Pari sanaa treeneistäkin

Tästä päivästä tulikin treenitön päivä, kun edessä olisi jalkatreeni, eikä jalkareppanat ole vielä palautuneet kunnolla edellisestäkään! Ruokavaliomuutoksen myötä on ihan selvästi myös palautuminen hidastunut. No vaihdoin vain huomisen vapaan tälle päivälle, eiköhän huomenna ole jo jalat treenikuosissa! Miehelläkin on huomiseksi luvassa pitkä juoksulenkki, joten siinä samalla ajalla itse kiusaan omia koipiani. ;)

Keskiviikkona oli todella poikkeava aamu ja mielessä aivan liikaa kaikenlaista. En löytänyt puntteilufiilistä laisinkaan, mutta sen sijaan teki mieli aivan hirveästi crossailla. Siispä sitähän tein. Jätin illan suunnitelmat avoimeksi, että treenataan jos tekee mieli ja jos ei, niin sitten ei tietysti treenata.

Vaatimattomasti tunnin verran sotkin menemään hyvän ohjelman parissa, eikä tuntunut missään. Hyvässä seurassa aika rientää :D Kolme jaksoa siihen tuntiin mahtuu. Illemmalla teki kuin tekikin mieli puntteilla ja oikein kunnolla! Siispä käsitreeni kehiin ja onneksi vaihdoin puntin illalle, sillä potkua oli.

Sain lisätä mutkatankoon painoa 18,5kg -> 21kg. Hammereita menossa tokassa kuvassa.

Tuli sellainen pumppi haboihin, että ei saanut kättä koukistettua normaalisti – koska hauis otti vastaan! Se on kyllä nautinnollinen tunne, kun treeni menee täysillä perille. Olkapäitä ja ojentajiakin treenailin samassa treenissä, mm. sivuvipareilla (sekä kädet koukussa että suorina) ja kickbackillä.

Ja taas oli kädet ihan lötköä treenin jälkeen ja suorastaan särkivät koko loppuillan. <3 Ei hassumpaa!

Eilen oli vuorossa selkää ja vatsaa. Vatsaa on ollut tosi tylsä treenata viime aikoina, kun se on niin turvoksissa ja huonovointinen. Itseäni motivoi hirveästi se, että näen pumpin ja näen, että menee perille. Sitten kun vatsa on vain yksi iso pallo, koko treeni tuntuu ihan turhalta! Vaikka ei se tietysti sitä ole. :D Mutta lisäpotkufiilis jää kyllä uupumaan. Onneksi eilen vatsa oli aamulla vielä suht siedettävä ja siitä sai vähän potkua treenaamiseen. Tahdoinkin treenata oikein kunnolla ja teinkin vähän ekstraa. Lisäksi kokeilin russian twistiä vähän eri tapaan. Idea tuli siitä, kun tein ensin 17kg puntti rinnan päällä halissa normaaleja sit-upseja penkillä. Päätin kokeilla tuota samaa halia russian twistissä, kun kädethän mulla aina väsyy ennen vatsaa pitäessä sitä suurta kiekkoa tuossa, sitä kun en haliin saa.

Näyttää ehkä hankalalle, mutta tämä oli ihan tuhannesti parempi! Kädet eivät väsyneet ennen kuin ihan lopussa ja lisäksi liikerata oli jostain syystä laajempi, ehkä kun ei tarvinnut pelätä että lentää kiekon voimasta nurin tuolta penkiltä.. :D Jokaikinen käännähdys tuntui juuri siellä missä pitikin, mikä ei aina ole tilanne siinä toisessa versiossa. Näin teen tämän kyllä jatkossakin.

Selkää treenasin kanssa parilla liikkeellä. Olen nyt bongannut, että mun ylimpien vatsalihasten keskelle alkaa ilmestyä rakoa kun jännitän ja olen siitä vähän paniikissa. :D Mä en ole sitä koskaan tahtonut! Menisi pois!

Eilen myös tosiaan loppui hamppuproteiini.. Hei ei tuu ikävä. :D Ei tätä koskaan enää, kiitos! Vaikka näyttääkin niiiiin herkulliselle..

Eilen saapuivat myös tilatut magnesiumit, eli palailen takaisin siihen merkkiin, millä aloitin noiden ottamisen. Eliminoidaan se mahdollinen migreenitriggeri, että tulisi Solgarin vastaavista, kun niissä on paria juttua mukana, joita näissä ei ole. Plus niissä on myös turvottavaa ainesosaa ja justiinsa nyt en sellaisista välittäisi.. Tylsää näissä on se, että ovat vain satasia. Onneksi kuitenkin suhteellisen edullisia, joten ei kirpaise niin kovin hankkia isompaa määrää. Jännä katsoa tuota meidän yhtä kaappia nyt, jossa mm. kahvia säilytetään, että miten sinne on kerääntynyt yhtä sun toista.. Ottaen huomioon, että ennen kesää meillä ei otettu purkista mitään muuta kuin rautaa. :D

Tälle päivälle luvattiin riisiproteiinin toimitus. Se oli jonnekin hävinnyt tässä välissä. En uskalla mennä aamusuihkuun ollenkaan ennen kuin se saapuu, mun tuurilla tulisi juuri silloin. Toisaalta olisin tietysti jo ehtinyt suihkuun jo monta kertaa ja tietty se tuleekin vasta joskus yhdeksän aikaan illalla. :D Sikäli mikäli se nyt yleensäkään tulee. Uskon ihan heti kun saapuu! Q10 pitäisi kanssa tulla tänään (migreenin estoon). B2 -vitamiinia syön nyt kolmatta päivää. On se aika hurja annostus, kun otan nyt 100mg tabun päivässä. Se on yli 7000% päivän tarpeesta! Huhhuh. Ja migreenin estoonhan suositellaan jopa yhteensä 400mg päivässä (Käypä Hoito).

Mutta hyvää alkavaa viikonloppua! Nämä arkipäivät meni jotenkin ihan superhujauksessa.

8 vastausta artikkeliin ”Pari sanaa treeneistäkin”

  • Mitä nuo turvottavat aineet solgarin magnesiumissa on? Aloin itse kanssa käyttää sitä hetki sitten ja viime aikoinan ollut ihmeen pöhö olo… josko nuo olisitvat sitten yhteydessä toisiinsa…

  • Saatko hauiksiin treenin helposti ”perille”? Mulle ihan sairaan vaikeaa, turhauttaa suorastaan. Jos teen pienillä painoilla, osuu hauksiin muttei se mitään lihasta kasvata. Jos teen isommalla painolla, tuntuma siirtyy hauiksista alaspäin käsivarren lihakseen. Sen saan kipeäksi. Vaikka kuinka kiinnitän tekniikkaan huomiota, hauiksia en saa kipeiksi.

    • Itseasiassa mulla on kyllä sama ongelma! Vähän pienemmällä painolla ja useamalla toistolla saan paljon paremmin perille. Ehkä siksi mun habankehitystahtikin on ollut vähän hidasta. :D Mä vaan tykkään siitä tunteesta, kun hauikset tuntuu räjähtävän! Nykyisessä treenissä teen osan liikkeistä suurella painolla ja vähillä toistoilla ja jotkut toiset sitten taas vähän pienemmällä ja useammalla toistolla. Ja lopussa tykkään vielä napata käteen vieläkin pienemmät painot ja heilutella esim. 3×20 toistoa hauiksille vielä lisää ekstrana ja polte on taattu! Sekin tuntuu auttavan, että aloittaa treenin pienemmällä painolla, jotta sen tuntuman saa haettua heti, ja jatkaa sitten suuremmalla lopputreenin. Tuota voin suositella kokeilemaan, toivottavasti auttaisi sullakin! :)

      Ja mullakaan ei ole muuten juuri koskaan tullut hauis kipeäksi treenin jälkeisinä päivinä. Joillain ei vain kipeydy, vaikka kaikki muut lihakset kipeytyisivät. Tuohan ei kuitenkaan ole mikään kehityksen mittari, vaan kyllä se haba voi kasvaa muutenkin! ;)

  • onko ny ollu migreeneitä sen jälkeen kun lopetit kahvin? ihan mielenkiinnosta kysyn, enkä äkkiseltään löytänyt merkintää että olisi…? selkeesti tehonnut?

    • Ei oo ollut! Maidottomalle ryhdyin lauantaina aamupalan jälkeen. Sunnuntaina join vielä kahvia aamulla ja sain aamupäivällä KAKSI migreeniä. Sen jälkeen en oo kahvia juonut ja ei oo tosiaan migreeniä näkynyt. Kyllä tää niin kovin viittaa siihen kahviin eikä maitotuotteisiin, että taidanpa palautella nuo rahkat ja raejuustot takaisin, kun ei tää niin herkkua ole ollut ilman niitä. Ja siinähän sen sitten testaa, että palaako migreenit. :) Ootan ensin, että oon kuitenkin vähän pidempään ollut migreenittä. Ees viikon migreenitauon kun saisi kasaan, niin oisin tyytyväinen. :) Semmosia viikon taukoja on ennenkin ollut kun olen kahvitta ollut. Silti olen vetänyt onnellisena rahkani ja raejuustoni!

Kommentointi on suljettu.