Miksi irtisanoin itseni

Kuulun siihen koulukuntaan, joiden mielestä töiden pitäisi olla itselleen mielekästä. Ei tietenkään jokainen päivä voi olla pelkkää hattaraa, ruusunterälehtiä ja vaaleanpunaista, mutta ettei ihan joka päivä ketuttaisi mennä töihin. Mun mielestä se ei ole liikaa vaadittu ja jos jollain joka päivä ketuttaa se töihin meno niin sitten sitä on väärällä alalla/väärissä töissä muuten vain, ja kannattaisi miettiä josko asialle tekisi jopa jotakin. Ihminen viettää töissä sen verran suuren osan elämästään, että aika surullista on jos se suuri osa tulee vietettyä paikassa, jossa ei tahdo olla. Kuolinvuoteellaan tuskin itseään asiasta kiittelee, että olipa mukava kun niin monta vuotta meni v*tutuksessa.

Mulla ei ollut enää hauskaa ja siksi mun piti irtisanoa itseni.

2015-04-17 14.33.41

Mutta se, miksi mulla ei ollut enää kivaa, ei oikeastaan johtunut itse työstä. Sillä siitä tykkäsin, kerroshoitajan työ oli mulle suhteellisen mielekästä. Tykkään laittaa huoneita kuntoon, ilahduttaa asiakkaita, ajatella asioita asiakkaan näkökulmasta, tehdä pieniä kivoja yllätyksiä heille, tykkään nähdä käteni jäljen jne. Mutta kiire, se ei sovi mulle yhtään ja sen opin tämän työn kautta.

Sinänsä meillä oli rennompaa, toisin kuin monessa muussa vastaavassa paikassa, joissa työ tehdään kelloa vastaan ja on tietty aika saada huone kuntoon. Meillä työ tehtiin valmiiksi siinä ajassa kun työn valmiiksi saattamiseen meni aikaa. Silti se kiire on olemassa. Kun päivän aluksi näet huonemäärän josta on suoriuduttava ja vasta sitten pääset pois, niin kyllä sitä suurempaa huonemäärää tulee tehtyä aika suurella vauhdilla ja hiki päässä ja paineella. Kyllä sen tietää aina, että et pääse pois ennen kuin työ on tehty ja tiedät myös, että uusia asiakkaita on tulossa paikalle ja sitä ennen on huoneen oltava siinä kunnossa, että uusi asiakas voi sinne tulla. Tavallaan kiire tässä on itse aiheutettua, kun kukaan ei sitä sulta suoraan vaadi, mutta silti se on todellinen. Ja mulle kiire teki sen, että mua v*tutti. Päivästä toiseen. Ei pelkästään töissä tai töihin mennessä, vaan myös kotona. Olin huonolla tuulella joka päivä. Se kiireen aiheuttama kuormitus oli sekä fyysinen että henkinen. Ja molemmat vaikuttaa (mulla) molempiin, ja niin sekä mieleni, että kehoni uupui.

Asiaa ei auttanut se, että työpäiviä ei nähnyt välttämättä edes paria päivää eteenpäin, eikä koskaan voinut etukäteen tietää milloin tulee pääsemään pois. Suunnitelmia oli aika vaikea tehdä koskaan ja minä, joka tykkään tietää kaiken mahdollisimman pitkälle ja tarkasti etukäteen, stressaantui tästäkin. Harva ihminen varmaan tuosta nyt muutenkaan pitää/pitäisi, vaikka ei minä tai kaltaiseni kanttura olisikaan. Myöskään vapaapäiviä oli harvoin kahta peräkkäin, vaan yksittäisiä siellä täällä. Yksi ei vain itselleni riitä, sillä en ehdi siinä levätä ja toipua, varsinkin kun siihen yhteen sitten helposti laittaa ne sellaiset menot ja suunnitelmat, joita ei ole voinut huonon ennustettavuuden vuoksi sijoittaa minnekään muualle.

2015-05-15 13.31.52
Uusi tatuointi jemmassa työpaidan alla.

Tämän lisäksi työn fyysisyys otti koville, tai ehkä juuri tästä kaikesta johtuen. Jaloilla ollaan koko päivä ja askeleita tulee päivässä todella paljon käytäviä kävellessä edes takaisin ja huoneesta toiseen suhatessa. Töitä ei valitettavasti voi tehdä omat lenkkarit jalassa, mitkä olisivat tilanteeseen kaikista parhaat ja varmasti säästäisivät jalkoja. Tämän lisäksi tietysti käsiä käytetään paljon ja mm. hartiat on koetuksella. Mun jännitysniskaani tämä työ ei tehnyt huonoa, sillä mulla selkään, niskaan ja hartioihin auttaa liike. Huonoja aikoja ei sillä rintamalla ollut yhtään sen enempää kuin ilman tätä työtäkään. Mutta jalat, niiden suhteen tulikin ongelmia ja en tiedä pääseekö niistä ongelmista eroon enää ikinä ja missä määrin ne johtuivat tästä työstä. Mun jalkaongelmanihan alkoivat jo viime kesänä edellisessä työssä postinjakajana, jolloin akillesjänteet tulehtuivat molemmista jaloista ja ne eivät päässeet toipumaan ennen kuin irtisanoin itseni niistäkin töistä (tuo oli surku, sillä tykkäsin postinjaosta aivan hirveästi). Kahden työpaikan välissä ne olivat paremmat, mutta nämä työt aloitettuani oltiin taas tilanteessa, jossa pohkeita ja penikoita pitää jatkuvasti aukoa hieronnassa, eivätkä ne pysy millään auki kun taas rasitan ne töissä tuhannenjuntturaan. Ja nyt ollaan tässä pisteessä, jossa en voi edes käydä kävelyllä, koska en meinaa päästä ylämäkeä ylös. Tai että vaikka portaita kävellessä jalat menee niin maitohapoille, että joudun portaiden yläpäässä lepäämään ennen kuin voin jatkaa. Mutta kuten sanoin, ei ole tietoa kuinka paljon tuo työ tässä näytteli osaansa. Se on varmaan kuitenkin selvää, ettei se ainakaan auttanut.

Ja niin minun oli irtisanouduttava. Koitin ensin sopia vähemmän työpäiviä ja enemmän vapaata, mutta ehdotukseni sisällöstä johtuen (mitä en tässä kerro) ei se olisi enää ollut firmalle kovin kannattavaa, tai se olisi voitu nähdä jopa vapauksien antamisena tai suosimisena, joten se ei onnistunut. Ja ymmärrän sen täysin. Siksi minulle jäi vain yksi vaihtoehto jäljelle. Koska terveydelläni, hyvinvoinnillani tai millään muullakaan tuollaisella en lähde leikkimään. Ne on aina tärkeämpiä kuin työ. Niin rahanahne en ole myöskään, että kävisin työssä, joka päivästä toiseen ketuttaisi ja jonka vuoksi olisin kotonakin aina vihainen. Ei ole sen arvoista. Mun arvoni ei myöskään koskaan määrity työn kautta, tai että onko työtä ylipäätään. Tottakai haluan työtä tehdä ja kovasti etsin uutta työtä, mutta arvoni ei siitä ole kiinni (enkä myöskään arvota toisia ihmisiä sitä kautta laisinkaan).

2015-01-26 12.05.09

Yksi syy tälle kerroshoitajan työn tekemiselle mulla oli myös tulevaisuus, ja että siinä voisi olla yksi mahdollinen työ mitä tehdä joskus sitten Uudessa-Seelannissa, kun työ itsessään on pääpiirteittäin varmasti hyvin samanlainen maasta tai mantereesta riippumatta. Nyt sain sen kokemuksen minkä halusinkin, ja nyt tiedän että esim. jossain pienessä paikassa (pieni hotelli, majatalo tms.) voisin tätä helposti tehdä, mikäli tässä ei fyysisellä puolella tule tapahtumaan mitään mullistavaa huononemista tai diagnoosia, mikä asian estäisi. Mielelläni tekisin tätä jossain pienessä paikassa, kyllä. Sellaisessa, jossa kiire ei ole jatkuva paha henkäys niskassa, vaan tulisi edes hetkittäin, jos ylipäätään pitää tulla. Tällä hetkellä en pystyisi tähän edes pienessä kiireettömässä paikassa (koska jalat), mutta toiveissa on, että joskus sekin olisi mahdollista.

Nyt uusia tuulia tähän väliin. Mitä ne on, sitä en vielä tiedä. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotetaan.

25 vastausta artikkeliin ”Miksi irtisanoin itseni”

  • Ihan oikea ratkaisu mun mielestä. Noi yksittäiset vapaapäivät on kyllä kurjia. Mitä raskaampaa työ on, sen hitaammin siitä palautuu.

    Toivoisin, että meidänkin työpaikalla useampi uskaltaisi tehdä vastaavan ratkaisun. Ei se ole kivaa työkavereillekaan, että joku raahautuu naama norsunvtulla joka päivä töihin ja valittaa jokaikisestä asiasta. Kun keskustelee tällaisen henkilön kanssa, niin hän on sitä mieltä, että kaikki työ on vaan paskaa ja rahan takia nyt jotain pitää tehdä. Hohhoijaa..

    Oletko koskaan miettinyt kouluttautumista eläintenhoitajaksi? Silläkin osaamisella varmaan olisi käyttöä monessa maassa.

    • Olisin varmaan saanut pyytää tuplavapaita jo alussa, mutta kun en tiennyt että niin voi tehdä. Sitten kun tiesin niin olin jo niin uupunut, ettei siihen enää tuplavapaat oisi riittäneet. Se mikä oisi voinut riittää, ei ollut sitten taas enää firmalle kannattavaa, niin tässä ollaan. Eikä mielestäni ollut enää muuta ratkaisua, joten hyvä ratkaisu tämä oli. Ainoa oikea.

      Ja sanoppa muuta. Aika hyvin moni työnegistelijä onnistuu myrkyttämään yhden sun toisen siinä ympärillä samaan syssyyn. Ei ne oikeesti monesti ole niin vaikeita ratkaisuja, mitä moni olettaa niiden olevan. Joskus asiat on aika yksinkertaisia.

      Heh, olen joskus kahdesti hakenut eläintenhoitajakoulutukseen, mutta en päässyt. Kyseessä oli silloin pieni koulu, joka otti vain 30 oppilasta joka toinen vuosi. Ei napannut ei. Kai sitä voisi vilkuilla onko täällä vastaavaa.. :)

      • Hei. Itse haaveilin jossain vaiheessa eläintenhoitajana työskentelystä, mutta löysinkin sitten sattuman kautta sen oman alan ja täällä ollaan nyt opiskeltu/tehty työtä jo muutama vuosi : ). Kuitenkin monet eläinlääkärit/eläinsairaalat yms. ottavat oppisopimuksella eläintenhoitajia. Kannattaa kysellä jos kiinnostaa : ).

      • Heips! Tämä on kanssa yksi puoli näistä asioista, mitä mietin. :) Katsotaan mitä vastaan tulee. ;) Hieno homma, että oot oman alasi löytänyt!

      • Ihan mielenkiinnosta kysyn, että haitko Paimioon? :)

      • Joo sinneppä hyvinkin! :) Silloin asuin lähettyvillä niin olisi ollut mahdollistakin.

  • Voi Heidi (kirjoitin niin vauhdilla, että ensin tossa luki ”hedidi” :DD). :’) Hienoa, että nyt sait sen kokemuksen minkä halusitkin (työn sisältö). Tsemppiä uuden, mielekkään ja just sulle sopivan työn löytymiseen! :)

    • Hedidi :D Joo tavoite täyttyi, vaikka mielelläni olisin jatkanut, jos nyt kestäisin kiirettä vähän paremmin ja jos kroppakin pelittäisi.. Pari mutkaa vaan on sattunut matkaan kun tätä kantturaa on luotu. :D Uutta kohti, kiitos!

  • Aivan oikea ratkaisu oli, raha ei auta, jos terveyden menettää. Ja musta tuntuu, että harva uskaltaa sitten kuitenkaan tehdä tuollaisia päätöksiä ja lopettaa. Kärvistellään ja kiukutellaan sitten muille ihmisille se oma tyytymättömyys (kassan takana näkee kyllä kaikenlaista).

    Luettelit lähes kaikki asiat, joiden kanssa mäkin painiskelin yhdessä työpaikassa ennen opiskeluja. Nimenomaan tuo kiire (paine) ja yksittäiset vapaapäivät kuormittavat (erityisesti henkisesti) myös mua ihan julmetusti – mä en silloin jaksanut kuin kököttää kotona jossain nurkassa yksin. :D

    Mutta saithan hyvän kokemuksen tulevaisuutta ajatellen, se on hieno juttu. :) Kokemuksena mäkin olen ajatellut kaikki työpaikat, joissa ehdin olla.

    Ja mä arvostan paljon ihmisiä, jotka ei arvota itseä tai muita ihmisiä työn kautta. <3

    • Aika laiha lohtu se raha on ilman terveyttä ja eipä se kovin pitkälle ketutukseenkaan auta – välillä kyllä, jos ostaa paljon suklaata. :D Mutta se ei ehkä taas edistä sitä terveyttä.. ;)

      Kuormittaa kyllä tosi kovin ne yksittäiset vapaapäivät ja kiire. Sitten siihen päälle vielä treenit, jotka on semmonen asia mikä pitää vähän järjissään kaiken keskellä, niin onhan siinä sitten jo kuormitusta keholle, vaikka 1/3 onkin itselle mieluinen asia. Ei se keho vaan sitä tiedä, että tämä yksi on hyvä juttu. Sille 3/3 on rasitusta. Kyllähän se voimia syö.

      Kokemuksia ne on kaikki, ja aina oppii uutta. Opin tämän työn kautta taas ihan julmetusti itsestäni, toisista ja tietysti työstä itsestään. Oppiminen on aina hyväksi ja kivaa!

      Suomessa ollaan suureksi osaksi niin työn perään ja jos sulla ei oo töitä tai ammattia niin et oo mitään, oot pelkkä lusmu, laiska, hyödytön. Oon aina vastustanut tätä ajatusta ja tapaa arvottaa ihmisiä työn kautta ja siksi en ite niin tee. Mä lasken oman arvoni pääasiassa siitä millaisessa tilassa mun avioliittoni on, koska se on se todellinen mittari miten mulla elämässä menee sen ollessa mulle tärkein asia tässä maailmassa. Muut taidan arvottaa pääasiassa sen mukaan miten he kohtelee toisiaan ja eläimiä. Se missä työssä ihmiset on tai onko ollenkaan ei oikeesti kiinnosta mua p*skan vertaa. :’) <3

      • Samaa mieltä, että terveyttä ei kannata uhrata rahan/työn takia. Ja siinä mielessä aivan oikea ratkaisu. Vähän kyllä ihmetyttää kun sinulla ei taida mitään ammattia olla? Ehkä suomessa pidetään ammatitonta ihmistä lusmuna sen takia, että täällä opiskelu on ILMAISTA ja köyhän perheen lapsesta voi tulla vaikka lääkäri, on vain ihan viitsimisestä ja asenteesta kiinni. Että itseäni ei ihmetytä jos et töissä käy, mutta se ihmetyttää ettet opiskele, vaikka sulla olis siihen hyvät mahdollisuudet. Ja opiskella juuri semmoista alaa, mikä kiinnostaa ja mikä ei sitä terveyttä vie.

      • Niin, tää on vähän just sitä mistä puhuin. :D
        Mutta saat jatkaa ihmettelyä jatkossakin, sillä syyt siihen miksi mulla ei ammattia ole, ei kuulu tänne. Tämä on pääasiassa treeniblogi, jossa käydään läpi myös hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä juttuja, mitä itselle nyt vaan elämässä tulee vastaan. Tämän tekstin kirjoitin tänne siksi, että se kertoo nimenomaan hyvinvoinnista. Muutoin olisin vain kertonut, että olen irtisanoutunut, enkä asiaa selvitellyt sen enempää. Nyt näin kuitenkin aiheen sopivan tänne.

  • Arvostan, arvostan, arvostan. nimim. kahdesta vakivirasta itsensä työnkuvan vuoksi irtisanonut. Elämä on lyhyt, ja negistely on niin rasittavaa sekä negistelijälle itselleen että negistelyä kuulemaan joutuville, että eihän sitä sellaiseen halua päiviään tuhlata. Saatikka terveyttään… Tässä minäkin määräaikaisuuden parin viikon kuluttua loputtua (nyt lomalla) olen taas uuden edessä. Mutta jännityksellä odotetaan, odotetaan yhdessä! :)

    Se, että et arvota ihmisiä sen mukaan, mitä töitä ne tekee, on hienoakin hienompi asia. <3

    • Hienoa että sinäkin olet ollut rohkea! Vaikka ei tämä kyllä mitenkään rohkeudelta tunnu, jos asiaa mietin. Kunhan teen niin kuin tuntuu oikealta, ei sitä siinä jäädä enää ihmettelemään sen jälkeen. Ootetaan yhdessä joo! :)
      Arvomittareita on niiiin paljon tärkeämpiä kuin työ, mulla se on siellä jossain alimmaisten joukossa, jos on listalla laisinkaan. :) <3

  • Etkös sinä asu Kuopion seudulla? Iisalmessahan olisi vissiin eläintenhoitajan koulutusta, tuttuni kävi siellä joskus 2010- kys. koulutuksen :). Työllistymisen kannalta tämä ala vaan on vähän hankala. Tai sitten vaikka oppisopimuksella hevosenhoitajaksi jos hepat kiinnostaa. Hyvin fyysisiä töitä pääasiassa kaikki, paitsi jos klinikkahoitajaksi sattuisi pääsemään :).

    • Juu! Klinikkahoitajaksi silloin aikoinaan hainkin. Hevoset on ihania! Tosin saatan ehkä niitä vähän jännittää. :D Mutta mietin asiaa. Toisaalta tässä on kyllä ykkösasiana saada jostain niitä tulojakin, joten en ehkä heti lähtisi kouluun. Kiitos vinkistä kuitenkin!

      • Itse ennen klinikkaeläinhoitajana työskennelleenä voin sanoa, ettei se ainakaan ole kiireetöntä hommaa! Ja työaikojen ennakoitavuuden kanssa on myös niin ja näin, potilaat hoidetaan loppuun asti eikä siinä ole paljon varaa kelloa vilkuilla. Plus jalkojen päällä siinäkin hommassa koko ajan.

        Mutta toisaalta työ antaa myös aivan mielettömästi ja on palkitsevaa. :)

      • Varmasti ihan totta. Mutta kiireenkin kestää paljon paremmin kun työ itsessään palkitsee. :) Esimerkiksi postia jakaessani tunsin olevani aivan oikeissa töissä ja kyllä sielläkin mentiin hyvinkin vauhdikkaasti paikasta toiseen pitkin kaupunkia kärryä lykkien ja pois ei päässyt ennen kuin työt oli tehty. Mutta se sopi silti mulle, koska se oli niin mieluisaa työtä. Jos jalat olisivat kestäneet, olisin niissä hommissa varmaan edelleen.
        Tässä kerroshoitajan työssä ei palkitsevuus ollut ihan samanlaista luokkaa, ja saati kun kenkiään ei saanut valita, niin tuo kaikki kävi yksinkertaisesti ylivoimaiseksi.

  • Tunnen tuon niin lähelläni, itse tehny kerrossiivoojan töitä ja lopputuloksena silloin rasitusvamma käsivarressa (vessojen pesusta, aina sama pyöröliike pönttöharjan kanssa! :D) ja Se kiire! Se oli niskassa koko ajan vaikka ei välttämättä ois tarvinnu juosta..Ja Se tunne ku näkee päivän listat! :D mä niin komppaan sua! Arvostan kyllä kerrossiivoojia, koska on todellakin raskas ja kuormittava työ! Hyvät tipit pöydällä joskus pelasti päivän :P
    p.s. Henkilökohtasista avustajista on monessa paikkaa pula, eikä alan koulutusta aina tarvitse, kiinostus jos on ;) tsempit työnhakuun

    • Hei en yhtään ihmettele sun käden rasitusvammaa. :D Mullakin käsivarsia (forkkuja) on auottu hierojalla kerran jos toisenkin, ja samalla tavalla ne jumittaa kun vaikka jalatkin, joskaan ei yhtä rampauttavasti. Mulla pahin on ollut imurin pitely ja pidempikestoiset imurointisessiot. :D
      Viimeisen puolentoista viikon aikana sain tippiä semmoiset 25e, enkä voinut melkein uskoa sitä! Oli hyvät viimeiset päivät töissä. ;)

      Henkilökohtaisena avustajana olen ollut töissä ennenkin ja olen tykännyt. Niistä on aina pulaa kyllä, mutta täällä meidän seudulla on todella harvinaista, että niitä oisi kokoaikaisena. Suurin osa on noin 30t/kk -töitä ja sellaiseen en lähde, saati sitten keräämään useita ja sitä kautta tunteja enemmän. Stressaa jo ajatuskin! Sitten kun harvoin tulee niitä kokoaikaisia töitä näissä niin niihin on niin suuri tunku, että ne menee aika automaattisesti ihmisille, joilla on se terveydenhoitoalan koulutus. Parissa haastattelussa olen kyllä ollut näihin töihin liittyen.
      Kiitokset tsempeistä! Asioilla on aina tapana järjestyä ja niin varmasti tälläkin kertaa. :)

  • Öö okei, olit poistanu mun kommentin? Tietääkseni ihan asialliseen sävyyn kuitenkin tääl asioin. Heti jos joku ei ole kehumassa tai olemassa sun kans samaa mieltä niin kommentit vaan hylkyyn? Voi sitä argumentoida asiallisesti takaisinkin.

    • Vai olikohan tämä nyt mun moka? Kun itselle tämä täällä näkyy mutta hetken päästä katoaa :O Anteeksi, en tajunnut että tässä on joku julkaisuesto :D

      • Joo täällä on kommenttien hyväksyntä käytössä, rauhtoittuu nyt vaan. :D En itse sellaista oisi välttämättä laittanut päälle mutta se tuli mukana kun tänne alustalle aloin kirjoitella, niin mennään sillä.

  • (haa vihdoin paluu blogistaniaan kommentoinnin muodossa!)

    Kuten jo silloin juteltiinkin niin ymmärrän tuon ratkaisun ihan täysin. Samoilla linjoilla olen juurikin noissa asioissa, että hittoako sinne työpaikalle vääntäytyä joka ikinen aamu naama norsunveellä ja jossain on vika jos joka aamu sängystä nouseminen vituttaa vain siksi että pitää mennä töihin. Vielä jos työ aiheuttaa fyysisiä ongelmia. Itsekin kamppailin kuntosalityöni kanssa, se nyt ei sinänsä ihan hirmu fyysistä ollut liikkeiden näyttöineen ja päivän seisoskeluineen, mutta pitkät päivät niissä hommissa ja ihan jatkuvasti naama näkkärillä asiakkaiden silmien alla ja täydellisen vastaanottavaisena ja tarkkaavaisena… se kävi raskaaksi. Vaikka aika avoin ja ulospäinsuuntautunut olenkin, pitemmän päälle tuollainen kävi ihan hirmu raskaaksi enkä olisi halunnut välillä astua toimistosta salin puolelle ihmisten sekaan ollenkaan. Joten päätöksiä piti tehdä, pidin työstä kovin mutta jokin siinä alkoi haittamaan sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia.

    Ja koska uskon että kaikella on aina tarkoituksensa, uskon nytkin että jotain tosi siistiä on nurkan takana odottamassa ja tällä episodilla oli siihen liittyen jokin erityinen merkitys :)

    • Ooooo teikä is back! :)

      Joo sanoppa muuta, juuri näin se menee. Mua alkoi v*tuttaa jo edellisenä päivänä se, että seuraavana päivänä pitää taas mennä töihin. Ainoa kun ei v*tuttanut oli silloin kun oli pari vapaata putkeen. Paitsi siinä toisena vapaapäivänä, koska sittenhän sitä piti taas mennä seuraavana päivänä töihin.
      Voin myös kuvitella, että jatkuva positiivisuus ja asiakaspalveluhenkisyyden ylläpitäminen syö myös voimia. Eipä kaiken tarvitse olla aina fyysisiä juttuja, mitkä kuormittaa. Mulla tuntuu ainakin kuormittavan kaikista eniten henkiset jutut, jos nyt ei näitä selkeitä fyysisiä vaivoja lasketa mukaan.

      Ja nimenomaan, jotain siistiä saletisti oottaa tulevaisuudessa! Asiat menee aina juuri niin kuin niiden pitääkin mennä. :)

Kommentointi on suljettu.