Parempi överit kuin vajarit?

Muistaako kukaan lukija oikeasti enää sitä aikaa, kun en syönyt mitään herkkuja? KOLMEEN JA PUOLEEN VUOTEEN? En karkkia, en suklaata, en sipsejä, popcornia, jäätelöä, leivonnaisia, kakkuja, keksejä, roskaruokaa.. En melkein mitään missä oli lisättyä sokeria, liiaksi suolaa tai muuten vain jollain tavalla epäterveelliseksi miellettävää. Muistaako kukaan? Minä en oikein enää muista, vaikka siitä on vielä alle vuosi kun herkkuja kokeiltiin pitkästä aikaa. Siitä kokemuksesta kirjoitin näin. Muistaako kukaan, että kirjoitin sinne silloin lauseen ..ei, ei tästä todellakaan tule karkkien suhteen mitään tapaa. No mites siinä sitten kävi?

2015-03-28 18.10.03

Kyllä siitä tapa tuli. Mutta kuitenkin vain oikeasti hyvien karkkien osalta. En syö mitä tahansa karkkia. Iso osa karkeista on pahoja ja maistuu saippualle, muutamia hyviä on. Niitä muutamia samoja hyviä tulee kulutettua aina silloin tällöin. Voin syödä myös pussillisen yhtä ja samaa karkkia ilman, että alkaa kyllästyttää, sillä se yksi ja sama karkki voi olla todella hyvää.

Entä suklaa? Mainostin tuossa tekstissäni, että sitä näkisin joskus vielä maistelevani, vaikka mitenkään isosti en ole suklaan perään. Nykyisin? Olen. Olen isosti suklaan perään. Olen aika paljon kaikenlaisen herkun perään, joskin edelleenkään en syö mitä tahansa, vaan pelkästään hyviä. Niitä sitten löytyykin paljon, tai ainakin suhteellisen helposti.

Näyttökuva 2015-09-06 kello 20.15.52

Itselle on todella vaikea kuvitella aikaa, jolloin en syönyt herkkuja. Niin kovin niiden perään on nykyisin. Tahtoisin sanoa, että on otettu kiinni se kolmen ja puolen vuoden tauko, mutta sen sijaan sanon, että kyllä tässä on otettu kiinni vaikka seitsemän vuoden mittainen tauko. Ihan yhdessä vuodessa!

2015-08-19 17.04.13

Niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, en oikein koskaan ymmärtänyt sitä miksi siitä herkuttomasta onniteltiin, kuin se olisi saavutus. Sanoin sen jo silloin, että se mistä minua pitäisi oikeasti onnitella on se, että olisin syönyt niitä herkkuja koko ajan kohtuudella. Sillä meihin menee todella paljon herkkuja. Ollaan niiden suhteen hyvin pohjattomia, eikä mitkään erityiset karkkipäiväpäätökset ole pitäneet koskaan viikkoa tai kahta kauemmin. Mikään ei yksinkertaisesti motivoi pysymään herkuista erossa ja pienistä määristä tulee pelkästään kiukkuiseksi. Me syödään mieluiten paljon tai sitten ei ollenkaan. Ja jos nämä on ne kaksi vaihtoehtoa, syödään sitten paljon.

2015-09-19 14.01.59

On syöty kokonaisia kakkuja, jotka on tarkoitettu vajaalle parillekymmenelle hengelle. Lähes poikkeuksetta Arnoldsilla otetaan kolme donitsia per naama. On sattunut matkalle myös päivä, jolloin syötiin viisi per naama. Suklaata menee levyittäin, ei riveittäin. Karkkia niin paljon kun pussissa on. Jäätelötuutteja olen valehtelematta syönyt tänä vuonna todennäköisesti ainakin sata. Se (Tofulinen toffee -tuutti) on mun suuhuni niin hyvää, että joskus niitä on syönyt joka päivä, joskus monta päivässä. Sipsejä pusseittain, fantaa pullokaupalla. Kymmenen pullaa kerrallaan. Enimmäkseen herkkua on mennyt joka päivä, sen sijaan että niistä olisi ollut edes muutaman päivän taukoja, jos ajattelee viimeistä vuotta kokonaisuutena. Mutta tässä on edelleen kyse omasta tahdosta syödä niitä. En voi käyttää sanontaa lähtenyt lapasesta vaikka tavallaan onkin, mutta kontrolli on silti olemassa. Sitä vain syö koska tahtoo syödä. Ei lopeta koska ei näe sille mitään tarpeeksi motivoivaa syytä. Päättää syödä, ei syö siksi koska ei voisi itselleen mitään. Kyllä voisin, en ole vain yksinkertaisesti halunnut.

2015-08-16 14.52.03

Mahtuu tähän matkalle toisaalta myös muutama herkuissa erossa -pysyttelytaukokin. Koska on ollut syy, mikä on motivoinut. Esimerkiksi spiroergoa varten keventelin herkuitta, taannoista Helsingin reissua varten (jotta mahduin housuihini :D), jopa viimeistä tatuointia varten, sillä messuilla käytävää kilpailua varten en tiennyt tuleeko vaikka jotain lehtikuvia jonnekin jne. niin en tahtonut olla pöhössä siellä. Onneksi en ollut, sillä kuvia tosiaan otti yksi sun toinen, kun tuli voitettua se kisa. Olen jättänyt herkut myös kauppaan ihan vain hierojaakin varten, kun on pitänyt paitaa siellä riisua! Ja joskus alkukeväästä taisin kevennellä kuukauden tai jotain, päästäkseni ns. kesäkuntoon. Kunnes se pienempi peilikuva ei enää miellyttänyt ja vedettiin sen keventelyn jälkeen lähes 6000kcal:n päivä. Tällaiset kaikki pienet tai suuret jutut motivoi jättämään ne karkit sinne kauppaan. Muutoin en yksinkertaisesti koe tarvetta niin tehdä.

Monta kertaa useamman herkuttoman päivän päätteeksi on huomannut, että ei enää tee mielikään. Ja sitten kun on lupa taas syödä, saattaa sanoa ei. Kunnes ottaa jotain vähän, ja toteaa että se vähä riittää. Ja miettii, että ehkä tästä lähtee nyt se ns. parempi tapa herkutella, että on joku raja sille kaikelle. Mutta sitten sitä ottaa taas kerran vain vähän. Ja seuraavalla kerralla vähän enemmän. Vaikka ei tee erityisesti mieli, sitä ottaa silti. Ja pian ollaan taas sokerikoukussa ja sitä tekee jälleen mieli ja koska tekee mieli, syön. Koska en näe tarpeeksi hyvää syytä olla syömättä.

2015-05-20 20.17.14

Toisaalta kun miettii ihan järjellä ja hartaasti, motivaatiota pitäisi löytyä ihan terveydestä. Ei pelkästään se, että tällainen mättäminenhän nostaa joka päivä riskiä sairastua diabetekseen, vaan myös se, että mulla on ne suonipoikkeamat niskassa/aivoissa, joista mulle TYKSin neurologian osaston professori sanoi, että niistä ei pitäisi olla mulle mitään haittaa niin kauan kun elän terveellistä elämää. Järjellä tiedän sen, että siellä on todella kapeaa suonta ja mutkaista suonta, joiden tukkimiseen ei paljoa tarvita. Tämän pitäisi olla tarpeeksi hyvä syy, mutta sitä se ei jostain syystä ole ollut. Ei, vaikka se kyllä pelottaakin. Hetkellisesti saatan aina päättää, että kyllä nyt pitää jättää ne herkut sinne kauppaan. Mutta ei ne sinne vain jää, koska en tunne tai näe mitään konkreettista syytä jättää niitä sinne. Aina pitää jotain konkreettista tapahtua, mielellään mahdollisimman suurta, jotta yksinkertaisesti opin jostain jotain. Kantapään kautta, kuten aina mielellään.

Yksi syy, mikä puhuu herkuttelun puolesta on se, että pitkälti niiden ansiosta olen saanut syötyä tarpeeksi kehittyäkseni salilla ja vihdoin olen saanut painoani hyvin ylöspäin. Lukemiin, joista ennen vain haaveilin. Normaalia, puhdasta ruokaa syömällä en olisi saanut syötyä lähellekään tällaisia määriä energiaa. Toki keho voisi olla kiinteämpi, mutta kun se ei ole kuitenkaan myöskään mitään pelkkää löllöä, vaan yllättävän kiinteä silti. Ei se häiritse.

2015-03-23 18.07.32
Tilattiin näitä kerran 24 levyä. Ne meni neljässä-viidessä päivässä.

Nyt on yksi asia kuitenkin mikä tulee motivoimaan ja minkä avulla ne herkut yksinkertaisesti jää kauppaan, ja se on tuo tulevan kuukauden mukana tuoma ihan kiva lisä menoihin per kuukausi, ehkä useammaksi vuodeksi. Viime postauksessahan kerroin, että kuukauden ajan pidettiin kirjaa siitä, millaisia summia meillä menee kuukaudessa pelkästään herkkuihin. Samaan aikaan se 232e sekä järkytti, että ei järkyttänyt. Kyllähän sen tiesi, että satanen ei tule riittämään. Jatkossa siis tämä herkuttelu tulee muuttumaan yhdeksi herkkuviikonlopuksi kuussa (plus satunnaiset vieraat tai juhlapäivät), sillä tuo summa tullaan tarvitsemaan siihen tulevaan kuukausittaiseen menoon. Tässä on sellainen motivaattori, mikä on hyvin selkeä, eikä sitä tarvitse kyseenalaistaa. Herkut jää kauppaan, eikä sille anneta kahta ajatustakaan. Rahalle on huomattavasti tärkeämpi osoite johon on jo sitouduttu, eikä siitä voi laistaa.

Näyttökuva 2015-08-10 kello 17.23.59

Miten se muuten meneekin niin, että kaikkea muuta kaupassa tarkastelee ja miettii, että tarvitseeko sellaista ja mitä se maksaa ja oisiko joku toinen halvempi, ja jättää kauppaan jotain mitä halusi muttei osannut hintaa perustella itselleen? Sitten kun kyse on herkuista, ei hintaa edes katso. Mulla ei ole mitään tietoa mitä jäätelötuutti maksaa, vaikka niitä olen sen reilut sata syönyt tänä vuonna. En tiedä ainoankaan herkun hintaa. En ole niitä koskaan katsonut. Kaikkia muita hintoja katson hyvin kriittisellä silmällä. Mikä siinä on?

2015-05-02 23.51.39

Kaksi isoa asiaa on potkaissut tätä herkuttelua uusiin sfääreihin. Toinen oli vegaaniksi ryhtyminen vuoden vaihteessa. Yhtäkkiä sitä piti syödä kaikkea herkkuja, ihan vain siksi kun ne oli vegaanisia! Piti kokeilla, etsiä ja metsästää vaikka mitä. Silloin löysin jäätelönkin elämääni, sillä se ei ole oikein koskaan ollut mulle mitään suurinta herkkua. Nyt se on se, jota eniten himoitsen, kun jotain himoitsen.

Toinen asia oli päätös joskus alkuvuonna/keväällä siitä, että tässä syksyn aikana palkkaan sen pt:n itselleni. Oli vielä lupa syödä kaikkea mahdollista, ja niinhän niitä piti alkaa syödä oikein kunnolla, vielä kun sai! No, pt:tä en sitten palkannut, koska kuten sanottu, niille rahoille tuli muuta käyttöä. Tärkeämpää käyttöä. Onpahan tullut silti syötyä. :D

Yksi asia, mikä ei myöskään ole asiaa auttanut, on salin lähellä oleva Filmtown, mikä on sopivasti auki vielä myöhään illalla, jonka ansiosta myöhäisen salin jälkeen on muutaman kymmenen kertaa menty sitä kautta illalla kotiin. ;)

Meillä on tässä välissä kyllä yritetty järkeistää tätä monella eri tavalla. On päätetty, että vain viikonloppuisin. On päätetty, että vain kauppapäivänä. On päätetty, että vain kahta eri herkkua kerrallaan. On päätetty, että kahden viikon välein. On päätetty, että vain järjettömään himotukseen. On päätetty, että kotoa ei koskaan erikseen lähdetä hakemaan mitään. Mikään näistä ei ole pitänyt viikkoa tai paria enempää. Koska se konkreettinen syy sille on puuttunut sieltä taustalta.

2015-10-18 12.38.56Nyt kun herkuista tulee kerran kuussa nautittavia, en sure sitä että ne jää pois. Mutta en myöskään sure sitä, että ne on maistuneet. Todella maistuneet! On ollut hienoja hetkiä, voi jee. :D Överit on parempi kuin vajarit, vaikka mielelläni olisinkin sen kultaisen keskitien kulkija. Mutta kun en ole, en oikein missään asiassa tässä elämässä. Tokihan tästä on nyt tulossa sellainen kultainen keskitie, kun kerran kuussa vain saa syöpötellä, mutta veikkaan, että sen viikonlopun syömiset ei sitten taas itsessään muistuta mitään keskitietä, eikä varsinkaan vajareita. :D

Mutta sokeri on saatanasta. Olen sen sanonut silloin kun en sitä käyttänyt ja sanon sen nyt kun sitä käytän. Sehän toimii tutkitusti huumeiden kaltaisesti aivoissa ja sokeririippuvuus on todellinen juttu. Tiedän, sillä siitä eroon pääseminen ei ole helppoa ja kun on jonkin aikaa ollut ilman, keho lakkaa sitä huutamasta. Mutta se alku on aina taistelua. Olen siitä onnekas, että mulla on vahva pää ja hyvällä syyllä menen vaikka läpi harmaan kiven, enkä sorru jos ei saa sortua. Siksi mun on varmaankin keskimääräistä helpompi irroittautua näistäkin. Mutta ainoastaan hyvällä syyllä tai muuten jää edes yrittämättä.

2015-03-28 20.13.46
Aika perinteinen näky ruokapöydän äärellä.

Vaikka herkut on kivoja, niin on muuten herkuttoman tuoma fiiliskin. Ensinnäkin kehosta lähtee ryminällä hyvät määrät nestettä pois (mulla se on noin puolitoista kiloa, miehellä kaksi ja puoli kiloa). Olo on jo viikon jälkeen energisempi ja kevyempi. Ylipäätään terveempi ja mieli on kirkkaampi. Ja yksi iso asia, minkä mulle sokeri aiheuttaa, on ärtymys. Olen paljon iloisempi ilman herkkuja, vaikkakin monesti niitä saadessani myös muutun varsin iloiseksi. :D Ero saattaa olla kuin yö ja päivä herkkua ennen ja sen jälkeen! Mutta pitkällä tähtäimellä se päivittäinen elo on kuitenkin enemmän ärtyisää kuin nauravaista, ja olokin on jatkuvasti aika raskas. Sitä odotan, että sitä naurua on taas enemmän kuin ärtymystä. Sitä kohti siis!

Miten sinä herkuttelet? Meneekö viisi donitsia kerralla tai 24 levyä suklaata muutamassa päivässä? :D

23 vastausta artikkeliin ”Parempi överit kuin vajarit?”

  • Överit, ehottomasti. Mulla se herkkuskaala on vaan vähän suppeempi, oon niin karkkihiiri että en haluu ”tuhlata” herkuttelua kekseihin, pulliin tai muihin vaan otan kaiken ilon irti ja syön vaan ihan hulluna irtokarkkeja! Ja just niitä filmtownin tai makuunin yksilöitä. Tai mistä nyt saa karkkikadun irtsareita nii nekin käy. Mullakin pieni määrä herkkuja tekee vaan vihaseks, joten joko mä oon karkkilakossa tai sit vedän kaksin käsin, ei oo kultasta keskitietä. Ainoo vaan et mä en yhtään tykkää tästä, ja haluisin älyttömästi lopettaa :D En tykkää siitä mitä sokeri tekee mun kropalle (näkyy viikko viikolta enemmän) ja mielelle, ja tunnen aina hirveetä katumusta herkkujen jälkeen. Jotenki ennen syöntiä ei muista hitustakaan niistä motiiveista olla syömättä, tai sitä tulevaa ahistusta, kaikki iskee vasten kasvoja heti ku on saanu herkut popsittuu. Ja sitten tehään näitä lupauksia et vastedes vaan kerran kuussa, vaan viikonloppuna, vaan vähän…paskat. Kaikki se unohtuu ku himo iskee!

    • Aika monella tuntuu olevan noi irtokarkit se juttu! Kyllä mäkin niitä joskus silloin ennen söin enemmän. Ennen kuin tajusin niiden maistuvan saippualle. :D Okei, silloin ennen oli myös valinnanvaraa enemmän kuin nyt vegaanina. Vielä en ole edes karsinut kaikkia e-koodeja pois. Vuoden vaihteen jälkeen jää nekin ja sitten on entistä suppeampi namivalikoima, mitä irtokarkkeihin tulee. Näen sen pelkästään positiivisena asiana. :D Oikeasti mua ei haittaisi vaikka en koskaan saisi yhtään karkkia enää syödä. Tai muutakaan herkkua. Syön vaan koska se on nyt mahdollista. :’)
      Se on tosi kurjaa, jos tulee morkkis jälkikäteen. :( Ihmeellinen voima sillä sokerilla kyllä on, ei sitä voi kieltää. Se välillä vie ihmistä eikä toisinpäin. Tiedän mitä se on kun se himotus iskee! Se osaa olla joskus tosi mahdoton tunne.

  • Mä oon oppinut kohtuullisen herkuttelun taidon ja oon siitä niin s**tanan ylpeä! :D Sitä taitoa opeteltiin pitkään ja nyt osaan ottaa herkkupäivänä (1xvko) pienen määrän irtokarkkeja koska vihaan sokerikrapulaa. Herkuista kieltäytyminenkään ei mulle vaikeaa, itsitseasiassa vaikeampaa taitaa olla niiden syöminen ilman huonoa omaatuntoa. Mutta koska ihmisen elämään kuuluu herkuttelu, niin on kiva että osaa tehdä sitä ilman krapulaa :D

    • No hei syytäkin olla ihan perkuleen ylpeä! :D Hieno homma, että opettelu on tuottanut tulosta. Mä vaan haaveilen tuollaisesta.. Vaikka toisaalta en vain taida haluta tarpeeksi, että opettelisin sen taidon, koska tykkään tästäkin mässyttämisestä niin kovin. :D Mutta silti, oisin kyllä ylpeä, jos osaisin sen kultaisen keskitien. Hyvä sinä!

  • Olikohan tää eka kerta, kun sulla oli kysymys postauksen lopussa? Tuli vaan mieleen, ei sillä että siinä mitään vikaa olisi. Näytti niin uudelta :)

    Mä herkuttelen mielestäni kohtuudella. Välillä menee pari viikkoa joka päivä jotain. Sitten taas pari viikkoa ilman mitään. Ja ne määrät on aika maltillisia. Mulle tyypillinen ”mättöpäivä” oli eilen, kun söin kourallisen salmiakkikarkkeja ja kaksi isoa korvapuustia. Kyllä joskus on päiviä, että menee reilusti enemmänkin herkkuja, mutta harvakseltaan. Enkä ota sellaisistakaan paineita, kun kulutus on niin suuri. High-flux siis, kuten Pöperöproffa juuri kirjoitteli. Vähemmän fiksuille valinnoille on tilaa meikäläisen arjessa.

    Mä en näe sokeria erityisenä vihollisena, enkä haluakaan kehittää siihen mitään tunnesuhdetta. Se on energiaa ja raaka-aine ja silläkin on tarkoituksensa :). Luulen, että joitakin kultaista keskitietä etsiviä saattaisi auttaakin sen demonisoinnin vähentäminen.

    • Heh, ei ollut ensimmäinen kerta, mutta ei niitä kovin montaa kertaa ole ollut. Joskus jopa mun tekee mieli haastaa ihmisiä jakamaan omia juttuja mieltäni askarruttavista asioista. :D
      Kyllä tuo sun herkuttelu kuulostaa varsin kohtuulliselta. Sun mättöpäivä ei sitten taas ole edes mun normimäärä herkkuja. :D Hauskaa miten erilaisia syömistapoja sitä voi ollakaan. Mulle mättöpäivä olisi juurikin sellainen 6000kcal:n päivä ja mun peruspäivä taitaisi olla monelle juurikin mättöpäivä.

      Onhan tuota sokeria tullut syötyä monesti ennen treeniä ja sen jälkeen, juurikin antamaan puhtia, pumppia ja palautusta sitten jälkikäteen. Siihen se on kätevä ja siihen sillä on mun silmissä ihan passeli tarkoitus. Mutta silti se on saatanasta. :D ja näen sen täysin turhana aineena. En ajatellut näin silloin ennen kuin tuohon kolmen ja puolen vuoden lakkoon lähdin ja silloin sen käyttö oli kaikista ongelmallisinta. Siksi se lakko olikin paikallaan. Kuukauden mittainen, mikä vähän venähti. :)

      • Musta se lakko oli hieno suoritus :). Mutta kohtuukäyttö olisi ehkä mukavampi, jos herkuista tykkää.

        Mä haluisin vielä selventää, mitä tarkoitin tuolla tunnesuhteella sokeriin. Ajattelen niin, että jos siihen sokeriin suhtautuu demonisoiden, se on vähän kuin ikävä eksä, jota vihaa. Ja kun jotain vihaa, sille antaa liikaa valtaa ajatuksissaan. Siksi olisi parempi yrittää suhtautua siihen mahdollisimman välinpitämättömästi. Sitä kautta se kohtuukäyttökin ehkä helpommin onnistuu.

        Mä taisin kerran laskea sellaisen mun ”överimättöpäivän” kalorit ja se oli jotain 3700 kcal ja siitä melkein 500g hiilaria. ( http://liikuttava.blogspot.fi/2013/04/500-grammaa-hiilaria-on-paivaannoksein.html ). Silloin olin dieetillä, joten ehkä raja tuli vastaan nopeammin kuin se tulisi nyt. Mutta en todellakaan enää laske kaloreita :D.

      • Olihan se sinänsä tällaisessa maailmassa hieno suoritus, vaikka se ei itselleni mikään suoritus ollutkaan. :)
        Ymmärrän kyllä mitä meinaat tuolla tunnesuhteella. Harvemmin tunnesuhde mihinkään ruokaan on loppupeleissä hyvä juttu ja monillahan se menee juurikin niin, että sen minkä itseltään kieltää, sen kanssa saattaa niitä ongelmiakin tulla.
        Dieetillä tulee varmasti raja aika helposti vastaan kun yhtäkkiä koittaa mättöpäivää. Eipä se vatsa vedä muutenkaan herkkuja pidemmän tauon jälkeen ihan normaalin pohjattomaan tapaansa, mutta kyllä se sieltä myöskin toipuu pohjattomaksi hyvin nopeasti kun jatkaa harjoituksia..

  • Todellakin överiä herkuttelua, mutta ainoastaan viikonloppuisin. Mä olin kans syömättä herkkuja öö… 8 vuotta. Jep, kyllä joo. Mulla ne herkut oli vaaleeta leipää tms, mutta ei koskaan karkkia/kakkua tms.

    Mättöpäivä on aina pe, ellei ole yötöitä. Ja vaikka kuinka on yrittäny pitää sen yhden päivän niin aina se menee väh. kahteen :D Tosin perjantai on se pahin överi.
    Päivälliseks pullaa tai kakkua, kermarahkaa, suklaata (Punnitse ja säästä olis varmaan konkassa ilman mun ostoksia, aina menee väh. 20 e kerralla, semmosia n. kilon pusseja), taateleita (ootko muuten ite kokeillu?), vaaleeta leipää juustolla ja voilla… Tosin mä oon kans koko ajan menossa vegaanimpaan suuntaan ruokavaliossa, mutta herkuissa tapahtuu edelleen repsahtamista. Vegaanista juustoa oon jo maistanut ja hyvää on!

    Mä herkuttelen/syöpöttelen aina niin paljon että aamullakin on vielä maha ihan turvonnut. Suoli tosin toimii kiitettävästi jos on syönyt taateleita enemmänkin… Muuten tommoset normiherkut (suklaa ym) vetää suolen kyllä tukkoon.
    Mä harrastan juoksua ja oon yleensä menny sen viikon pisimmän lauantaina. Ja nyt kun on alkanut herkutella, on ihan hullusti enemmän energiaa juosta! Eli on siinä sekin puoli :)
    Kävelen kyllä osan lenkeistä jos jalat on tukossa but still. Mitähän mä selitän :D

    Joo, vastaus: Överit. Nimimerkillä tässä söin just miekkosen kanssa puoliks vadelma-suklaakääretortun. Mitäs seuraavaks :D

    • Mmmhhh, tää kuulostaa hyvin tutulta osittain. :D Ja vaalea leipä on mulle harvinaista herkkua, jota pidän sinänsä herkkuna koska sitä ns. saan syödä vain harvoin (koska viljat), mutta en kuitenkaan ole sitä sellaiseksi laskenut. Taatelit on ihania, mutta mun vatsa ei kestä kuivattuja tai puolikuivattuja hedelmiä ja siksi ne on nykyisin jääneet ostamatta. En kyllä niitäkään laskisi herkuiksi. Herkuiksi miellän ne kaikki, mitkä yleisellä tasolla mielletään herkuiksi, eli juuri ne mitä ilman elin sen kolme ja puoli vuotta. Sinä aikana söin kyllä taateleita ja vaaleeta leipää. ;) En tosin övereitä. Paitsi ehkä joskus leipää. :D
      Ja ehdottomasti seuraavana päivänä on vatsa turvoksissa, siinä missä kroppa muutenkin. :D Tällä mun herkuttelutahdilla harvoin on päivää, jolloin jokin paikka ei oisi turvoksissa. :’D
      Juoksuun mieskin kokee saaneensa varsin hyvin energiaa herkuista, etenkin pitkiin lenkkeihin! Joskin olo ei ole ihan niin gasellimaisen kevyt kuin saisi olla.. :’D
      Hei mukavia herkkuhetkiä sinne vielä loppuillaksi! Ja ehkä huomiseksikin. :D

    • Samaistun tähän! Mutta tuota, eikös se Punnari nyt mennykin konkkaan? :D että et vissiin oo tarpeeks ahkerasti ostellu kuitenkaan ;)

  • Sun blogi on opettanut mulle, mitkä karkit ja herkut on vegaanisia. Monen kohdalla olen jopa ollut yllättynyt. Itse kasvis- ja kalapainotteisena sekasyöjänä ei luonnollisesti näihin ole tullut kiinnitettyä huomiota. Ihan sun innoittamana on tullut sitten itsekin näitä herkkuja kokeiltua. Tuo Tofulinen tuutti on vallan herkullinen. Ja minä en edes tykkää jäätelöstä!

    Mä oon semmonen, jolla sama suklaalevy säilyy kaapissa pitkään. Syön joka päivä herkkuja, mutta saatan syödä yhtä laatua palan kaks (ja toista sitten toiset palan kaks ja kolmatta kolmannet palat ja kaks ;) ), ja pystyn pitämään kohtuuden. Tää toimii mulle. Pääasia, että jokainen löytää itselleen sopivan tavan herkutella. :)

    • Ihan parasta! Ja niitä kyllä näkyy jatkossakin! ;) Eipä niitä varmaan kukaan muu kuin vegaanit mieti, että mitkä on vegaanisia vaihtoehtoja. Miksipä sitä sellaisia kävisi miettimään, kun ei tarvitse. Siksikin on kivaa tänne blogiin näitä kaikkia juttuja laittaa, kun joku voi saada vinkkejä. Ja näyttää, ettei vegaanina tarvitse nälkään kuolla :D tai muutoinkaan luopua mistään. Kaikkea kyllä löytyy. Tofulinen tuutti on kyllä ihan parasta parhautta!
      Oot ihan hassu kun herkuttelet tuolleen. Ja sillä tarkoitan, että olet mun idoli. :D Sulla se alkoholikin on niin hyvin hanskassa, että siinäkin oot mun idoli. Mä en uskalla juoda laisinkaan, kun pelkään ettei sekään pysy kohtuudessa! :’)

  • Aah, kyllä muistan, kun et syönyt herkkuja! Susta tuli mun esimerkki ja idoli. Aina ajattelin, että nyt en syö tätä tai tuota, kun Heidi aina opetti, että pitää vain päättää olla syömättä ja se on siinä. Ja nyt musta on ihanaa, että sulla on noita herkkuja. Minäkin voin syödä omani paremmalta omallatunnolla

    • Voi jee. Aika kivaa että molempi parempi, etkä antanut mulle kenkää lukulistalta kun päätin tällaisen suhteellisen radikaalin muutoksen tehdä! :’)

  • Pystyisin elämään jäätelöllä ja suklaalla, mutta olen ottanut linjaksi, että kunnon ruokaa on syötävä normaalisti herkutteluista huolimatta. Näin herkkuja ei jaksa eikä tee mieli ihan jatkuvasti, ja joka päivä tulee silti saatua ravinnosta kasviksia, kuituja, hyviä rasvoja ym. Usein tulee toki herkuteltua terveellisestikin, esim. pähkinöillä.

    • Olisi hienoa jos tuo toimisi mullekin! Sillä saatan syödä ihan normaalit annokseni, jättimäisetkin annokseni, ja sen päälle sitten vielä ihan kunnolla herkkuja. Jostain syystä niille on vatsassa aina ihan oma kolonsa. ;) Aina mahtuu! Enkä syö niitä juurikaan edes välttämättä mielitekoon. Saattaa olla ettei mieli edes liiemmin tee, mutta koska niitä on mahdollista syödä, syön. Ihan vaan koska haluan, ja haluan koska on mahdollista. :D

  • Aika harvoin tulee kommentoitua mutta vastataan nyt kun kysyttiin :D Itse taidan herkutella aika vaihtelevasti. Joskus mene pitkään sillä tavalla, että saattaa syödä vaikka miehen kanssa suklaapatukan puoliksi kahvin kanssa ja päivän herkuttelut olivat siinä, mutta yleensä ehkä kerran viikossa tai kahdessa pitää saada mättää enemmän. Ja siis ihan oikeasti enemmän, vaikka just 5 donitsia/iso pussi sipsejä/levy suklaata/iso kasa irttareita/puolet kakusta tai vastaavaa. Ei kuitenkaan ikinä mitään ihan övereitä määriä, esimerkiksi kaikkia edellämainittuja samana päivänä. Morkkiksia herkuista ei mulle tule, syöminen on ihanaa. Mua nauratti kun joskus seurustelumme alkuaikana olimme ravintolassa syömässä mieheni kanssa ja hän katseli kun söin ja sanoi että näytän siltä että nautin syömisestä :D

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että helpompaa olisi olla herkuttelematta kokonaan kuin pohtia minkä verran olisi hyvä, vaikkei oma herkutteluni mitenkään käsistä olekaan lähtenyt joitakin häpeämättömiä mättöviikonloppuja lukuunottamatta. Tänä viikonloppuna olen herkutellut syömällä eilen vohvelin ja tikkarin, ja tänään ajattelin syödä myskikurpitsakakkua pari palaa. Maanantaina sitten taas takaisin arkeen, että paino pysyy sellaisissa lukemissa että vaatteet menevät päälle. Silti varsinkin sokeri huolettaa itseänikin, se kun ei ole millään lailla hyödyllistä syötävää. Olen välillä pitänyt täysin herkuttomia kausia, ja kaupassa käyminen on jotenkin ihanan helppoa kun herkkuihin suhtautuu jotenkin samalla tavalla kuin lihaan (jota en siis syö), siinä se herkku on, mutta en syö niitä nyt, joten ei tarvitse taistella mitään mielihaluja vastaan.

    (olen muuten se henkilö, joka kommentoi joskus kun asuit Saksassa, että ollaan oltu Noksulla joskus samaan aikaan töissä. Olen lueskellut blogiasi siitä asti, mutta kommentointi jäi kun otit sen mahdollisuuden anonyymeiltä pois, mutta tänne voin näköjään taas kommentoida!)

    • Heeeiii muistan sinut! Voi vitsi, olet pitkän matkan kulkenut mun mukana. Maasta toiseen ja kiloista seuraaville pykälille! :D Kiva kun oot pysynyt mukana ja kiva että pääsit taas kommentoimaan. Toistaiseksi täällä on ihmiset käyttäytyneet sen verran kiltisti, ettei ole tarvinnut tehdä kommentoinnin suhteen mitään radikaaleja ratkaisuja. ;) Toisaalta saatan olla nykyisin myös sen verran paljon rauhallisempi ja vähemmän provosoiva, ettei ihan kaikki näe tarvetta tulla päätään tänne aukomaankaan. :D
      Sun herkkumäärät kuulostaa pitkälti samoilta kun mullakin, totta tosiaan. Meillä vaan taitaa olla se tapa, että kaikkea sitten kerralla kun kerran syödään! Esimerkki eiliseltä (kahdestaan): kaksi isoa pussia sipsiä + dippi, kaksi pussia poppareita, kaksi levyä suklaata, isot määrät karkkia, muutama pullo limua ja viisi jäätelötuuttia. Kaikki meni. :D Vielä ilo irti kun kohta ei enää saa. ;)

      Tykkään hirveästi tuosta ajatuksestasi, että herkut on jotain samanlaista kuin liha – että se ei vain kuulu ruokavalioon (juuri silloin). Ehkä käytän tuota samaa ajatusta itsekin, jos tarvetta tulee. Mahtavaa!

  • Mää seurasin sun blogia niihin aikoihin kun asuitte Saksassa. Olin kyllä vähän että mitä ihmettä kun tulin tänne parin vuoden tauon jälkeen :D

  • Mun herkuttelut on nykyään yleensä litra benkkujenkkua, mikä on ensinnäkin himskatin kallista ja toisekseen ihan liikaa, koska hyvä olo siitä ei tuu :D ei oikein maistu muut jätskit ees enää. Ja alkaa näkyäkin syöpöttelyt. Mut näistä sun vaihteluista on kiva lukea, muistan kyllö kun oli herkutonta ja olin ihan että wow. Nyt taas oon wow koska pystyt ottaan överit niin rennosti ilman sitä mulla asiaankuuluvaa morkkista. Tuleeko tästä ylimääräisestä menoerästä blogien puolelle muuten mitään juttua vai eikö kuulu meille? (:D)

    • Hehe, ei aina herkuttelusta tule hyvä olo jälkeenpäin, joskus saattaa mullakin lipsahtaa liiallisen mättämisen puolelle :D Karkeista saa helpoimmin sellaisen öllötys -olon jos syö kovin paljon, muita menee kyllä melkein miten paljon vaan ilman vaikeuksia. :’)
      Heeeii just eilen kirjoitin siitä toisen blogin puolelle! ;)

Kommentointi on suljettu.