Käsiin koskee vieläkin

..vaikka treenistä on aikaa useampi tunti! Oli ihan perkuleenmoinen käsitreeni tänään. Ennen sitä eilisestä vielä, sillä pihalle tosiaan mentiin miehen kanssa vielä joskus kahdeksan nurkilla. Hölköttelyfiilistä taisi olla ilmassa enemmän kuin kävelyfiilistä ja noita kahta vuoroteltiin. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä väkisin hissuksiin (kun se on mulle yleensäkin haastavaa), vaan sain mennä sitä vauhtia mikä luonnostaan tuli. Puhuin hölköttelystä, mutta mies kyllä jossain kohtaa totesi, että tää on kyllä sitten jo ihan kunnon juoksua.. Aijaa. :D Nopea vauhti tulee tosiaan multa luonnostaan ja vaivatta ja hitaampi tahti väsyttää koivet samantien!

Ja välillä pysähdyttiinkin.

Mittaa iltalenkille tuli 6.42km ja tasan tunti siihen kulutettiin. Keskinopeudeksi tuli tällä kertaa suht nopea 9:20min/km, kun kuitenkin välillä käveltiin rauhaksiin ja pysähdyksissäkin oltiin. Mutta juoksupätkät mentiinkin sitten kovaa. Kovaa on kiva juosta. Yöunet jäi taas vähän vajaammiksi kuin oisi tahtonut tämän lenkin vuoksi (n. 6h), mutta mitäpä pienistä, koska tänään on perjantai ja lauantaina saa nukkua! Mikäli kissa antaa luvan.

:D

Tänään aamulla olinkin jo olohuoneessa riivatulla sohvalla ihan koko aamun, enkä enää mennyt takaisin makkariin. :) Eikä mitään tapahtunut, aatelkaa. :D Paitsi kissa tapahtui, as you see.. Olen nyt ottanut myös ruokavalioon pari pikkujuttua takaisin (parapähkinät & vadelmahillo) ja vielä ollaan migreenittä. Huomenna ajattelin juoda kuulkaas aamulla KAHVIA ison kupin. Huomenna tuleekin viikko siitä kun olen viimeksi ottanut minihörpyn kahvia. Käsittämätöntä, että mun kehoni on ollut ihan kofeiinitta viikon, ensimmäistä kertaa ikinä sen jälkeen, kun on moisia alkanut juoda! Sinänsä varmaan ihan tavoiteltava tila, mutta en mä tahdo, mä tahdon kahvia. :D Että katsotaan mitä huomenna sitten tapahtuu kun kuppi on tyhjä.. Sen pohjilta joko harkitaan tai ei harkita banaaneita muutaman päivän päästä.

Mutta siihen päivän treeniin! Voi hyvä elämä oli kova meno! Painoa lissää vaan, neljään liikkeeseen. Siis sitä hapotuksen määrää, voi pojat. Arskalla aloitin, 16kg ja 4 sarjaa kaksykkösiä. Mutta seuraavassa liikkeessä yllätin itseni ihan totaalisesti. Sivuviparit, yksi käsi kerrallaan, käsi 90° kulmassa, eli rystyset eteenpäin.

Nuo viparit kun on sellainen liike, että puhutaan, miten siinä pitää tehdä pienillä painoilla ja kun tiedän, että moni ihan fitness -lavoilla pärjännyt olkapäämonsterikin (:D) tekee ihan viidellä kilolla tmv. Mulle on ongelma tehdä pienillä, kun niitä yksinkertaisesti tulee liian monta toistoa. :D Vaikka kuinka teen puhtaasti, ylhäällä supistaen, tuntuma satavarmasti olkapäässä.. Pitkään tein kuudella kilolla, mutta kun toistot oli jo reilusti päälle 20, oli pakko nostaa. Vieläkin pidempään tein 6,8 kilolla, viime treenissä sillä tuli jo 3×20. Tänään veivasin ensimmäisessä sarjassa kaksikymmentäkuusi. Olin ihan hoomoilasena! Ja tosiaan, olkapäissä TUNTUI. Ei muuta kun suurempaa painoa, vaikka en uskonutkaan sillä kahdeksalla kilolla saavani kuin pari. Mutta mitä vielä! Puhtaasti nousi kuusitoista x 2. Ihan turhaan olen hissutellut pienien painojen kanssa! En hissuttele enää. :) Ja kyllä oli muuten olat tulessa. :’) NAM. Olkapäille tuli myös vipareita suorin käsin sivulle + eteen = yksi toisto, 5kg 3×10.

Hauiksille tuli Arskan lisäksi hammereita ja kääntöjä seisten käsipainoilla, ja ojentajille ne ranskalaiset. Koska aikaa oli kulunut painojen säätämisten sekä toistoyllätysten kanssa vähän enemmän kuin normaalisti, otin loppuun käsipainoilla tehtävän ranskalaisen hieman erilaisena kuin ennen. Hieman normaalia pienempi paino ja ilman taukoja. Käsi lepäsi sen aikaa kun toinen teki töitä, eli puntti vaihtoi vaan kättä kunnes molemmat oli tehneet sen kolme kertaa. Aika tajuton kipuhapotus!

Vaaleenpunaset villasukat. :D Tuolla lookilla avasin oven kesken treenin, kun tuli postipakettia. :’D

Treeniin meni 1:18 aikaa, vaikka lopussa tehtiinkin ilman taukoja. Ja niin oli kyllä kädet aivan velliä. Ja on edelleen, mahtavaa! Palkkariksi naturellia protskukasta jogurttia, smoothieta, kaneli+kardemumma+piparkakkumauste ja kuivattuja mulberryja. Nams! Nämä mulberryt on meillä ihan vakkarikamaa monta kertaa päivässä nykyään.

Mutta ei siinä vielä kaikki! The Big Bang Theory pyörimään ja crossarille. Otin kyllä sitä ennen villasukat (joita oli kahdet + yhdet normisukat :D) pois ja vaihdoin vihreät pöksyhirvityksetkin vähän kevyempiin.. :D Ja näin taas meni 40 minuuttia ja valtaisa hiki sieltä pukkasi. Kyllä mä tykkään nyt tästä kun on tällainen flow niiden migreenien jälkeen! Ja huomenna saa erittäin hyvillä mielin viettää lepopäivää kaiken tämän hikistelyn jälkeen.

Ruokaa piti siitä aika pian alkaa tehdä ja teinkin ensimmäisen osion valmiiksi jo ennen suihkua, että pääsi uuniin kypsymään siksi aikaa. Nimittäin meillä on tänään ruoaksi PERUNAA. Jiihaa! Lähinnä helppojen hiilareiden vuoksi näinä liikunnallisina päivinä kun on muuten joutunut karsimaan vähän sitä ja tätä migreenin vuoksi. :/ Ostin uusia pottuja, pesasin, lohkosin, öljysin ja maustoin. Ja koska on perjantai, on valkosipulipäivä! Eli kieräytin vielä valkosipulissakin.. <3 Uuniin, ja kun olivat kypsiä, uuniin pääsi paahtumaan parsakaalit. Lautasella kaikki näytti tältä:

MOUTHGASM

Ihan tajuttoman hyvää EN KESTÄ. Tilliä vielä silputin perunoille, voi pyhä valkosipuliperjantai!! Ja lautanenhan on muuten mallia jätti, eli siinä oli syömistä. Mutta saatoinpa tuon jälkeen silti mennä vielä haarukan kanssa tökkimään perunoita vielä jokusen lisää suuhun.. Voimunjee miten maistuikin.

Nyt ois tietty nälkä taas, eli siirryn tästä syömään. Oikein parhaudellista viikonloppua ihan jokaiselle!

Ja siis huomenna saan aamukahvia en kestä!!

6 vastausta artikkeliin ”Käsiin koskee vieläkin”

  • mäkin joskus tuskastuin viparien toistomääriin, kun ne meni viidessätoista-kahdessakymmenessä, ja nostin sitten reippaasti ja ajattelin että no vähintään kaseja vaan. no isommilla painoilla tulee sit väkisinkin vähän heijattua vauhtia, ja jotenkin sain sitten vain olkapääni reväytettyä ja siihen jäi sitten toviksi penkit ja soudut ja ööö… kaikki reeni mikä sisälsi jotain tekemistä käsillä :( eli palasin sitten suosiolla viistoistasiin toistoihin, mutta nousee ne painot tasaiseen tahtiin niilläkin :) ja olkapäät ainaki vähä näyttää joltain :D

    • Huhhei! Noissa vipareissa kyllä helposti heijaa jos on jytypainoa. Olinkin yllättynyt, ettei tää kahdeksan ollu vielä jyty vaan nätisti nousi. Muuten tykkään kyllä pitää toistot justiinsa siellä jossain viidentoista tienoilla olkatreenissä, tulloo isompi hapotus. :P Ja peilihän sen ainakin kertoo, että meneekö perille! ;)

  • Oot kyllä tosi hyvin parantunut sairastamisen jälkeen, mieletöntä! Ihan hurjasti saa treeni-inspistä kun sun treeni-intoa lukee, voi että noita toistojen (ja painojen kilo-) määrää! En tiiä oonko ihan tollasta polttoa saanut aikaan treenin aikana kuin sulla varmasti on. Jotain tavoiteltavaa siis. :)
    Nautihan huomisen kahvionnesta! ;)

    • Voi kyllä vain! Sitä on aivan täydellä energialla ladattu ja koko kamala migreeni tuntuu ihan hirveän kaukaiselta ajatukselta! :’) Mahtavaa, että inspistä saat täältä, ei muuta kuin täysiä treenejä sinne! ;)
      Ja kiitos, kahvi on tosissaan maistunut! :)

Kommentointi on suljettu.