Heidin kokeellisessa keittiössä

Eilen mulla oli (kuten useina viikonloppuina) salaattipäivä. Normaalisti syön omenaraejuustosalaattia, mikä on ihan suurinta herkkua ikinä. Eilen oli sitten taas jokunen ylimääräinen banaani, jotka olivat kovaa vauhtia menossa vanhaksi, joten päätin vähän auttaa niiden tuhoamisessa. Mitäkö tein? No banaanisalaattia. Korvasin omenan banaanilla. Joo-o, oikeesti!

Perussalaatti (huomaa basilikan määrä.. Mä niin tykkään basilikasta!)
Eilinen banaanisalaatti. :’)

Olihan tuo outo, mutta yllättävän maistuva.. :’) Ei ollut niin outo, että maku olisi tökkinyt. Taannoin tein ruokaa, jonka reseptiin tuli kardemummaa (kikhernemössöllä täytettyjä munakoisoja), ja siinä se maku oli jo niin outo, että se tökki. Tässä tämä oli vielä hyvällä tavalla outo. Preferoin kyllä silti jatkossakin omskusalaattia.. :)

Viikonloppuisin tulee noita salaatteja syötyä lähinnä siksi, että silloin miehen kanssa meillä eroaa ruokailut. Miehellä on juoksuohjelman mukaisesti pisimmät lenkit juuri viikonloppuisin, ja tällä kertaa oli siis se puolimaratonkin, joten hiilareita hänelle. Itse en syö pastoja tai riisejä. Perunoita meillä ei ole kummankaan lautasella muuten näkynyt varmaan vuoteen :O

Miehen eilinen ruoka. Täysjyväspagettia, tomaattista herkkusienikastiketta. Ja raejuustoa. Ja jalapenoja.
Annoksen koko ei tästä oikein käy ilmi. Sanotaan nyt, että tuo lautanen on sen kokoinen, että
juuri ja juuri mahtuu mikroon.

Nämä on muuten kännykkäkuvia. Joo, kyllä sen jo huomasittekin laadusta. Vähemmän kauniita kuvia vähemmän kauniista ruoista. Mutta! Maku on aina tärkein. Syön mieluiten rumaa ja maistuvaa, kuin kaunista ja mautonta.. Veikkaan, että sinä myös!

2 vastausta artikkeliin ”Heidin kokeellisessa keittiössä”

  • Pakko tänne nyt jotain kommentoida, kun noin plajon vaivaa nähdään :)

    Basilikan ystävälle salaatti, lisukevinkki. Mozzarellapallo kuutioiksi, kirsikkatomaatit puoliksi tai neljään osaan ja basilikaa oman maun mukaan. Jos haluaa hieman hillitä basilikaa niin mukaan vihreää salaatti. Raejuustoakin siihen saa varmaan laittaa =)

    Niin ja kastike oman harkinnan mukaan, normaalisti ollut oliiviöljy-balsamico yhdistelmä eli 1/4 balsamico ja 3/4 oliiviöljy, plus suola ja pippuri.

    Tiedä miten tuo sitten sopii teidän ruokavalioon.

    t. Mikko

    • Kyllä maar salaattivinkkejä aina saa kertoa! :) Ja mozzarella-kirsikkatomsku-basilika on aina pettämätön yhdistelmä, NAMS. Juustoa en taas kotona koskaan käytä, ravintolassa sen sallisin kyllä annoksessani. <3 Mulla on sellainen juustonmussutushistoria, että päätin vain lopettaa muinoin koko käytön kerralla :D Näin kotioloissa. Kastikkeitakaan en kotioloissa käytä salaatissani, lähinnä siksi kun tuo mun omskusalaatti on tällaisenaan täydellinen ja raikas. Mutta meiltä löytyy sekä balsamicoa että oliiviöljyä ja niitä on ehdottomasti erittäin ok käyttää tarvittaessa. :)

Kommentointi on suljettu.