Kalsarihuumaa ja kehitystä

Kyllä. Kalsarihuumaa! Aloitetaan ensin kuvalla, jonka otin eilen. On meinaan takamus kasvanut. Ei ole enää ongelmaa, että jäisi farkuissa tyhjää tilaa pyllyn kohdalle! Pikkuhiljaa se sieltä nousee enemmän ja enemmän. Suunta on oikein hyvä ja hyväksi havaitulla kaavalla jatketaan, mihin liittyy kunnollinen jalkojen huolto (foam roller), kunnon lämmittely ennen treeniä, kunnon treeni, sekä kunnon ravinto ja ravintomäärät.

Ja kun ollaan jo aiheessa nimeltä pylly, kerrotaan vähän kalsarihuumastakin. Hyvin todennäköisesti ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun esittelen täällä yhtään mitään alusvaatteitani :D, mutta nyt on pakko! Onhan kyseessä myös aika sporttiset pöksyt! Nääs kun eilen tuli paketti Suomesta, miehen vanhemmilta, ja siellä oli aivan kaikkea mahtavaa. Olo oli kuin pikkutyttönä jouluna, kun kerta toisensa jälkeen sieltä löytyi kaikkea jännää, ihan kaikille kolmelle meille. Kaikista suurimman ilonpurkauksen itselläni aiheutti alla näkyvät pöksyt:

NIIN HIENOT! Rypistin ne, kun survoin niitä ihailun jälkeen
takaisin muovituubiinsa.

Näissä on kaikki kohdillaan, ne on justiinsa sellaiset mistä tykkään ihan kaikista maailman eniten. Väri, malli, materiaali.. Sporttiset! Olen ihan kalsarihuumassa! Ei ole kauaa aikaa, kun luin Natan blogista postauksen Björn Borgin muotinäytöksestä. Tuolla näkyy mun kalsongit olleen näytillä kanssa. :D Että kiitos vaan anopille näistä (ja kaikista muistakin paketin parhausjutuista), tiiän että luet. :)

Tänään olikin treenivuorossa ojentajat, olkapäät ja vatsa. Tämä oli nyt ensimmäinen tätä laatua oleva kokonainen treeni ja siinä kyllä hoksasin liikkeitä vihkoon listatessa, että niitä on aika paljon. Kyljet luki listassa myös, mutta ne tipautin jossain kohtaa pois. Luulin supereilla selviytyväni vähän nopeammin kuin selviydyin, mutta ei sitten. Tarttee siis taas tehdä vähän muutoksia. :D Tulee ripoteltua noita vatsoja kyllä sinne tänne treeneihin. Ennenhän tein vatsoja kuusi kertaa viikossa, eli joka treenissä, ja sillä mä sain oman kutoslootan tuonne keskivartaloon. Toisille sopii joka treenissä, toisille pari kertaa viikossa.

Ihan vain tiedoksi, että koitin ladata tähän kohtaan kuvaa,
mutta bloggeri tappoi sen laadun aivan kokonaan 
ja vääristi värit kamaliksi ja koko kuvan ihan 
superrakeiseksi. Käykö kellekään toiselle koskaan niin?!
Tää oli mulle jo toinen kerta.

Tällä kertaa treeni sisälsi vatsalle hooverit levypainolla, voimapyörän, vatsalihaspenkillä sekä rutistukset lisäpainolla, että russian twistit lisäpainolla. Olkapäille tuli vipareita sivuille, vipareita eteen (levypainolla), sekä olkapää/ojentajaliikkeenä Arnold Press. Ojentajille tuon liikkeen lisäksi ranskalaisia maaten mutkatangolla ja seisten käsipainolla. Viimeksi mainittu niin, että ensin maksimit suuremmalla painolla ja perään pikkupainolla maksimit, eli semmonen ojentajien tappotreeni. :)

Tuossa mutkatankoranskiksissa tuli ihan yllättävää kehitystä, kun olen vähän taistellut sen painomäärän kanssa siinä. 13,5kg on liian kevyt, mutta sillä menee puhtaasti (3×16). Seuraava hyppäys on 16 kiloon, jonka kanssa mun lapani irtoilee ja liike ei mene ihan tarpeeksi alas asti ja on aikamoista punnertamista ollut aina. Nyt sain kikkailtua painoa niin, että tangossa oli 15,4kg. Sillä meni sitten yllättäen täysin puhtaasti 15. Laitoin sen 16kg seuraavaksi tankoon ja sillä meni vielä puhtaat 2×15! En tiedä mitä on tapahtunut, mutta saa tapahtua lisää. :D Ehkä mun kehoni on koko ajan paranemassa enemmän ja treenikin alkaa tehota. Niitä tyhjiä lihaksia ei olekaan ollut enää hetkeen. Kyllä tämä tästä. Tarttee vaan pitää kehosta hyvä huoli.

Kehitystä tuli myös sivuvipareihin, jotka siis menee kympillä, yksitellen. Alkuun sain sillä puhtaita toistoja neljä, ja siitä ei ole kauaa aikaa kun kymppiin siirryin. Nyt puhtaita menee jo kahdeksan. En siis kuitenkaan lopeta näihin lukemiin, vaan avitan pikkasen, kunnes olkapää on uupunut. Noita toistomääriä pystyy jatkamaan muutamalla, jotka nekin on nousussa parilla per treeni.

Tähän kaikkeen menikin sitten tosiaan liian kauan, kun 1:28 pysähtyi kello. Ei tuntunut kyllä pitkälle ollenkaan, virtaa riitti ja voimatasot eivät tipahtaneet. Mutta en tahdo tässä kohtaa tehdä näin pitkiä treenejä (koska kortisoli). Joten ripottelen noita vatsoja sinne tänne ja palataan siinäkin vanhaan kaavaan. Jalkatreeniinhän mulla menee tällä hetkellä tunti, joten sinne on helppo ruiskaista vaikka useampikin vatsaliike. Noin tuntia ja varttia pidän maksimina.

Niin ja jo nyt sattuu olkapäihin. <3

Kasvissosekeittopäivä tänään. Kilo porkkanaa ja eiliset myskikurpitsamuussin jämät + tuoreyrttejä. Ja raejuustoa. Ja kurpitsansiemeniä. Huomenna oisi juhlapäivä ja Heidin Keittiössä tapahtuu. :D En uskalla sanoa mitään etukäteen, että mitä olen tekemässä, kun en ole ennen tehnyt. Ettei vaan sattuisi mitään!

15 vastausta artikkeliin ”Kalsarihuumaa ja kehitystä”

  • Joo, kalsareista puhuminen blogissa ei oo mitenkään hianoo, mutta tosihienot kalsarit oot saanut. =D

  • ”Tarttee vaan pitää kehosta hyvä huoli.” Tästä tykkäsin erityisen paljon. <3 Onnea kehityksestä!

    • Tuntuu, että olen vähän päässyt jyvälle tästä kehon nykyisestä toiminnasta, joten siitä pystyn nyt pitämään huolta. On kyllä saanut olla korvat höröllä melkein 24/7, että mitä se keho milloinkin tahtoo. Tänään tiedän enemmän kuin eilen ja se on aina eteenpäin. Ei siitä voi huolta pitää, jos ei tiedä mitä se tahtoo. Ja siitä se kehityskin tietysti kertoo, että jotain tehdään oikein. :) Kiitos!

  • Hei arvaa! Ihan just äsken lueskelin noita vanhoja postauksia ja sitten tulin lukemaan tämän. Ihan mieletön ero tämän postauksen ja esimerkiksi sellasen kuin ”elämäni aakkoset”-postauksen kuvan välillä. Takamusta siis meinaan. :D Vaikka aikaa onkin siitä tietty kulunut, niin kuitenkin! :)

    Ooh, mitkä kalsarit! Oikeesti! Kaiken lisäksi näyttää aika mukavilta jalassa. Ja toi materiaali näyttää ihan mun lempparimatskulta – onko se vähän sellasta uimahousumaista? Nyt tuntuu kyllä hassulta. Että analysoin Heidin blogissa kalsareita. :’D
    JA jösses, sivuvipareita kympillä!! Uuuh. Itse saan just ja just kutosilla, hahaa. :D

    • Apua! Menin heti katsomaan takamusta siinä elämäni aakkosissa. No onhan tuossa nykyisellään muhkeutta enempi. :D Toiset tykkää muhkummasta! :’)

      …Mmmhh.. Mä söin joskus Muhku -sämpylöitä joka päivä. Laitoin väliin keitettyä kananmunaa ja ne tunnetaan meillä nimellä kamuna. Eli kamunamuhkuja!…

      Joo! Kalsarit on justiinsa semmosta uimahousumaista! Ihanaa kun analysoidaan mun takamusta ja kalsonkeja täällä nyt. :’D No iteppähän taisin aloittaa, kun niistä molemmista postasin.. :’)

      Kympillä tosiaan nykyään sivuviparit, mutta ei mallia kädet suorina kuitenkaan! ;) Suosin käsin menee vissiin vitosilla tai kutosilla. :)

  • Tiedäkkö mitä Heidi. Sun ansiosta mä oon ihan hullaantunut tuohon farkkumalliin ja oon yrittäny sitä bongailla tässä jo kuukausien ajan! Netistä ja mistä milloinkin mutta ei oo tullut oikeaa kokoa vastaan :( Mut toi malli on kyl huikee ja sopii sulle erinomaisesti! ;)

    • Eikä! :D Siis Rodeo Drivet on kyllä ihan parhaat ja Rodeo Drive -pylly on ihan paras pylly! :’D Mullahan on jotkut seitsemät tai kahdeksat eri mallit näistä. Iso osa on hankittu Huutonetin kautta. Jos et oo vielä siellä käynyt etsimässä niin piipahda ihmeessä! En tiedä miten paljon valikoimaa siellä nykyään on, mutta ennen oli ainakin tosi paljon näitä. Tsempit etsintöihin, pidän sulle peukkuja! :)) Ja kiitos! :)

    • Huutonetistä oon kattellutkin, hetkeksi oon luovuttanut etsinnät mutta täytynee aloittaa uudestaan! ;)

Kommentointi on suljettu.