Kirjahyllymme treeni- ja ravintokirjavalikoima

Hyvää tiistaita ihmiset! Täällä vietetään vielä lepopäivää, viidettä perättäistä! Nyt on siis hyvin pitkälti koko päivä aikaa tehdä valitsemiaan asioita, siispä otin VIHDOIN työn alle kirjahyllymme kuntoilu- ja ravintokirjojen jonkinlaisen esittelyn. Mieheni on osallistunut tähän myös esittelemällä kolme juoksuaiheista kirjaa. Otin äsken kuvat kaikista ja lisään haastetta teille kehiin sillä, että kuvat on peilikuvia. :D Osaan toki ne kääntää ja se oli tarkoituksenikin, mutta kun niistä tuli jotenkin niin hassuja. :D Ehkä mun lukijani ovat kuitenkin sen verran fiksuja, että pärjäävät tämän asian kanssa?! :’)

Läheskään kaikkia kirjoja en ole edes selannut läpi, mutta vilkaisen nyt tässä samalla vähän jokaista, jotta osaan sanoa niistä edes pari sanaa. Iso osa kirjoista on tainnut tarttua joistain kaupan tai netin alelaareista mukaan. Postauksesta löytyy linkit, joiden kautta voi tarkemmin tutustua opuksiin. Keitin ylimääräisen kupillisen kahvia ja valtaisa kirjapino on lattialla vieressä, joten voinemme aloittaa!

Ensimmäisenä esittelyssä kaksi ensimmäistäni. Nämä herättävät minussa nostalgisia tuntemuksia. :’) 

Olen aiemminkin puhunut täällä tuosta Tehokiinteytys -kirjasta. En osaa sanoa onko se hyvä vai huono kirja, mutta silloiselle pullukka -minälle se oli sysäys tähän kaikkeen terveelliseen elämään ja kuntoiluun. Ystäväni oli tuon kirjan jostain ostanut ja lukenut, ja hän oli siitä kovin innoissaan. Jotenkin sai suostuteltua minut lukemaan sen kanssa, vaikka mielessäni kirosin, että kaikkea sitä käsketäänkin tekemään. :D No, luinkohan puoleen väliin asti, kun jo tilasin oman kappaleeni. Opin sieltä ensimmäistä kertaa ravinnosta ylipäätään ja paljon kivan oloisia treenivinkkejä siellä oli. Tämä oli siis aikaa, kun en liikkunut ollenkaan. Olikohan myös tämä kirja, josta vasta opin sen MIKSI aamupala on tärkeä. Ja vasta sitten aloin siihen panostaa. Aina oli sanottu, että se on tärkeä ja että päivän tärkein ateria, mutta jos mulle ei kerrota miksi, niin minä mitään noudata. :D Kirjassa on treenit sekä kuntosalilla suoritettavaksi että kotona tehtäväksi. Kyseessä on siis 12 viikon tehokiinteytysohjelma, mikä etenee neljän viikon pätkissä. Paljon ruokavinkkejä ja helppolukuista ja helposti ymmärrettävää juttua kaikesta, mitä tällaiseen elämänmuutokseen tarvitsee. Liikunnan suhteen ihan aloittelijalle suunnattu kirja ja kohderyhmänä normaalipainoiset naiset, jotka tahtovat itseään saada kiinteämmäksi. En itse noudattanut tätä ohjelmaa juurikaan, mutta paljon sieltä otin vinkkejä kotitreeniin. Hankin jumppapallon ja käsipainot ja niillä pärjäsi. Tämän kirjan kyseisillä ohjeilla palasin myös treenien pariin sairastamani keuhkokuumeen ja aivoinfarktiepäilyn jälkeisissä tunnelmissa, kun takana oli usean kuukauden treenitön pätkä. Sai lempeän startin taas treeneihin.

Sininen kädessäni oleva kirja on KuntoPlus -lehden Nerokas painonhallintaohjelma. Tuo kirja näyttääkin löytyvän ihan kokonaisuudessaan tästä linkistä. Sieltä voi käydä lukaisemassa. Kirjassa taitaa olla eniten juttua ravinnosta ja tuolta opinkin todella paljon aiheesta, kun lähtötaso oli aika pitkälti nolla. Noudatin myös kirjan ’vähän makeaa joka päivä’ -vinkkiä, eli namiskaa söin joka päivä – mutta ihan vain vähän. :) Ohjeistavat 25g ja kirjassa on myös vinkkejä siihen, miten tuosta voi tosissaan nauttia ja miten se voi tosissaan riittää. Mulle tämä oli ainakin aivan loistava ja toimiva vinkki alkuun! Ei ollut minkäänlaisia himotuksia, kun päivittäin sai vähän nannaa. Hih. No enää ei tartte sitäkään. :D

Pari seuraavaa hankkimaani kirjaa joskus muinoin:

Kilot kuriin, keho kiinteäksi -kirja, josta ei nyt suomeksi tunnu löytyvän juuri juttua, mutta englanniksi hieman täällä. En ole kirjaa kokonaisuudessaan koskaan lukenut, mutta ottanut kyllä joitain vinkkejä aikoinaan kotitreeniin. Kirja on oikeille naisille suunnattu – eli tässä tapauksessa niille, joilla on kiireinen elämäntapa, jotka taistelevat aikataulujen kanssa ja joilla on ongelmia etenkin peppu-reisi-vatsa -akselilla. Ilmeisen kokonaisvaltainen paketti ruokajuttuineen ja liikkumisohjeineen. Takakansi kertoo, että juttua löytyy myös mm. itsekurista ja kehotyypin mukaisia pukeutumisvinkkejä. :) Ilmeisen monet ovat tästä hyötyneet, joten tuskin on ihan täysin huono opus!

Toisena kirjana jälleen KuntoPlus -kirja Liiku ja nauti. Tähän en löytänyt linkkiä ollenkaan, sellaista jossa olisi kerrottu jotain enemmänkin kuin kirjoittaja ja julkaisuvuosi. En ole tätä selaamista enempää lukenut läpi. Kirja on kuitenkin ilmeisen kattava. On juttua motivaatiosta, voimaharjoittelusta, ravinnosta, varusteista, miten päästä tavoitteisiinsa, kuntosaliharjoittelusta lihasryhmineen ja -ohjeineen, kotikuntoilusta, venyttelystä ja mukana on myös harjoitteluohjelmat riippuen siitä, mikä on tähtäimessä (yleiskunto, voima, kestävyys, laihdutus, sekä ennen ja jälkeen synnytyksen).

Seuraavaksi pari kirjaa, jotka taidan nyt ensimmäistä kertaa avata:

Functional Training -kirja mainostaa kannessaan, että:
– Uusi ja tehokas harjoitusmuoto!
– Parempia tuloksia lyhyemmässä ajassa!
– Aktivoi ryhtilihakset, tehosta energiankulutusta!

Functional Training tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että yhdellä liikkeellä kuormitetaan ja harjoitetaan samanaikaisesti useampia eri lihaksia. Keskeisesti liikkeet vaikuttavat lihaskunnon lisäksi myös kestävyyteen, liikkuvuuteen ja kehonhallintaan. Kirjaa tässä kun selailen, niin selkeät kuvalliset ja kirjalliset ohjeet näyttäisi olevan ja näyttäisi hyvin soveltuvan ihan kotitreeneihin, paljon pallolla ja käsipainoilla tehtäviä juttuja ainakin. Ensimmäisen aukeaman kun avasin, niin siellä olikin mun rakastamani leg curl on ball -liike heti näytillä. :)

Toinen kirja on Hoikistu voimaharjoittelulla – tehoa ja tuloksia vartalonmuokkaukseen. Nyt kun tuota selasin, niin olenkin sitä ennenkin vilkuillut. Hyviä ja helppoja vinkkejä treeneihin ja löytyy niin kuntosali- kuin kotitreenivinkitkin. Kirjan pointtina taitaa olla se, että kun painoa pudotetaan, ei pelkkä ruokavaliomuutos aina riitä, jos tarkoituksena on tosiaan saada pysyvä muutos ja oikeasti kiinteä kroppa aikaiseksi. Pitää niitä lihaksiakin treenata!

Ruoka-aiheinen opus, jota on tullut katseltua monen monta kertaa!

Superruokia! Kirja esittelee hedelmät, marjat ja vihannekset ynnä muut moiset (yli 100 esittelyssä), ja kirjasta löytyy myös terveellisiä reseptejä (päälle 180kpl). Lopusta löytyy myös melkein sadan sivun verran tietoa muutamasta sairaudesta ja miten niihin voi vaikuttaa ruokavaliolla. Mitä syödä ja mitä välttää, sekä miksi, esimerkkiruokavalioineen. Ruokavaliopuolta käydään läpi mm. syöpää sairastavalle, stressistä kärsivälle, iho-, nivel- ja vatsavaivaisille jne. Kirja on minusta aivan ihana. Jokainen lajike esitellään lyhyesti, mutta kattavasti. Lajikkeesta kerrotaan pieni pätkä sen historiasta, siitä kerrotaan miksi se on niin terveellinen, mitä kaikkea se sisältää, mitä kannattaa ottaa huomioon ja lisäksi mitä sairauksia potiessa kannattaa kyseistä syödä. Heidi suosittelee!

Ja mitä muuta Heidi varmasti suosittelee, on tietysti nämä kaksi:

Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino ja Hormonidieetti. Näistä olen edelleen tosin lukenut vain tuon Hormonitasapainon, mutta uskallampa suositella silti tuota toistakin. :) Jos yhtään on kiinnostunut siitä, miten kroppa toimii ja miksi, mitä hormoneita meissä hyrrää ja millä tavoin ne toimii, miten mikäkin oire voi kieliä mistäkin ja miten kaiken saa balanssiin. No siitä vaan lukemaan! Todella paljon infoa ja näihin saa palata varmasti monen monta kertaa. Itse olen vähän väliä saanut kaivaa kirjan taas hyllystä ja katsonut milloin hormonipuutos/-liikatuotanto-oirelistoja, milloin esimerkiksi magnesiumista juttua. Fanitan! Tää nainen on aika pitkälti yksi mun sankareista nykyään. :)

Pari alelaarilöytöä seuraavassa:

Patrik Borgin (Pöperöproffa -blogi täällä) kirja Löydä tie keveään oloon. En ole tätä lukenut, mutta olisi kyllä aika mielenkiintoinen, kun perusihmistarinat kiinnostaa. Kirjassa on kuusi erilaista arkista ihmistarinaa aiheeseen liittyen, joista viisi on naista ja yksi mies. Esimerkkitarinoina ovat mm. kiireinen äiti, ahmimisesta ja makeanhimosta kärsivä, sekä hoikempia eläkepäiviä etsivä. Heidän matkaansa seurataan tässä elämäntapamuutoksessa, ja veikkaampa, että aika moni löytää tästä kirjasta jonkun, johon samaistua. Kirja tarjoaa myös tietysti tarvittavaa infoa.

Keventäjän kirjaa en ole koskaan avannut, kun ei ole juuri mulle ollut ajankohtainen, mutta silti sellainen on mukaan kaupasta tarttunut, kun kerran halvalla sai. :D Näistä yleensä bongailee kivoja (terveellisiä) ruokavinkkejä ja yleensäkin sellaista yleisinfoa ravinnosta ja liikunnasta. Tämä kirja näyttäisi keskittyvän luonnollisesti keventämiseen, ihmisen oman oivalluksen kautta ja opastaa viisaaseen kohtuuteen. Pääpointtina on elämäntapa, eikä suinkaan laihdutuskuuri.

Seuraavana pari kirjaa siihen, kun keho on vähän rempallaan. Urheilijalla se monesti vähän on. :)

Urheiluvammat – ehkäise, tunnista ja hoida. Tämä on minusta aivan loistokirja. Löytyy kunnolliset oirekuvaukset, syyt, hoidot ja kuntoutusohjeet ihan treenivinkkeineen. Esittelee myös urheilulajeittain, että mikä osa kehosta on suuremman kuormituksen alla ja siten riskissä kehittää ehkä jonkinsortin vamma, ja miten sen voi parhaiten ennaltaehkäistä. Hieno kirja, visuaalisestikin erittäin mielenkiintoinen opus.

Kuntoilijan itsehoito-opas keskittyy rasitusvammoihin ja siihen, miten niitä hoitaa itse ja milloin on käännyttävä lääkärin puoleen. Visuaalisesti jotenkin todella karsea, vaikka kannet ovatkin laadukkaan oloiset, mutta kirjan tarjoama info on varmasti kaikille asioiden kanssa painivien kesken tervetullutta.

Ravintopuolta:
Kuntoilijan pieni ravinto-opas! Oisikohan tässä nyt sitten yksissä kansissa napakassa muodossa kaikki tarvittava ja mahdollinen sekä tärkeä, ravintoon liittyvä asia. Juttua makroista ja mihin niistä on mikäkin tarkoitettu, vitamiineista, suolasta ja nesteestä, omasta energiansaannista ja sen arvioimisesta, mitä kuntoilijan tulisi kaupasta ostaa, ravintolisistä, esimerkkiaterioista jne. En ole koko kirjaa lukenut, mutta katsonut tiettyjä kappaleita, kun olen etsinyt tiettyä tietoa. Sellainen perusteos.
Sitten jokaisen kuntoilijan melkein-raamattu:
Voimaharjoittelu & kehonmuokkaus -kirja, mikä jo aika monella onkin jo. :) Tämä on ihan loistava kirja ja suosittelen kyllä. Tämä mulla oli mukana silloin kun Skotlantiin muutettiin, kun netistä ei ollut tietoa ja jostain piti katsoa vinkkejä lomamökkitreeneihin. Mm. tässä postauksessa on muutama kuva kirjan sisäsivuilta. Kirjassa on tosiaan lihasryhmittäin treenivinkit, selkeiden kuvien ja ohjeiden kera. Sen lisäksi kattavaa yleistietoa koko touhun perusteista, mikä on itselleni ollut ainakin ihan hirveän mielenkiintoista. Ahmittua on tullut tämä kirja ja moneen kertaan avattu uudelleen. :) 
Kattavasti ravinnosta ja liikunnasta:
Aivan huikean kattava, paksu kirja (semmoset viisisataa sivua) nimeltään Liikuntaravitsemus. Tekisi mieli lukea nyt heti, kun selailin, ihan huikean mielenkiintoinen ja näyttääkin hyvälle. Tekstin lomassa mielenkiintoisia laatikoita otsikoiden Kiistellyn kohteena, Tiesitkö tämän? ja Teoriasta käytäntöön alla. Äh, saaks mä nyt jäädä lukemaan tätä? Ei kai haittaa, jos postaus jää kesken? Okei, okei.. En mä vielä lue! Melkein voisin suositella ihan pelkästään tämän pikaisen selailun perusteella jokaiselle liikuvalle ja ravinnosta kiinnostuneelle!
Kuntoilijan käsikirja tarjoaa taas yksissä kansissa oppaan tulokselliseen kuntoliikuntaan. En ole lukenut tätäkään. Kovin mainostavat, että kaikki oleellinen tieto löytyy, joten eiköhän se ole kattava. Takakansi kertoo, että mm. lihasmassan ja voiman hankinnasta juttua, hapenottokyvyn kehittämisestä tietoa ja esimerkiksi niska-hartiaseudun ja selän kuntouttavasta harjoittelustakin löytyy asiaa. Pitäisiköhän oikein vilkasta. :D
Sitten taas pari kirjaa, jotka eivät ole niin monesti läpi katsottuja:
Hyvän olon dieetti -kirjan olen napannut alelaarista mukaani. Ruokavinkkejä siellä on paljon ja myös kasvissyöjille, joten siksi tämän olenkin hankkinut. Ilmeisesti tämä kyseinen dieetti on jokin proteiinipitoinen, joka todella toimii! :’) Hei nythän mä muistan mihin olen myös tätä käyttänyt! Siellä on mielenkiintoisia laskukaavoja mm. oman lepo- ja muun päivittäisen kalorinkulutuksen laskemiseksi. Tämmösiä on aina hauska laskea, vaikka matikkaa vihaisi muuten kuinka paljon tahansa. :) Tässä kyseisessä dieetissä ilmeisesti valitaan omaa tarvettaan vastaava taso, eli jokaiselle ehkä voi löytyä sopiva. Joo, olen vähän huono hehkuttamaan minkäänlaisen dieetin puolesta. :D
Toinen kuvan kirja on Uudista olemuksesi – kevyesti liikkeelle, josta löytyy linkin takaa varsin suppea esittely. Tämäkin kirja näyttää olevan herran nimeltä Riku Aalto tuotoksia, kuten moni muukin yllä olevista kirjoista. Tämän kirjan opeilla tavoitellaan omaa ihannevartaloa, eli painotus kiinteän ja lihaksikkaan kropan saamiseksi. Mukana menossa mm. rasvanpoltto ja kuntosaliharjoittelu. Jäin hetkeksi oikein lukemaan, kun sisällysluettelosta heti bongasin, että kirja opastaa oman kehotyypin mukaiseen treenaamiseen ja kertoo, mitä tulee painottaa silloin ja mitä kirjasta kannattaa erityisen tarkasti lukea. Taidampa lukaista oman osioni tämän postauksen jälkeen. :)
Sitten varmaan se yksi kuuluisimpia kirjoja tällä saralla:
Suositellaan etenkin ammattilaisille. Kansainvälinen myyntimenestys! Kyseessä on siis Lihaskuntoharjoittelun anatomia -kirja. SE. ON. HIENO. Otin nyt lennossa yhden kuvan sattumanvaraiselta aukeamalta, jotta näette sisäsivutkin:
KUVA POISTETTU, KUN TAJUSIN SEN RIKKOVAN TEKIJÄNOIKEUKSIA.
En edes tiedä mitä tästä voisi enempää kertoa. Ihan huikea, hieno, informatiivinen. Kertoo liikkeiden ja liikekuvien kautta upeasti, miten mikäkin liike tulee tehdä, mihin lihakseen se vaikuttaa, mitkä lihakset auttavat suorituksessa, mihin pitää kiinnittää huomiota ja varoittaa, jos jokin riski liittyy kyseiseen liikkeeseen. Sanoinko jo, että on hieno?!
Sitten juoksukirjoja!
Matkalla maratonille -kirja näyttäisi jälleen olevan suhteellisen kattava opus. Löytyy mm. juoksuohjelmat eri matkoille, juoksijan kuntosaliharjoittelu, terveydestä ja ravinnosta, lihashuollosta ja rasitusvammojen ehkäisystä, sekä myös juoksukenkien ja -varusteiden valinnasta juttua. Otsikon alla lukee Kaikki juoksusta, joten kai siinä on sitten kaikki juoksusta. :D
Juoksemisen taito -kirja on suunnattu ihan peruslenkkeilijästä lähtien aina aktiivi- ja kilpajuoksijoillekin. Kirja keskittyy juoksutaidon monenlaiseen harjoittamiseen, sekä harjoittelun rytmitykseen. Miten kovaa ja miten usein? Mainostavat takakannessa, että kädessäni olisi oikein uusi suomalainen juoksuraamattu. No jössestä sitten nii!
Sitten miehen kirjoittamat esittelyt seuraavista kolmesta kirjasta:
Tämä kirja jakaa mielipiteitä. Kirjassa sentään esitellään kovia teorioita siitä miten ihminen on maailmankaikkeuden paras maratoonari, sekä miten juoksukengät pääsääntöisesti tuhoavat meidän jalkamme. Pienen askeleen kun ottaa taaksepäin, eikä ärsyynny jenkkimäisestä tarinankerronnasta, niin paljon saa kirjasta irti. Mielenkiintoista pohdintaa ja tietenkin jännittävä tarina siitä, miten huippujuoksijat menevät haastamaan eristyksissä asuvan juoksevan intiaaniheimon juoksukilpailuun. Voittaako kova nykyaikainen treenaaminen juoksukilpailun, jossa on vastassa heimo, jonka elämä on juoksemista?
Ultramatkojen juoksija sekä vegaani. Scott esiintyi aktiivisessa roolissa Syntynyt juoksemaan -kirjassa. Lukemattomia kovia suorituksia ultramatkoilla, eli joissa mennään yli maratonin, juostaan siis satoja kilometrejä tai kymmeniä tunteja putkeen, kuten 24h. Kirja kertoo Scottin tarinan. Itse olen jonkinlainen Scott -fani, joten en tiedä kuinka puolueettomasti pystyn kirjasta puhumaan. Pidin siitä kovin ja siinä on paljon hyviä kertomuksia juoksemisesta, henkisestä puolesta myös sekä tietenkin mielenkiintoisia reseptejä. Ravintopuolen osalta ehdotonta lukemista vegaaneille.
Lopuksi nostetaan esiin sitten se isoarsenaali. Tämä professori Noakesin kirja onkin se perusjärkäle. Juoksun iso pikkujättiläinen. Myönnän heti alkuun, että olen vain selannut kirjan läpi ja syventynyt mielenkiintoisiin aihealueisiin. Kirja on nimittäin hyvin kattava. (HEIDI TÄÄLLÄ HUUTELEE, ETTÄ ON MUUTEN IHAN JÄRJETÖN TIILISKIVI). Löytyy yksityiskohtaiset kuvaukset lihasten rakenteesta ja siitä miten lihakset käyttävät energiaa. Itse poimin täältä aluksi mielenkiintoiset aiheet; nesteytys, tuulen vaikutus, vo2max sekä juoksijan venyttelyä. Mielenkiintoinen fakta oli oppia, että ylinesteytys on paljon vaarallisempaa kuin vajaanesteytys. Nestehukkaan ei porukkaa kuole, mutta ylinesteytykseen kyllä. Ottamatta nyt sen enempää kantaa professori Noakesin tämän hetkiseen suureen intohimoon, eli vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, niin kyllä hän on laajalti arvostettu. Lore of Running -kirjaan ei voi olla törmäämättä, jos etsii hyviä juoksukirjoja. Hyvin, hyvin tiedekirjamainen, eli ei kevyttä luettavaa.
Siinäpä ne, mutta loppuun vielä lyhyesti muutama aihetta hipoen:
Ihmisen fysiologia ja anatomia -kirja. Onpas muuten ihan kivan hintainen kirja, HERRAMUNJEE. No perusteellinen opas onkin. Sisältää perustiedot ihmiselimistön rakenteen ja toiminnan ymmärtämiseksi.
Hyvä paha lisäaine. Ruoan ja kosmetiikan lisäaineet esittelyssä, vaaroineen ja haittavaikutuksineen. Tai sitten kerrotaan, että turvallista on. Täältä on opittu monet E-koodit. :)
Ja sit tietty Arskan Total Recall -elämäntarina kanssa! En ole vielä lukenut, mies jo ahmaisi ja tykkäsi. Arska on hyvä jätkä. :) Paljon fiksuja ajatuksia ja ihmisenä ehkä aivan erilainen kuin moni kuvittelee.
Huhuh. Toivottavasti tästä joku edes hyötyi. Meni meinaan ihan hetki ja siis ihan konkreettisesti hiki tuli. :D Olkaa siis hyvät, te jotka tällaista olitte jo kuukausia sitten toivoneet. :’) Nyt mun on ihan järjetön nälkä ja menen syömään. Kiitos ja näkemiin! :)

14 vastausta artikkeliin ”Kirjahyllymme treeni- ja ravintokirjavalikoima”

  • Ihan mahtava postaus! Teki välittömästi mieli lähteä koluamaan kirjakaupan hyllyjä, jos vaikka jotain tarttuisi mukaan <3 Tuo Lihaskuntoharjoittelun anatomia multa jo löytyykin. Tiesitkös, että siitä on tehty myös naisille oma versio? (Belle Ligne – ryhtiä, kiinteyttä ja voimaa, http://www.vk-kustannus.com/kaikki-tuotteet/belle-ligne/). Ihan mahtavat kuvat, muttei ihan yhtä kattava kuin tuo sinikantinen ;)

    • Huh, eli täysin hukkaan ei mennyt kaikki se vaiva! Mä pelkäsin, ettei kukaan saa tästä mitään irti ja turhaa työtä tein.. :D Otti voimille! Tässähän saa melkein mennä uudelleen suihkuun, kun niin hiki tuli. :D
      Uijui, lisää hankittavia kirjoja hyllyyn! :’) Kiitos vinkistä!

  • Oletko jossain töissä/opiskeletko? Mikä oot ammatiltas ja miks asutte siellä? :D

    • En ole juuri tällä hetkellä töissä. Asutaan täällä koska just nyt tahdotaan asua täällä. :D Ammattia en oo ehtinyt itselleni opiskella. Vielä. :) Palaillaan asiaan kun joskus jäädään varmuudella jonnekin pidemmäksi aikaa.. ;)

  • Teki kyllä mieli lähteä metsästämään omaan kirjastoon täytettä :D!

    Arskan kirja on aivan mahtava! Sen lapsuus ja armeija ajan tarinat on mahtavia ja löytyy ”pientä” kohellustakin :D!

    • Hehee, varo vaan, kohta sulla on yhtä monta lukematonta. :D

      Mä olen vaan pätkiä toistaiseksi tuosta Arskan kirjasta lukassut (jostain blogista muistaakseni), ja tykkäsin kyllä ihan hirveesti. Niin kovin, että piti äiti käskeä ostamaan kirja ja lähettämään tänne. :D

  • Hihi, mulla on toi urheiluvammakirja pyöriny jo jonkun aikaa pöydällä oottamassa lukuvuoroaan, joka sattumalta just tänään aamulla tuli! Vaikkakaan en vielä pitkälle ehtiny, huomenna sitten :) Vaikuttaa ihan hirmusen mielenkiintoselta! Kirjat on kyllä niin kivoja.

    • Jee samis! :D Se on kyllä laadukkaasti tehty, miellyttävä lukea. Kirjat niin on kivoja! Hyllyssä meillä on lukemattomia lukemattomia kirjoja. :D

  • No ohan sulla opuksia! Mulla ei ole kuin Tehokiinteytys ja saman porukan tekemä Sinä onnistut. Hankin ne kanssa silloin kun ekan kerran innostuin treenailemaan (joka edelleen oli miten sattuu ja millä sattuu painoilla). Ihan peruspäteviä juttuja molemmissa, erään sortin ”koulukirjoja” itselleni. Mutta sieltä se siemen kehoiluun lähti hiljalleen itämään. :D

    • Ihan järjetön määrä! En mä tajunnut, että niitä on noin monta, ennen kuin ne hyllystä repäsin lattialle pinoon. Sitten tajusin, että tästä tulee ihan hirveä homma. :D Mulla oli kanssa tuon Sinä onnistut -sarjan se toinenkin, oliko se nyt Painonpudotus. Lukaisin läpi silloin ja annoin eteenpäin, kun ei itelle ollut tarvetta painoa pudotella. Kivoja kirjoja ne on. Mahtavaa kuulla, että jollekin toisellekin on samat opukset sysäneet tämän homman pariin! :’)

  • Huhhuh kun oot jaksanu tehdä kovan työn tän postauksen kanssa ja kiitos siitä!! :) mä oon lukassu vaan ton hormoonitasapaino kirjan ja tykkäsin sekä suosittelen myös sitä luettavaksi! :) nuo juoksukirjat vaikuttavat mielenkiintosilta tälläselle juoksua rakastavalle :D en oo tarkemmin perehtyny siihen kirjallisuuteen vaikka sieltä ammentaisi varmasti hyvää tietoa omaan juoksemiseen. :)

    • Oleppa hyvä ja kova työ siinä kyllä olikin, kun kerran hiki ja nälkäkin tuli. :D Ja jee, toinen Kaisa Jaakkola -fanittaja! ;) Mä luulen, että mies meillä ainaskin suosittelee juoksukirjoja luettavaksi! Mä en niistä niin tiedä, mutta mies on meillä vähän väliä juoksukirja kädessä. :) Ja siis lukeminenhan kannattaa aina! ;)

Kommentointi on suljettu.