten kun siitä pitäisi kirjoittaa jotain, niin en mä saa itsestäni mitään irti! Olen pitkin päivää miettinyt, että mitä siitä kertoisin. Ei irtoa. Mutta jotta ei tulisi päivää ilman postausta, niin pläjäytän teille kankukkaan kuvan ruudulle. Ensin mietin, että voinko tällaista laittaa, kunnes tajusin, että enempi siinä on vaatetta verhona kuin esimerkiksi olisi bikinit päällä. Ja niitä kuvia täällä on näkynyt jo viime kesänä, useaan otteeseen. Toisissa blogeissa ollaan strinkulatkin jalassa. Kukin tavallaan, pointsit ja respektit strinkulatypyille! Mää en siihen ihan pysty. :) Mutta tätä kaikkea siis tänään treenattiin. Jalkaa, kankkua ja vatsaa.

Vielä on bärssiissä tekemistä. Kuva antaa aika paljon armoa. Mutta kyllä se siitä. Olkoon tämä tämän päivän kuntoraportti ja tilannekatsaus.

p.s. Olivat sitten nostaneet rahkan hintaa. £0.85 -> £0.90 per purkki, eli yli euron on pienellä purkilla hintaa. Vieläkin muistelen sitä, kun Saksassa maksettiin jotain 0.33e purkki. Huokaus.

19 vastausta artikkeliin ”Persjalka”

  • Kyllä on ”ihan” (*erkeleen) treenatun näkönen kankku (+ muu kroppa). Mitenkäs se MPM-Ile aikanaan totes hemaisevan näköinen miten se menikään, mut on kyllä.. ;)

  • Perverssioni pääsee valloilleen sun treenatusta berberistä ja takareiskasta. Pahoitteluni, meleeekone hottis oot! :D

  • Uuuulalaa. Niin kuumaa, et näppäimetkin jo tässä kommenttia jättäessä polttaa. Vau, oot kyllä melkonen! <3

  • Voiiii, näytät ihan naisterminaattorilta, semmoselta ihanan sirolta kuitenkin :D Ottaisin kropan anytime!

  • ”Mahtava peräsin ja pulleat purjeet”, eiks tästä joskus jo juteltu?! ;) Mahtavaa, Heidi!

  • Siis upeeta! Pitää alakroppapostauksen yhteydessä tulla hehkuttamaan sun vatsalihaksia! Ihan huikeet! Paljonko sulla on rasvaprosentti? :o

    Sit on kanssa mietityttänyt, että kuinka tsemppaat itteäs treenaamaan kotona? Mulla ei vaan tunnu onnistuvan kotitreenit ollenkaan, kun ei ole ketään piiskaamassa niinkuin salilla :/

    • Kiitos! Rasvaprosentista ei mitään hajua kun en ole koskaan mitannut, mutta ei ole niin alhainen kun ihmiset todennäköisesti luulevat. :) Mulla näkyy vatsalihakset aikamoisenkin rasvakerroksen alta. Ja aika paljon talven jäljiltä on vielä löysää. Kuvat on armollisia. ;)

      Mä en oikein osaa sanoa tuohon kysymykseen mitään. En mä joudu koskaan itseäni tsemppaamaan. Tuossa se treenihuone on vieressä ja sinne on helppo mennä ja mä tahdon sinne mennä. Mä kun teen tätä ihan puhtaasta halusta. :) Satun tykkäämään tästä touhusta. :D Tsempit sisäisen piiskaajan löytämiseen!

  • joo-o, melekooset peräsimet ja purjeet ja mitä kaikkia :D uhhuh beibe <3

    saa taas vähä pontta omaan jalkatreeniin, joka oli eilenkin muka niiiin kova ja hyvä ja tuli kyykkyenkat ja vaikka mitä, mutta ny ei tunnu missään ja treenikaveri ei kuulemma pääse ees kävelemään :((

    • Mulla on vissiin takana sekä peräsin että purjeet sitten :D Apua ja kiitos. :’) <3

      Mua sattuu tänään (sattu jo eilen illalla), mutta ei kyllä aina satu vaikka oisin kuinka vääntänyt menemään! Ja ehkä sulla oli palautuminen paremmin kohdillaan kun treenikaverilla! ;)

Kommentointi on suljettu.