Niksipirkka, eli kotitreeneistä

Heidin Nikseistä hyvää huomenta! Eilen oli kiireinen päivä eikä ollut aikaa postailla. Siispä tänään eilisistä. Selkää ja hauista oli vuorossa. Selälle tein taas kulmasoutua, mutkatangolla, täysin jämäkästi 90° kulmassa. Ylhäällä selkää supistaen ja hitaasti tankoa liikutellen. Ensimmäisen sarjan jälkeen oli jo sellainen olo selässä, että selkään tuli. :D Eli perille meni! Kyllä se on huikea ero, että pitää sen asennon siinä tasan kohdillaan, eikä anna ylävartalon nousta kulmasta mihinkään ylösnostovaiheessa. Itselläni ainakin näin.

Niksejä kaivattiin sitten preacher curlia varten! Kotitreenaaja on tottunut säveltämään yhtä jos toistakin. Tällä kertaa syynä oli se, että tuo penkki kun ei ole mikään scottipenkki, niin se ei ole kovin mukava rintaa vasten. Varsinkin kun mennään suuremmilla painoilla. Se häiritsee hieman tekemistä, kun rintaan sattuu niin, että keskittyminen itse suoritukseen pääsee herpaantumaan, kun et voi aivan täysillä vain nojata ja tehdä. Olen pitänyt siinä pyyhekääröä, mutta eihän se riitä! Siispä eilen uudet keinot käyttöön.. Sohvan koristetyynyä sitten vaan topin sisään ja avot. :D

Mä en ehkä kestä itseäni enää. :’)
Jo helpotti kun oli pehmustetta! Vähän toppi venähti jälkikäteen. Aika yllättävää.

Koitin myös ottaa selkäkuvia kylpyhuoneessa kännykän itselaukaisimella. Ei oo helppoo ei. Yksikään kuva ei ollut kovin hyvä. Tässä sekalaisia SELKÄkuvia..

On se leveyttä saanut ja olkapäät pyöreyttä. Ei ihan kaikki kuvat onnistuneet hei.. :’)

Ehkä mukavinta näissä selkäkuvissa on kuitenkin huomata, että aiempi ongelma selän toispuolesesta jännittämisestä on kaikonnut. Ennen oli oikeasti työn ja tuskan takana saada molemmin puolin lapaluut pysymään lihoissa kiinni. Oikea puoli repsotti. Kesäkuulta kuvia alla. Niissä ei siis selkää juuri jännitellä, vaan tarkoituksena on ollut kuvata nimenomaan tuota irrallista lapaluuta. Itselle tulee mieleen jokin hermotushäikkä. En tiedä paljonko voi olla merkitystä sillä, että tuon lapaluun alla, keskivaiheilla, on tuossa kesän jälkeen löydetty hirvittävän kipeä trigger, jota on nyt sitten siitä saakka hierottu. Ehkä se aiheutti jotain ratkaisevia ongelmia aikoinaan.

Hassua oli nyt vasta kuvista tajuta, että kun olen luullut sen olevan vasemmalla puolella ja nyt vasta tatuoinneista tajusin, että oikeallahan se on :D Kuvathan ovatkin olleet peilikuvia siis tähän asti. Käänsin nämä vaakatasossa toisinpäin ja johan tajusin, että hetkinen! :D Mutta mahtavaa, että nämä ongelmat tuntuvat olevan takanapäin! Ennen piti ottaa hirveät määrät kuvia ennen kuin sai kuvan sellaisena, että ne lapaluut on molemmin puolin törröttämättä. Tällä kertaa ei tullut yhtään sellaista kuvaa, missä luu olisi törröttänyt. Kaikenlaisia muita kuvia kyllä sitten tulikin, kuten kollaasista näkyy. :’)

Tänään pitäisi koipia treenata. Vähän hirvittää, kun eiliseen asti oli jalat vielä ihan kipeät. Tänään ei tunnu kipua, mutta ovat ihan pökkelöt. Saas nähdä. Ennustan lukuisia kramppeja..

Paljon on (taka)reisissä työtä, että saa jotain muotoakin niihin.
Mutta sitäpä tässä tosiaan treenataan!

16 vastausta artikkeliin ”Niksipirkka, eli kotitreeneistä”

  • Hei missä välissä sulle on tullut noin magee peppu :0 Kyllä noita pakaroita esittelis jo useammin! Vei aivan huomion tuosta selästä, vaikka kyllä sitäki kelpaa esitellä.

    Pahoittelen jos tästä on puhuttu aiemmin mut mites leuanveto, ootko kokeillu? Sehän on yks parhaista liikkeistä mitä voi tehdä kotona.

  • Hahaa, lähetäpä toi tyynyvinkki Niksi-Pirkkaan, sitten rekisteröit ton keksinnön omiin nimiis ja pistät rahoiks, niin ei kato tarttee mennä töihin vaan voit keskittyä jatkossakin siihen tärkeimpään eli treeniin ;)

    Siun selkä on mahtava, ja ai vitsi noiden olkapäiden pyöreyttä! SuperHeidi <3

  • Kolme asiaa:
    1. AHahahahahahahahaaa tota sun niksiäs!! :D Niin hyvä!! :D
    2. Hei, mikä BÄRSE!!!! <3 Näyttelepä tota vähän useamminkin! ;)
    3. Ja ihana selkä, kyllä on muotoa tullut ja näyttää tosi hyvältä!

    Kivaa jalkatreeniä! pus <3 ;)

    • Hihhiiiih! :’D Ja kiitti BÄRSE -kehuistakin :D :D MUTTA KALSAREILLA EN POSEERAA!

      :’D

      Kesällä tietty (taas) varmaan biksukuvia niin kuin viime kesänäkin oli jottain semmosia! Jos täällä on kesällä ees lämmin. :D

      Kiitti tsempeistä tietty kanssa! Olikin makoisa jalkatreenikin! puspus! :’) <3

  • mieletön selkä, olispa mullakin<3 ja näyttää toooosi hyvältä olkapäät! ja peppu on pop !!! :)

  • Hei sullahan on toi tanko ja teline tuolla.. mä tein joskus ”scottia” salilla niin että tanko oli telineessä ja roikuin tangon yli. Tanko tulee siis kainaloihin, siihen kannattaa laittaa joku pehmuste. Nojaat siihen tankoon, kädet roikkuu kohti maata ja alat kääntelemään :) oliko tarpeeks sekavasti selitetty :D en sit tiedä olisko se enemmän keskitetty vai scott..

    Toisen tangon tietty tarviit jos haluat tankoscottia tehdä.

    • Uih, tätä voisi joskus kokeilla! Toisen tangon virkaa pyörittäisi mutkatanko siinä vaiheessa. Ei mulla tämänhetkisessä viritelmässä ole tosiaan mitään vikaa, mähän korjasin tuon pehmusteongelmankin. :D Tykkään hirveesti tehdä tossa penkillä näin. Mutta kaikkea uutta on tietty kanssa kiva kokeilla!

  • Moi,
    mulla kans tuollaista toispuoleisuutta selässä! On ollut pitkään ja hi-taas-ti tasaantumassa, mutta vieläkin vasen lapa on paljon enemmän ”irti” kuin oikea. Oletko vasenkätinen, vai miten sulla on just päinvastoin nuo? Kauanko kesti saada tasapuolinen tilanne? Mitä vinkkejä sulla ois siihen? Kiitti!

    • Heippa!
      Meitä on enemmänkin! :O Itse olen oikeakätinen, eli sillä puolella tuo irtonaisuus on ollut. Siispä en jotenkaan usko sen olleen mikään voimaan liittyvä juttu. Ehkä hermotusjuttuja, tai johonkin pahempaan lihasjumiin liittyvä asia.. Ja tosiaan, luulin vielä tähän postaukseen saakka, että kyseessä olisi ollut vasen puoli, kunnes vasta tajusin, että oikeahan se on. :D Onneksi en ole niin aktiivisesti koittanut tilannetta korjata, oisi voinut ero senkun kasvaa, kun oisin kehittänyt väärää puolta. :’D
      Mutta tämä on kyllä ihan itsestään korjaantunut, enkä osaa sanoa, milloin ja miksi. Uutena asiana on ollut ainoastaan kulmasoudun tekeminen tangolla käsipainojen sijaan. Oisiko selkä saanut siitä tasaisemmin ärsykettä, kun liikerataa ei ole voinut huijata toisella kädellä erilaiseksi. Tai sitten joku pahempi jumi on vihdoin saatu hierottua auki, jos se on vaikka vapauttanut jonkun hermon jostain pinteestä. Ihmeellisiä juttuja! Kiva oisi tietää mikä se oli ja miten se korjaantui, mutta kun en tiiä. :/ Toivottavasti sullakin ajan myötä helpottaa moinen!

Kommentointi on suljettu.