Kuivattu lutikka

Valkosipuliperjantai! Ja koska tässä on vatsa tällä hetkellä äärimmilleen täynnä, aloitetaan sillä. Nimittäin uusi selkeä suosikki on löytynyt (edellisten selkeiden suosikeiden rinnalle :D), enkä ihan kyllä ymmärrä miten tämä on jäänyt kauppaan näin pitkäksi aikaa.. No ei jää enää! Huomenna heti pitää ostaa lisää! Lautaselle pääsi tällainen setti:

Siis bataattiranskalaisia! Kaikkihan näitä on jo tehnyt, mutta meillä ei olla. Tämä vahinko tullaan ottamaan aika monta kertaa takaisin tulevaisuudessa. Ihan tajuttoman hyvää. Valkosipulimaustettuna tietysti. Kaverina tuossa on eilistä ruokaa. Kasvissoppaa. Tai siis eilen se oli soppaa, tänään muussia. Kätevää! :D

Eilen. Porkkanasosekeittoa, seassa herkkusienien ja sipulien palasia.

Salaattikin oli tänään jotain eri lajiketta taas. Ei ollut jäävuorisalaattia viimeksi kaupassa niin ostin jotain muuta. En edes muista mitä oli, mutta mainostettiin paketissa tekstillä ’makea ja rapsakka’. Kyllä, kiitos! Ja hyvää tuo onkin. Makeaa ja rapsakkaa. Aatella. Ja kun ruoka-aiheessa vielä ollaan, niin jotain muutakin rapsakkaa meinasi tänään päätyä suuhun..

..kuivattu lutikka siellä kuivattujen mulberryjen seassa! Siis hyi oksennus. Heitin koko kyseisen satsin roskiin, ja siitä oli onnellisesti syötykin jo puolet. En tiedä voinko syödä noita enää ikinä ollenkaan. Mää en kestä tällaisia. Hyihyihyi! Ilmankos nämä on olleet tarjouksessa Tescossa. :D

Palaillaan eiliseen jonkin verran. En tosiaan postaillut enkä edes treenannut. Eilen oli ihan ihmeellinen olo koko päivän. Uupunut ja kaulaa kiristi. Pitkään mietin, että mitähän sitä tekisi vai tekisikö mitään. Tuntikaupalla vaan istuin, kun en juuri jaksanut muuta. Sitten vihdoin päätin, että tyhmä siinä on mitään treenejä tehdä, kuunnellaanpa kehoa (ja mieltä) ja pidetään rentoilupäivä! Suunnittelin lukevani kirjaa, kuuntelevani musiikkia, opettelevani pari biisiä.. Ei muuta kuin suihkuun ja sieltä kokkailemaan. Vaan siinä sitten kesken kokkailun iskikin migreeni. Ei ole ennen keittiössä alkanutkaan. Tällä kertaa näköhäiriö kesti vähän oudon pitkään, kun sain odotella sellaisen tunnin verran, että näin taas. Eikä tullut euforiaa, vaan sellainen sitäkin jumalattomampi väsymys. Ruoanlaitto oli jäänyt kesken ja kaikki oli mennyt jo kylmäksi, kun pääsin jatkamaan. Sinne meni ne rentoilusuunnitelmat. :/ Eikä taaskaan aavistustakaan mikä aiheutti. Ilmanpaine voisi olla selkeä, kun se oli aivan huikeasti laskussa, mutta en sitten tiedä miksi se ei aina reagoi ja toisinaan taas reagoi. Joku toinen tekijä siinä on, mitä en vain keksi. Ja joka päivä keksin yhden potentiaalisen triggerin sille lisää enkä yhtään onnistu saamaan pois, joten alkaa tässä olla aika hukassa tuon mietinnän kanssa. Helpotankin nyt tästä eteenpäin mietintöjä sillä, että käyttöön tulee migreeniystävällinen ruokavalio, taas, mutta pidemmäksi aikaa. Sillähän sen sitten tiedän, onko ravinnolla osuutta. Jos migreeneitä tulee silti, se ei johtunut siitä mitä söin/join. Jos niitä ei tule, olen jättänyt jotain oikeaa pois. Vähän vaan vähiin käy tässä ne, mitä voi syödä. Menee vaikeaksi onnistua syödä tarpeeksi, jotta painolla olisi mitään mahdollisuuksia koittaa nousta, varsinkaan, kun vatsa ei muutenkaan tunnu imeyttävän paljon mitään. Ja nousta se paino tosiaan saisi.

Aamupalana on viime päivinä ollut seuraavanlainen setti:

Puolikas rahka kaikkine lisukkeineen, riisikakut mantelilevitteellä ja iso päärynä. No, nyt tässäkin setissä on pari ongelmaa; mantelitahna ei ole migreeniystävällinen ja toistaiseksi ilmeisesti juurikin tuo tahna (nyt kun sitä menee melkein puoli purkkia tähän suuhun päivässä noiden kakkusten päällä :D) on alkanut kutittaa kainaloitani, mitä ei olekaan hetkeen tapahtunut. Ratkaisematta on myös vielä se, johtuuko tämä kurkkuni kuristus lihasjumista jossain vai onko se turvoksissa yliherkkyysreaktion takia. En vielä tiedä. Food Detective -testihän silloin muinoin osoitti mulle mantelin herkkyydeksi. Questin patukoissahan on kanssa mantelia, eli kyseistä pähkinää on mennyt viime aikoina paljon. No, pois pois sitten kun kerran kutittaa ja ehkä myös turvottaa kurkkua. Katotaan helpottaako. Tää on kyllä p*rseestä, joka kerta kun keksin jotain mitä syödä ja mistä saada niitä tarvittavia kaloreita miellyttävällä tavalla, se pitää ottaa pois. PERKELEEN MIGREENI, nii. :D Toivon kyllä niin kovin löytäväni sen syyn jostain muualta kuin ravinnon parista. Banaanista en uskalla enää edes unelmoida ja kaihoisin mielin heitän taas hyvästit kahville. :'(

Mutta, eiköhän siinä ollut tarpeeksi noista aiheista! Kyllä mä tänään taas treenasinkin! ;) Väsymystä on edelleen, mutta se saattaa osittain johtua tuosta kurkkukuristuksesta (mikä oli muuten samanlainen silloin kun ne ensimmäiset kolme jäätävää migreeniä iski). Laitoin ohjelman mukaisesti treenaten vatsaa ja selkää tänään ja hyvin se sujui. En voi kyllä sanoa, että fiilistaso olisi ollut ihan täysin kohdillaan. Eipä se kuitenkaan menoa juuri haitannut ja hyvän treenin sai tehtyä tunnissa ja kymmenessä minuutissa.

Russian twistillä taas aloitettiin (20kg) ja ne perinteiset 50-40-30-20-10. Ja lepotauoilla voi esimerkiksi laulaa, kuten näkyy. :D Näitä kuvia mulla on aina paljon seassa. :’) Tänään jätin voimapyörärullailun pois, ettei kaulan kiristykset siitä saa lisäpontta ja ryhdy yltymään. Sen sijaan tein tuolla vatsalihaspenkillä ihan perinteisiä sit-upseja ilman painoja, kädet pään sivulla. Ja hitaasti! Tällä tyylillä 3×30 riitti hirmuisiin hapotuksiin. Superiparina niiden kanssa aina välissä hooverit.

Sit-upseja, ja sitten selälle alataljaa kuminauhalla. Housut vaihtui tuossa välissä. Tuli kuuma.
Nyt sattuu jo vatsalihaksiin/kylkiin. Taisi mennä perille! Kyllä tuo russian twist -setti on toisaalta aika helvetillinen, joten syytäkin mennä perille. :D Treenin jälkeen vielä perinteiset crossailut Leonardin – eiku siis Big Bang Theoryn – parissa, eli 40min suhautin menemään varsin hikisissä tunnelmissa. Leonardilla oli saletisti osavaikutus asiaan. :D Ja tuon jälkeen vähän rullauttelin, kuten nyt muutaman kerran tänään olen muutenkin tehnyt. Selkä/yläselkä ja etenkin rinta. Katsotaan jos tämä kaulajumi tästä laukeaisi jostain sieltä. Rinnan puolelta löytyy ihan tajuttoman kipeä kohta kun nojaan rullaan, mutta se sattuu lapaluun seudun tienoilta, eli tosiaan toiselta puolelta. Aiheuttaa lievää hengen salpaantumista ja epämääräistä ähinää. Mutta aina se hetken päästä helpottaa, eli kai se laukeaa aina, mutta menee myöhemmin uudelleen jumiin. Mun selkähän ei koskaan pysy auki, vaan rusahtaa useasta kohtaa ihan joka kerta kun laitan lavat taakse tai suoristan selkärangan. Tätä voi tehdä vaikka minuutin-parin välein. Aina nivelet rusahtaa auki. Voisi nyt tämä yksi iso kuitenkin pysyä auki. Olin huomaavinani helpotusta kaulakiristykseen rullaamisen jälkeen hetken aikaa. Rinta itsessään nitisee ja natisee ja nirskuu sieltä luiden välisistä alueista. Yksi kuivattu lutikka minäkin vissiin, yhtä rouhea. :D
Ja koska olen bloggari, piti tietysti ottaa kuvia tästä rullaamisesta. On se vaan hienon näköistä touhua rullata tuota rintaa auki. :D
Selkää parista kohtaa, molempiin suuntiin, tekee hyvvee.
Nylpyttää näin päin ja sitten nylpyttää näin päin. :DD
Nyt taas kuristaa niin jumalattomasti ja jättimigreenien pelossa tässä pitää mennä nylpylle taas.
Mutta viikonloppu! Täällä onkin tästä päivästä poikkeuksellisen suuri riemu, kun mies jää parin viikon lomalle. Aika kivaa. :) Suunnitelmissa näille viikoille oli tietysti vaikka mitä reissuja ja vaelluksia, mutta ne meni nyt täysin uusiksi. Koska migreeni. Mutta eihän sille mitään voi, vaikka tietysti harmittaa. Yhtä luksusta tällä hetkellä kuitenkin on kyllä sekin, että saa nukkua vaikka kuuteen asti. :D 
Hyvää viikonloppua kaikille! Nukkukaa tekin kuuteen asti!
:’D Perjantai-biaaatch!

15 vastausta artikkeliin ”Kuivattu lutikka”

  • Voi sua :( auttasko jotku avokadot tai öljyt nostamaan kaloreita? Raakasuklaaa xD elämä ilman kahvia …en voi ees kuvitella:( outoo jos johtuu jostai ruuasta ku mitä näit kirjotuksii on lukenu, niin oot syöny aina samalla tavalla…ja enemmänki karsinu vaan koko ajan….:(

    • Joo kyllä mä niitä öljyjä jo lisäilen, mutta pistää vaan närästämään jos liikaa läträä. :/ Ja avocado on pahaa. :DD Mutta tosiaan sillä tavalla voi kuulemma migreenit iskeä, yhtäkkiä vaan joku ruoka-aine voi olla se trigger, vaikka sitä samaa oisi syönyt päivittäin vaikka kymmenen vuotta! Sietämätöntä!

    • Jee joku toinenkaan ei tykkää avocadosta! :D Joo mua närästää kaikki rasvat suuressa määrin. Nämä mantelilevitemäärätkin on olleet vähän liiallisia mun massulle. :’) Ja nyt taannoisten magnesiumövereiden vuoksi tuntuu olevan entistä herkempi..
      Ne hometestit on ihan jäätävän hintaisia mitä meille pitäisi ottaa/saisi. Siis puhutaan sadoista ja taas sadoista ja vähän vielä siihen päälle sadoista punnista. Ei pysty millään! Suljetaan pois noita halvempia ensin.

    • :D Saippualle! Iiihh. Mun mielestä se maistuu vaan rasvaselle hedelmälle ja mä en pääse yli siitä, että hedelmä olisi rasvainen. :’D Ei sen kuulu olla, siispä sitä ei voi syödä!

    • Jos vaan ajattelee että se on kasvis? :D mutta ymmärrän kyllä ton ylitsepääsemättömyyden!

  • :( voiku tei joukkueen sais teleportattuu tänne suomen raikkaseen elokuuhun elpymään! Laitettas sulle tummat lasit ja villapipo ja väkisinmakuupussi ja pötkötettäs pihalla xD juotas juhlamokkaaa jos se ei vaik laukasis :) olis sul saksan maalla mitää oireita?

    • Ooohhh, nyt kuulostaa ihan PARHAUDELTA!! <3 MEIKÄ TELEPORTTAUTUU IHAN NIINKU HETI! :’)
      Ei mulla oo ollu missään muualla tämmöstä, tää on joku skottijuttu. :D Saksassa olin kyllä terveempi kuin ikinä!

    • Saletisti se ilmasto! Ei pääse arse pystys ottaa afaaa ulos tarpeeks! Voin meinaan kuvitella jos ulkon on aina sellane painostava keli nii ei se ainakaa tota asiaa lievennä:( täälläki vaik on satanu..nii on ollu sellane suht freesi ilma…ei sellane hedari ukkos keli! Töissäki ollu raikkaat liuottimet xD

    • Se on yksi vahva veikkaus, tai ehkä eniten ne nopeat muutokset täällä, kun hyppii ylös alas vauhdilla. Ei migreenimieli pysy mukana. :D Toinen voi olla vaikka joku siitepöly mille ei oo koskaan altistunut muissa maissa. Ja sitten ne muut miljoonat vaihtoehdot.. :’) Toivottavasti on joku maakohtainen juttu, kun ei me varmaan koskaan mihinkään jäädä kuitenkaan pitkäksi aikaa :D niin loppuu sitten kun maa vaihtuu, viimeistään!
      Mut vähänkö iloinen asia, että töissäkin on raikkaita liuottimia. :DD Mää täällä haistelen vaan kissan pieruja, ei oo raikasta ollenkaan :DD

    • On, kun ei tartte kantaa tai pakata ;) Eli nämä ulkomaanmuutot on olleet siitä helpoimpia. :D Toiset hoitaa! Kissanpierut ei kyllä sitten taas oo laisinkaan ihania. :’)

Kommentointi on suljettu.