Huipulla tuulee, eli Bennachie II

Eilen käytiin toistamiseen vaeltelemassa viereisellä Bennachiella. Helmikuussa ei päästy kiipeämään huipulle asti, koska mullahan tuli itkupaniikki. :D Silloin oli tosiaan lunta ja jäätä ja turvallista jalansijaa ei ollut. Ja kyllä, olen korkeanpaikankammoinen. Tällä kertaa ei ollut lumi tai jää esteenä ja siksi hyviä syitä ei ollut olemassa, että miksi jäisi se huippu valloittamatta. Se oli siis jo etukäteen päätetty, että sinne ylös asti mennään!

Aamulla kissa herätti joskus kuuden jälkeen, kuten nykyään joka ikinen aamu. Syötiin siinä aamupala ja toinenkin (peruspuurot raejuustolla ja kunnon rahka-annos vielä hetken päästä perään) ja niiden voimalla uskalsi lähteä jo kotoa. :) Päälle suht lämpimästi, lähinnä tuulen varalta. Kovin kylmä ei täällä vieläkään ole. Vartissa oltiin alueen parkkipaikalla ja kello oli kymmenen pintaan, kun lähdettiin kipuamaan. Mukana matkasi myös sykemittari, ensimmäistä kertaa sitten kevään, jolloin heivasin sen, koska se syke oli tipahtanut ja sitä masensi katsoa (no se kilpirauhanen). Ajattelin vertailla helmikuisia sykkeitä tähän reissuun, jotta saisin osviittaa, että onko yhtään asia normalisoitunut.

Alkumatka oli kunnon metsän keskellä menoa, ihanan raikasta ja vihreää. Helmikuussa nämä maisemat menikin vähän hukkaan, mutta nyt niistä pääsi nauttimaan. Metsänousun aikana ei tainnut yhtään ihmistä tulla vastaan, vaikka pitkä pätkä on. Parkkipaikalla oli ollut monia autoja, joskin suurin osa niistä ihmisistä saattoi kyllä olla jossain muissa aktiviteeteissa kuin vaeltamassa. Tuossa nousun aikana bongasin myös ihanaiset kivilaatat, joissa oli kaiverrettuna minusta hirmuisen hieno teksti. Laatat päättyivät kivipenkille, jossa voi istuskella ja kuunnella metsää.

The silence of the woodland is the sound of calling birds.

Nousun aikaan tuntui, että vaatetta on ehkä liikaa päällä (sukkahousut ja aluspaidat ja fleecet ja villasukat ynnä muut). Hiki tosiaan tuli. Sykettä oli mielenkiintoista tarkkailla ja etenkin verrata miehen sykkeeseen. Meillähän on ollut parinkymmenen pykälän ero tällaisissa rasitussykkeissä aina (toinen meistä on kestävyysurheilija ja se en ole minä :D), kunnes keväällä oma sykkeeni tipahti niin, ettei eroa juuri enää ollut. Nyt oli pitkälti koko ajan parikymmentä pykälää eroa, eli normaali tilanne sillä rintamalla. :)
Ei aikajärjestyksessä. Ensimmäinen alkumatkasta ja toisessa ollaan jo tulossa takaisinpäin. Hyvinpäs liitin
kuvia yhteen.. :D
Kuitenkin kun sieltä metsän keskeltä pääsi pois aukealle, korkealle, niin vaatetus olikin juuri sopivasti. Lisäksi aurinko meni pitkäksi aikaa pilveen, joten sekään ei ollut paahtamassa. Nousu oli jalkojen osalta todella vaivatonta, enkä kokenut mitään uupumusta tai tuntemuksia jaloissa. 
Seurattiin reittiä ja piipahdettiin eri nyppylöiden päällä. Yksi niistä olikin jopa korkeampi kuin se, mikä jäi viimeksi valloittamatta. Näiden korkeiden huippujen päällä oli hienot kiviset kompassit, joihin oli kirjattu näitä nyppylöitä ja kaupunkeja ja välimatkoja. Noiden jälkeen otettiinkin suunnaksi se viimeksi valloittamatta jäänyt Mither Tap. Maisemat tuossa kohtaa olivat helmikuussa huomattavasti nätimmät kuin eilen. :D
Kaikki tuo ruskea on kanervaa!
Tuo matka huippujen välillä on hirveän kiva. Hiekkapolkua on mukava mennä. Vaikka vauhdilla, jos tuntuu sille. :) Bongattiin Mither Tapin huipulta ehkä kolme ihmistä tuossa kohtaa. Hyvään aikaan oltiin liikkeellä, sillä ihmisiä ei juuri ollut. Viimeksi tuli kymmenittäin vastaan ja huipullakin oli koko ajan kymmenttäin porukkaa. Nyt sai ihan rauhaksiin olla tuolla, muutamaa satunnaista vastaantulijaa lukuunottamatta, mikä ei sitä rauhaa millään riko.
Sitten alkoikin se nousuvaihe. Yllätyksenä tuli siinä vaiheessa se, että ihan kivenlohkareita pitkin mentiin. Talvella nuo olivat piilossa, enkä tiennyt silloin käveleväni kivilohkareiden päällä. Päästiin kohtaan, jossa viimeksi tuli itkupaniikki. Tällä kertaa ei mitään ongelmia, ylös vain! Ei ollut jäätä liukastamassa askeleita. :) Vielä muutamat helpot kiipeämiset tuon jälkeen ja huipulla oltiin. :) Porukkaa siellä oli pari meidän lisäksi siinä vaiheessa. Ja siellä muuten tuuli.
Haha, repesin tuon videon vatsalle. :D Sellaisen saa esimerkiksi niin, että iskee takin taskuihin mm. kännykkää ja nenäliinatolloja ja laittaa takin alle vetoketjullisen fleecen vielä pullottamaan.
Itse pysyin kaukana reunoista. Hirvitti kyllä, eikä tuuli auttanut asiaa ollenkaan. Miestä muistin toki varoitella joka toinen sekunti, että on nyt varovainen eikä mene liian reunalle. Pieni korkeanpaikankammoni siis yltää muihinkin. :D Hetki siellä ylhäällä fiilisteltiin ja katseltiin maisemia. Sieltä jonkin verran alaspäin rauhalliseen kohtaan pikkutankkaukselle. Nälkä ei ollut laisinkaan, eli hyvin tuli syötyä ennen lähtöä.
Tuossa kohtaa oltiin myös huomattu, että toinenkin reitti huipulle vei, jota pitkin laskeuduttiin nyt. Olisi sinne päässyt siis talvellakin, huomattavasti helpommalla. Kävin ottamassa kuitenkin uuden kuvan samasta paikasta, kuin viime reissulla, jossa silloin ruokailtiin.
Tuosta kun lähdettiin laskeutumaan, tulikin hetken stoppi matkaan, kun tönötin kameran kanssa paikallani ja hihittelin hassusti käliseviä kanasia edessäni. :) Tästä hetkestä on itseasiassa se kuva ylempää, jossa törrötän kameran ja pitkän putken kanssa.
Loppumatka tuon jälkeen sujuikin ihan ilman mitään ihmeellisyyksiä. Jossain kohtaa käännyin katsomaan huipulle, että joko siellä on porukkaa ja näytti olevan ainakin se kymmenisen henkeä. Hyvä ajoitus tosiaan oli. Laskeutuminen jyrkähköä metsäpätkää oli semmonen, että kirosin vähän. :D Ei sillä, että mihinkään oisi koskenut. Se on vain niin rasittavaa, kun joka askeleella pitää pistää vastaan. Rasittaa siis mieltä enimmäkseen, ei kehoa. :D
Sekalaisesti matkan varrelta. Viimeinen edellisen kerran ruokapaikalta.
Miehelle muuten pointsit kuvaamisesta. Hän on kehittynyt huimasti bloggaajan miehenä. :D Siinä missä ennen oli pari kuvaa per reissu, nyt oli lähemmäs neljäkymmentä, joista sain valita muutamia blogiin! ;)
Autolla takaisin oltiin yhden aikoihin ja siitä surrautettiin kotiin ja syömään. Join ihan perinteisen palkkarin heti ensimmäisenä ja kittasin vettä, sekä tyhjensin ämpärillisen salaattia (kauppapäivä) ja kumosin kurpitsansiemeniä kurkkuun. Näistä saikin sellaisen vatsan aikaiseksi, ettei sitä enää seliteltäisi samalla tavalla kuin videolla näkyvää vatsaa. :D Aika pitkälti syödessä se loppuiltakin meni. Oli nälkä.
Dataa katsellessa meidän pyrähdys oli näyttänyt tällaiselta:
Näkyy hyvin missä kohtaa kanaset olivat.
Tunti nopeammin oisi mennyt ilman pysähdyksiä.
Jos vertaa viime vaellukseen ja ottaa huomioon mm. kameran kanssa törröttämisen ja sen, ettei tämä ollut olosuhteidensa puolesta niin haastava kuin viimeksi, niin sykkeet ovat minusta hyvinkin synkassa. Eroa ei niissä näy. Kaloreita paloi nyt vähemmän kuin viimeksi, johtuen siitä, että olin viimeksi aika pitkälti plussieni korkeimmassa painossa :D (suurempi paino = suurempi kulutus). Täytyy mitata joku punttitreenikin ja katsella, miten se syke käyttäytyy niissä. Ennenhän pidin joka treenissä sykemittaria. Se saattoi jopa edistää kehitystä sillä, että tahti oli ehkä ripeämpi, kun ei tahtonut antaa sykkeen laskea liian alas sarjojen välissä.
Tänään ei tunnu jaloissa ollenkaan. Ainoa tuntuma, ainakin toistaiseksi, on oikean kankun sivu. Taitaa mennä enemmän siihen reiden sivukalvon piikkiin. Mies taas on ollut viikon takaisen maratonin jälkeen levolla ihan koko viikon ja eilinen oli ensimmäinen liikuntasuoritus sen jälkeen. Tänään aamulla sieltä suunnasta kuuluikin ensimmäisenä, että p*rseeseen sattuu. :D Mutta tämä päivä on puhtaasti lepopäivä, molemmille. Jos vaikka katselisi leffoja. ;) Viikkokatsaus poikkeuksellisesti sitten huomenna!

4 vastausta artikkeliin ”Huipulla tuulee, eli Bennachie II”

  • Wau! Varmaan aivan järjettömän siisti reissu. Vähän on eri maisemat, kun täällä päin!
    Mää oon käsittänyt, ettei Briteissä sais ajaa maastopyörällä oikein missään metsissä yms. muitten mailla. Saisko siis esim. tuolla ajaa pyörällä, kun kuvissa polut näytti niin kivoilta ja ajettavilta. :D

    • Tiiätkö mä tahtoisin hehkuttaa, että oli ihanaa ja huikeeta, mutta tää oli vaan jotenkin ihan tavallista. En tiedä johtuuko se siitä, että sitä asui Saksassa viimeksi. Niiden maisemien rinnalla kaikki on vaan keskinkertaista. Tuollakin huipulla kattelin näitä näkymiä ja oikein piti itselleen hokea, että on se nyt nättiä. On on, katso nainen!! Mutta enemmän sitä järkeili sen, että nättiä on, kuin että oisi ollut ihan tosissaan sitä mieltä. Kyllä kanaset oli huikeampia kuin maisemat! :D

      Ja siis tuotahan sä kysyit. :DD

      Tää pyöräilypuoli olikin mulle yllätys ja kuulin tosta nyt ekaa kertaa sulta. :D En tiedä onko täällä Skotlannissa eri meininki kuin esim. Englannissa, mutta en ole itte törmännyt kieltoihin. Ei sillä, että oisin ajellutkaan tuolla missään, vaikka pyörä tuossa etupihalla on törröttänyt kohta vuoden. Huonosti sitten taas on ainakin pyörä-/kävelyteitä. Kun autotietkin on jo aika kamalia (superkapeita). Sinne voi mennä sotkemaan ja heittämään henkensä, melkeinpä. Siksi en oo harrastanut täällä pyöräilyä ollenkaan. Mutta tuolla Bennachiella ainakin porukkaa on tullut pyörilläkin vastaan, joten melkein voisi väittää sen olevan sallittua! :)

      Herranjööses kun oli paljon asiaa. No itehän kysyit. :D

  • Ihania kuvia ♥ ..vaikka eihän niillä maisemilla välttämättä niin merkitystä oo, kunhan pääsee liikkumaan ja viettämään laatuaikaa toisen kanssa, eikös? ;)

    Taas tuli sellanen olo, että pitää itekin päästä jonnekin ♥

    • Sepä se on tärkeintä, kyllä! <3 :) Toki puitteet sille ajanvietolle saa olla hienot, en pistä ollenkaan pahakseni. ;) Näistä kuitenkin omaa silmää miellyttää eniten tuo ensimmäinen kuva, ei suinkaan nuo korkealta otetut. Kai niitä tosiaan vaan vertaa alitajuisesti Saksaan. Mutta on se silti kiva, että tässä lähelläkin on paikka, jossa voi vähän kiipeillä ja nähdä ehkä kuitenkin hieman toisenlaista maisemaa, vaikkakin viihdyn tuolla peltojen keskellä ihan yhtälaisesti. :)

      Sun kaipuu jonnekin ei taida olla ihan peltojen keskelle? :’) Mä taas kaipaan suolle, pitkospuille, isoon metsään polkuja tallaamaan. <3 Eli Suomeen, vissiinkin. :D

Kommentointi on suljettu.