Avainsana: herkuttelu

Surusta kreatiiniin

Siinäpä vierähti tovi edellisestä postauksesta. Blogin fb -sivun seuraajat, toisen blogini seuraajat ja instaseuraajat on kaiketi uutisen jo kuulleetkin, eli meidän pieni, karvainen perheenjäsen Natunen poistui tästä maailmasta tuossa vajaa kolme viikkoa sitten ja sepäs laittoi elämän ihan uusille urille. Salilla käyminen ei oikein maistunut pariin viikkoon. Tai olisi se varmaan maistunut, mutta ruoka ei maistunut. Ne pari viikkoa meni … Lue lisää »

”V*tut@sullekuuluu.com” ja muita (uusia) juttuja

Kuinkahan monta kertaa olen lykännyt tämänkin tekstin kirjoittamisen aina seuraavaan päivään, kun koskaan ei tunnu olevan aikaa? Voin sanoa, että aika monta kertaa. Blogitekstin rustaamiseen kuvien läpikäymisen kera menee useampi tunti ja viime aikoina sitä useampaa tuntia ei ole ollut päivässä ylimääräisenä. Vakaa aikomus on ollut monta kertaa mutta kun ei niin ei. Tämä ei siis ole selittelyä, vaan ihan … Lue lisää »

Viime aikoina..

..on tapahtunut yhtä sun toista. Tuli pidempi päivitysvälikin, sillä en löytänyt päivittämiselle aikaa. Ajanpuute taas johtui siitä, että otin viime viikolla joka päivä päikkärit, sillä univelkaa oli edellisviikonlopun reissusta johtuen jonkin verran. Olin siis Turussa ystävän luona, jonne matkustin monta tuntia bussilla suuntaansa. Yleensäkin tuommoisista reissuista toipuminen kestää mulla useamman päivän, kun ne on niin normaalista poikkeavia juttuja, mikä kuormittaa … Lue lisää »

Vuosi vegaanina: millaista pupunruokaa sitä on joutunut syömään?

Viime vuonna ryhdyin vihdoin vegaaniksi oltuani jo monta vuotta lihatta ja tämä viimeinen liike pudotti käytännössä vain maitotuotteet päivittäisestä elämästä pois. Syitä vegaaniuden taustalla voi käydä lukemassa tästä tekstistä, ne joita asia kiinnostaa. Suurella innolla siihen ryhdyttiin ja suurella innolla sitä jatketaan edelleen (eikä tosiaan olla millään kokeilulla vaan tällä mennään). Ajattelin tässä kohtaa vähän niputtaa fiiliksiä ja tapahtumia, … Lue lisää »

Viikko 53: Viimeinen

Iik. Se on viimeinen tällainen viikkokatsaus, ainakin näillä näkymin. Jatkossa sitten jotain muuta, en vain vielä tiedä mitä. :’) Tämäkin jää nyt aika suppeaksi, kun viime viikko tuli vietettyä liikunnan parista kaukana, koska olin kipeänä. Ruokailutkin on olleet kaikkea muuta kuin optimaalisia ja ruokakuvia ei paljoa ole tarjota. Mutta katsotaan mitä löpisen! Yleensä jotain saa aikaiseksi, vaikka alkuun tuntuisi miltä … Lue lisää »

Viikko 52: joulut, nessut ja tyhmyydestä sakottamista

Örp. Terveisiä nessupakettien keskeltä! Olisikohan ensimmäinen blogsautus minkä kirjoitan kuumeessa.. Katsotaan tuleeko tästä yhtään mitään. :D Virheistä ja epäloogisuuksista saa siis syytellä kuumetta, ei minua! ;) Kirjoittelen alempana miksi nyt tällä kertaa sairastuin. Minähän en siis usko siihen, että flunssa vain tulee ilman syytä. Ei ainakaan minuun!

Ennen kun kipeäksi tuli niin sitä ehti sentään treenaillakin vähän. Tähän malliin:

Maanantai Lue lisää »

Viikko 51: Kun alkoholijuttuja mietin

Arvatkaa tuliko tällä viikolla taas uusi prässienkka? No arvatkaa nyt? :D Joo, kyllä tuli! Hyviä treenejä mahtui muutenkin mukaan yksi sun toinenkin ja mm. mietteitä alkoholista löytyi päästä tämän viikon aikana ja niistäkin kirjoitan tässä vähän juttua. Ennen sitä kaikkea kuitenkin treeniviikko listattuna tässä:

Maanantai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 1:06min.

Tiistai & keskiviikko: lepo.

Torstai: jalat. Kesto: … Lue lisää »

Viikko 50: Kasuaali posettelija

Vähiin käy vuoden viikot, herranjestas! Mutta treenit ne jatkuu aina vaan, vaikka viikot vuodesta loppuisikin kesken. Ja onneksi molempia, viikkoja ja treenejä, saa ensi vuonna taas lisää. ;)

Viime viikolla tuli treenattua salilla neljästi ja nykyisin näin talven tullen harvinainen kävelykin pääsi kuvioihin mukaan keskellä viikkoa. Viikko oli muutoinkin vähän poikkeava. Tältä tuo näytti:

Maanantai: olkapäät, ojentajat. Kesto: 0:56min.… Lue lisää »

Viikko 49: Kun energia palasi rytisten

Itsenäisyyspäivää! Linnan juhlat tässä taustalla näpyttelen tätä postausta. Kokeillaan voiko keskittyä kahteen asiaan samaan aikaan. :D

Jos viime viikko oli uupunut viikko, on tämä viikko ollut energiaa täynnä! Viime viikolla sain kasaan vain kolme treeniä, hyvin väkisin nekin, ja tällä viikolla paketoin viidennen treenin jo eilen, eli sitä nykyään jo aika perinteiseksi muodostunutta sunnuntain treeniä ei tullut tehtyä – ei … Lue lisää »

Viikko 46: prässienkkoja ja hullutteluja

Viimeinen treeniviikko ennen tämän viikon totaalisalilepoa taas rutistettu, ja siitä saatiin määrältään ja intensiteetiltään varsin kelpo viimeinen viikko! Tauko tulee taas hyvään kohtaan, sillä tunnen itseni aika uupuneeksi. Siksipä näitä taukoja aina välillä pidän (kevyen viikon sijaan), tekee mulle hemmetin hyvää. Ja varmaan tekisi monelle muullekin!

Viikko treenejä näytti tältä:

Maanantai: selkä, hauikset, takaolat. Kesto: 1:08min.

Tiistai: lepo.… Lue lisää »