Iltapäivän puolikkaita

Tänään oli hyvin poikkeava päivä, jonka vuoksi oli hyvin poikkeavaa treeniäkin luvassa. Tai lähinnä sen ajankohtaa. Koko aamupäivä ja päivä meni päivystäessä boilerinkorjaajaa, jonka saapumisajankohdasta ei ollut tietoa. Lopulta kello taisi olla lähemmäs kolme iltapäivällä kun korjaaja saapui ja vasta neljältä pääsin treenin pariin. Oisi siinä joo ehtinyt treenata sitä ennenkin, mutta eipä sitä oisi suihkuun päässyt. Paitsi jääkylmään suihkuun. Koska boileri. Oottelin siis kiltisti.

Siinä piti jo luonnollisesti syödä ruoat ja kaikki sellaiset ennen treeniä, mikä on aika ennenkuulumatonta, kun edelleen tykkään aamupäivän aikana treenata. Onneksi jääkaapissa ylipäätään oli valmiina ruokaa, soppaa eiliseltä, kun en oisi oikein viitsinyt mitään kokkailla. Boileri kun on keittiössä, niin ei siellä oisi mahdollisen korjaajan kanssa tahtonut samassa tilassa hääriä.

Taas tehtiin treeniä normipainoilla, mutta puolella normaaleista toistoista. Olkapäät, ojentajat ja pari sarjaa hauiksia oli vuorossa. Mulla ei oikein ole treenistä mitään ihmeellistä sanottavaa. Kivaa oli taas kattella paperista, että montako toistoa tehdään. Heti jos ajatus vähänkin harhailee, sitä meinaa tehdä enemmän. Onneksi sain aina ajatuksesta kiinni ennen kuin mentiin yli. ;)

Huomasin, että levypainojen kanssa muuten treenataan rokaten!

Tämän päivän treeniin meni juuri ja juuri 50 minuuttia. Eikä tullut edes hiki, mutta hyvällä tuntumalla tuli kuitenkin tehtyä taas, ja huolellisesti. Alkaa enemmän ja enemmän himotella tehdä näin jatkossakin, ainakin kokeilla. Nostaa tietysti painoja sen verran, että toistot pysyy nyt näissä. Täytyy vain katsoa kärsiikö tekniikka tai tuntuma, kun siinä tapauksessa teen mieluummin enemmän toistoja näillä nykyisillä painoilla.

Miestä varten piti tänään tehdä niitä hiilareita. Olin ostanut bataatteja ensimmäistä kertaa sitten viime kesän/syksyn, jolloin söin niitä ja olin nukahtaa jatkuvasti seuraavan muutaman tunnin aikana, minkä selitti myös varsin korkea verensokeri, joka pysytteli yli kahdeksassa niiden tuntien aikana. Sen jälkeen totesin, että parempi olla syömättä bataatteja. Jälkeenpäin tajusin, että ehkä se puolet täydestä pellillisestä oli se syy tuohon korkeaan verensokeriin, tuskin itse bataatti.. :’) No nyt ostin sitten niitä, mutta koska olin jo aiemmin päivällä ruokani syönyt, otin nyt lähinnä maistiaiset. Mulla oli kuitenkin vuorossa rahka jo tuossa kohtaa. Jokusen palasen nappasin pikkuisen kulhon pohjalle.

Bataatit tein siis ihan uunissa, jota ennen olin ne valkosipuliöljyssä ja mausteissa pyörittänyt. Hyviä oli, makeita ja pehmoisia. Mutta koska olen niin kahelina perunaan, niin ensimmäinen ajatus maistaessa oli, että kyllä peruna on parempaa. :’)

Miehen annos oli vähän suurempi. :D Mutta hän niitä hiilareita tartteekin. Ei mulla oo juoksukisaa tulossa.

Huomenna jotain aerobista. Kävelyä tai crossailua. Täällä on myrskynnyt viimeisen viikon, joten saas nähdä viitsiikö pihalle mennä. Aika raaka tuo tuuli, kun puhaltaa myrskylukemin. Mutta jompaa kumpaa kuitenkin. Ja sehän on jo taas perjantai huomenna!

4 vastausta artikkeliin ”Iltapäivän puolikkaita”

  • Voi vitsi nyt tekee mieli lähtee ostamaan bataatteja ja pyöritellä niitä öljyssä ja mausteissa ja laittaa uuniin. Ruokapostaukset, ainakin sun, saa melkein aina tän saman mussa aikaiseksi.

    • No onneksi en tee mitään hirveän epäterveellisyyksiä, niin ei tartte olla vastuussa semmosten houkutusten aiheuttamisesta. :)
      Melkein kaikki kasvikset on parhaita kun pyörittelee öljyssä ja mausteissa ja laittaa uuniin.

  • Hih, mullakin alkoi kovasti tehdä mieli bataattia. Onneks kaapista löytyy, niin saa heti huomenna heittää uuniin <3 Täälläkin muuten myrskysi tänään. Ihan tolkuttoman kova tuuli oli. Kävellessä tuntui välillä, ettei pääse ollenkaan eteenpäin :D

    • Ihmeellistä bataattihimoa liikenteessä. :D
      Joo samanlaisia kävelykokemuksia oli mullakin tänään, laitoin oikein videota tuplasti uusimpaan postaukseen. Naama senkun hölskysi tuulessa. :’) Skotlanti.. <3

Kommentointi on suljettu.