Aivan kuutamolla vielä 2010

Ennen kuutamoita päivän treeneistä. Selkää ja hauista oli tänään ja pääsin jälleen treenin päätteeksi kokeilemaan sitä staattista pitoa, josta kirjoitin aiemmin. Nyt tipautin painoja entisestään ja säälittävät yksitoista kiloa siinä mutkatangossa oli yhteensä. Ja sillähän se onnistui jo suhteellisen mukavasti! En sekoillut laskuissa eikä ärräpäitä lentänyt, mutta perkule että hapotti. :D Loppuun onnistuin vielä tekemään pari toistoa (viisi, mutta ei ne loput olleet nättejä ;).

Treenin jälkeen. Mulla on ihan sellainen fiilis, että ojentaja on tässä viime aikoina tuplaantunut tai jotain.
On vissiin tehty vahingossa jotain oikein. Tai jotain. :D

Rahkan syöminen treenin jälkeen oli ihan pikkasen haastavaa, kun kädet tärisi kuin oisi ollut umpijäässä. Ei meinannut lusikka pysyä kourassa ja hyvä ettei suusta mennyt huti. :D Joko ootte kokeilleet noita staattisia pitoja? Miten meni? Kokonaisuudessaan treeni oli hyvä, vaikka fiilis oli alkuun kaikkea muuta. Olin aamusta niin kiukkunen! Eikä yhtään huvittanut mikään. Treenatessa se fiilis siitä taas muuttui, niinkuin aina, ja yllätyin kyllä kun tuntui voimaakin olevan enemmän (enemmän toistoja kuin viimeksi).

Eilen en syönyt yhtään protskupatukkaa ja vatsassa ero eiliseen on tänään kuin yöllä ja päivällä. Pöhö lähti sekä sisä- että ulkopuolelta. Ei siis kannata syödä kolmea patukkaa päivässä. :D Eikä muutenkaan joka päivä. Kyllä mä sen olen huomannutkin, että kun muuttivat reseptiä noissa patukoissa niin, että valmistuksessa onkin käytetty maissia, niin ei enää kroppa niin kovin tykkää. Vaikka mä kuinka itse tykkäisin. :)

Tätä ei treenattu tänään.

Crossailin taas 40min ja kattelin pari jaksoa Will&Gracea. Meinasin mennä kävelylle pihalle. Se oli jo tosi lähellä! Tänään se kaatui siihen, ettei ollut mitään hajua mitä sinne laittaisi päälle. Tänään paistoi meinaan aurinko. Mutta muuten on pakkasta. Auringossa monia lämpöasteita, mutta ilma on kuitenkin kylmän viiman vuoksi luonnollisesti kylmä. Paitsi auringossa. Eli pipo oisi liikaa, mutta lippis liian vähän, lämpökerrasto liikaa, mutta ilman sitä liian vähän. Hetken siinä mietin, kunnes päätin, että crossarille taas vaan. Ja onneksi menin. Oli niin keveää menoa, ettei tosikaan. Vastusta en nostanut kertaakaan, sen sijaan menin vauhdilla. Ihan parasta. Hiki lensi, mutta missään ei tuntunut. Harkitsin siinä jatkaisinko vielä suunnitellun ajan yli, mutta tulin siihen lopputulokseen, että kyselen samaa vielä kahdenkin tunnin kohdalla jos meno jatkuu noin kivana. :D

Btw, tämä mun pääkallorääsypaita oli joskus sopiva tai jopa vähän liian kireä. :)

Tästä päästään hienosti aasinsillalla painojuttuihin. Vaikkei kyse olekaan siitä ajasta nyt, kun olin pullukka, vaan siitä, kun olin kaikkea muuta. Siinä haastepostauksessa maanantaina laitoinkin kuvan vuodelta 2010, enkä muistanut olleeni niin hirvittävän pieni!! Jestas sentään. Lueskelin eilen vanhoja tekstejäni vuosilta 2009-2010, enkä muistanut myöskään, miten pihalla silloin vielä olin näissä treeniasioissa. Voisinkin nyt tämän tiedon valossa avata vähän mitä tarkoittaa blogin sivussakin lukeva ’epämääräistä sähläystä punttien kera jokunen vuosi’. Sillä kaiketi moni ihmettelee, että miksi ei ole tämän enempää tulosta tullut, jos kerran aloitti kuntoilun jo 2007. Kyllä mäkin ihmettelin sitä silloin, en ihmettele enää. :D Mistään en mitään tiennyt! Painon pudotin helposti, mutta sitä lihasta en osannut hankkia, en sitten millään. En tajunnut ottaa selvää, koska en tiennyt, että pitää ottaa selvää. En tiennyt, että en tiennyt. Ja näitä en muistaisi ilman niiden juttujen lukemista, mitä eilen luin.

Eli tosiaan, 2007 pudotin ylimääräisen painon ruokavaliomuutoksilla ja liikunnan aloittamisella. Paino putosi nopeasti ja vatsalihakset sain näkyviin aika äkkiä. Mutta siihen se jäikin. Siihen jäi painokin kivasti ja oli hyvä olla, enkä osannut edes kaivata niinkään lisää lihaksia silloin. Olin kyllä ihan todella tyytyväinen itseeni ja nautin liikunnasta. En muista yhtään mitä liikkeitä tein ja millaisilla painoilla, mutta tiedän kuitenkin että tein vähän sitä sun tätä. Söin perusterveellistä ruokaa (silloin mukana vielä kana&kalkkuna ja merenelävät) ja herkuttelin myös ihan niillä perinteisillä herkuilla. Pysyin saman kokoisena aina vuoden 2009 alkuun asti. Sitten iski keuhkokuume.

2007 kesä, 2008 kesä, 2009 kesä. Viimeinen keuhkokuumeen jälkeen. Kaikki kuvat Nautelankoskelta.
Ja kamera jokaisessa kädessä. :)

Ennen keuhkokuumetta painoin siinä 47,5kg. Mielestäni näytän noissa kahdessa kuvassa terveeltä. Keuhkokuumeen vuoksi paino tipahti kolmessa päivässä 44,3 kiloon. En ollut painanut niin vähän sitten kouluaikojen! Jokusta viikkoa ennen keuhkokuumetta oli myös löytyneet ne aivoverisuonipoikkeamat + aivoinfarktiepäily. Tämän vuoksi oli siis liikuntakielto päällä. Keuhkokuumeen tiputtamia kiloja sain takaisin muistaakseni yhden. Ei noussut paino ei. Silloin en ollut myöskään kovin tarkka siitä mitä söin, kunhan se oli ’yleisterveellistä’. Enää ihan samat eivät täyttäisi kriteereitäni terveellisestä.. :) Herkuttelin myös kun teki mieli, mutta vähemmän, koska suonipoikkeamien vuoksi TYKSin neurologi kertoi minun olevan suuremmassa riskissä sairastua valtimotautiin myöhemmällä iällä jos eläisin epäterveellisesti, verrattuna ihmiseen, jolla on normaalit suonet. 2009 oli todella raskas vuosi. Oireilin todella kovin ja pelotti kaiken aikaa. Kaiken raskaan tekemisen kielto jatkui kuukausia, kunnes syyskuussa aloin taas hyyyyvin varovasti liikkua. Silloin lääkäri kertoi, että aivoinfarktia ei voitu todistaa tapahtuneeksi. Mutta suonet on sellaiset kuin on ja niille ei voi mitään tehdä, vaikka tukkeessa onkin niin paljon. Tuon jälkeen treenailin tosiaan jonkin aikaa varoen ja lähinnä jumppapallolla, kuminauhalla ja pikkupainoilla.

2010 olin jo treenieni kanssa täydessä tohinassa. Tai niin luulin. Mutta ei. :D Eijeijei..

Ensimmäinen 2009. Mikä reppana. :( Loput 2010. Reppanoita nekin.

2010 aloin sitten oikein tietoisesti koittaa saada painoa ylös. Ymmärtääkseni halusin saada lihaksia, mutta en vain osannut, enkä tiennyt, etten osannut. Eilen niitä vanhoja tekstejäni lueskellessa selvisi, että treenasin, mutten ’liian kovaa, jotta en kuluta liikaa, jotta paino voi nousta.’. Niin, tota ööh!? Halusin lihaksia, mutten voinut treenata tarpeeksi kovaa saadakseni niitä, jotten vain kuluttaisi liikaa kaloreita. Näin juuri. Treenien sisällöstä en muista muuta kuin mitä kirjoitin. Ja niissä oli aina ”100 vatsalihasliikettä ja puoli tuntia kuntopyörää/stepperiä + muut liikkeet.”. Ja minä hölmö luulin, että noilla aerobisilla saisin lihasta peppuun ja koipiin. Siksi niitä tein. Muuten olen todennäköisesti heilunut painoilla miten sattuu ja aivan liian vähän, liian pienillä ja liian kevyesti muutenkin. Mitä sitten söin treenien jälkeen? Esimerkiksi neljännesvesimelonin. Puolikkaan ananaksen. Pari karjalanpiirakkaa. Leipää. Vasta tuolloin 2010 opin, miten tärkeää on proteiini. Ja en sitä saanut juuri mistään enkä varmasti tarpeeksi, että olisi ollut mitään mahdollisuuksia kasvattaa lihasta. No eipä siinä gainomaxit ja ehrmannitkaan enää auttaneet, kun en osannut treenata siltikään. :D Muutenhan edelleen herkuttelin silloin tällöin, olipa juttua myös treenin jälkeen mutustetusta suklaasta. :’) Ja ruokaa söin aina ihan ähkyksi asti. Löytyi lukuisia merkintöjä, miten vatsa on jalkapallona, miten pitää vyöryä paikasta toiseen että pääsee liikkumaan. Uskon kyllä syöneeni ihan oikeasti kaloreissa paljon, mutta kun mulla tuo paino ei ole koskaan helpolla noussut ja se tahtoo pysyä siinä missä se oma normaalipainoni on, ja sehän on kaikkea muuta kuin kaavioiden mukainen ns. oikea normaalipaino.

2011 meni jo vähän paremmalla tiedolla, mutten silti osannut treenata tarpeeksi kovaa. Lisäksi vuosi meni muissa ajatuksissa (vaikka treenailinkin siinä ohessa niin kuin ennenkin), kun kihlauduttiin, muutettiin yhteen, mentiin naimisiin ja muutettiin Saksaan. Vasta 2011 joulukuussa bongasin pienen hauiksen alun. Silloin olin löytänyt pakkotoisto.com -sivuston. :D

Joulukuu 2011.

Ja heti siitä tietysti piti ryhtyä omakehitteiselle bulkille, mutta siihen nähden ei ollut edelleenkään tietoa ja taitoa tarpeeksi, jotta olisi osannut treenata tarpeeksi kovaa. Kun ylimääräinen oli taas pudoteltu pois, ei alla ollut sen enempää lihasta kuin ennenkään. Vasta huhtikuussa 2012 alkoi se jakso, kun ihan oikeasti treenasin kovaa ja tavoitteellisesti. Treeni vaihtui yksijakoisesta kolmijakoiseksi ja vasta silloin alkoi tuloksia tulla. Ja nyt ollaan tässä. Siis vasta kohta vuosi oikeasti kunnollista treeniä takana. Sitä ennen se on ollut pelkkää räpellystä, ilman tietoa ja taitoa. Tai vaikka tietoa olisikin ollut, en vaan yksinkertaisesti tajunnut. Olen ollut ihan kuutamolla ihan tosi monta vuotta. :D Jonkinlaisen pohjan sitä sai rakennettua siinä muutaman räpeltelevän vuoden aikana ja esimerkiksi vatsalihaksia oli suhteellisen kivasti jo alusta lähtien. Yllättäen se onkin ollut ainoa paikka kehossa, johon on voinut olla jo pidemmän aikaa tyytyväinen. Nykyään sentään jo vähän sinne tänne muuallekin. :)

Välillä kyllä vähän mietityttää ja harmittaa, että niin monta vuotta meni monella tavalla ihan hukkaan. Siis proteiinit! Jösses. Voisiko selkeämpää perusasiaa olla? Vaikka senkin tiesin, niin en vaihteeksi tajunnut. Niin, olen tosiaan oikeasti blondi ja se on välillä huomattavaa. :D Ja edelleen tässä opitaan. Nyt on parempi peruspohja, voi sitten taas muutaman vuoden päästä huudella, että miten kuutamolla sitä oli silloin vielä vuonna 2013.. :’)

Mutta kai tekin ootte olleet hölmöjä ja kuutamolla jossain vaiheessa?! Joohan, oottehan? :’)

22 vastausta artikkeliin ”Aivan kuutamolla vielä 2010”

  • Hihi, tää postaus oli hyvää synnäri-luettavaa!;D Mut joo, aika tuttuu että on joskus olevinaan tiennyt jtn treenaamisesta. Mut tekemällä oppii, niihän se menee?;) Btw, näytät nykyisin jäääärkyttävän hyvältä!:) Miulle vähän haastetta kuhan täältä selvitään!

    • Hahaa, loistavaa! :D Paljon tsemppiä sulle sinne, täällä(kin) ootellaan, että siellä alkaisi jo tapahtua!! :)
      Ja kiitos paljon! :) Kohta säkin oot taas treenitohinoissa täysillä mukana! :)

  • tää oli tosi hyvä teksti, siis oikeesti. mulle. koska tottahan toi on, kaikki on joskus ollut niitä ”räpeltäjiä”, eihän sitä ihan alussa voi tietää mitä tehdä ja miten treenata. tää on just mun ongelma, miksi kynnys on niin iso aloittaa salitreeni ihan kunnolla, tavoitteellisesti. koska tiiän, että jos sinne meen, oon ”räpeltäjä”, koska mulla ei oo tarpeeksi tietoa. ja mä en haluu räpeltää vaan tehdä kunnolla. sen takia pitäis vaivautua hankkimaan tietoa, jotta osaisi, mutta en saa aikaiseksi. siksi tässä on tää kiva oravanpyörä kokoajan käynnissä: teen niitä itelle tuttuja ja helppoja lajeja vuodesta toiseen, ne jossa tiiän olevani hyvä ja joista mulla on tietämystä, ne jossa saan kehitystä aikaseksi koska tiiän mitä tehdä. salilla en oikein tiedä miten paljon millä painoilla ja mitä kroppa kestää, joten en ota haastetta vastaan. vaikka samalla haluaisin, haluaisin ihan tosissani kehittää tätä kroppaa. en vaan kestä sitä alkua, kun on vaikeeta ja kestää ennen kun esim. liikkeet oppii puhtaasti ja sen oman tason ja painot löytää.

    aina luen näitä teijän protreenareiden blogeja ja ihailen vaan, että voi kun noi osaa niin hyvin kaiken maailman liikkeitä ja saa tuloksia aikaan, kyllä mäkin treenaisin punttia jos osaisin jutut. mutta nyt tajusin, hemmetti, kyllähän kaikki on joskus sen alottanut ja joutuneet käymään sen takkuisen alun ja opetteluvaiheen. siksi te ootte niin upeita habanaisia. mun on vaan jotenkin vaikea hyväksyä, etten ois jossain lajissa heti hyvä. että oisin siellä salilla ns. alottelija jota muut neuvoisi. oon aina tottunut olemaan mun lajeissa hyvä ja oon tottunut siihen, että mä neuvon muita ja mun on vaikee ottaa neuvoja urheiluun liittyen vastaan.

    äh kauhee sepustus. mutta pointti oli se, että tän alkuvaiheen vaikeuden ja sen pakollisen näpertelyvaiheen ja sen tiedonhankkimisen vaivan takia en saa itteäni liikkeelle, kohti uusia haasteita. mur.

    tää postaus tosiaan auttoi. ehkä mun pitää ihan oikeasti vaan alkaa tehä sitä poikkiksen tekemää PERUS YKSIJAKOISTA TREENIÄ vaan ahkerasti siellä salilla, vaikka tuntuukin siltä ettei kauheasti lihaksissa tunnu eikä saa samoja kiksejä kun siitä pitkänmatkanjuoksusta, mutta pikkuhiljaa. kun liikkeet oppii ja saa sitä voimaa pikkasen, niin voi alkaa haastamaan itteään. ja sitten se salitreenin mahtavuus varmasti vasta alkaa, kun oikeasti on voimaa ja sitä voi jatkuvasti kehittää :)

    hih, oot inspiroiva. :))

    • Ensinnäkin, kiitos että käytit sanaa ’protreenari’, joka en kyllä koe olevani, mutta kiitos, se oli ihana. :D Mukavaa myös, että tämä avasi silmiä! Kyllä sitä jokainen tosiaan joutuu jostain aina aloittamaan, ja kun on kerran opetellut sen alun, tarvittavan tiedon ja taidon, loppu sujuu jo paaaaaljon helpommin. Sitten voi keskittyä vaan kehittymään lisää, kun on hyvä pohja kasassa. :) Sulla on sentään hyvä, että sä tiedät ettet tiedä. :D Mä en tiennyt, että mä en tiennyt! Enkä tajunnut, miksi en kehity. Voi sentään. :’) Mä toivon sulle tsemppiä ja rohkeutta ja kaikkea sellaista, alku on aina vaikein, mutta siitä se tosiaan helpottuu koko ajan, vaikka treenit itsessään olisi kuinka raskaita. ;)

  • Senjalla tuossa yllä on vähän samanlaiset fiilikset kuin mulla vielä jokin aika sitten, eli että kestävyysjuoksusta saadut kicksit on vaan niin paljon parempaa kuin salilla käynti. Mutta kun tavoitteet on toiset kuin käytössä olleet keinot, niin oli pakko vaihtaa keinoja. Harmi, ettei kestävyysjuoksulla voi saada pikajuoksijan kroppaa :D. Toisaalta salilla käynti on auttanut mua pysymään erossa pelkällä kestävyysjuoksutreenillä hankkimistani erilaisista lihaskrampeista mm. lonkankoukistajissa.

    Mä aloitin salilla käynnin varsinaisesti 2010 loppukeväästä/alkukesästä ja se kesä meni treenatessa ryhmässä. Sitten jotenkin sen jälkeen en saanut aikaiseksi jatkaa itse harrastuksen parissa ”kasvamista”, ja käytin niitä samoja ohjelmia ilman kummempia tavoitteita ties kuinka pitkään. Nyt oon viimeinkin lyöttäytynyt yksiin (hyvän!) personal trainerin kanssa, ja salilla treeni tuntuu aivan eri tavalla mielekkäältä. Siitäkin huolimatta, että ohjelmassa on vain yksi juoksulenkki viikossa (yhyy). Ja nyt syön jopa kreatiinia?!

    Tuntuu siltä, että vaikka aina välillä luulee tietävänsä, niin jonkun ajan kuluttua huomaa kuitenkin oppineensa taas lisää ja tehneensä virheitä silloinkin, kun luuli tietävänsä..

    • Tuo on niiiiiin totta, että aina välillä luulee tietävänsä ja jonkin ajan kuluttua huomaa, ettei se mennyt alkuunkaan niin! Mulla on näitä ollut paljon tässä matkalla. :D Onneksi viime kuukausina en ole enää monesti moisiin havahtunut. Että pian sitten varmaan taas. :’)

      Ja aerobisen karsiminen, jotta lihas kehittyisi, on oikeasti haastavaa, jos niistä aerobisista tykkää. Joskus se vaan on tosiaan välttämätöntä. Toiset on taas semmosia luonnonlahjakkuuksia (kuten mieheni, joka puntteilee ja maratoonailee ja kehittyy molemmissa samaan aikaan), että heiltä sujuu mikä vaan. Se on epäreilua se. :D

  • Huhhuh melkoisen matkan säkin olet käynyt! Ja upeammaksi muutut vaan koko ajan :) Sun juttua lukiessa taas oppi arvostamaan omaa kykyä liikkua ilman rajoitteita, vaikkei sullakaan niitä enää ole mutta varmasti oli kurja kokemus!

    • Onhan tossa ollut yhtä sun toista matkalla. :) Ja kaikki ne piti olla, että oon tässä nyt tällaisena kuin olen. Kiitos! :) Kurjaa se oli, kun piti oikeasti elää semmoisessa aikamoisessa kuolemanpelossa useampi kuukausi. Ja edelleen tietysti nuo suonet on ja pysyy, joten niskaa varon, enkä esim. tiettyjä treeniliikkeitä tee. Ja siksi kun mun jännitysniskani oireilee, se vetää verenkierron entisestään huonommaksi ja alan oireilla välittömästi. Ja niskahan on aina aika huonossa jamassa. Kurissa pysyy kun hartioita päivittäin aukoo (kotona), ammattilaiset ei saakaan siihen koskea, koska heidän käsittelyn jälkeen menen aina todella huonoksi. Ja tämä tietysti kaikki suurena syynä sille, miksi en vetele naamaani mitään selkeitä epäterveellisyyksiä suonia tukkimaan, kun ei paljon tuketta tarvitse, on jo hyvät pohjat siellä omastakin takaa. :D

    • Ihana ja inspiroiva teksti, tajuaa, että terveys on älyttömän tärkeää! Ehkä olet jossain kohdin jo asiaa käsitellyt, mutta kysynpä kuitenkin: onko teillä sitten suvussa ollut tuota, että verisuonet on tuollaisessa kunnossa? Puhut siitä, että sulla on jännitysniska ja se oireilee, siis onko se seurausta niistä verisuonista jotenkin? Mitä oireita sulla liittyy tuohon oireilevaan niskaan? Kysyn lähinnä siksi, että olen koko elämäni kärsinyt pahoista niska- ja hartiakivuista ja saan todella pahoja migreenikohtauksia välillä liittyen tuohon niskakipuun, en tiedä asiasta sen enempää, mutta ruokavalionikin on kyllä välillä aika huono, siksi mua kiinnostaisikin tietää, että mitä oireita sulla sitten oli ja miten pääsit tutkimuksiin? Nyt kun luin tuon tekstisi, niin rupesi pelottaa oikein kunnolla, että miten se kovan rasvan yms. syöminen saattaa vaikuttaa terveyteen..Kiitos!

    • Kiitos paljon Katja!

      Kirjoitin aikanani tänne kokonaisen postauksen tästä niska-ja suonijutuista oireineen kaikkineen, ja se löytyy täältä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.co.uk/2012/07/vaivapostaus-ii.html

      Jos vielä jää kysymyksiä, niin kysäise ihmeessä. En itse jaksa edes lukea tuota postausta läpi, että mitä sinne silloin kirjoitin. :D

      Suvussa ei ole ainakaan tietoisesti vastaavaa. Yhtä sun toista on, muttei toisilla ole todettu tällaisia poikkeavia suonia. Ei näitäkään olisi varmaan koskaan löytynyt, jos en olisi ollut töissä siellä missä olin, jossa vietin tosiaan koko päivän, monta vuotta, aina niska taitettuna eteenpäin ja hartiat korvissa. Nyt ollaan tässä kierteessä missä ollaan ja niskan oireilun saisi varmasti kuriin, jos näitä suonia ei pitäisi varoa. Sinänsä arvostan kuitenkin tietoisuutta tästä, tiedän varoa tiettyjä asioita ja tiedän elää terveellisesti jo pelkästään tästäkin syystä. :)

  • Tää sai mut hymyilemään :) Mahtavaa mielen ja kehontuntemuksen kasvua! Kaikki ollaan opin tiellä koko elämä. Ihanaa, ettei vielä tiedetä mistään kaikkea. Tylsäksihän kuntoilu kävisi jos siitä olisi jo kaikki opittu!

    • Kiva kuulla! :) Sepä se, jos tässä kaiken tietäisi ja olisi oppinut itsestään ja kehostaan, niin olisi astetta tylsempää. Uuden oppiminen on aina mukavaa!

  • Ei meitä kyllä täällä maailmassa säästellä. Mutta kuten ollaan juteltukin, niin kaikella on tarkoituksena, eikä myö oltais just meitä jos yksikään kokemus elämän varrella ois jäänyt kokematta. Oot kyllä Heidi kaikinpuolin niin mahtava ja ihana, ja miun arvostus siuta kohtaan lisääntyy koko ajan <3 Jatketaan <3

    • Kaikella on tarkoituksensa ja mä en kyllä osaa sanoa missä olisin ilman tuota kaikkea terveysremppaa tuossa kohtaa elämää. En ainakaan tässä, en mieheni kanssa enkä tällaisena ihmisenä, tässä kehossa. Noista olen satavarma. Olisin aika varmasti paljon onnettomampi. Siksi olen kiitollinen, että tämän kävin läpi. Kiitos ihana! <3

  • Kantapään kautta mennään, valitettavasti. Itelläki taustalla syömishäiriö, mistä kirjotin blogissanikin http://kaisaksal.blogspot.fi/2013/03/pahkinankuoressa.html tossa tekstissä.
    Sillon iteki treenasin tosi kovaa et lihasta tulis, ja kappas mitä kävi. :D Näytin pakkasen r**skaamalta pulkannarulta. :D Tosi kiva!!
    Sä oot upea, musta on hienoa et oot löytäny tasapainon. Löysin sun blogin vasta vähän aikaa sitten, mut oon jo selannu sen mielenkiinnolla melkeinpä läpi. Keep on doing your thing, you are gorgeous <3

    • Täytyykin tutustua sun tekstiin paremmalla ajalla oikein ajatuksella, kiitos linkistä! Ja paljon kiitoksia sanoistasi muutenkin! <3

      Harvalla meistä on kaikki mennyt aina ihanasti ja monella on menneisyydessä vaikka mitä haamuja, mitkä kaikki vaikuttaa siihen millaisia ollaan tänään. Mulla niitä haamuja oisi vaikka kuinka paljon lisää, mutta ne ei kuitenkaan liity ihan tähän treenaamiseen tai syömisiin tai muuhunkaan, joten antaa olla vaan siellä. :D Kaikista vastoinkäymisistä olen kiitollinen. Niillä on tarkoituksensa ollut.

  • Voi Heidi-muru, ihana teksti. <3 Monesti tuntuu, että koko elämä on opettelua. Koko ajan oppii jostain asiasta lisää. Ja ihan varmasti jokainen on räpeltänyt ja ollut kuutamolla jossain vaiheessa enemmän. :D
    Hienon matkan oot kulkenut ja itseoppinut. Olet ihana!! <3

    • Kiitos kaunis Monnaseni! <3 Kyllä me tää matka kuljetaan opetellen läpi, ihan alusta loppuun. Ei sitä koskaan voi mistään tietää kaikkea, ei edes itsestään, saati sitten toisista tai muistakaan aiheista. Mwah!! <3

Kommentointi on suljettu.